jo riittää...

Uskoni Saabin luotettavuuteen ja ehkä myös merkkiliikkeiden huoltoon romahti lauantaina, kun sensonic hajosi toistamiseen. Ensimmäisen kerran sensonic kieltäytyi toimimasta tammikuun lopulla. Vika korjattiin Veljekset Laakkosella Herttoniemessä (joku putki oli haljennut ym. ja kustannuksia tuli reilut 1000 euroa).

Nyt lauantaina sensonic petti samalla tavalla kuin tammikuussakin: kolmoselta kakkoselle vaihtaessa juuri ennen risteystä. Nyt oli lisäksi tulla vakavampi tilanne, kun miltei pysähdyksistä yritin luikahtaa vastaantulevan liikenteen alta...

Onkohan sensoniceissa sittenkin joku perustavaa laatua oleva vika? Kuitenkin ajoin sensonicilla noin 130000 kilometriä ennen ensimmäistä hajoamista - sen jälkeen sensonic kesti reilut neljä kuukautta ja noin 150000 kilometriä. En ole kiihdyttänyt kahdella pienimmällä vaihteella rajusti enkä muutenkaan räppäillyt.

Korjaustakuu on jo mennyt överiksi, mutta materiaalitakuu onneksi ei - jos se sitten sitä on. Kärry on nyt saman yrityksen Lahden toimipisteessä, jossa ehkä ehtivät vikakoodeja hakea tällä viikolla - korjaus menneekin sitten juhannusviikolle. Kohtuuttomalle tuntuu, jos korjauksesta taas joutuu maksamaan tuhantisen euroa eli puolessa vuodessa noin 12000 vanhaa markkaa. Pitäisiköhän ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan...?

Jos kustannus on samaa tasoa kuin tammikuussa, en taida enää ottaa riskiä, vaan vaihdatan tilalle käsivaihteiston niin mukava kuin sensonic ajossa onkin.
71174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minkä vuosimallinen autosi on? Sensonicin luotettavuuteen on tehty joitain parannuksia 1997-1998 malleihin. Kytkinkaaviokin on hieman erilainen verrattuna edellisiin vuosimallin autoihin.

Tuo putki on tod.näk. hydrauliputki, joka olisi voinut mennä rikki tavallisella manuaalisella, hydraulisella kytkimellä varustetussakin autossa.

Jos tuosta Sensonicista alkaa tulemaan isoja kustannuksia, niin sitten kannattaa ehdottamasti heittää autoon kiinni se manuaalikytkinsetti, joka muuttaa auton kytkimen NG900 1998 vuosimallin kaltaiseksi hydraulitoimiseksi kytkimeksi. Samalla auton paino putoaa 42 kg ;-)

Itse olen ajanut Sensonicilla nyt 174000 km. Siinä on yhden kerran ollut kosketusvika, joka korjattiin Laakkosella kytkinrempan yhteydessä (levyt oli tosi kuluneet). Pari kertaa Sensonic on heittänyt vikakoodin siitä, että se on hukannut paikkansa, mutta vika on häipynyt niin nopeasti kuin se on tullutkin. Olen tosin käynyt poistattamassa vikakoodin Sensonicin muistista Tech2:lla ASAP. Muuta murheita ei ole ollut (pitäisikö koputtaa puuta?).

Äänestä
  • Vuosimalli on -98, ´kilometrejäkään ei ole kuin 150000 lasissa. No, jos kyseessä on hydrauliputki, se menee tod.näk. materiaalitakuuseen, mutta työ maksaa.

    Minkähän verran käsivaihteisto maksaa? Kesän aikana tulee todennäköisesti yli 15000 kilometriä kelatuksi ja kohtalaisen kovalla ajolla. Vieläköhän uskaltaisi ottaa riskin, kun sensonic muuten on niin pirun hyvä...

    Äänestä

  • Tallad kirjoitti:

    Vuosimalli on -98, ´kilometrejäkään ei ole kuin 150000 lasissa. No, jos kyseessä on hydrauliputki, se menee tod.näk. materiaalitakuuseen, mutta työ maksaa.

    Minkähän verran käsivaihteisto maksaa? Kesän aikana tulee todennäköisesti yli 15000 kilometriä kelatuksi ja kohtalaisen kovalla ajolla. Vieläköhän uskaltaisi ottaa riskin, kun sensonic muuten on niin pirun hyvä...

    Tuon muutossetin autoon kiinni lyöminen maksaa noin 5000 vanhaa rahaa töineen (Laakkosen hinta). Mäkin mietin sitä ekan kerran, kun Sensonic hukkasi paikkansa, mutta otin riskin - ja se riski on toistaiseksi kannattanut.

    Äänestä

Miksi nykyään ei enää ole sensonic:ia?
Eikö mennyt kaupaksi, vai mikä oli myynnin jatkamisen esteenä?
Sinäänsä kuulostaa todella hyvältä tuo sensonicin idea...

Äänestä
  • Konservatiivisen automaailma taisi olla syynä. "Suuri yleisö" ei halunnut ajaa puoliautomaatilla. Piti joko olla manuaali tai sitten täysautomaatti. Englannissa tosin joka kolmas myyty NG900 Turbo oli varustettu Sensonicilla.

    Äänestä

Tämän palstan sheriffi nimim. Turbo Sensonic on aiemmin selvittänyt varsin perusteellisesti sensonicin toimintaa. Muistaakseni tietoa löytyy noin vuoden takaisista viesteistä (muistaneeko TS tarkemmin)? Lyhyesti vastattuna sensonicia ei enää valmisteta sen takia, ettei se mennyt aikoinaan riittävän hyvin kaupaksi, joskin muistaakseni esim. Englannissa se myi varsin hyvin. Kalliskin se tietysti oli.

Harmillista, sillä sensonic on todellakin miellyttävä ja helppo käyttää. Voi melkein sanoa, että siinä on yhdistettynä automaatin ja jalkakytkimellisen hyvät puolet - sensonic ei esim. vie litraa enemmän ainetta satasella, kuten automaatit yleensä. Ja ainakin periaatteessa systeemin pitäisi kestää jopa paremmin kuin jalkakytkimellä varustetun auton.

Äänestä
  • Sensonic on kuin manuaalilaatikkoinen auto, mutta kytkimen virkaa hoitaa mekaaninen kytkinrobotti, joka painaa 42 kg. Se on sijoitettu moottoritilaan releiden ja sulakkeiden viereen.

    Sensonicin hinta oli aikoinaan melko suuri. Kun automaattilaatikko maksoi NG900 Turboon 13900 vanhaa mummon markkaa, Sensonic maksoi 9900 samaa valuuttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tallad kirjoitti:

Uskoni Saabin luotettavuuteen ja ehkä myös merkkiliikkeiden huoltoon romahti lauantaina, kun sensonic hajosi toistamiseen. Ensimmäisen kerran sensonic kieltäytyi toimimasta tammikuun lopulla. Vika korjattiin Veljekset Laakkosella Herttoniemessä (joku putki oli haljennut ym. ja kustannuksia tuli reilut 1000 euroa).

Nyt lauantaina sensonic petti samalla tavalla kuin tammikuussakin: kolmoselta kakkoselle vaihtaessa juuri ennen risteystä. Nyt oli lisäksi tulla vakavampi tilanne, kun miltei pysähdyksistä yritin luikahtaa vastaantulevan liikenteen alta...

Onkohan sensoniceissa sittenkin joku perustavaa laatua oleva vika? Kuitenkin ajoin sensonicilla noin 130000 kilometriä ennen ensimmäistä hajoamista - sen jälkeen sensonic kesti reilut neljä kuukautta ja noin 150000 kilometriä. En ole kiihdyttänyt kahdella pienimmällä vaihteella rajusti enkä muutenkaan räppäillyt.

Korjaustakuu on jo mennyt överiksi, mutta materiaalitakuu onneksi ei - jos se sitten sitä on. Kärry on nyt saman yrityksen Lahden toimipisteessä, jossa ehkä ehtivät vikakoodeja hakea tällä viikolla - korjaus menneekin sitten juhannusviikolle. Kohtuuttomalle tuntuu, jos korjauksesta taas joutuu maksamaan tuhantisen euroa eli puolessa vuodessa noin 12000 vanhaa markkaa. Pitäisiköhän ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan...?

Jos kustannus on samaa tasoa kuin tammikuussa, en taida enää ottaa riskiä, vaan vaihdatan tilalle käsivaihteiston niin mukava kuin sensonic ajossa onkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu