Boksi 1990-luvun tuotannosta?

Viime marraskuussa Warner julkaisi kokoelman "Kunnian päivät 1983-86", joka sisältää Dingon täydellisen 1980-luvun tuotannon - studioalbumien lisäksi boksilla on ennenjulkaisemattomia demoja sekä live-versioita.

Alustavasti olen Warnerille ehdottanut, olisiko mahdollista tulevaisuudessa julkaista Kunnian päiville eräänlainen jatko-osa, joka käsittäisi Dingon 1990-luvun tuotannon. Nimenä boksilla voisi olla esim. "Dingomania II", joka olisi CD/DVD-kokoelma, samantapaisesti kuin vuonna 2004 julkaistu "Dingomania"-kokoelma.

CD-versio voisi olla kooste kaikista Via Finlandian (1994) kappaleista muista 1990-luvulla levytetyistä kappaleista. Mukana voisi siis olla esim. "Perjantai", "Hyvää yötä Jan" (harvinaisuus!) yms.

DVD-versio olisi tyyliltään samanlainen kuin "Dingomania"-DVD. Eli konserttitaltiointi (tai mahd. useampi) 1990-luvulta, TV-haastatteluja tms.

Boksi olisi varmasti hyvä veto Warnerilta senkin vuoksi, ettei "Via Finlandia"-albumin saatavuus ole enää hyvä. Myös "Hyvää yötä Jan"-kappale on erittäin harvinainen, eikä sitä ole julkaistu muissa yhteyksissä kuin "Lastemme huomiselle"-yhteiskokoelmalla 1993. Samalla äänitteellä oli vuonna 1993 nauhoitettu live-versio kappaleesta "Kulkuri ja kaunotar".
41099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olin 80-luvulla ihan hillitön Dingofani ja siksi tuo nimiehdotus Dingomania II kirvistelee. Ei jumalauta, 80-luvulla voitiin puhua maniasta oli se sitä luokkaa mutta 90-luku hoh hoh. Väitteelle nauraisi variksetkin.

Parempi nimi DVD:lle olisi "Dingon antimania-aika: vain varjo entisestä"

Äänestä

CD-levy voisi sisältää esim. seuraavat kappaleet:

1. Levoton tuhkimo (remix -92)
2. Perjantai
3. Sinä ja minä (remix -93)
4. Hyvää yötä Jan
5. Kulkuri ja kaunotar (live -93)
6. Elämäni sankari
7. Via Finlandia
8. Bussipysäkki
9. Ruma Ankanpoika
10. Rhonda Rhonda
11. Ameriikassa (laulaa Quuppa)
12. Juna lähtee
13. Tupakkatie
14. Laulu tulevaisuudelle
15. Värejä
16. Inshallah rock
17. Beibi saapui kaupunkiin
18. Nähdään taas

ja jotain muuta, jos arkistoista löytyy...

Äänestä

En jotenkaan jaksa uskoa ihan noin laajaan asiaan, kun 90-luvulta ei mitenkään hirmuisesti edes ole materiaalia. Ja nimi dingomania ei sovi 90-luvulle ollenkaan, ei se mitään maniaa ollut. Mutta ihan hyvä juttu tuollainen olisi.

Äänestä

Jaa että kokoelma 90 luvun tuotannosta=)

90 luvulla dingolta tuli yksi uusi levy, jokainen järkevä tajuaa että siitä ei kokoelmaa saa tehtyä:)

Asia olisi eri jos olisi tullut vaikka 5 uutta studiolevyä kuten vaikka YÖltä tuona aikana.

Tuleeko 2000 luvun kokoelmalle purppuraa levy alsuta loppuun:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6482244 kirjoitti:

Viime marraskuussa Warner julkaisi kokoelman "Kunnian päivät 1983-86", joka sisältää Dingon täydellisen 1980-luvun tuotannon - studioalbumien lisäksi boksilla on ennenjulkaisemattomia demoja sekä live-versioita.

Alustavasti olen Warnerille ehdottanut, olisiko mahdollista tulevaisuudessa julkaista Kunnian päiville eräänlainen jatko-osa, joka käsittäisi Dingon 1990-luvun tuotannon. Nimenä boksilla voisi olla esim. "Dingomania II", joka olisi CD/DVD-kokoelma, samantapaisesti kuin vuonna 2004 julkaistu "Dingomania"-kokoelma.

CD-versio voisi olla kooste kaikista Via Finlandian (1994) kappaleista muista 1990-luvulla levytetyistä kappaleista. Mukana voisi siis olla esim. "Perjantai", "Hyvää yötä Jan" (harvinaisuus!) yms.

DVD-versio olisi tyyliltään samanlainen kuin "Dingomania"-DVD. Eli konserttitaltiointi (tai mahd. useampi) 1990-luvulta, TV-haastatteluja tms.

Boksi olisi varmasti hyvä veto Warnerilta senkin vuoksi, ettei "Via Finlandia"-albumin saatavuus ole enää hyvä. Myös "Hyvää yötä Jan"-kappale on erittäin harvinainen, eikä sitä ole julkaistu muissa yhteyksissä kuin "Lastemme huomiselle"-yhteiskokoelmalla 1993. Samalla äänitteellä oli vuonna 1993 nauhoitettu live-versio kappaleesta "Kulkuri ja kaunotar".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu