Tämä kysymys on osoitettu niille, jotka uskovat jälleensyntymään tai ainakin pitävät sitä varteenotettavana mahdollisuutena. Ei siis teille, arvoisat kristityt, me tiedämme kyllä, mihin te uskotte.
Eli onko jollakulla muistoja edellisistä elämistään? Tai arviota siitä, mikä on edellisissä elämissään ollut? "Minäkin olin Kleopatra" -huuliveikot älkööt vaivautuko vastaamaan.
Olen huomannut, että mitä traagisempi on edellinen elämä, sitä kovemmin se pukkaa tulemaan esiin.
Minulla on mielessäni muistoina pitämiäni kuvajaisia elosta vihaisena pohjoisamerikkalaisena intiaanimiehenä. Hän oli menettänyt rakkaimpansa ja hänen kostonhimoinen tunnuslauseensa olikin "tapan kaikki valkoiset". Hän kuoli tosin luodista ennen kuin ehti toteuttaa uhkauksensa. Hän on hän eikä minä, niin kovin erilaiseksi koen nykyisen fyysisen olomuotoni.
Kyseinen intiaanielämä oli vahvasti vallalla minussa, kun olin lapsi (siis lapsi nykyisessä elämässäni). Ahmin itkien intiaanikirjallisuutta, häpesin valkoista nahkaani ja pääni oli täynnä verenhimoisia ajatuksia "Amerikan vapauttamisesta" ;) Maailma on pilalla.
Olen taatusti elänyt myös Intiassa ja ties miten monta kertaa. Edelleenkin tunnen nimittäin lähempää yhteenkuuluvuutta intialaisiin kuin suomalaisiin ja venäläisiin (joitten sukua olen) melkeinpä kaikilla elämänalueilla.
Ehkä paras asenne näihin olisi "hyväksy menneisyytesi mutta elä nykyisyydessä tavalla, josta ei koidu karmeaa tulevaisuutta".
Eli onko jollakulla muistoja edellisistä elämistään? Tai arviota siitä, mikä on edellisissä elämissään ollut? "Minäkin olin Kleopatra" -huuliveikot älkööt vaivautuko vastaamaan.
Olen huomannut, että mitä traagisempi on edellinen elämä, sitä kovemmin se pukkaa tulemaan esiin.
Minulla on mielessäni muistoina pitämiäni kuvajaisia elosta vihaisena pohjoisamerikkalaisena intiaanimiehenä. Hän oli menettänyt rakkaimpansa ja hänen kostonhimoinen tunnuslauseensa olikin "tapan kaikki valkoiset". Hän kuoli tosin luodista ennen kuin ehti toteuttaa uhkauksensa. Hän on hän eikä minä, niin kovin erilaiseksi koen nykyisen fyysisen olomuotoni.
Kyseinen intiaanielämä oli vahvasti vallalla minussa, kun olin lapsi (siis lapsi nykyisessä elämässäni). Ahmin itkien intiaanikirjallisuutta, häpesin valkoista nahkaani ja pääni oli täynnä verenhimoisia ajatuksia "Amerikan vapauttamisesta" ;) Maailma on pilalla.
Olen taatusti elänyt myös Intiassa ja ties miten monta kertaa. Edelleenkin tunnen nimittäin lähempää yhteenkuuluvuutta intialaisiin kuin suomalaisiin ja venäläisiin (joitten sukua olen) melkeinpä kaikilla elämänalueilla.
Ehkä paras asenne näihin olisi "hyväksy menneisyytesi mutta elä nykyisyydessä tavalla, josta ei koidu karmeaa tulevaisuutta".
Vastaukset 18
Vanhimmat
muistikuvia joistakin elämistä, niistä tosin en aio puhua yksityiskohtaisesti näin julkisella keskustelupalstalla, kun täällä taas tämä ilmapiiri on vähän hmm... kiristynyt ja "herneinen"
Mutta ainakin yksi elämäni liittyy todella voimakkassti intiaaneihin ja yleensä kun kuulen intiaanikieltä tai intiaanienlaulua/rummutusta aina joku pato rikkoutuu sisältäni ja yleensä vaivun jonkinlaiseen hypnoottiseen tilaan. Joskus taas saatan itkeä kun näen jonkun pahasti ihmisoikeuksia loukkaavan teon, varsinkin jos se kohdistuu intiaaneihin. Yleensäkin ärähdän todella helposti, jos ihmisten perusoikeuksia rikotaan. Minulla on myös on joitain "outoja" kohtaamisia intiaanien kanssa.
luulen myös, että ainakin kaksi äskettäin tapahtunutta elämääni ovat päättyneet todella traagisesti, en ole niitä alkanut vielä selvitellä sen tarkemmin, mutta todelakin, nuo traagiset elämät tulevat aina pintaan helposti.
Eli samoilla linjoilla olen kanssasi, Vaisnava.
Myönnä rohkeasti vaan oikea uskosi.
???
Sen olen muissa viestiketjuissa jo monesti tehnytkin. Olen hindu, tarkemmin vaisnavahindu eli Vishnun palvoja. Kuinka niin?
Oletko koskaan tehnyt lootusasentoa niin että vasen jalka koukistetaan ekana? ;-)
:Agwé:
No jopas nyt! Kun kerran kysyit, tulin huomanneeksi, että menen siihen aina "oikea jalka edellä". Ja kun tuossa juuri yritin, en päässyt lootusasentoon toisinpäin.
En tosin ole notkea ihminen... Meditoin tavallisesti sohvalla löhöillen, ympäriinsä kävellen tai riemusta pomppien enkä missään hienossa asennossa ;)
Sinä tietenkin taivut ihan mihin tahansa asentoon...
Muistan erään keskustelun joogaohjaajani kanssa:
minä: "Kumpi jalka tuli ensin lotuksessa?"
hän: "Oikea"
minä: "Mitäs jos ei onnistu oikealla?"
hän: "Sitten et tee lotusta"
Myöhemmin sain tietää, että oikean jalan koukistaminen ensin perustuu intialaiseen taikauskoon, jonka mukaan vasemmalla jalalla tai kädellä jonkin tekemisen aloittaminen tuo huonoa onnea. Niinpä päätin että teen tästä lähtien kaiken aina vasemmanpuoleisesti jos vain muistan...
Minulla lotuksessa vasen jalka ensin tuntuu toimivat hiukkasen paremmin koin oikea jalka ensin, mutta ei siinä suurta eroa ole. Molemmissa tapauksissa jompi kumpi jalka puutuu alle 10 minuutissa...
Olen kyllä taipuisa mutta se johtuu yliliikkuvista nivelistä, joten kaikenkaikkiaan: Ei niin kamalan lujaa mene.
Nyt olen yrittänyt tosissani panostaa meditaatioon... tänään istuin puolilootuksessa kotieläinten hautausmaan penkillä.
Kuinkas sinä muuten noin niinkuin käytännössä harjoitat sitä vaisnava-juttua?
:Agwé:
Enpä muista yhtään hajuaistimusta ed. elämistä :) - mutta visuaalisia aistimuksia kylläkin, sekä voimakkaita tunteita (viha, suru yms.)
Edellisimmäksi kokemani elämän oleellisin tapahtuma oli niin järkyttävä, että uskon juuri sen kokemuksen laukaisseen kyvyn muistaa menneisyyttä. Nykyisen elämäni varrella olen tavalla tai toisella aina aistinut vaikutelmia ed. elämästäni, myöhemmin muistakin elämistä. Kokemukset ovat nimenomaan traagisia, ja minäkin uskon että sellaiset on helpompi muistaa.
(Muille tiedoksi että en ole uskontokuntiin sitoutunut, vaikka kehitykseni onkin kulkenut mm. teosofian ja Carlos Castaneda -kirjojen kautta "panteisti-spiritualisti-esoteerikoksi".)
