Tärkeintä on ruuan kasvattaminen
EU palaa aina uudestaan Suomen pelloille, yhtä varmasti kuin halla.
Ennen vanhaan Herra vain koetteli, muttei hylännyt. Nyt herrat aikovat sekä koetella että hylätä.
Suomen maatalous - siis ruuan kasvattaminen suomalaisille Suomessa - on pahemmin uhattuna kuin vuosiin.
Kabineteissa kitkettiin ensin Suomen sokerijuurikkaat. Seuraavaksi pannaan lakoon Etelä-Suomen vilja.
Juuri kukaan ei ole surrut sokerijuurikkaita, vaikka kapinaan voisi ryhtyä vähemmästäkin. Sokerijuurikasta sentään viljellään yhtä suurella peltoalalla kuin perunaa ja ruista.
EU:n pitäisi varmaan kieltää perunan ja rukiin viljely ennen kuin Helsingin euroentusiastit alkaisivat nappaskengissään ymmärtää, että tämä ei voi olla oikein.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin hengittäminen ja syöminen. Siksi mikään ei ole niin tärkeää työtä kuin ruuan kasvattaminen.
Riistasta, luonnonkalasta ja marjoista ei riitä kaikille. Täytyy myös viljellä.
Ja kun kerran viljellään, niin viljellään mieluummin itse ja lähellä.
Kaukaisten maiden ylituotannon varassa eläminen ei ole onnistunutta työnjakoa, vaan silkkaa uhkapeliä.
Ruuan kasvattaminen ja jalostaminen ovat kirjaimellisestikin talouden elintärkein osa. Ruoka syntyy silti hämmästyttävän vähäisillä taloudellisilla ponnistuksilla.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 2,2 prosenttia. Siis pienen syrjäisen Suomen pienestä kansantaloudesta vain viideskymmenesosa.
Tämänkokoisen puuhastelun ei pitäisi häiritä kenenkään euroopampana elävän mielenrauhaa, tukien kanssa tai ilman.
Kukaan ei voi välttää yhteiskunnan tukea.
Jos ruuan kasvattamiseen suhtautuu samalla tavalla kuin kuparilangan, polypropeenirakeiden ja sanomalehtipaperin valmistukseen, EU:n toimet ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.
Yhteenlaskettu etu on sitä suurempi, mitä oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa kilpailu on.
Kuparilankaa kannattaa valmistaa siellä, missä sen valmistus on edullisinta. Ruokaa kannattaa kasvattaa siellä, missä se kasvaa parhaiten.
Tähän EU-järki sitten loppuukin.
Samaan aikaan kun suomalaisilta aiotaan kieltää tuen antaminen ruuan kasvattamiseen Etelä-Suomessa, maataloustukea mätetään päihteiden
(viinin) ja mietojen huumeiden (tupakan) viljelyyn Etelä-EU:ssa.
Ruokaan voi suhtautua kuten polypropeeniin, tai sitten siihen voi suhtautua kuin vaikkapa kulttuuriin.
Kulttuuri-sana tulee latinasta, viljelyä tarkoittavasta sanasta cultura. Viljely on siis jo määritelmän mukaan kulttuuria, kansakunnan yhdistävää ydintä, siinä missä oma kieli, oma lainsäädäntö ja omat tavat.
Eurointoilijoiden logiikan mukaisesti oma kieli ja oma lainsäädäntö ovat nekin epätaloudellisia kansallisella tuella ylläpidettyjä kilpailunhaittoja, joista tulisi hankkiutua eroon.
Eihän Yhdysvalloissakaan ole tehokkuuden kiusana enää sellaisia intiaanikieliä kuin hoka, takelma ja kwakiutl.
Kuvataiteen kansallinen tuki voitaisiin lopettaa samalla kertaa ja samoilla perusteilla kuin maatalouden tuki.
Kuvat eivät tunne rajoja. Liettua ja Bulgaria pystyvät varmasti tuottamaan kustannuksiltaan kilpailukykyistä kuvataidetta koko unionin alueelle.
Kun kieli saadaan yhdennettyä, voidaan myös suomenkielisen kirjallisuuden tuki lopettaa tarpeettomana, puhumattakaan kansallisesta tuesta suomen kielen opetukseen.
Maataloustuen arvostelijoilla ei ole puhtaita jauhoja omissakaan pusseissa. Euroopassa ei yksinkertaisesti pysty elämään tukien ulottumattomissa, puhtaalla omallatunnolla täysin tukivapaana.
Ruuan kasvattajat on vain pieni vähemmistöryhmä tukiviidakossa.
Jos tuet vääristävät kilpailua, kyseenalaistettakoon myös teollisuuden ja yritysten tuet, olivat nämä sitten aluetukea, investointitukea, kehittämistukea, korkotukea, kuljetustukea, käynnistämistukea, tuotekehitystukea, työllistämistukea, työvoimakoulutustukea tai vientitukea.
EU-tilastojen mukaan Suomessa jaetaan yritystukia puolen miljardin euron arvosta vuodessa, ja verotukia yrityksille toinen mokoma. Tällä vuosituhannella yritystukien määrä on vain kasvanut.
Ja mitä muuta kuin yritystoiminnan epäsuoraa tukemista on yhteiskunnan järjestämä koulutus, terveydenhoito ja kurinpito. Liikenne- ja muun infrastruktuurin rakentamisen päätavoitteita on suomalaisyritysten kilpailukyvyn turvaaminen.
EU-logiikan mukaan on epäreilua kilpailua, jos suomalaiset tukevat toisiaan kasvattaessaan toisilleen ruokaa.
Yhtä epäreilua on kaikki tuki, oli sen mittakaava mikä tahansa.
Varakkaiden vanhempien lapsilleen antama taloudellinen tuki vääristää sekin kilpailua ja vahvistaa luokkayhteiskuntaa. Tämä jos mikä on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Miksi siihen ei pidä anoa EU:n erillislupaa?
Sääntöjä pitää noudattaa, mutta ei aina. Kaikki tietävät, että punaisia valoja päin ei missään tapauksessa saa ajaa. Mutta jos takana tuuttailee hälytysajossa oleva ambulanssi, jokainen järkevä autoilija ajaa pois edestä, punaisia päin.
Samaa valistunutta harkintaa voi käyttää myös EU:n jäsenmaana.
Kolumnin kirjoittaja saattaa olla jäävi, sillä muutama hänen sukulaisistaan yrittää vielä harjoittaa maataloutta.
Pekka Seppänen, Talouselämä, 26.10.2007
EU palaa aina uudestaan Suomen pelloille, yhtä varmasti kuin halla.
Ennen vanhaan Herra vain koetteli, muttei hylännyt. Nyt herrat aikovat sekä koetella että hylätä.
Suomen maatalous - siis ruuan kasvattaminen suomalaisille Suomessa - on pahemmin uhattuna kuin vuosiin.
Kabineteissa kitkettiin ensin Suomen sokerijuurikkaat. Seuraavaksi pannaan lakoon Etelä-Suomen vilja.
Juuri kukaan ei ole surrut sokerijuurikkaita, vaikka kapinaan voisi ryhtyä vähemmästäkin. Sokerijuurikasta sentään viljellään yhtä suurella peltoalalla kuin perunaa ja ruista.
EU:n pitäisi varmaan kieltää perunan ja rukiin viljely ennen kuin Helsingin euroentusiastit alkaisivat nappaskengissään ymmärtää, että tämä ei voi olla oikein.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin hengittäminen ja syöminen. Siksi mikään ei ole niin tärkeää työtä kuin ruuan kasvattaminen.
Riistasta, luonnonkalasta ja marjoista ei riitä kaikille. Täytyy myös viljellä.
Ja kun kerran viljellään, niin viljellään mieluummin itse ja lähellä.
Kaukaisten maiden ylituotannon varassa eläminen ei ole onnistunutta työnjakoa, vaan silkkaa uhkapeliä.
Ruuan kasvattaminen ja jalostaminen ovat kirjaimellisestikin talouden elintärkein osa. Ruoka syntyy silti hämmästyttävän vähäisillä taloudellisilla ponnistuksilla.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 2,2 prosenttia. Siis pienen syrjäisen Suomen pienestä kansantaloudesta vain viideskymmenesosa.
Tämänkokoisen puuhastelun ei pitäisi häiritä kenenkään euroopampana elävän mielenrauhaa, tukien kanssa tai ilman.
Kukaan ei voi välttää yhteiskunnan tukea.
Jos ruuan kasvattamiseen suhtautuu samalla tavalla kuin kuparilangan, polypropeenirakeiden ja sanomalehtipaperin valmistukseen, EU:n toimet ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.
Yhteenlaskettu etu on sitä suurempi, mitä oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa kilpailu on.
Kuparilankaa kannattaa valmistaa siellä, missä sen valmistus on edullisinta. Ruokaa kannattaa kasvattaa siellä, missä se kasvaa parhaiten.
Tähän EU-järki sitten loppuukin.
Samaan aikaan kun suomalaisilta aiotaan kieltää tuen antaminen ruuan kasvattamiseen Etelä-Suomessa, maataloustukea mätetään päihteiden
(viinin) ja mietojen huumeiden (tupakan) viljelyyn Etelä-EU:ssa.
Ruokaan voi suhtautua kuten polypropeeniin, tai sitten siihen voi suhtautua kuin vaikkapa kulttuuriin.
Kulttuuri-sana tulee latinasta, viljelyä tarkoittavasta sanasta cultura. Viljely on siis jo määritelmän mukaan kulttuuria, kansakunnan yhdistävää ydintä, siinä missä oma kieli, oma lainsäädäntö ja omat tavat.
Eurointoilijoiden logiikan mukaisesti oma kieli ja oma lainsäädäntö ovat nekin epätaloudellisia kansallisella tuella ylläpidettyjä kilpailunhaittoja, joista tulisi hankkiutua eroon.
Eihän Yhdysvalloissakaan ole tehokkuuden kiusana enää sellaisia intiaanikieliä kuin hoka, takelma ja kwakiutl.
Kuvataiteen kansallinen tuki voitaisiin lopettaa samalla kertaa ja samoilla perusteilla kuin maatalouden tuki.
Kuvat eivät tunne rajoja. Liettua ja Bulgaria pystyvät varmasti tuottamaan kustannuksiltaan kilpailukykyistä kuvataidetta koko unionin alueelle.
Kun kieli saadaan yhdennettyä, voidaan myös suomenkielisen kirjallisuuden tuki lopettaa tarpeettomana, puhumattakaan kansallisesta tuesta suomen kielen opetukseen.
Maataloustuen arvostelijoilla ei ole puhtaita jauhoja omissakaan pusseissa. Euroopassa ei yksinkertaisesti pysty elämään tukien ulottumattomissa, puhtaalla omallatunnolla täysin tukivapaana.
Ruuan kasvattajat on vain pieni vähemmistöryhmä tukiviidakossa.
Jos tuet vääristävät kilpailua, kyseenalaistettakoon myös teollisuuden ja yritysten tuet, olivat nämä sitten aluetukea, investointitukea, kehittämistukea, korkotukea, kuljetustukea, käynnistämistukea, tuotekehitystukea, työllistämistukea, työvoimakoulutustukea tai vientitukea.
EU-tilastojen mukaan Suomessa jaetaan yritystukia puolen miljardin euron arvosta vuodessa, ja verotukia yrityksille toinen mokoma. Tällä vuosituhannella yritystukien määrä on vain kasvanut.
Ja mitä muuta kuin yritystoiminnan epäsuoraa tukemista on yhteiskunnan järjestämä koulutus, terveydenhoito ja kurinpito. Liikenne- ja muun infrastruktuurin rakentamisen päätavoitteita on suomalaisyritysten kilpailukyvyn turvaaminen.
EU-logiikan mukaan on epäreilua kilpailua, jos suomalaiset tukevat toisiaan kasvattaessaan toisilleen ruokaa.
Yhtä epäreilua on kaikki tuki, oli sen mittakaava mikä tahansa.
Varakkaiden vanhempien lapsilleen antama taloudellinen tuki vääristää sekin kilpailua ja vahvistaa luokkayhteiskuntaa. Tämä jos mikä on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Miksi siihen ei pidä anoa EU:n erillislupaa?
Sääntöjä pitää noudattaa, mutta ei aina. Kaikki tietävät, että punaisia valoja päin ei missään tapauksessa saa ajaa. Mutta jos takana tuuttailee hälytysajossa oleva ambulanssi, jokainen järkevä autoilija ajaa pois edestä, punaisia päin.
Samaa valistunutta harkintaa voi käyttää myös EU:n jäsenmaana.
Kolumnin kirjoittaja saattaa olla jäävi, sillä muutama hänen sukulaisistaan yrittää vielä harjoittaa maataloutta.
Pekka Seppänen, Talouselämä, 26.10.2007
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tärkeintä on ruuan kasvattaminen
EU palaa aina uudestaan Suomen pelloille, yhtä varmasti kuin halla.
