Oma ongelmani on erityisesti seurustelukumppanin puuttuminen elämästä. Olen jotenkin viallinen, eikä sellaista koskaan ole elämässäni ollut. Kavereita on vähän ja ne melkein riittääkin, mutta se oma rakas olisi todella mukavaa löytää. Mutta minkäs teet, yrityksistä huolimatta mistään ei ole koskaan tullut mitään. Asia masentaa, turhauttaa ja surettaa todella paljon. On tätä ylipainoakin kertynyt ikävästi kun olen syönyt ja juonut suruun. Yritän nyt kuitenkin päästä siitä eroon liikkumalla ja ruokavaliota keventämällä.
Yksinäisten miitissäkin tunsin itseni kovin surkeaksi ja mitättömäksi kun mukana oli ihmisiä, joilla on ollut useampiakin seurustelukumppaneita. Ehkä se joillakin vaan on aina osunut kohdalle, eivätkä he ehkä ole koskaan ehtineet suremaankaan yksinäisyyttä. Minä keskityn taas tästä etiäpäin baareissa notkumiseen ja netissä roikkumiseen, jospa jonain päivänä tärppäisi.
Yksinäisten miitissäkin tunsin itseni kovin surkeaksi ja mitättömäksi kun mukana oli ihmisiä, joilla on ollut useampiakin seurustelukumppaneita. Ehkä se joillakin vaan on aina osunut kohdalle, eivätkä he ehkä ole koskaan ehtineet suremaankaan yksinäisyyttä. Minä keskityn taas tästä etiäpäin baareissa notkumiseen ja netissä roikkumiseen, jospa jonain päivänä tärppäisi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
känninen ei kovin kiinnostava seuraa olekkaan.Yritä sitä vastoin mennä ihmisten seuraan selvänä.
Helpompi tietty kaverisi kanssa mennä etsimään seuraa.
Minä löysin oman kumppanini siten, että olin eräillä yhteisillä tutuillamme kuskina ja sitten jatkopippalot oli hänen kotonaan. Siinä on ollut ihan älyttömästi onnea matkassa että olemme toisemme löytäneet. Ensinnäkin, olimme näiden tuttujen kanssa kavereita vaikka myöhemmin olemme huomanneet, että he käyttivät meitä vain hyväkseen tavalla tai toisella eivätkä muutenkaan olleet kovin hyviä kavereita meitä kohtaan. Hyvä että kuitenkin tunsimme nämä ihmiset edes vähän aikaa, koska löysimme kuitenkin seurustelukumppanin.
Lisäksi olemme olleet poikaystäväni kanssa samaa aikaa samassa koulussa, mutta emme ole törmänneet siellä kuin ohimennen, emmekä muista toisiamme sieltä koska koulu on suuri ja siellä on paljon oppilaita.
Sanoisin vain, että pitäkää silmänne auki ja baarista ette mitään syvällisempää tule löytämään. Eli etsikää muualta ja mieluiten, älkää etsikö ollenkaan. Tarkoitan tällä että älkää menkö sillä asenteella että "jos sieltä löytyisi tyttö/poikaystävä". Se näkyy ulospäin. Mutta avoiminmielin eteenpäin, ovatpa jotkut löytäneet kumppanin ruokakaupassa asioidessaan tai pelikentän laidalta. Yritän sanoa tällä, että menkää reilusti mukaan kaikkiin tapahtumiin ja illanviettoihin ja tutustukaa uusiin ihmisiin. Näin minä löysin oman kumppanini.
Ja ei, en ole mitenkään sosiaalisesti lahjakas, päinvastoin. Aika hiljainen ja kaverit vähänä, mutta puhetta riittää kun vauhtiin pääsen.
Vuosia sitten minulla oli kirjeenvaihtoilmoitus Ylen teksti-tv:llä. Kirjoittelin pari vuotta erään kivan pojan kanssa, sitten tapasimme ja se olikin sitten siinä! Ollaan oltu yhdessä nyt reilut 5 vuotta. Aika hyvää tuuria...
meitä on niin moneksi. sinä varmaankin olet joltakin osin symppis,älä vaivu synkkyyteen vaan nosta nokkasi ja tule rakastetuksi,sitä sinä tarvitset!
ite olen just hieman epäsosiaalisempi enkä ole ketään rakasta löytänyt... enkä muuten tule löytämäänkään koska: EN TARVITSE RAKASTA!!!
tietenkin ajattelette, että "mistäs moinen?". vastaus on, että olen jo oppinut elämään sen karun totuuden kanssa, ja rakkaussuhteet on muutenkin silkkaa murhaa. mulla on parempaakin tekemistä kuin haaskata lyhyttä elämääni rakkauteen.
tietenkin ajattelette nyt, että olen mielisairas paskiainen --> olette niin väärässä!
"EN TARVITSE RAKASTA!!!
tietenkin ajattelette, että "mistäs moinen?". vastaus on, että olen jo oppinut elämään sen karun totuuden kanssa"
Oletan että 88 on vuosi syntymän.
No tota jos näin niin 19v. Älä ny sentään, väitä että sä olet sisäistäny asian niin että se on kova osa sun maailman katsomustas.
No jos olet, niin onneks mielen maisemat muuttuu. Maailma näyttää niin erilaiselta jo kun olet tosta kahen ja kolmenkympin väliin ehtinyt. Ja se muuttuu kun siitä eteen päin menee ihan varmasti.
Joo ite olen vasta siellä kahen ja kolmenkympin välissä. Multa on ehdottomuus karissu aika paljon.
Vaan voi olla että olen väärässä ja toi pitää, mut elämä kaikessa lyhyydessään on aika pitkä.
Ja tohon sun otsikkoon, joo se itseasiassa tuntuu välillä turhankin todelta. Mut mä olen niitä joilla se toivon pieni kipinä ei kuole koskaan. Muuten täältä olis jo lähdetty.