Höh, miksi kaikki ovat niin salaperäisiä :) Nimimerkeillähän täällä kirjoitetaan. Kerro edes, missä päin maailmaa olet ollut ja mihin aikaan.
Vaikka kieltämättä enpä minäkään tämän nykyisen elämän hirveimmistä tapahtumista noin vain kaikille kertoisi... Koen intiaanisotani niin kaukaiseksi jo, etten ahdistu tai pelkää kun siitä puhun. Paistaa se silti läpi kun yritän suhtautua maailmanpolitiikkaan ja vähemmistöjen kohteluun.
Täällä Suomessa ollaan oltu saamelaisia kohtaan melkein yhtä ihania kuin Yhdysvalloissa intiaaneja kohtaan. Mutta Suomessa on vaiettu tehokkaammin.
kunniaan.... Taitaa ola niin, että jotkut arvet ovat vieläkin niin kipeitä, ettei niitä ihan kaikille paljasta. Tämäkin on tällainen avoin keskustelupalsta, eikä omia viestejä voi poistaa, niin kyllä kai se salaperäisyys on hyvästä ;D
joo, no Suomessa taidetaan nykyäänkin sortaa aika surutta eirlaisia vähemmistöjä. Saamelaiset saa nyt olla rauhassa kun huomio on muualla.
No, mainittakoon sen verran että ainakin nämä paikat ja roolit on nähty:
- etelä-Englanti - munkki noin 1400
- Intia (Bengal?) - tanssijatar ja pikkuruhtinaan jalkavaimo
- lähi-idän joen suisto - kalastaja
- Venäjä/Siperia - viikinki 900(?)
- Kreeta - prinsessa ja virka-papitar
- Tassil'n'Ajjer(?) - luolamaalaajatar
- Krim
- etelä-Amerikka - jonkin heimon jäsen (mies)
Tässä on nyt tämmöisiä juttuja joista olen nähnyt visioita tai tuntenut fiiliksiä (paitsi viikinki-hahmo esiteltiin unessa).
Englannissa viettämästäni munkin elämästä minulla on eniten kuvia ja tunteita, ja näistä musertavin oli se, että jouduin katselemaan kuinka rakastettuani poltettiin roviolla elävältä. Vaikka minulta hakattaisiin pää irti, en suostuisi sanomaan että se ei ole/ollut totta!
Sitä tunnetta ei kertakaikkiaan unohda. Tuo kirkonmiesten suorittama operaatio myös aiheuttaa sen, että en aina jaksa suhtautua kristinuskoon erityisellä kärsivällisyydellä. - Tiedän toki ettei Englannissa poltettu noitia, vaan hirtettiin - mutta rakastettuni koettiinkin tod.näk. HARHAOPPISEKSI, ei noidaksi.
Lisää matskua tarjoaa
http://www.childpastlives.org/vBulletin/
Aikojen arvailu on pirullista touhua. Yhdestäkään elämästä en ole varma, milloin se tapahtui, enkä ole aivan varma edes niiden järjestyksestäkään.
vaikka tuo väite on pöyristyttävä , voin vannoa sieluni autuuden kautta kokeneeni seuraavan asian.
Yksin kotona ollessani huoneeseeni ilmestyi enkeleitä jotka sanoivat minun kantavan samaa sielua kuin mikä oli tällä 2000 vuotta sitten tapetulla...Huudahdin vastaan nauraen että camoon, mitä helvettiä, ei voi olla totta, mutta henkiolennot nauroivat takaisin, että tulee aika jolloin tiedät että näin on. Silloin sinut tullaan herättämään uudelleen... Tästä on jo monta vuotta ja ihmettelen monasti mikä se oli ? Mielenhäiriöstä ei ole kyse, kävin nimittäin lääkärillä tuon varsin omituisen jutun jälkeen... Tutkittiin olisinko voinut sairastua äkilliseen psykoosiin, todettiin etten ole.. Myöhemmin minusta on Intiassa väitetty että omaan ainutlaatuisen kirkkaat energiat... Mitä tästä tulisi ajatella ? Sä vaisnava tunnet mun nimmarin, en viitsi panna sitä julkisesti. asia on senverran arkaluonteinen.
käytätkö huumeita? imppaatko?
asia ei minulle mitenkään kuulu, mutta tuollainen ivallisuus joka nimenomaan uskovaisille on yleistä, se saisi poistua ainakin tältä idän uskonto palstalta. Mene sinne kristittyjen puolelle rähisemään. Ihmisillä on monenlaisia kokemuksia ja saa olla.
on.
Minulla on nyt hyvä elämä ja saan tehdä haluamiani hienoja asioita ihanien ihmisten parissa, joten Karman laki ei ole kohdellut ollenkaan pahasti. Tosin ystäväni sanoo, että saan pahaa karmaa kun potkin joskus suutuspäissäni tietokoneita. Minusta kyseessä on silkka primitiivireaktio, jonka ansiosta en potki esimerkiksi eläviä olentoja. Mitä mieltä olet tästä?
Kuten jo muualla kerroin, kuulen usein päässäni gamelania. Siis balilaista musaa. Siellä sitten käydessäni oli tunne kuin olisin tullut kotiin. Veri vetää myös abojen pariin Australiaan. Etelä-Amerikan intiaanit ovat sydäntä lähellä ja heidän kanssaan tulen juttuun erittäin helposti. Sekin on kuin taikaa. Varsinkin uskomuksista, tarinoista ja shamanismista puhuttaessa juttu nousee aina uskomattomiin sfääreihin!
Mielikuvia on... ja ne nousee välillä pintaan, mutta niitä aika vaikea hahmottaa. Jos jotain inhoan (pois se minusta) niin se on kristittyjen tekopyhyys ja kaksinaamaisuus, teknokraatit ja länsimainen väkivaltakoneisto. Pidän jälleensyntymää mielenkiintoisena ja varteenotettavana mahdollisuutena, mutta en ole ihan varma. Itse en tunnusta mitään jumaluuksia.
Intiassa minua ei kiehdo mikään. Luterilainen Skandinavia on kuin henkinen jääkaappi ja kreikkalais-roomalainen kylddyyri saa pölyn maun nousemaan kitalakeen. Mutta öinen, mystinen, henkien valtaama sademetsä... Mikään ei voi olla kiehtovampaa!
'' kristittyjen
tekopyhyys ja kaksinaamaisuus, teknokraatit ja länsimainen
väkivaltakoneisto.''
Intiassa minua ei kiehdo mikään. Luterilainen Skandinavia on kuin
henkinen jääkaappi ...Vai silleen. Itse pidän Intiaa ja hinduja mielenkiintoisina, Suomen henkisestä kylmyydestä olen täysin samaa mieltä
minä olen varma siitä että olen ollut jossain elämässäni shamaani, en vain tiedä olenko ollut sitä amerikan intiaanien heimossa vai jossain pohjoisen pallonpuoliskon kolkissa, mutta tunne siitä että olisin ollut shamaani, eli henkilö joka matkaa ylempien ja alempien maailmojen halki, saadakseen esim. tietoa tai parannuskeinoa sairauteen hengiltä,on todella vahva. olenkin monen monta kertaa yrittänyt ottaa selvää shamanismistä, mutta siitä on valitettavasti niin vähän tietoa jäljellä, me nykyihmiset kun olemme eläinkulttuurillamme tuhoamassa kaiken muun kulttuurin.loppusanana voisin sanoa, että monella ihmisellä on muistoja edellisistä elämistä ja Herran armosta onkin mahdollista muistaa näistä tapahtumista jotain.no, nyt täytyy kuitenkin keskittyä tähän elämään ja alkaa laulamaan Herran ylistyslaulua:
HARE KRISHNA HARE KRISHNA KRISHNA KRISHNA HARE HARE HARE RAMA HARE RAMA RAMA RAMA HARE HARE