Vaimo on äitiyslomalla ja ei halua hoitaa kahta lastaan. Niinpä vanhempi lapsista on päivähoidossa, sylivauvaa en ilkeä tarhaan laittaa.
Vaimo veisaa sitä samaa virttä, mitä tällä palstalla veisataan: on kotityöt ja lastenhoito ja ne väsyttävät. Joutuu tekemään kaikki kotityöt ja hoitamaan aina lapsia.
Minä taas näen tilanteen seuraavasti: aamulla aikaisten vien lapsen tarhaan. Kun tulen töistä haen pois. Sen jälkeen hoidan lapsia seuraavaan aamuun asti. Ainoa tauko tässä on työssäkäynti. Joka päivä. Myös öisin.
Kotitöiden osalta sanoisin, että menee kyllä fifty-fifty niiden tekeminen. Ja taas lastenhoidon osalta minä oikeastaan vastaan siitä. Vaimo vähän auttelee. Näin päin. Tilannetta kuvastaa se, että äiti ei saa edes lapsiaan nukkumaan illalla (alkavat itkeä hysteerisesti, jos vaimo yrittelee). Vanhempaa lasta vaimo ei saa syömään, eikä pukemaan vaatteita päälle. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että minähän nämä jutut hoidan. Lapset ovat tottuneet minun hoitoon. Minä olen se "äiti" heille. Minuun turvaavat itkun/pahan mielen hetkellä, eivät mene äitinsä luo.
Minä kuulema olen lahjonut lapset äitiään vastaan. Teen itsestäni enkelin olemalla löysä. No, vaimolla on kovat käsitykset siitä, miten niitä lapsia pitäisi hoitaa. Mutta hermot eivät kestä yhtään mitään, joten kaiken toteuttaminen jää minun vastuulle. Niinpä lapsi nukkuu minun vieressä öisin, ei omassa sängyssään (kuten kai pitäisi). Annan pullosta maitoa 2-vuotiaalle. Syntilistani on pitkä... Mutta näin selviän hengissä päivästä toiseen. Ja kun lapset ovat minun kanssa eivät he itke. Ja meillä on kyllä hauskaakin joka päivä, en näe lapsenhoitoa minään raskaana työnä.
Kyllä nauratti, kun näiltä palstoilta luin äitien keskustelun, että uskaltaako antaa lastaan ukkonsa hoitoon? Minä mietin samaa vaimon kohdalla.
Ihmettelen suuresti, että missä maailmassa tuo vaimo oikein elää? Ei ainakaan samassa todellisuudessa minun kanssani. Miksi hän muka on väsynyt? Minä hoidan lapset. Öisin vaimo nukkuu 10-12 tuntia. Ei käy töissä. Vaavi nukkuu päivät pitkät, kun on vielä niin pieni. Mikä muka rasittaa?
Ja akka on vielä tyytymätön. Sitäkin ihmettelen.
Minun tässä oikeasti kuuluisi olla tyytymätön. On näet yksinäinen olo, kun akasta ei ole mihinkään. Ja yövalvominen tahtoo väsyttää aina välillä, tänään nukahdin töissä kokouksessa ja oli aika nolo juttu.
Vaimo veisaa sitä samaa virttä, mitä tällä palstalla veisataan: on kotityöt ja lastenhoito ja ne väsyttävät. Joutuu tekemään kaikki kotityöt ja hoitamaan aina lapsia.
Minä taas näen tilanteen seuraavasti: aamulla aikaisten vien lapsen tarhaan. Kun tulen töistä haen pois. Sen jälkeen hoidan lapsia seuraavaan aamuun asti. Ainoa tauko tässä on työssäkäynti. Joka päivä. Myös öisin.
Kotitöiden osalta sanoisin, että menee kyllä fifty-fifty niiden tekeminen. Ja taas lastenhoidon osalta minä oikeastaan vastaan siitä. Vaimo vähän auttelee. Näin päin. Tilannetta kuvastaa se, että äiti ei saa edes lapsiaan nukkumaan illalla (alkavat itkeä hysteerisesti, jos vaimo yrittelee). Vanhempaa lasta vaimo ei saa syömään, eikä pukemaan vaatteita päälle. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että minähän nämä jutut hoidan. Lapset ovat tottuneet minun hoitoon. Minä olen se "äiti" heille. Minuun turvaavat itkun/pahan mielen hetkellä, eivät mene äitinsä luo.
Minä kuulema olen lahjonut lapset äitiään vastaan. Teen itsestäni enkelin olemalla löysä. No, vaimolla on kovat käsitykset siitä, miten niitä lapsia pitäisi hoitaa. Mutta hermot eivät kestä yhtään mitään, joten kaiken toteuttaminen jää minun vastuulle. Niinpä lapsi nukkuu minun vieressä öisin, ei omassa sängyssään (kuten kai pitäisi). Annan pullosta maitoa 2-vuotiaalle. Syntilistani on pitkä... Mutta näin selviän hengissä päivästä toiseen. Ja kun lapset ovat minun kanssa eivät he itke. Ja meillä on kyllä hauskaakin joka päivä, en näe lapsenhoitoa minään raskaana työnä.
Kyllä nauratti, kun näiltä palstoilta luin äitien keskustelun, että uskaltaako antaa lastaan ukkonsa hoitoon? Minä mietin samaa vaimon kohdalla.
Ihmettelen suuresti, että missä maailmassa tuo vaimo oikein elää? Ei ainakaan samassa todellisuudessa minun kanssani. Miksi hän muka on väsynyt? Minä hoidan lapset. Öisin vaimo nukkuu 10-12 tuntia. Ei käy töissä. Vaavi nukkuu päivät pitkät, kun on vielä niin pieni. Mikä muka rasittaa?
Ja akka on vielä tyytymätön. Sitäkin ihmettelen.
Minun tässä oikeasti kuuluisi olla tyytymätön. On näet yksinäinen olo, kun akasta ei ole mihinkään. Ja yövalvominen tahtoo väsyttää aina välillä, tänään nukahdin töissä kokouksessa ja oli aika nolo juttu.
Vastaukset 20
Vanhimmat
näyttäisi juurikaan olevan. Onko vaimosi aina ollut samalla tavalla masentunut? Siis ettei oikein mitkään hommat maistu, vai onko tämä nyt aivan uusi tilanne hänellekin?
Jos olet rakastanut sitä entistä vaimoa, joka ei vielä ollut masentunut, niin yritä nyt jaksaa vielä vähän aikaa, ihan sillä, että rakkautta pitäisi riittää myös vastoinkäymisten hetkellä.
Pyydä vaimoasi tekemään jotain asian eteen. Käymään jossain terapiassa, tai aja hänet vähäksi aikaa johonkin ulos. Kylään, elokuviin, ihan mihin vaan tuulettamaan vähän päätään.
Oisko teillä tilanne, että vaikka teet lähes kaiken kotona, niin sinä olet kuitenkin se joka pääsee sieltä välillä pois.
Vaimosi saattaa olla vaan jumittunut sinne neljän seinän sisään, eikä osaa ulos.
Lisäksi voisit kokeilla ostaa hänelle kalaöljykapseleita ja pyydä häntä ottamaan aluksi reilumpi satsi. Hyviksi on havaittu, ohjeen mukaan otettuna toh. Tolosen neurobalance ABC ja jotain sellasta siinä paketissa lukee. Niitä saa yleensä marketeistakin. Ne on myös minua piristäneet, siis fyysisesti. Nyt en ole ollut enää vuosiin masentunut, mutta silti niillä oli piristävää vaikutusta.
Jos ei mieli ja olo piristy, niin ainakin sydän ja verisuonet tykkää, ettei hukkaan kuitenkaan mene.
Se olisi kuitenkin hyvin pehmeä tapa päästä eteenpäin, jos sattuis auttamaan.
Jaksa nyt vielä vähän. Jos vaimosi on oikeesti masentunut, on hänelle erittäin tärkeää tietää, että rakastat ja tuet häntä.
Kun masentunut sieltä pohjalta ylös pääsee, niin alkaa aivan uusi elämä ja haluaa ottaa takasin kaiken menetetyn ajan ja puhkuu energiaa.
Saat vielä palkintosi, kunhan vain jaksat odottaa.
Pienten lasten ei pitäisi olla masentuneen äidin hoidossa. Ota toi tilanne todella vakavasti.
Kun ihminen on masentunut ei ole kyse halusta tehdä jotain, vaan siitä, ettei kertakaikkiaan pysty eikä jaksa. Vaikka päällepäin näyttäisi fyysisesti ihan normaalilta ja vahvalta, niin masennus estää kaiken toiminnan ja ihan oikeesti tulee aivan voimattomaksi. Väsymys on siis todellista. Vaimosi on väsynyt lähinnä itseensä ja omaan olotilaansa, eikä jaksa edes muuta ajatella.
Älä siis ihmettele miten voi muka olla väsynyt.
Kun on niin on. Se on tila, jota on sellaisen todella vaikea ymmärtää, joka ei ole sitä itse kokenut ja aivan turha selitellä mitään kuinka kaikki on hyvin, eikä ole mitään syytä olla masentunut. Se on sisäinen tila eikä sillä ole mitään tekemistä todellisen ympäröivän elämän kanssa.
Minä rakastin lapsenlastani yli kaiken, mutta kun olin masentunut, näin kyllä sen ihanuuden. Järki sanoi, että lapsi on ihana, mutta se ei mennyt tunnetasolle asti. Silloin ajattelin, että voi kun tuo lapsikin on ihana, kun vain jaksais siitä nauttia, en vain pystynyt. Katselin kaikkea kuin sumuverhon takaa. Se ei todellakaan ole naurun, tai vinoilun asia. Se on kammottava tila ja itse luulee, ettei se lopu koskaan. Ainut millä siitä pääsee on kuolema. Niin ajattelee masentunut.
Vitsit on siis hyvin, hyvin vähissä.
etsi itsellesi apua lastenhoitoon, sillä vaikkapa tuntuukin "helpolta" eikä vielä huolet paina, niin äläpä aja itseäsi "piippuun" huomaamattasi. Silloin lapsillanne ei ole vanhempaa ollenkaan.
Näytäppä tuolle vaimollesi tuo kirjoituksesi, jospa se laittaisi miettimään elämän arvoja. Kilometritehdashan se oikea paikka hänelle olisi, mutta kun annat säälin käydä oikeudesta.
Muista vaan että on niitä simsakoita iloisia ja vireitä naisiakin vapailla markkinoilla jos tasapainoista parisuhdetta sitten joskus kuitenkin ryhdyt haikailemaan.
Tylsintä ja pahinta on laiskan marina ja voivotus, kuunnella päivästä toiseen. Itse hän ei mitään elämälleen tee, toisten pitäsi tehdä se lautasella eteen. Itsekustakin tällläisen ihmisen puolisosta se kyllä imee mehut pois. Ja siinä sitten pitäisi vielä pitää huolta perheestä kun toinen haraa vastaan.
vaimon patistelu, tai ihan jättäminen tuntuu todella
hirveältä tavalta, jos kysymyksessä on oikeesti masentunut ihminen.
Masennus on sairaus siinä missä esim. syöpä.
Ehdottaisitko samanlaista kohtelua myös syöpäsairaalle vaimolle, tai miehelle.
Jos kerran on sairas, eikä mitään jaksa tehdä, niin eikun uutta terveempää etsimään.
Minkälaista rakkautta se osoittaa?
Voin kertoa, että kun itse olin masentunut, enkä oikeesti jaksanut tehdä mitään, tilanne oli miehelleni aivan uusi. Hän ei yleensä ole tukenut minua mitenkään tai osallistunut paljon kotitöihin.
Ruokaa kyllä harrastuksena on aina tehnyt, silloin kun hänelle sopii, mutta silloin kun en mihinkään pystynyt, hän venyi mahtavasti.
Ei varmasti ollut hänelle helppoa katsella minua, joka valitin ja itkin pahaa oloani. Puhuin vain kuolemisesta, eikä millään ollut mitään merkitystä mulle. Mieheni ei minua hylännyt hetkeksikään.
Kerran sanoinkin hänelle, että kuinka viitsit minua sietää, kun olen tällänen mitätön ja onneton.
Hän vastasi kysymällä, et tarkottaako toi sitä, että jos hän sairastuu, niin minä heti jätän hänet.
Mietippäs uudestaan.
Onko ne masentuneita laiskuudestaan. Ja paranisiko masennus jos sais kengän kuvan pyllyyn ja JOUTUIS tekemään itsenäs eteen jotain?
Mäkin jään lepäämään laakereilleni enkä mee töihin tai tee mitään....... mä oon vaan niiiiiiin masentunut!
masentuu synnytyksen jälkeen. Se vaan on sellanen tilanne naisille. Perheenne äidillä tuntuu myös olevan pallo hukassa isomman kanssa. Tää perhe juttu on myös yhteisyritys kuitenkin. Voisit yrittää vahvistaa äidin roolia lapsen kasvattajana. Isänä voit käskeä lapsesi tottelemaan myös äitiä. Sääntöihin toki täytyy tehdä yhteinen linja. Vaimosi tulee myös alkaa olla johdonmukainen. Eihän siitä mitään tuu että pieni lapsi ei yhtään tottele äitiään.
Ja te piruilijat jotka ette ymmärrä tätä tilaa ja sen syvyyttä voitte ajatella, että olisitte esim täynnä lyijyä, ettekä pääsis liikkumaan. Tai niin lamauttavan syyllisyyden tunteisia, että se haittaa elämää.
niin kyllä neuvotaan jättämään ukko.
Mutta kun on nainen ja äiti niin voi voi kun laiskaa paijataan.
Missähän vika?
Itse kokenut raskausmasennuksen 2 kertaa sekä syövän. Syöpää en lähtisi samana päivänäkään vertaamaan masennukseen. Ei syöpä ole sairaus se on elämän uudelleen rakentava vuoden kestävä ajanjakso tai loppu kaikelle. Siinä ei itku paljon auta kun oksentaa päivästä toiseen kylppärin lattialla ja lapsi pyörii ympärillä silittämässä hiuksia.. ajattele auttamassa 6v äitiään..
Mieti hieman mitä puhut ennenkuin alat noin tökerösti vertaamaan..
kilpailuttaa näitä eri sairauksia.
Niissä ihminen on sairastunut aivan eri tavalla.
Syöpä tuhoaa elimiä, masennus mieltä.
Tarkoitin vain sanoa, että mielen sairastuminen on sama asia, kuin kehon sairastuminen, niitä vain hoidetaan eri tavoin, mutta molempia pitää hoitaa, tai ainakin antaa aikaa toipumiseen.
Sairaus on sairaus, joka voi iskeä koska tahansa kehen tahansa meistä.
En voi, enkä haluakaan verrata sairauksia keskenään, tai miten kukakin minkäkin kokee. Syöpä nyt vain tuli näistä fyysisistä sairauksista ensimmäisen mieleeni.
sorry, jos tarkottamattani loukkasin sinua, tai muita syöpää sairastaneita.
Silti molemmat ovat sairauksia, jotka voivat hoitamattomina johtaa kuolemaan. Erona on vain se, että useimmat syöpäsairaat haluaisivat elää ja taistelevat siksi sitä kammottavaa sairautta vastaan.
Masentunut ei taistele mitään vastaan, odottaa vain kuolevansa, koska ei näe mitään syytä elää.
Näköjään syöpä??? tekee tyhmäksi, koskapa kaikki me oikeasti tajusimme että kirjoittaja vain halusi tähdentää masennuksenkin olevan sairaus.
Täällä netissä kuitenkin syövän sairastanut mielletään "tabuksi" sillälailla ettei juuri kukaan raaski ILKEÄLLE saivartelevalle ihmiselle sanoa suoria sanoja. Erehdys. Siihen sinäkin taisit luottaa?
Katkera aivoton mäntti olet tai sitten todellakin vain niin TYHMÄ ettet tajunnut kirjoitettua tekstiä.
hieno hyvä ja rohkea ihminen. Sait varmasti orgasmin kun pystyit noin monta lausetta kirjoittamaan typerää tekstiäsi.. Tuolla ammattikoulutaustalla se on jo aika hyvin..
Mitä itse olet kokenut masennuksen ? syövän? avioeron syövän takia? yksinhuoltajuuden? Tuskin mitään muuta kuin katkeruuden ja yksinäisyyden..
Sinun kirjoituksesta näkee että olet täysi saapas.
No yli 3000 naista sairastuu vuosittain rintasyöpään ja sitten kun sen olet kokenut tule soittamaan lisää suutasi..
Masennus ja syöpä ei ole millään tavalla verrannollisisa vai lähteekö masennuslääkkeistä hiukset. Kokeile miltä se tuntuu ihan rohkeasti vaan vaikka isipappasi partakoneella.
Ei toimi aivot rintasyövän jälkeen ei, ja suunnaton katkeruus valtaa kaiken ajattelukyvyn. Säälittävä otus olet. Mutta minulta et sääliä saa. Miksi saisit. Et ansaitse. Harmi kun olet vielä elossa. Toivottavasti et kauaa enää. Tässä ei ollut mitään henkilökohtaista, vaan toki toivon samoin kaikille yhtä ilkeille ja katkerille idiooteille kautta maan.
Vaikuttaa että vaimosi tarvitsee apua.Soita SINÄ paikkakuntanne mielenterveystoimistoon,ja selitä tilanne.Pyydä aika vaimollesi ja Vie hänet sinne.Jos vaimosi ei tajua tilannetta,niin sano että apu on HÄNTÄ varten.(ja toki samalla koko perhettä varten);o)
Mun mieheni "pelasti" elämämme suunnilleen näin.Olen kiitollinen hänelle siitä aina!:o)
Masentunut ihminen kun ei huomaa omaa tilannettaan kuin läheiset.
Voimia sulle ja auta vaimoasi saamaan apua!!
vaimoasi.
Ellei siihen auta ns. niskastaotto - siis vaimon itsensä tarttuminen itseään niskasta - on syytä lähteä lääkäriin ja hankkia lääkitys.
Kaikenlaista nähneen maallikon mielipiteenä sanon myös, että juuri sinun tehokkuutesi voi saada vaimon heittäytymään saamattomaksi. Ensinnäkin se mahdollistaa sen, ja toiseksi se vie häneltä itseluottamuksen. Ehkä hän tuntee, ettei häntä tosiaankaan tarvita yhtään mihinkään, ettei hänestä ole mitään hyötyä. Se on hirveä tunne.
Jotenkin tuo kierre olisi saatava poikki. Vaikka sitten niin, että sinä lähdet muutamaksi päiväksi matkalle. Sitä ennen teidän on syytä harjoitella sitä, että vaimo panee lapset nukkumaan. Lähde siksi aikaa vaikka lenkille, niin et kuule itkua. Kyllä lasten elämään kuuluvat pienet itkutkin. Ja ennen kaikkea se, että äidilläkin on rooli heidän elämässään.
Vie se vaimo heti lääkäriin. Hän on masentunut ja tarvitsee siihen apua. Masennus voi olla esimerkiksi ihan vain kemiallinen tila aivoissa, johon ei itse voi vaikuttaa millään halulla, sisulla tai tahdonvoimalla, mutta lääkkeillä voi ja helposti. Sen tilan laukaisee esimerkiksi synnytys tai raskaus helposti tai sitten jokin muu selittämätön juttu.
Vie hänet lääkäriin nopeasti ja jos ei vapaaehtoisesti, niin sitten pakosta. (Itse tein niin miehelleni ja lääkitys auttoi kahdessa viikossa.)
Äkkiä apua vaimolle! Kun vaimo saadaan terveeksi, niin sinunkin osasi helpottuu.
Ihanaa, että olet jaksanut pyörittää arkea, kun vaimo ei jaksa, mutta nyt on korkea aika saada hänelle lääkärin apua. En halua pelotella, mutta tuo voi vielä pahentuakin.
Jos et saa häntä lääkäriin, niin yritä saada lääkäri kotiin.
Itse myös äiti ja kärsinyt masennuksen. Elämän ilo ja mieleenkiinto katoaa, mikään ei kiinnosta eikä kerta kaikkiaan jaksa vaikka kuinka yrittäisi ja toivoisi jaksavan. Vaikka miten paljon nukkuisi ei tunne levänneensä.
Paha masennus ei mene itsestään ohi vaatii mielialalääkityksen. Masennus ei ole hulluutta/mielisairautta!! Älä vain koskaan loukkaa vaimoasi sanomalla sellaista. Aivot vain ei tuota jotakin tiettyä ainetta tarpeeksi, joka edes auttaa masennukseen.
SOITA HETI NEUVOLAAN TAI TERVEYSKESKUS LÄÄKÄRIIN vaikka vaimosi vastustaisi ja kieltäisi olevansa masentunut. Menkää yhdessä keskustelemaan millainen sairaus masennus on ja mistä johtuu.
Itselläni oli tosi paha masis enkä ymmärtänyt sitä ennen kuin vasta jonkun ajan kuluttua parannuttuani siitä ja vertaillessani silloista ja nykyistä olotilaani. Luulin sen olevan normaali ihmisen olotila ja että elämä on oikeasti NIIN tylsää, raskasta, turhauttavaa...
Ennen kaikkea TUE VAIMOASI, KOITA EDES OLLA YMMÄRTÄVÄSI JA NOJATA OLKAPÄÄHÄSI. Sinulle raskasta ja vaatii sinulta paljon, mutta kun lääkitys alkaa vaikuttamaan uskon uhrauksesi lujittavan suhdettanne. Toisen ollessa heikko vahvempi tukee ja pitää pystyssä puolin sun toisin. Se on luottamusta se johon mielestäni suhde pitäisi perustua.
TSEMPPIÄ SULLE JA KOITA VIELÄ VÄHÄN AIKAA PINNISTELLÄ JA JAKSAA!!!
terv. Ex-masis
sinä jäisit kotiin lasten kanssa ja vaimo menisi töihin? Jos siis vaimoa ei huvita lapsia hoitaa? Onko vaimosi laiska vai oikeasti masentunut? Jos epäilet masennusta soittele vaikka neuvolaan, joku psykologi vois tulla vaimosi kanssa juttelemaan. tai sitten voisitte kaikki mennä vaikka perheasianneuvottelukeskukseen juttelemaan tuosta vaimosi ja sinun tilanteesta. se on ilmanen.
olin itsekin masentunut nuoremman syntymän jälkeen.Kävin jopa ammattiauttajan puheilla. Helpotti meidän tilannetta, vähäksi aikaan.Ero tuli ja sittenjäinkin yksin lasten kanssa.Pakko oli jaksaa mennä päivä kerrallaan eteen päin.Ja nyt olen todennut että oli parempi erotakkin,ei tarvinnut "ressata" puolisosta.
Oli minullakin pelkoja antaa lasta isälleen viikonloppuisin,mutta nyt huomannut että helpotusta minulle. Saan edes joskus omaa vapaa aikaa.
Oletko yrittänyt ehdottaa puolisollesi ammattiapua??Harrastusta?
Jos saisi edes harrastuksen piristyisi kummasti,olisi jotain omaa kodin ulkopuolella.
Uskoisin että pian alkaisi hoitaan lapsia ja sinunkin taakka helpottuisi.
Tai keksi teille yhteistä kivaa tekemistä esim. viikonlopuksi ilman lapsia. saisitte olla yhdessä.Sekin voisi auttaa piristämään ja jaksamaan.
Vaatii sinulta tosi paljon kärsivällisyyttä, mutta toivottavasti saat kiitoksen jälkeenpäin.
ensimmäiseksi haluan vain ihmetellä sinua.tässä maassa tai ylipäätään ei montaa isää ehkä löydy jotka noin jaksavat.olisit monille esimerkki josta voisivat ottaa mallia.hienoa.
en ehkä ole oikea henkilö kertomaan mitä vois tehdä tilanteessasi, mutta kokemuksestani ulkopuolisten neuvoista voi joskus olla apuakin.
lukemani perusteella vaimollasi voi olla jonkilaista masennusta,yleensä vauvan syntymän jälkeen tämä voi ilmetä vasta kuukausia synnytyksestä. sitä ei ehkä toinen niin huomaa koska se tekeminen tietysti jää siinä sitten sinulle, tässä tapauksessa.tuntui pahalta lukea ettei oma äiti jaksa lapsistaan. silloin on kyllä tosi kysymyksessä.pienet lapset tuntevat näin turvattomuutta koska eivät saa kontaktia omaan äitiinsä ja se on huolestuttavaa. siinä sinä olet kyllä aivan mahtava isa joka jaksaa siitä huolimatta tehdä kaikkea perheen hyväksi. pystyttekö keskustelemaan tilanteestanne, se olisi hyvä asia saada kaikki sisaltä pois. sinunkin pitää kertoa miltä sinusta tuntuu. onko ketään ulkopuolista keneen voi luottaa, ystävät tai vanhemmat, heille kertominen voi tuntua helpotukselta koska he voivat sitten auttaa- jääkö teille kahdenkeskistä aikaa. kun lapset nukkuvat niin puhukaa kaikessa rauhassa. se on perheen kannalta tärkeää saada kaikki puhuttua.voisitte vaikka lähteä kahdestaan johonkin. sitä ei monella perheellisillä ole nykypäivänä, laatuaikaa kahdestaa. kun vanhemmat voivat hyvin niin silloin voi samalla koko perhe. sinä olet tällä hetkellä se joka jaksaa. ole nyt vahva ja auta taas vaimosi voimilleen.se voi tuntua ettei itse sitten jaksa mutta itse kokemana tiedän etta se onnistuu kun vaan luottaa ja rakastaa toista ettei anna asian mennä huonompaan. voimia sinulle, sinä pystyt siihen. ja vielä kerran haluan sanoa että olet hyvä isä lukemani perusteella!
"normaalilla" tavalla väsynyt vaan masentunut. Nyt sun pitäis aviomiehenä tukea häntä (vaikkei se helppoa olekaan) ja usko pois, vielä tulee se päivä, kun teillä kaikilla alkaa elämä helpottaa.