Tällä palstalla tuntuu jatkuvasti olevan epäselvyyttä pelkosektioihin liittyvistä asioista. Alla pohdintaosio tuoreesta Duodecim-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta "Synnytyspelon vuoksi tehdyt keisarinleikkaukset vuosina 1999-2005". Suosittelen lukemaan erityisesti viimeisen kappaleen.
Pohdinta
Synnytyspelon vuoksi tehtävien keisarileikkausten määrässä havaittiin selkeitä eroja HYKS:n eri yksiköiden välillä. Jorvin sairaalan ja Kätilöopiston luvut olivat lähempänä muun Suomen keskitasoa, mutta Naistenklinikka poikkeaa selvästi joukosta. Kuitenkin etenkin Jorvin sairaalan ja Naistenklinikan potilasaineistot olivat hyvin samankaltaiset niin koulutustason kuin iänkin puolesta. Kaikissa näissä sairaaloissa synnytyspelkopoliklinikat ovat toimineet noin kymmenen vuoden ajan, joskin niiden toiminta on ollut hieman eri tavalla suunniteltua. Jorvin sairaalassa synnytyspelkopoliklinikan lääkärit ovat asiaan perehtyneitä, pääasiassa erikoislääkäreitä. Sen sijaan Naistenklinikassa synnytyspelkopotilaita hoitavat äitiyspoliklinikkaan vuoroin sijoitetut sairaalalääkärit. Kätilöopiston sairaalassa synnytyspelkopotilaat tulevat normaalille äitiyspoliklinikkaan vastaanotolle, mutta siellä poliklinikka toimii enemmän erikoislääkärivetoisesti.
Tämän aineiston perusteella vahvistui kirjallisuudenkin mukaan tiedossa oleva aiempien komplisoituneiden synnytysten merkitys synnytyspelon synnyssä (Saisto ym. 1999). Tämä on haaste kaikille synnytystä hoitaville: synnytyksen komplisoitumista ei joskus voida välttää, mutta hyvällä jälkihoidolla ja synnytyksen läpikäynnillä voitaneen ehkäistä synnytyspelkoa seuraavissa raskauksissa.
Koko maan tasolla synnytyspelon vuoksi tehtävien keisarileikkausten määrä tuntuu olevan hallinnassa. Ei voida olettaakaan, ettei keisarileikkauksia tehtäisi lainkaan synnytyspelon vuoksi ja keisarileikkaukseen päätyminen voi olla synnytyspelon asianmukaisen hoidon lopputulos hankalimmissa tapauksissa. On myös tärkeä ja hyvä asia, että sektion todellinen syy mainitaan aiheeksi. Vielä 1990-luvullakin yksi tavallisimpia suunnitellun keisarileikkauksen syitä oli suhteellisen ahdas lantio (pelvis angusta relativa). Tämä diagnoosi ei yleensä perustunut objektiiviseen tutkimukseen vaan mahdollisti »kunniallisen» tavan hoitaa synnytys keisarileikkauksella. Todennäköisesti suuri osa näistä tapauksista oli synnytyspelon takia tehtyjä keisarileikkauksia, sillä tätä diagnoosia näkee enää hyvin harvoin ensisynnyttäjillä.
Pohdittavaksi jää, onko maamme eri sairaaloiden antamassa synnytyspelon hoidossa suuria eroja. Palveluiden saatavuus ja laatu saattavat vaihdella alueittain. Osa lääkäreistä on motivoituneita hoitamaan pelkoa ja osa kokee keisarileikkauksen luontevaksi ja helpoksi vaihtoehdoksi. Lisäksi joissakin sairaaloissa potilaalla on ollut mahdollisuus siirtyä EML-potilaaksi, jos ensimmäisen lääkärin kanta ei ole ollut myönteinen. EML-järjestely loppuu helmikuun lopussa 2008, joten muutoksen aiheuttamat seuraukset jäävät nähtäväksi. Monin paikoin toiminta on järjestetty erikoispoliklinikoihin, joissa asiaan perehtyneet ja siitä innostuneet ihmiset hoitavat synnytyspelkopotilaita. Kaikki pelkopotilaat eivät ole kuitenkaan ohjautuneet niihin. Toisaalla synnytyspelkopotilaat kulkevat osana muuta potilasvirtaa äitiyspoliklinikan potilaiden joukossa, jolloin asiantuntevaa apua ei välttämättä aina ole yhtä hyvin tarjolla. Kaikissa sairaaloissa tosin synnytyspelkoisia hoitavat paljon myös asiaan perehtyneet kätilöt omilla vastaanotoillaan. Voisivatko HYKS:n synnytyssairaaloiden väliset erot synnytyspelon vuoksi tehtyjen keisarileikkausten määrissä selittyä sillä, että synnytyspelkopotilaat arvostavat kokeneemman ja asiaan perehtyneemmän ammattilaisen näkemystä enemmän kuin erikoistumassa olevan tai harvemmin äitiyspoliklinikassa työskentelevän näkemystä?
Alueellisia eroja löytynee myös itse pelkopotilaista. Koulutustaso ja ikä vaikuttanevat synnytyspelon vaikeuteen. Ainakin pääkaupunkiseudulla synnytyspelon takia leikatut olivat selvästi muita synnyttäjiä koulutetumpia ja jonkin verran iäkkäämpiä. Synnytyspelon hyväksyttävyydessä ja asiasta tiedottamisessa lienee myös alueellisia eroja. Niin ikään on mahdollista, että lääkäreiden suhtautuminen synnytyspelkoon ja sen hoitoon vaihtelee eri puolilla Suomea. Tämä näkyy erikoismaksuluokassa tehtävien keisarileikkausten määränä ja toisaalta myös paikallisesti synnytyspelkoleikkausten hyvinkin pieninä määrinä. Sairaaloiden keisarileikkausmäärät vaihtelevat myös paljon, ja yhtäläisyyttä on nähtävissä keisarileikkausten määrän ja synnytyspelon takia tehtyjen määrän välillä.
Synnytyspelko on yksi yleisimmistä erikoissairaanhoidon äitiyspoliklinikkaan lähettämisen syistä. Jos 3 - 4 % raskaana olevista käy synnytyspelkopoliklinikassa raskauden aikana, tämä tarkoittaa vuosittain noin 1800 - 1900:aa ensikäyntiä äitiyspoliklinikoissa ympäri Suomea. Hyvin suuri osa potilaista käy poliklinikoissa toistuvasti. Lisäksi synnytyspelkopoliklinikan vastaanottoaika on yleensä tavanomaista pidempi; esimerkiksi Jorvin sairaalassa lääkärin vastaanotolla käynnin pituus on 45 minuuttia ja kätilöllä käynnin pituus 60 minuuttia.
Toive keisarileikkauksesta on nähtävä ensisijaisesti potilaan keinona ratkaista häntä ahdistava tilanne. Kun tilannetta aletaan purkaa erikoispoliklinikassa, toive usein unohtuu itsestään. Tätä kuvastaa myös selvityksemme tulos, jonka mukaan jopa yli 75 % synnytyspelkopotilaista päätyy hoidon saatuaan alatiesynnytykseen. Tulos vastaa aiempien tutkimusten tulosta (Saisto ym. 2001a, Ryding 1993, Sjögren ja Thomanssen 1997, Nerum ym. 2006).
Valtakunnallisesti yhtenäisen hoitomallin luominen olisi tärkeää hoidon tehostamiseksi ja potilaiden tasa-arvon takaamiseksi. Ruotsissa synnytyspelon hoito on järjestetty kansallisesti ns. Aurora-ryhmien avulla (Sjögren ym. 1998). Potilaat voivat itse ottaa yhteyttä Aurora-ryhmien kätilöihin kokiessaan hankalaa synnytyspelkoa. Näin on madallettu kynnystä ottaa yhteyttä avun saamiseksi.
Synnytyspelon hoidon tarkoitus ei ole vain vähentää turhia keisarileikkauksia vaan myös vaikuttaa merkittävästi äitien ja perheiden hyvinvointiin raskausaikana ja myös sen jälkeen. Hoidolla on merkitystä myös seuraavien raskauksien ja synnytysten kannalta.
Kansainvälisen gynekologiyhdistysten kattojärjestön (FIGO) suosituksen mukaan keisarileikkausta ei tulisi tehdä ilman lääketieteellistä aihetta (Shenker ja Cain 1999, www.figo.org, päivitys 2007). Mielestämme tähän suositukseen olisi hyvä tukeutua ja ohjata synnytyspelkoisiin suhtautumista suosituksen mukaiseen suuntaan. Synnytyspelon hoito on tutkitusti tehokasta, joten myös sen vuoksi jokaisella pelkopotilaalle tulisi tarjota mahdollisuus tähän hoitoon. Täytyy kuitenkin muistaa, että synnytyspelko voi olla myös lääketieteellisenä keisarileikkauksen aiheena, jos alatiesynnytys tuntuu mahdottomalta asianmukaisesta hoidosta huolimatta. Tällöin päätöksen tekee hoitava lääkäri perehdyttyään potilaan synnytyspelon taustoihin ja luonteeseen. Jossain tilanteessa keisarileikkaus on parempi vaihtoehto kuin pakotettu alatiesynnytys, joka altistaa hankalalle psyykkiselle traumatisoitumiselle (Cigoli ym. 2006, Soderqvist ym. 2006).
Mielenkiintoisena näkökulmana voidaan pitää myös naisen oikeutta päättää omaa kehoaan koskevista asioista. Nykyään useissa länsimaissa nainen voi vapaasti estää ei-toivotun raskauden ja päättää, jatkaako vahingossa alkanutta raskautta vai ei. Onko naisella siis oikeus myös päättää, millä tavoin hänen lapsensa syntyvät? Naisen tulisi ainakin saada mahdollisuus keskustella synnytystavasta hoitavan lääkärin kanssa. Kuitenkaan synnytystapaa ei voida nähdä asiana, jonka potilas voi vain valita, vaan päätöksellä tulisi olla hyvät lääketieteelliset perustelut. Aiheeseen liittyy naisen kehon lisäksi asioita, jotka eivät kosketa vain naista itsestään vaan myös syntyvää lasta, mahdollisia myöhemmin syntyviä sisaruksia, sairaanhoitoa ja koko yhteiskuntaa. Oikeana motivaationa ehkäisylle ja raskaudenkeskeytykselle voidaan nähdä sekä lapsen että äidin parempi elämä lapsen syntyessä toivottuna. Keisarileikkaukseen tällaista asiaa ei kuitenkaan liity. Asia on pikemminkin päinvastoin. Äidin hoitamaton synnytyspelko häiritsee lapsivuodeajan onnea ja heikentää varhaisen vuorovaikutuksen onnistumista. Vakavampien komplikaatioiden yhteydessä seuraamukset voivat olla toki vielä merkittävämmät (Saisto ja Halmesmäki 2003). Siten voitaneen pitää aiheellisena keskustelussa kuulluksi tulemista sekä oikeaan tiedon ja tarvittaessa hoidon saantia.
Synnytyslääkäreiden suhtautumista äidin pyynnöstä tehtäviin keisarileikkauksiin on tutkittu myös muissa maissa (Habiba ym. 2006). Maakohtaiset erot ovat merkittäviä. Myönteisesti äidin pyyntöön synnyttää keisarileikkauksella ilman erityistä syytä suhtautuu 15 - 79 % synnytyslääkäreistä. Luvut ovat suurimmat Saksassa ja Britanniassa ja pienimmät Espanjassa ja Ranskassa. On kuitenkin huomattava, että muualla kuin Pohjoismaissa ei synnytyspelkoa ole perinteisesti hoidettu mitenkään. Pohjoismaista Ruotsi oli mukana kyselytutkimuksessa, ja siellä noin puolet vastanneista (49 %) toimisi äidin pyynnön mukaisesti. Suomessa aiheesta ei ole käyty yleistä keskustelua.
Mielestämme keisarileikkaukseen ei tulisi ryhtyä synnytyspelon takia ilman pelon asianmukaista hoitoa. Toisaalta pelkäävää naista ei voi jättää yksin odottamaan edessä olevaa synnytystä. Synnytyspelko kuvastaa laajemmin naisen persoonallisuutta, mielialaa, parisuhdetta ja ahdistuneisuutta, ja näiden alueiden ongelmat eivät hoidu keisarileikkauksella (Saisto ym. 2001b).

Vastaukset 30
Vanhimmat
itse kuulun niihin jotka pelkäävät edessä olevaa synnytystä enkä allekirjoita ollenkaan tuota loppua tekstistä. Mielestäni synnytysvalinta on jokaisen odottavan äidin OMA valinta on syy sitten pelko, ahdistuneisuus tai mikä tahansa ei mielestäni tarvitse kärsiä varsinkaan raskausajan loppua miettimällä saanko keisarileikkauksen vai enkö. Kaikkeen liittyy riski niin myös alateitse tapahtuvaan synnytykseen pääasia on että synnytys olisi mahdollisimman miellyttävä ja omavalintainen yksilöllinen tapahtuma. Ei mielestäni saa eikä pidä syyllistää kumman synnytystavan valitsee. Ei ole myös oikein että rajoitetaan yksityispotilaaksi keisarileikkauksen valinneita poistamalla yksi kanava...
siinähän nimenomaan tarkoitettiin ettei sektiota pitäisi tehdä ELLEI OLE YRITETTY MUILLA KEINOIN POISTAA PELKOA!!!
edellisessä tekstissä viitataan pelkoon ym mahdollisiin syihin, joita mielestäni ei tarvitse käsitellä varsinkaan raskausajan lopussa. Valinnan pitäisi aina olla synnyttäjän eikä häntä saisi rääkätä kaikenmaailman pelkopoleilla ym ja kuinka vaikeaa sektiota on saada. Kyllä tää suomi on ihmeellinen maa !
ja ymmärrän kyllä jos ensisynnyttäjää pelottaa kipu jne.. ja silloin yritetään puhua viimeiseen asti alatiesynnytyksen puolesta. Olen itse toista kertaa raskaana, ensimmäisellä kerralla olin menossa synnyttämään haikaranpesään ilman mitään pelkoa, mutta mikään ei sitten mennytkään niinkuin olisi pitänyt vaan lapsi syntyi kiireellisellä sektiolla reilun vuorokauden yrittämisen jälkeen. Hänet vietiin leikkaussalista ambulanssilla lastenklinikalle ja sairaalassa hän joutui olemaan viikon.
Tämä jätti minulle sen verran kovan pelon, että en usko että kukaan lääkäri tai kätilö saisi vakuutettua tällä kertaa minut alatiesynnytyksen eduista.
Olen käynyt NKL:n pelkopoliklinikalla juttelemassa kerran kätilön kanssa ja kaksi kertaa lääkärin kanssa. Vielä olisi yksi kerta jäljellä ja myös eml-sektio selvitetty jos viimeinen käyntikerta julkisella puolella ei auta.
olisi paljon hedelmällisempää keskustella siitä, millaisia vanhempia mielenterveysongelmaisista tulee ja omaksuuko lapsi vanhempiensa ajattelutavan.
Minua ei juurikaan liikuta se, millä tapaa joku lapsensa synnyttää. Enkä pelkää synnytysten kallistumista lisääntyneiden keisarinleikkausten takia: pidetäänhän itsemurhaa yrittäneitä nistejäkin ihan väkisin hengissä itsemurhayritysten jälkeen.
Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Mitä jos siis keskityttäisiin olennaisempiin asioihin kuin siihen, miten joku toinen haluaa lapsensa tähän maailmaan saattaa.
Se on mielestäni juuri väärin, että yksityispuolella nämä keisarileikkaus mahdollisuudet ensi vuoden puolella lopetetaan ja joutuu käymään helvetillisen rääkin jotta sektio olisi mahdollinen. Kyllä synnytysvalinnan pitäisi olla jokaisen valittavissa. Kuten tuolla edellinen kirjoittaa ensimmäinen alatieteitse tapahtuva synnytys johti kiireellisen sektioon tämä lienee vielä vaarallisempaa äidille huomioiden vielä hätäsektion joita tehdään ainoastaan muutamia vuodessa ! Eri kulttureissa kuten alkuperäinen kirjoittaja toteaa tai mihin hän vetoaa Britannia ja Ranska suositaan keisarileikkausta ? miksi suomessa näin ja manipulointia ?? ihmettelen edelleen...
"Kuitenkaan synnytystapaa ei voida nähdä asiana, jonka potilas voi vain valita, vaan päätöksellä tulisi olla hyvät lääketieteelliset perustelut. Aiheeseen liittyy naisen kehon (1) lisäksi asioita, jotka eivät kosketa vain naista itsestään vaan myös syntyvää lasta (2), mahdollisia myöhemmin syntyviä sisaruksia (3), sairaanhoitoa (4) ja koko yhteiskuntaa (5)."
Kun puhutaan keisarileikkauksista, joille ei ole muuta perustetta kuin äidin vaatimus:
1) NAISEN KEHO: Keisarileikkaus vaikka suunniteltunakin on äidille moninkertaisesti riskialttiimpi synnytystapa (vuodot, infektiot, veritulpat) kuin alatiesynnytys.
2) SYNTYVÄ LAPSI: vastasyntynyt sopeutuu ulkomaailmaan paremmin alatiesynnytyksen jälkeen. Mm. hengitysongelmia on merkittävästi vähemmän kuin jopa täysiaikaisena suunnitellulla sektiolla syntyneillä. On myös viitteitä siitä, että sektiolla syntyneen lapsen suoliston ja ihon bakteerikanta on erilainen kuin alateitse syntyneellä, ja tämä saattaa lisätä mm. allergisoitumisriskiä.
3) MAHDOLLISET SISARUKSET: Yhdenkin keisarileikkauksen jälkeen naisen riski istukan kiinnittymishäiriöihin (kuten eteisistukkaan ja kiinnikasvamiseen=acreta) lisääntyy, mikä voi vaarantaa seuraavassa raskaudessa sekä sikiön että äidin hengen. Myös arven kestävyyteen liittyy ongelmia. Tälläkin palstalla näkee kirjoituksia, missä toivottua lasta ei uskalleta lähteä yrittämään, koska aiemman sektion kohtuun jättämä arpi ei kestä raskauden aiheuttamaa venytystä.
4) SAIRAANHOITO: Sektiolla synnyttäneet viipyvät sairaalassa keskimäärin 1-3 vrk kauemmin kuin alateitse synnyttäneet. Sektiolla synnyttäneitä joudutaan usein seuraamaan heräämössä tai jopa teholla leikkauksen jälkeen leikkauksenaikaisen runsaan vuodon takia. Leikatut äidit saavat useammin verensiirtoja kuin alateitse synnyttäneet. He tarvitsevat myös useammin suonensisäistä antibioottilääkitystä, kipulääkityksiä ym.
2) YHTEISKUNTA: Sektiosynnytys on kustannuksiltaan aina vähintään kaksinkertainen verrattuna alatiesynnytykseen. Komplikaatioiden hoito (esim. vuoto, infektiot) vasta kallista onkin, etenkin kun tarvitaan tehohoitoa.
Asia on mielestäni täysin selvä. Kun kerran yhteiskunta maksaa viulut, pitää hoidolle olla jokin syy. Mielestäni syyksi ei kelpaa pelkkä äidin mielipide siitä, että sektio sopisi hänelle synnytystapana paremmin.
Verrataanpa tilannetta: pitäisikö mielestänne yhteiskunnan kustantaa kaikille niin haluaville esim. silikonit rintoihin? Tällä hetkellä leikkaus tehdään julkilla sektorilla jos nainen on sairaus (=rintasyöpä) jonka takia rinta tai sen osa joudutaan poistamaan, tai jos rinnat eivät ole kehittyneet ollenkaan tai ne ovat huomattavan eripariset. Suomessa on kuitenkin pilvin pimein naisia, jotka enemmän tai vähemmän ovat tyytymättömiä rintoihinsa jopa siinä määrin että esim. välttävät uimahalliin menemistä.
kyllä odottavan äidin kuuluu lääkärin kanssa saada päättää synnytystavasta. Väärin on se, että yksityiskanava poistuu ensi vuoden alussa. Ihmettelen mihin vetoat sillä kyllä alatiesynnytykseenkin liittyy monia riskejä. USA:ssa tehdään sektioita enemmän suhteessa alatiesynnytykseen johtuen siitä, että he pitävät tätä turvallisimpana. Tuosta kustannuspuolesta; kyllä asiakas saa maksaa haluamastaan palvelusta kun taas kuntapuolella kuntaa maksaa mutta verrataanpa sitä vaikkapa narkkarin tai alkoholistien vuosien hoitokustannuksiin ? ei ole myös selvää näyttöä siitä, että lapsi syntyisi ns normaalin kanavan kautta vastustuskykyisemmäksi ym. Vielä sektioista sen verran että suunniteltu sektio on turvallisempi kun kiireellinen tai hätäsektio ! Kyllä jokainen täysin kehittynyt itsensä tunteva nainen tietää mikä hänelle sopii parhaiten huomioiden myös lääkärin mielipiteen mahdollsista esteistä. Kammottavaa on kun suomessa suorastaan tyrkytetään menemään alatiesynnytykseen...toivottavasti syynä ei ole kustannukset. Itse ainakin kustannan omat menoni !
Sanoinkin että sektion perusteena ei voi olla VAIN naisen ilmoitus siitä että hän haluaa synnyttää sektiolla. Joku lääketieteellinen syy TÄYTYY MYÖS olla. Syy voi olla sairaalloinen pelko, mutta sekin täytyy jotenkin todentaa, ja tutkimusten mukaan pelkoakin VOI hoitaa. Mukavuustekijä tai mutu ei ole lääketieteellinen syy.
Kaltaisillasi kirjoittelijoilla ei sitten millään mene kaaliin, että keisarileikkaus on iso leikkaus, jossa on isot riskit, myös siinä suunnitellussa sektiossa. Suunnitellusti ne ovat pienemmät kuin hätäsektiossa, mutta alatiesynnytykseen verrattuna silti merkittävästi suuremmat (esim. kokonaiskuolleiden riski suunnitellussa sektiossa nelinkertainen ja päivystyssektiossa 9-kertainen verrattuna alatiesynnytykseen). Lukekaapa vaikkapa Terhi Saiston ja Erja Halmesmäen katsausartikkeli "Keisarileikkauksen riskit" Duodecim lehdestä v. 2003. Esim. äidin riski kuolla keuhkoveritulppaan keisarileikkauksen jälkeen on 26-KERTAINEN alatiesynnytykseen verrattuna. Aivoinfarktiriski on 2,6-kertainen ja aivolaskimoveritulppariski 4-kertainen. Kohtutulehdus on 15 kertaa yleisempi (antibioottiprofylaksiasta huolimatta!), verensiirtoja 10 kertaa enemmän.
USA:n sektiomäärät eivät johdu leikkauksen turvallisuudesta alatiesynnytykseen verrattuna kuten väität vaan hoitovirheiden pelosta, joka muutenkin aiheuttaa siellä terveydenhuollon kulujen paisumista. Ilmiöllä ei ole mitään tekemistä lääketieteen kanssa, vaan innokkaiden lakimiehien!
Maailmanlaajuisesti gynekologit ovat huolissaan lisääntyneiden sektioprosenttien aiheuttamista lääketieteellisistä ongelmista sekä kustannuksista. Esim. kohdunpoistot sektiosynnytyksen yhteydessä ovat lisääntyneet rajusti.
"Kyllä jokainen täysin kehittynyt itsensä tunteva nainen tietää mikä hänelle sopii parhaiten huomioiden myös lääkärin mielipiteen mahdollsista esteistä." Jaa jaa... Huomattakoon että kiireettömän hoidon perusteissa sanotaan että "Koko maassa pitää päästä hoitoon yhtenäisin perustein. Sosiaali- ja terveysministeriö on koonnut asiantuntijoiden esitysten pohjalta suositukset hoitoon pääsystä. Suositusten ohella lääkäri ottaa aina hoitopäätöstä tehdessään huomioon potilaan yksilöllisen elämäntilanteen ja hoidon tarpeen. Lääkäri päättää potilaan hoidosta yhteisymmärryksessä tämän kanssa. Potilaalla ei ole oikeutta saada mitä tahansa haluamaansa hoitoa." Lukekaapa nimenomaan viimeinen lause. Tämä lainaus löytyy Terveysportin osoitteesta:
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat.koti?p_db=hpt
"Itse ainakin kustannan omat menoni !" Sektion hinta kunnalle julkisella sektorilla on sairaanhoitopiiristä ja komplikaatioista riippuen luokkaa 3500-5600€ (säännöllinen alatiesynnytys luokkaa 800-1700€, ongelmallinen alatiesynnytys 2600€). Tehohoitopäivän hinta on luokkaa 1700€. Kun sinä synnytät (tavalla millä hyvänsä ja kuinka komplisoituneesti hyvänsä), maksat hoitopäivämaksun n. 27 €/vrk. Miten voit sanoa että kustannat omat menosi? Maksat toki kunnallisveroa, mutta et voi "korvamerkitä" rahojasi niin että saat oikeuden vaatia itsellesi jotain hoitoa ilman lääketieteellistä syytä.
Edelleen annan esimerkin, kommentoikaapa tätä. Nainen 35v. haluaa ilman mitään sen kummempaa syytä kuin "terveystarkastus" että hänelle tehdään vatsan CT-tutkimus. Hinta 560€. Säderasitukseltaan tämä on 12 mSv, mikä vastaa 400 keuhkokuvaa tai 4 vuotta taustasäteilyä (STUK:n sivut). 30-39-vuotiaalla naisella tämä lisää loppuelämän syöpäkuolleisuutta 10 %:lla. Onko naisella oikeutta vaatia kyseinen tutkimus ja olettaa että kotikunta kustantaa sen? Toimiiko lääkäri eettisesti oikein kirjoittaessaan lähetteen, jos potilas riskit kuultuaan edelleen haluaa kyseisen turhan tutkimuksen?
minulla vasta edellinen alatiesynnytys yritys vasta kalliiksi tulikin! vuorokausi yritettiin ensin alateitse (sairaalassa olin ollut jo pari vuorokautta käynnistelyssä) sen jälkeen mentiin kiireelliseen sektioon ja lapsi päätyi kolmeksi päiväksi tehohoitoon lastenklinikalle ja viikoksi sen jälkeen vielä lastenosastolle synnytyssairaalaan.
nyt toisen kanssa haluan säästää omat hermoni ja yhteiskunnan varoja ja synnyttää suoraan sektiolla.
Mutta missään ei sanota, että toisella kerralla tapahtuis samaten. Salama iskee samaan paikkaan kahdesti aika pienellä todennäköisyydellä....
siinä että kaikki ei mene tälläkään kertaa parhaalla mahdollisella tavalla. synnytyksen alussa tuli tulehdus mikä siirtyi myös lapseen, koska kalvot olivat puhjenneet. tulehdus tuli erittäin rajuna eikä antibioottihoito auttanut. nyt synnytykseen vielä aikaa, mutta sama bakteeri pesii taasen kehossa.
eikä siinä, en myöskään halua vaarantaa taas lapsen henkeä, mutta kun edellinen kirjoittaja oli maininnut noita kuluja mitä tulee siitä jos kaikki ei mene hyvin, niin tuleehan siitä suunnitellusta sektiosta yhteiskunnallekkin edullisempi.
Itse olen synnyttänyt normaalisti ensimmäisen lapseni vuosia vuosia sitten. Vasta nyt kymmenen vuotta myöhemmin olen uskaltautunut uudelleen raskaaksi.
Olen synnytyspelkopolin asiakas ja minulle on kerrottu, että minulla on mahdollisuus saada keisarinleikkaus, jos yksinkertaisesti olen vielä loppuraskaudesta sitä mieltä, etten kykene synnyttämään alateitse. Olen kuitenkin nyt asennoitunut siihen, että lapsi saa syntyä luonnollisesti jos kaikki sujuu hyvin.
Ensimmäisen synnytyksen traumatisoimana kuitenkin olen päättänyt, että mihinkään järjettömään kolmen vuorokauden rääkkiin en enää lähde. Niin kauan kun maassamme hoidetaan kalliisti mm. ylipainosta johtuvia sairauksia, niin katson ilkeäväni kyllä vaatia sitä keisarinleikkaustakin.
Itse kipua en sinänsä pelkään. Pelkään sitä, että jälleen käyn läpi vuorokausien kidutuksen, jonka jälkeen en muista itse lapsen syntymästä mitään ja jonka seurauksena masennun ja ahdistun pitkiksikin ajoiksi. Toisaalta myöskään en halua kokea sellaista synnytystä, jossa vammaudun niin pahoin, että kannan seuraukset loppuikäni mukanani.
En kuitenkaan pidä järkevänä, että pelkän kipupelon takia naisille tehdään sektioita. Kyseisiä pelkotiloja voidaan nykyään hoitaan ja niihin tulisi todellakin tarttua ja ottaa ne vakavasti. Kuitenkin jos synnyttäjä on raskausajan ahdistunut ja masentunut tulevan synnytyksen vuoksi, niin miksi siinä piinassa täytyisi elää?
Joku tuossa vertasi synnytyspelkosektiota silikoonirintojen ottamiseen, aivan kuin kyse olisi turhamaisuudesta. Metsässä on tuollaiset ajatukset. Varmasti on niitäkin, joita synnytys ajatuksena etoo ihan sellaisista "esteettisistä" syistä, mutta uskoisin sen olevan kuitenkin vähemmistö ja kai ne lääkärit ja kätilöt sen verran näkee potilaasta, että mikä siellä synnytyspelon takana on.
Jos naisilta halutaan vielä pelkosektiomahdollisuus, niin silloin kyllä olettaisi, että jotain kuntoutusta ja jälkivalmennusta olisi tarjolla. Jälkitarkastukset äitipolille, jossa käytäisiin kätilön kanssa läpi se koko synnytys sekä äidin tila synnytyksen jälkeen.
En verrannut PELKOsektiota silikonirintoihin! Vertasin sitä ketjussa esitetyyn ajatukseen, että naisella on oikeus vain ilmoittaa mikä hänestä tuntuu sopivalta synnytystavalta. Tällä ei ole mitään tekemistä todellisen synnytyspelon takia! Kyseessä on enemmänkin "mukavuussektio". Siihen viittaa myös joidenkin kirjoittajien esittämät ajatukset ettei heidän "pelkoaan" saisi käsitellä, tutkia tai hoitaa, vaan hoitohenkilökunnan pitää vain hyväksyä se ilman kysymyksiä.
Tältäkin palstalta käy ilmi, että synnytyspelko on usein viritelty jo ennen kuin nainen on raskaana, tai jopa ennen kuin on mitään aikomustakaan siihen suuntaan. Ja yhtenä suurena syynä siihen ovat "hyvää tarkoittavien" kanssasisarten jutut siiderin ääressä ja erilaisilla naistenpalstoilla. Yksikseen asioita pohtivalle voi jäädä kirkastumatta se tosiasia, että erittäin suuri osa synnytyksistä sujuu ilman todellisia ongelmia ja tytsyjen kertomuksista voi huoleti poistaa 99 % eräänlaisena "lapinlisänä". Tällaisten pelkojen poistamiseen tarvitaan asiallista tietoa esimerkiksi juuri pelkopolien kautta. Syvään juurtuneita vääriä käsityksiä voi olla kuitenkin vaikea muuttaa, kun "tiedonjakajien" asenne näyttää olevan se, että lääkärien ja kätilöiden ainoa tavoite synnäreillä on kiusata ja kiduttaa äitiraukkoja mitä mielikuvituksellisimmin keinoin.
Okei, eli pelkosektio silloin kun kyse on oikeasta synnytyspelosta, jota ei saada muuten hoidettua tai jonka hoitoa ei pidetä järkevänä, pitäisi mielestäsi olla jatkossakin mahdollinen? No sittenhän olemme samaa mieltä.
Itse olen kyllä sitä mieltä, että synnytyksissä tulisi olla selkeästi erillismaksullinen mahdollisuus suunniteltuun sektioon ja se olisi jokaisen naisen oma asia, jos sen sektion haluaisi. Mielestäni asiasta vouhotetaan ihan suotta. Jos nainen haluaa lapsia, mutta ei halua perseruvella kivulla ja tuskalla niitä synnyttää, niin keneltä se on pois, jos ne lapset syntyvät sektiolla? Kertokaa minulle se!
olen vankasti samaa mieltä kanssasi että jokaisen naisen oma asia on miten haluaa synnyttää. Kidutusta on alkaa ruotimaan pelkojen taustalla olevia syitä. Itse en ainakaan näin 38-vuotiaana eskoista odottavana jaksaisi ruotia näitä syitä joita on muitakin kun pelot. Sääli että yksityispuolen sektiot lopetetaan täytyy varmaan mennä ulkomaille synnyttämään mikäli toista lasta havittelen tai edes saan. Ymmärrän mikäli nainen on nuori alle 30-kymppinen ja mielipiteet ja tulevaisuuden näkemys on erheellinen käydä läpi helvetillinen sektio-syy-keskustelu mutta ei ainakaan minun iässäni se olisi elämänkokemusteni ja itsetuntemusteni halveeraamista. Tuosta USA:ssa tehtävistä keisarileikkauksista sen verran, että kysymys on varmaan näiden lakimiesten hössötyksistä mutta en edelleenkään usko, että USA:ssa ihmisiä menehtyisi leikkauksen ansiosta vaan päinvastoin. Raivostuttaa suorastaan tällainen meininki suomessa !
Olen samaa mieltä, että on jokaisen naisen oma asia miten haluaa synnyttää. Mutta vain niin kauan kuin hän pystyy tekemään sen ilman kenekään muun myötävaikutusta - siis sektion kohdalla puuduttaa itsensä ja veistää lapsen ulos kohdustaan omin käsin jne. Heti, kun lähdetään vaatimaan muita mukaan, on näillä muillakin oikeus mielipiteeseensä.
Varmastikin on niin, että tällä hetkellä keisarileikkauksilla parannetaan äidin ja lapsen turvallisuutta kokonaisuudessaan väestötasolla. Mutta se johtuu siitä, että keisarileikkauksissa harrastetaan tarveharkintaa, toisin sanoen niitä tehdään, kun toinen vaihtoehto on huonompi. Jos tehtäsiin täysin päinvastoin, eli kaikki lapset synnytettäisiin keisarileikkauksella, on täysin varmaa, että turvallisuus huononisi. Siksi keisarileikkauksissakin on syytä aina pohtia ammatti-ihmisten kanssa mitä tehdään ja miksi.
Ehdottomasti SAmoilla linjoilla siinä, että äidin pitäisi saada tietyillä edellytyksillä päättää synnytystavastaan. Toki on otettava huomioon mm ikä ja elämäntilanne kuten edellinen 38v kirjoitti. Mitä järkeä olisi kieltää häneltä sektio?
Ja tuskinpa USA:ssa sektioita tehdään lakimiesten takia. Halooo! Maahan on tieteen ja tutkimuksen EDELLÄKÄVIJÄ. Mieleeni juolahtikin yksi kysymys johon en ainakaan suoraan ole löytänyt vastausta:
Mitä suoranaista haittaa/riskejä LAPSELLE on sektiosta (siis muuta kuin keuhkojen toimintaan liittyvä joka on ERITTÄIN yleinen normaalisti syntyneiden parissa)?
Eikö niin, että Jenkeissä vauvojen komplikaatiot/kuolleisuusluvut olisivat todella korkealla jos sektioon liittyisi suunnatonta riskiä, vaiko? Näin ei käsittääkseni todellakaan ole. Eikä päinvastoin esim IVF-vauvoille (=koeputki) suositella sektiota sen takia, ettei haluta ottaa turhaan riskejä.
En myöskään ymmärrä miksi tämä asia herättää teissä alatiesynnyttäjissä suuria tunnekuohuja? Eikö ole jokaisen oma asia miten synnyttää?
Ja monasti ole kuullut miesten suusta osuvan kommentin, että jos miehen olisivat synnyttäjinä sektiot olisivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Miksi siis evätä tämä mahdollisuus meiltä? sen takia kun olemme naisia ja kestämme muka kipua paremmin? Miksei lääketieteen saavutuksia voi hyödyntää myös synnytyksissä???
Minua kiinnostaa myös nuo sektion riskit ja etenkin siitä toipuminen verrattuna alatiesynnytykseen. Kuinka paljon alatiesynnytysten jälkeisistä ongelmista ja vaurioista vaietaan "normaalina naisen elämään kuuluvina asioina"? Repeymät, laskeumat, löystymät... jotkut naiset menettävät pitkiksi ajoiksi kyvyn nauttia seksistä ja esim. saada orgasmia, puhumattakaan pidätysongelmista tms. Kuinkahan monta aviokriisiäkin tuollaisten takia käydään suomalaisperheissä vuosittain läpi?
Ja sitten se, mikä on parasta lapselle. Kuinka moni meistä on ihmisenä kehittynyt sellaiseksi kuin mitä on sen mukaan, kuinka on syntynyt? Itselläni ei ainakaan ole mitään muistikuvaa syntymästäni ja ihan jos suoraan sanon, niin minulle on ihan yksi ja sama, kuinka olen ulos äidistäni tullut.
En ole myöskään kuullut missään sellaista väitettä, että sektiolla syntyneet lapset olisivat esim. 5 vuotiaana sairaampia kuin alatiesyntyneet (poislukien tietysti synnynnäiset sairaudet). Korjatkaa jos minulla on väärää tietoa.
Minä en jaksa ymmärtää sitä, että kuka tästä jaksaa vouhottaa. Minusta sektio on äidin ja hänen lääkärinsä välinen juttu.
itse kuulun niihin onnekkaisiin, jotka ovat löytäneet loisto lääkärin ja saanut toivotun suunnitellun sektion. Olen käynyt läpi lääkärin kanssa näin 38-vuotiaana sektion kulun, siihen liittyvät riskit ja myös "positiivisetkin" puolet. Olen ollut tyytyväinen sektion saamiseen ongelmitta yksityispuolella ilman mitään turhia jaaritteluja ja syiden selvittelyjä. Pidän suunniteltua sektiota myös turvallisena vaihtoehtona verrattuna esim epäonnistuneeseen alatiesynnytyksen mikä johtaisi mitä todenäköisemmin kiireelliseen tai hätäsektioon. Itse kustannan menoni enkä ole kunnallista kanavaa pitkin edennyt sen komplíkaativisen ja raskaan menettelytavan vuoksi. Valitettavaa ja kysymyksiä herättävää varsinkin teille alatiesynnyttäjille varmaankin on miksi yksityissairaalaoissa ei tehdä sektioita vaikka monet olisivat siitä valmiita maksamaan. Tässä en halua halveerata hoidontasoa kunnallisissa sairaaloissa vaan vetoan kustannuksiin ja marisemiseen synnytystavan valinnasta. Uskomatonta tässä keskustelussa on tämä epäilen alatiesynnyttäjissä esiintyvä halveeraus sektio -asiakkaita kohtaan. Onko se kateellisuutta vai mitä ? kait nyt ihminen saa päättää lääkärin kanssa omasta kropastaan, kärsimyksistään, tulevasta lapsestaan ja tavastaan synnyttää...tällainen stakesin ym tutkimuksiin vetoaminen osoittaa myös jälleen kerran että pitäisi mennä yksilötasolle katsomaan ja tutkimaan todellisuutta eikä elää ja tehdä johtopäätöksia pelkästään yhden tai muutaman tutkimuksen varassa.
