Sanotaanpas

AJATUSTEN AAMIAINEN > www.positiivarit.fi


Tänään on Suomen ensimmäinen

Nenäpäivä. Tarkoitus on tehdä

yhdessä maailmasta reilumpi ja

iloisempi paikka elää.

= = = = = = = = = =


NAAPURIAPUA

Oli perjantai-ilta, yksi monista.

Lähdin illalla klo 23 jälkeen autolla

hakemaan murkkuikäisiä poikiani

jäähallilta harjoituksista.


Pihalla näin naapurin miehen ja valitin hänelle,
miten tylsää on joutua perjantai-iltana hakemaan
lapsia myöhään illalla harjoituksista. Tämä kolmen
lapsen isä naurahti ja sanoi: ”Ole onnellinen! Jos
et hakisi poikiasi tähän aikaan hallilta, olisit
etsimässä heitä kahden tunnin kuluttua, etkä
edes tietäisi mistä.”


Johan kolahti, miten oikeassa hän olikaan!
-AV
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~¨¨¨¨¨¨

Jättiläispalautetta
TONI NIEMISELTÄ



Olen itse juuri toteuttamassa

omia unelmiani ja välillä hirvittää

kuinka tästä kaikesta selvitään.


Luettuani kirjan palautuivat kaikki useaan kertaan
testaamani ja toimiviksi havaitsemani perusasiat
mieleen, itsetunto vahvistui ja oli taas helpompi
uskoa haasteista selviämiseen.



Onnistumisten kierre on pidettävä jatkuvassa

liikkeessä. Kun Onnistujan Pikku-Jättiläinen löytyy

kirjahyllystä, menestys ei enää ole kiinni eväistä,

vaan niiden nauttijan aktiivisuudesta.



Toivotan kaikille tämän lukeville näyttävää

liitoa kohti omien unelmien toteutusta.


-Toni Nieminen

Suoraan oikealle hyllylle


========================
Tunnustuksen ja kiitoksen antaminen

tepsii vain kolmenlaisiin ihmisiin:

miehiin, naisiin ja lapsiin.


Makoisaa viikonloppua …
&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&

TILAA AAMIAINEN TÄSTÄ > ilmaiseksi > joka arkiaamun sähköpostiin ?

http://www.positiivarit.fi/aamiainen/
2216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

> PITKÄÄ NENÄÄ > MASENNUKSILLE ? > JA ALOITETAAN ELÄMÄ SEN PARHAASSA MERKITYKSESSÄ "?

Äänestä
  • ihme lässytystä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NENÄPÄIVÄÄ >? kirjoitti:

AJATUSTEN AAMIAINEN > www.positiivarit.fi


Tänään on Suomen ensimmäinen

Nenäpäivä. Tarkoitus on tehdä

yhdessä maailmasta reilumpi ja

iloisempi paikka elää.

= = = = = = = = = =


NAAPURIAPUA

Oli perjantai-ilta, yksi monista.

Lähdin illalla klo 23 jälkeen autolla

hakemaan murkkuikäisiä poikiani

jäähallilta harjoituksista.


Pihalla näin naapurin miehen ja valitin hänelle,
miten tylsää on joutua perjantai-iltana hakemaan
lapsia myöhään illalla harjoituksista. Tämä kolmen
lapsen isä naurahti ja sanoi: ”Ole onnellinen! Jos
et hakisi poikiasi tähän aikaan hallilta, olisit
etsimässä heitä kahden tunnin kuluttua, etkä
edes tietäisi mistä.”


Johan kolahti, miten oikeassa hän olikaan!
-AV
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~¨¨¨¨¨¨

Jättiläispalautetta
TONI NIEMISELTÄ



Olen itse juuri toteuttamassa

omia unelmiani ja välillä hirvittää

kuinka tästä kaikesta selvitään.


Luettuani kirjan palautuivat kaikki useaan kertaan
testaamani ja toimiviksi havaitsemani perusasiat
mieleen, itsetunto vahvistui ja oli taas helpompi
uskoa haasteista selviämiseen.



Onnistumisten kierre on pidettävä jatkuvassa

liikkeessä. Kun Onnistujan Pikku-Jättiläinen löytyy

kirjahyllystä, menestys ei enää ole kiinni eväistä,

vaan niiden nauttijan aktiivisuudesta.



Toivotan kaikille tämän lukeville näyttävää

liitoa kohti omien unelmien toteutusta.


-Toni Nieminen

Suoraan oikealle hyllylle


========================
Tunnustuksen ja kiitoksen antaminen

tepsii vain kolmenlaisiin ihmisiin:

miehiin, naisiin ja lapsiin.


Makoisaa viikonloppua …
&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&

TILAA AAMIAINEN TÄSTÄ > ilmaiseksi > joka arkiaamun sähköpostiin ?

http://www.positiivarit.fi/aamiainen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu