Siis laskettu aika oli 23.10. tiistaina. Olen odottanut tuota päivää kuin kuuta nousevaa, jotenkin ajattelin että vauva syntyy ennen sitä, ei ainakaan jälkeen.. Ja täysin väärässä olin.
Koko tiistai oli hermostunut, riitelimme mieheni kanssa, sovimme, mutta itkulleni ei tullut loppua. Lasketun päivän ei pitänyt olla tämmöinen.. tämän piti olla elämäni paras päivä, esikoiseni syntymäpäivä....
Sitten alkoi puhelimen pärinä, ihmiset soittelivat ja laittoivat viestiä;
"etkö vieläkään ole synnyttämässä?"-enkai vastaisi silloin puhelimeen.. tai
"Muista sitten heti ilmottaa kun synnytys poltot alkaa!" -Heti ensimmäiseksihän mieleeni tulee siinä vaiheessa soittaa kaikille tutuille ja työkavereille että nyt alko supistaan..
"Me tullaan sitten heti kattoon teitä sairaalaan, ilmota heti kun on syntyny!" - Siis kiitos ei, en todellakaan halua että kaikki ihmiset tulevat sairaalaan katsomaan. Toivon sinne vain läheisimmät ihmiset, enkä sen puoleen toivo kotiinikaan ketää vierailijaa ensimmäiseen pariin viikkoon.
Nyt olen siis rv 40 2 ja ikinä ei ole minuutit tuntuneet näin pitkiltä... Puhelimen olen pitänyt äänettömällä, en jaksa jaaritella sitä samaa kaikille..
Supistuksia on mutta todella epäsäännöllisesti.
Tuntuu että joutuu kokoajan pettymään.. illat ovat pahimpia.. Sitä toivoo niin jo saavansa tämän rakkaan masu asukin syliin että tuntuu että lähtee järki kun mitään ei tapahdu ja itselle tulee vaan paha mieli kun ihmiset kyselevät. Kun itse sitä syntymää odottaa varmasti enemmän kuin kukaan muu!
Tämä oli tämmöinen huonon päivän tunteiden purkaus. Luulen että en ole näiden tunteiden kanssa yksin.. ?!
Koko tiistai oli hermostunut, riitelimme mieheni kanssa, sovimme, mutta itkulleni ei tullut loppua. Lasketun päivän ei pitänyt olla tämmöinen.. tämän piti olla elämäni paras päivä, esikoiseni syntymäpäivä....
Sitten alkoi puhelimen pärinä, ihmiset soittelivat ja laittoivat viestiä;
"etkö vieläkään ole synnyttämässä?"-enkai vastaisi silloin puhelimeen.. tai
"Muista sitten heti ilmottaa kun synnytys poltot alkaa!" -Heti ensimmäiseksihän mieleeni tulee siinä vaiheessa soittaa kaikille tutuille ja työkavereille että nyt alko supistaan..
"Me tullaan sitten heti kattoon teitä sairaalaan, ilmota heti kun on syntyny!" - Siis kiitos ei, en todellakaan halua että kaikki ihmiset tulevat sairaalaan katsomaan. Toivon sinne vain läheisimmät ihmiset, enkä sen puoleen toivo kotiinikaan ketää vierailijaa ensimmäiseen pariin viikkoon.
Nyt olen siis rv 40 2 ja ikinä ei ole minuutit tuntuneet näin pitkiltä... Puhelimen olen pitänyt äänettömällä, en jaksa jaaritella sitä samaa kaikille..
Supistuksia on mutta todella epäsäännöllisesti.
Tuntuu että joutuu kokoajan pettymään.. illat ovat pahimpia.. Sitä toivoo niin jo saavansa tämän rakkaan masu asukin syliin että tuntuu että lähtee järki kun mitään ei tapahdu ja itselle tulee vaan paha mieli kun ihmiset kyselevät. Kun itse sitä syntymää odottaa varmasti enemmän kuin kukaan muu!
Tämä oli tämmöinen huonon päivän tunteiden purkaus. Luulen että en ole näiden tunteiden kanssa yksin.. ?!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yksi sukulaisnainen on tässä jo pari kertaa soitellu, että HÄNELLE sitten ilmoitatte heti, kun vauva on syntynyt, ettehän vaan jätä sitä viikkojen päähän ja ilmoita kortilla!!! Toinen tyyppi pyysi, että soitattehan heti kun tulee lähtö laitokselle!!! Sanoin, että soitetaan kun on asiaa, eli kunnes vauva on maailmassa ja ilmoittaminen sopii MEIDÄN aikatauluumme. Piste.
Eivätkö ihmiset tajua, että elämän yksi tärkeimmistä tapahtumista halutaan rauhoittaa perheen keskeiseksi? Isä, äiti ja vauva. EI sukulaiset ja kaverit, vaikka tärkeitä olettekin.
Yritähän jaksaa ja keräillä voimia, ei kai siinä nyt enää muukaan auta =)
Mulla la vasta joulukuussa mutta pakko kommentoida tuohon sukulaisille ja ystäville ilmoittamiseen. Itse en aio soitella yhtään kenellekkään kun lähdön hetki koittaa. Pakko kyllä saada jostain koiria joku hoitamaan mutta mitäpäs siitä nyt huolehtimaan kun tiedossa ei ole muutenkaan ketään kuka voisi auttaa.
Oma äiti ei varmaankaan aio ainakaan tulla, hän on miesystävän lieassa niin tiiviisti että varmaan parempi unohtaa koko tyyppi. Anoppi on taasen kiireinen lastenlasten kanssa.
Ajattelin että laitan sitten laitokselta kaikille saman viestin. Vieraita en toivo laitokselle ainuttakaan, ja sen olen jo lähimmille sanonut. Sen verran rauhassa pitää saada olla.
Minä olen luvannut omalle perheelle ilmoittaa kun lähdemme sairaalaan, mutta myös sopinut sen että tulevat vauvaa katsomaan sen mukaan kun minä jaksan ja haluan. Kukaan ei tunge osastolle jos en tahdo.
Tutut ja kummit jne saavat kuulla uutisen sitten kotiuduttua. Anoppi ja appi asuvat niin kaukana ettei niistä ole "vaaraa" osastolle ilmestymisessä.
Vielä ei ole alkanut jatkuva utelu, katotaan sitten kun la tulee (29.10) millainen rumba alkaa. Puhelin kiinni jos liikaa kyselevät.
.. sinne sairaalaan yleensä ole tunkemassakaan?
Minä taas ehdottomasti haluan, että äitini tulee osastolle jos vain ehtii ja pääsee, asuu ikävä kyllä 400 km päässä meistä, mutta on luvannut lähteä heti matkaan kun saa tiedon. Olen ainoa lapsi ja odotan ensimmäistä joten tämä on meille kaikille iso juttu. Minusta on vaan ihanaa, että saan jakaa sen omien läheisteni kanssa.
Minulla samoin vanhempani ja sisarukseni asuvat kaikki vähintään 150 kilometrin päässä, mutta todella toivon että äiti ainakin pääsisi sairaalaan tulemaan! Meillä ei osastolle edes pääse muut katsomaan kuin lapsen isovanhemmat ja sisarukset, sekin harmittaa, olisin halunnut omat sisarukseni myös käymään.. =(
Kavereille ilmoittamisesta en aio stressiä vetää, saavat sitten tietää kun kerkeän ilmoittaa.. Mutta jotenkin minä vaan haluan että sisarukset ja isä ja äiti tietävät synnytyksen alkamisesta.. Ehkä tavallaan tuntuu että voivat sitte olla tukena vaikkeivat paikalla olekaan.."Hengessä mukana"..
Meillä on laskettu aika viikon päästä ja ihmiset on jo pidemmän aikaa "vaatineet" ilmoitusta sitten kun lähtö sairaalaan tulee. Se on tosi rasittavaa. Eihän sitä voi etukäteen edes tietää, miten synnytys menee ja millaisissa voimissa vauva ja äiti ovat synnytyksen jälkeen. Siinä kaikkein viimeeksi kaipaa isoa vierasmäärää sairaalaan.
Onneksi KOKS:issa on sellainen sääntö, että lapsivuodeosastolle ei muita vieraita pääse kuin lapsen isä (myös sisarukset taisivat olla sallittujen listalla).
Nyt kun vielä joka paikassa on tosi paljon flunssaa, niin on mielestäni ihmisiltä aika edesvastuutonta edes ajatella lähtevänsä katsomaan ihan vastasyntynyttä. Kyllä sen vauvan näkee pikkuisen myöhemminkin.
Itse en haluaisi sairaalaan minua ja vauvaa katsomaan kuin mieheni ja sisareni. Muut voivat odotella kotiutumista. Ja sitten kotiin tultuakaan en halua mitään jatkuvaa ihmispaljoutta meille.
Siitä lasketusta ajasta. Yritä ajatella, että vauva tulee sitten kun hän on valmis. Odotusta on jo sen verran takana, että muutama ylimääräinen päivä ei maailmaa kaada. Itse olen yrittänyt ajatella niin, koska muuten pää hajoaa. Mulla LA vasta viikon päästä, mutta supistukset ja selkäpoltot ovat välillä tosi kovia ja en enää pääse liikkumaan kovin hyvin. Odottaminen on kuin tervenjuontia, mutta onneksi ei enää kovin kauaa voi mennä. Tsemppiä sulle!
Varmasti alkaa olemaan raskasta odottaa. Kannattaa kuitenkin ajatella, että kaikki ylimääräinen aika on hyväksi. Vauveli vahvistuu ja sinulla on vielä aikaa lukea muutama kirja ja katsoa leffa ilman, että pikku nyytti keskeyttää sinut. Minulle on monta kertaa ystävät sanoneet, että kuinka ihanaa oli odottaa ensimmäitä, kun sai olla ja tehdä mitä huvittaa. Toista odottaessa asiaan ei kerkiäkään sitten niin paneutumaan.
Hyvän ystäväni lapset ovat olleet kumpikin kaksi viikkoa yliaikaisia. He ovat olleet ihanan terhakoita verrattuna moniin tuttavien vauvoihin, jotka ovat syntyneet esimerkiksi ennen laskettua aikaa. Joten malta mielesi.
Varsinkin ensimmäinen lapsenlapsi saa aina suvun sekaisin. Koita ymmärtää heitä ja sanoa kauniisti, että haluatte olla rauhassa. Tällaisessa tilanteessa otetaan muuten tosi kovin itseen puolin jos toisinkin. Ja olen varma, että sairaalaan lähetetyt tai tuodut ruusukimput tuntuvat hyvältä. ;)
Vielä ollaan kokonaisena. Pakko se on yritää vaan kestää..
Me olemme sopineet että minun vanhempani sekä miehen vanhemmat ovat tervetulleita. Ja juuri kuulin että huonokuntoinen mummuni haluaisi tulla sairaalaan meitä katsomaan ja ilman muuta suon mummulle sen!
Mutta ystäville ja tuttaville olen kyllä suoraan yrittänyt sanoa että en halua sairaalaan katsomaan ja soitan sitten jos tuntuu että kaipaan vieraita.
Mutta minä menen tästä odottamaan...