Epäilen suuresti, että maksat todellisuudessa vain pienen osan sektiosta ja paljon jää yhteiskunnan harteille.
Suomessa ei itse täysin tai edes suuremmalta osin kustannettu privaattisektio onnistu. Joko valehtelet tai kerrot kokemuksia muusta maasta.
maksan sen maksimin yksityispuolella ja erityispotllaana olemisesta minkä voi. Kyllä mielestäni olen myös maksanut elämäni aikana veroja, jotta saan jotain myös yhteiskunnalta mikäli maksettavaa jää...Ihmettelen suuresti että tallaisen nostat keskustelussa pinnalle ? kyllä jokainen odottava äiti on oikeutettu valitsemaan tiensä ja yleensäkin synnytys on ainutkertainen tapahtuma elämässä ja pitäisi olla mieluinen lääkärin kanssa soviteltu juttu. Provosointi vaikuttaa kovasti tulevan alatiesynnyttäjiltä tai muuten vaan katkerilta tahoilta. Kyllä oikeusvaltiossa pitäisi olla mahdollisuus rahalla saada palveluita ja jos näin ei ole mitä voi tehdä ? tuossa edellä on hyvin myös verrattu esimerkiksi alkoholistien tai narkomaanien hoitokustannuksia jotka ovat vuosia kestäviä, nosta ne pinnalle mielummin kun tämä sektiokustannus ja tuskan tuominen sektiota haluaville. Mieti nyt vähän...
http://www.sairaalalasaretti.fi/lasaretti/fi/gynegologia/index.php
Yksityisesti suoritetun sektion hinta em. kuopiolaisessa sairaalassa on kuulemma jotain 4000-5000 euron väliltä. Kyseisessä paikassa on operaatioita myös suoritettu, kysele tilastoja Stakesista. Saas nähdä nousevatko sektioiden määrät tuossa paikassa kun eml-järjestelmä päättyy ensi vuoden alussa.
en ole ollut tietoinen että sektiot olisivat siis itse operaatio mahdollista ainakaan täällä helsingissä. Kaikki tarkastukset ym on tehty yksityisellä ja menen yksityispotilaana sisään kunnalliseen. Tämä lienee täällä ainoa ns yksityispotias-sektio mahdollisuus jolloin rahoitan itse kaiken mikä kuuluu. Hienoa kuitenkin että kuopiossa on mahdollisuus päästä yksityispuolelle..
nisti, alkoholisti ja keuhkosyövän tupakoinnin takia saanut muka-potilas hoidetaan julkisin varoin eli paljon jää yhteiskunnan harteille. Ei tuo ole mikään syy.
Itse maksan verorahoistani paljon mieluummin keisarinleikkauksia, ihan vaan jo siitä syystä, että nuoret synnytysikäiset naiset saisivat pitää tyydyttävän seksin osana elämäänsä.
Suomessa ei ole tehty keisarileikkauksia yksityisissä sairaaloissa STAKES:nkaan tilastojen mukaan:
http://www.stakes.fi/tilastot/tilastotiedotteet/2007/Tt03_07.pdf
Lisäksi hintaesimerkkisi on naurettava, sillä tuon joutuu maksamaan kohdun poistoleikkauksestakin. Keisarileikkauksessa on mukana paljon enemmän väkeä ja rekvisiittaa.
Yksityiset eivät tarjoa synnytys/keisarileikkauspalveluja suomalaisille äideille.
Hoitajien irtisanoutumisen takia äitiyspoliklinikoiden toiminta ja pelkopolit ajetaan alas. Vain kiireelliset ja hätäsektiot hoidetaan, elektiivisten hoitamisesta ei ole mitään sanottu. Synnytyssuunnitteluja ilmeisesti ei tehdä, koska eivät ole päivystyksellista toimintaa.
Että katotaan sitten synnytyssalissa miten synnytetään...
olen onnekas sillä suunniteltu sektioni kohdentuu ennen lakkoa. Mielestäni on VÄÄRIN jos näin on, että ne jotka joutuvat lakon kynsiin joutuvat valitsemaan vastoin tahtoaan...en usko että näin on mikäli päätös sektiosta on tehty. Tosin vaikeutta saattaa olla edetä kunnallista hierarkiaa näin lakkoa ennen sillä resurssit ovat pienemmät lakon aikana mikä on ymmärrettävää mutta tuntuu niin väärältä sektiota haluavia asiakkaita kohtaan. Kyllä varmaan joutuu kovasti sairaat ja hoitoa vaativat tapaturma, hätätapaukset ym kärsimään joten lakko koskee myös kaikkea muutakin toimintaa. En lähtisi pelottelemaan tässä kontekstissa kuitenkaan sektiota haluavia joille asia saattaa olla hyvinkin herkkä ja koskettava eikä vaan pelko mielessä. Itse haluan parasta myös muille ja myötäelän heidän tuntemuksiaan ja haluan mm. sektiota haluaville kaikkea parasta hoitoa niinkuin kaikille muillekin...enkä lannista lakon varjolla ja uhalla !