Ennen vanhaan Herra vain koetteli, muttei hylännyt. Nyt herrat aikovat sekä koetella että hylätä.
Suomen maatalous - siis ruuan kasvattaminen suomalaisille Suomessa - on pahemmin uhattuna kuin vuosiin.
Kabineteissa kitkettiin ensin Suomen sokerijuurikkaat. Seuraavaksi pannaan lakoon Etelä-Suomen vilja.
Juuri kukaan ei ole surrut sokerijuurikkaita, vaikka kapinaan voisi ryhtyä vähemmästäkin. Sokerijuurikasta sentään viljellään yhtä suurella peltoalalla kuin perunaa ja ruista.
EU:n pitäisi varmaan kieltää perunan ja rukiin viljely ennen kuin Helsingin euroentusiastit alkaisivat nappaskengissään ymmärtää, että tämä ei voi olla oikein.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin hengittäminen ja syöminen. Siksi mikään ei ole niin tärkeää työtä kuin ruuan kasvattaminen.
Riistasta, luonnonkalasta ja marjoista ei riitä kaikille. Täytyy myös viljellä.
Ja kun kerran viljellään, niin viljellään mieluummin itse ja lähellä.
Kaukaisten maiden ylituotannon varassa eläminen ei ole onnistunutta työnjakoa, vaan silkkaa uhkapeliä.
Ruuan kasvattaminen ja jalostaminen ovat kirjaimellisestikin talouden elintärkein osa. Ruoka syntyy silti hämmästyttävän vähäisillä taloudellisilla ponnistuksilla.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 2,2 prosenttia. Siis pienen syrjäisen Suomen pienestä kansantaloudesta vain viideskymmenesosa.
Tämänkokoisen puuhastelun ei pitäisi häiritä kenenkään euroopampana elävän mielenrauhaa, tukien kanssa tai ilman.
Kukaan ei voi välttää yhteiskunnan tukea.
Jos ruuan kasvattamiseen suhtautuu samalla tavalla kuin kuparilangan, polypropeenirakeiden ja sanomalehtipaperin valmistukseen, EU:n toimet ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.
Yhteenlaskettu etu on sitä suurempi, mitä oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa kilpailu on.
Kuparilankaa kannattaa valmistaa siellä, missä sen valmistus on edullisinta. Ruokaa kannattaa kasvattaa siellä, missä se kasvaa parhaiten.
Tähän EU-järki sitten loppuukin.
Samaan aikaan kun suomalaisilta aiotaan kieltää tuen antaminen ruuan kasvattamiseen Etelä-Suomessa, maataloustukea mätetään päihteiden
(viinin) ja mietojen huumeiden (tupakan) viljelyyn Etelä-EU:ssa.
Ruokaan voi suhtautua kuten polypropeeniin, tai sitten siihen voi suhtautua kuin vaikkapa kulttuuriin.
Kulttuuri-sana tulee latinasta, viljelyä tarkoittavasta sanasta cultura. Viljely on siis jo määritelmän mukaan kulttuuria, kansakunnan yhdistävää ydintä, siinä missä oma kieli, oma lainsäädäntö ja omat tavat.
Eurointoilijoiden logiikan mukaisesti oma kieli ja oma lainsäädäntö ovat nekin epätaloudellisia kansallisella tuella ylläpidettyjä kilpailunhaittoja, joista tulisi hankkiutua eroon.
Eihän Yhdysvalloissakaan ole tehokkuuden kiusana enää sellaisia intiaanikieliä kuin hoka, takelma ja kwakiutl.
Kuvataiteen kansallinen tuki voitaisiin lopettaa samalla kertaa ja samoilla perusteilla kuin maatalouden tuki.
Kuvat eivät tunne rajoja. Liettua ja Bulgaria pystyvät varmasti tuottamaan kustannuksiltaan kilpailukykyistä kuvataidetta koko unionin alueelle.
Kun kieli saadaan yhdennettyä, voidaan myös suomenkielisen kirjallisuuden tuki lopettaa tarpeettomana, puhumattakaan kansallisesta tuesta suomen kielen opetukseen.
Maataloustuen arvostelijoilla ei ole puhtaita jauhoja omissakaan pusseissa. Euroopassa ei yksinkertaisesti pysty elämään tukien ulottumattomissa, puhtaalla omallatunnolla täysin tukivapaana.
Ruuan kasvattajat on vain pieni vähemmistöryhmä tukiviidakossa.
Jos tuet vääristävät kilpailua, kyseenalaistettakoon myös teollisuuden ja yritysten tuet, olivat nämä sitten aluetukea, investointitukea, kehittämistukea, korkotukea, kuljetustukea, käynnistämistukea, tuotekehitystukea, työllistämistukea, työvoimakoulutustukea tai vientitukea.
EU-tilastojen mukaan Suomessa jaetaan yritystukia puolen miljardin euron arvosta vuodessa, ja verotukia yrityksille toinen mokoma. Tällä vuosituhannella yritystukien määrä on vain kasvanut.
Ja mitä muuta kuin yritystoiminnan epäsuoraa tukemista on yhteiskunnan järjestämä koulutus, terveydenhoito ja kurinpito. Liikenne- ja muun infrastruktuurin rakentamisen päätavoitteita on suomalaisyritysten kilpailukyvyn turvaaminen.
EU-logiikan mukaan on epäreilua kilpailua, jos suomalaiset tukevat toisiaan kasvattaessaan toisilleen ruokaa.
Yhtä epäreilua on kaikki tuki, oli sen mittakaava mikä tahansa.
Varakkaiden vanhempien lapsilleen antama taloudellinen tuki vääristää sekin kilpailua ja vahvistaa luokkayhteiskuntaa. Tämä jos mikä on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Miksi siihen ei pidä anoa EU:n erillislupaa?
Sääntöjä pitää noudattaa, mutta ei aina. Kaikki tietävät, että punaisia valoja päin ei missään tapauksessa saa ajaa. Mutta jos takana tuuttailee hälytysajossa oleva ambulanssi, jokainen järkevä autoilija ajaa pois edestä, punaisia päin.
Samaa valistunutta harkintaa voi käyttää myös EU:n jäsenmaana.
Kolumnin kirjoittaja saattaa olla jäävi, sillä muutama hänen sukulaisistaan yrittää vielä harjoittaa maataloutta.
Pekka Seppänen, Talouselämä, 26.10.2007 Tärkeintä on ruuan kasvattaminen
EU palaa aina uudestaan Suomen pelloille, yhtä varmasti kuin halla.
Ennen vanhaan Herra vain koetteli, muttei hylännyt. Nyt herrat aikovat sekä koetella että hylätä.
Suomen maatalous - siis ruuan kasvattaminen suomalaisille Suomessa - on pahemmin uhattuna kuin vuosiin.
Kabineteissa kitkettiin ensin Suomen sokerijuurikkaat. Seuraavaksi pannaan lakoon Etelä-Suomen vilja.
Juuri kukaan ei ole surrut sokerijuurikkaita, vaikka kapinaan voisi ryhtyä vähemmästäkin. Sokerijuurikasta sentään viljellään yhtä suurella peltoalalla kuin perunaa ja ruista.
EU:n pitäisi varmaan kieltää perunan ja rukiin viljely ennen kuin Helsingin euroentusiastit alkaisivat nappaskengissään ymmärtää, että tämä ei voi olla oikein.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin hengittäminen ja syöminen. Siksi mikään ei ole niin tärkeää työtä kuin ruuan kasvattaminen.
Riistasta, luonnonkalasta ja marjoista ei riitä kaikille. Täytyy myös viljellä.
Ja kun kerran viljellään, niin viljellään mieluummin itse ja lähellä.
Kaukaisten maiden ylituotannon varassa eläminen ei ole onnistunutta työnjakoa, vaan silkkaa uhkapeliä.
Ruuan kasvattaminen ja jalostaminen ovat kirjaimellisestikin talouden elintärkein osa. Ruoka syntyy silti hämmästyttävän vähäisillä taloudellisilla ponnistuksilla.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 2,2 prosenttia. Siis pienen syrjäisen Suomen pienestä kansantaloudesta vain viideskymmenesosa.
Tämänkokoisen puuhastelun ei pitäisi häiritä kenenkään euroopampana elävän mielenrauhaa, tukien kanssa tai ilman.
Kukaan ei voi välttää yhteiskunnan tukea.
Jos ruuan kasvattamiseen suhtautuu samalla tavalla kuin kuparilangan, polypropeenirakeiden ja sanomalehtipaperin valmistukseen, EU:n toimet ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.
Yhteenlaskettu etu on sitä suurempi, mitä oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa kilpailu on.
Kuparilankaa kannattaa valmistaa siellä, missä sen valmistus on edullisinta. Ruokaa kannattaa kasvattaa siellä, missä se kasvaa parhaiten.
Tähän EU-järki sitten loppuukin.
Samaan aikaan kun suomalaisilta aiotaan kieltää tuen antaminen ruuan kasvattamiseen Etelä-Suomessa, maataloustukea mätetään päihteiden
(viinin) ja mietojen huumeiden (tupakan) viljelyyn Etelä-EU:ssa.
Ruokaan voi suhtautua kuten polypropeeniin, tai sitten siihen voi suhtautua kuin vaikkapa kulttuuriin.
Kulttuuri-sana tulee latinasta, viljelyä tarkoittavasta sanasta cultura. Viljely on siis jo määritelmän mukaan kulttuuria, kansakunnan yhdistävää ydintä, siinä missä oma kieli, oma lainsäädäntö ja omat tavat.
Eurointoilijoiden logiikan mukaisesti oma kieli ja oma lainsäädäntö ovat nekin epätaloudellisia kansallisella tuella ylläpidettyjä kilpailunhaittoja, joista tulisi hankkiutua eroon.
Eihän Yhdysvalloissakaan ole tehokkuuden kiusana enää sellaisia intiaanikieliä kuin hoka, takelma ja kwakiutl.
Kuvataiteen kansallinen tuki voitaisiin lopettaa samalla kertaa ja samoilla perusteilla kuin maatalouden tuki.
Kuvat eivät tunne rajoja. Liettua ja Bulgaria pystyvät varmasti tuottamaan kustannuksiltaan kilpailukykyistä kuvataidetta koko unionin alueelle.
Kun kieli saadaan yhdennettyä, voidaan myös suomenkielisen kirjallisuuden tuki lopettaa tarpeettomana, puhumattakaan kansallisesta tuesta suomen kielen opetukseen.
Maataloustuen arvostelijoilla ei ole puhtaita jauhoja omissakaan pusseissa. Euroopassa ei yksinkertaisesti pysty elämään tukien ulottumattomissa, puhtaalla omallatunnolla täysin tukivapaana.
Ruuan kasvattajat on vain pieni vähemmistöryhmä tukiviidakossa.
Jos tuet vääristävät kilpailua, kyseenalaistettakoon myös teollisuuden ja yritysten tuet, olivat nämä sitten aluetukea, investointitukea, kehittämistukea, korkotukea, kuljetustukea, käynnistämistukea, tuotekehitystukea, työllistämistukea, työvoimakoulutustukea tai vientitukea.
EU-tilastojen mukaan Suomessa jaetaan yritystukia puolen miljardin euron arvosta vuodessa, ja verotukia yrityksille toinen mokoma. Tällä vuosituhannella yritystukien määrä on vain kasvanut.
Ja mitä muuta kuin yritystoiminnan epäsuoraa tukemista on yhteiskunnan järjestämä koulutus, terveydenhoito ja kurinpito. Liikenne- ja muun infrastruktuurin rakentamisen päätavoitteita on suomalaisyritysten kilpailukyvyn turvaaminen.
EU-logiikan mukaan on epäreilua kilpailua, jos suomalaiset tukevat toisiaan kasvattaessaan toisilleen ruokaa.
Yhtä epäreilua on kaikki tuki, oli sen mittakaava mikä tahansa.
Varakkaiden vanhempien lapsilleen antama taloudellinen tuki vääristää sekin kilpailua ja vahvistaa luokkayhteiskuntaa. Tämä jos mikä on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Miksi siihen ei pidä anoa EU:n erillislupaa?
Sääntöjä pitää noudattaa, mutta ei aina. Kaikki tietävät, että punaisia valoja päin ei missään tapauksessa saa ajaa. Mutta jos takana tuuttailee hälytysajossa oleva ambulanssi, jokainen järkevä autoilija ajaa pois edestä, punaisia päin.
Samaa valistunutta harkintaa voi käyttää myös EU:n jäsenmaana.
Kolumnin kirjoittaja saattaa olla jäävi, sillä muutama hänen sukulaisistaan yrittää vielä harjoittaa maataloutta.
Pekka Seppänen, Talouselämä, 26.10.2007 Tärkeintä on ruuan kasvattaminen
EU palaa aina uudestaan Suomen pelloille, yhtä varmasti kuin halla.
Ennen vanhaan Herra vain koetteli, muttei hylännyt. Nyt herrat aikovat sekä koetella että hylätä.
Suomen maatalous - siis ruuan kasvattaminen suomalaisille Suomessa - on pahemmin uhattuna kuin vuosiin.
Kabineteissa kitkettiin ensin Suomen sokerijuurikkaat. Seuraavaksi pannaan lakoon Etelä-Suomen vilja.
Juuri kukaan ei ole surrut sokerijuurikkaita, vaikka kapinaan voisi ryhtyä vähemmästäkin. Sokerijuurikasta sentään viljellään yhtä suurella peltoalalla kuin perunaa ja ruista.
EU:n pitäisi varmaan kieltää perunan ja rukiin viljely ennen kuin Helsingin euroentusiastit alkaisivat nappaskengissään ymmärtää, että tämä ei voi olla oikein.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin hengittäminen ja syöminen. Siksi mikään ei ole niin tärkeää työtä kuin ruuan kasvattaminen.
Riistasta, luonnonkalasta ja marjoista ei riitä kaikille. Täytyy myös viljellä.
Ja kun kerran viljellään, niin viljellään mieluummin itse ja lähellä.
Kaukaisten maiden ylituotannon varassa eläminen ei ole onnistunutta työnjakoa, vaan silkkaa uhkapeliä.
Ruuan kasvattaminen ja jalostaminen ovat kirjaimellisestikin talouden elintärkein osa. Ruoka syntyy silti hämmästyttävän vähäisillä taloudellisilla ponnistuksilla.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 2,2 prosenttia. Siis pienen syrjäisen Suomen pienestä kansantaloudesta vain viideskymmenesosa.
Tämänkokoisen puuhastelun ei pitäisi häiritä kenenkään euroopampana elävän mielenrauhaa, tukien kanssa tai ilman.
Kukaan ei voi välttää yhteiskunnan tukea.
Jos ruuan kasvattamiseen suhtautuu samalla tavalla kuin kuparilangan, polypropeenirakeiden ja sanomalehtipaperin valmistukseen, EU:n toimet ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.
Yhteenlaskettu etu on sitä suurempi, mitä oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa kilpailu on.
Kuparilankaa kannattaa valmistaa siellä, missä sen valmistus on edullisinta. Ruokaa kannattaa kasvattaa siellä, missä se kasvaa parhaiten.
Tähän EU-järki sitten loppuukin.
Samaan aikaan kun suomalaisilta aiotaan kieltää tuen antaminen ruuan kasvattamiseen Etelä-Suomessa, maataloustukea mätetään päihteiden
(viinin) ja mietojen huumeiden (tupakan) viljelyyn Etelä-EU:ssa.
Ruokaan voi suhtautua kuten polypropeeniin, tai sitten siihen voi suhtautua kuin vaikkapa kulttuuriin.
Kulttuuri-sana tulee latinasta, viljelyä tarkoittavasta sanasta cultura. Viljely on siis jo määritelmän mukaan kulttuuria, kansakunnan yhdistävää ydintä, siinä missä oma kieli, oma lainsäädäntö ja omat tavat.
Eurointoilijoiden logiikan mukaisesti oma kieli ja oma lainsäädäntö ovat nekin epätaloudellisia kansallisella tuella ylläpidettyjä kilpailunhaittoja, joista tulisi hankkiutua eroon.
Eihän Yhdysvalloissakaan ole tehokkuuden kiusana enää sellaisia intiaanikieliä kuin hoka, takelma ja kwakiutl.
Kuvataiteen kansallinen tuki voitaisiin lopettaa samalla kertaa ja samoilla perusteilla kuin maatalouden tuki.
Kuvat eivät tunne rajoja. Liettua ja Bulgaria pystyvät varmasti tuottamaan kustannuksiltaan kilpailukykyistä kuvataidetta koko unionin alueelle.
Kun kieli saadaan yhdennettyä, voidaan myös suomenkielisen kirjallisuuden tuki lopettaa tarpeettomana, puhumattakaan kansallisesta tuesta suomen kielen opetukseen.
Maataloustuen arvostelijoilla ei ole puhtaita jauhoja omissakaan pusseissa. Euroopassa ei yksinkertaisesti pysty elämään tukien ulottumattomissa, puhtaalla omallatunnolla täysin tukivapaana.
Ruuan kasvattajat on vain pieni vähemmistöryhmä tukiviidakossa.
Jos tuet vääristävät kilpailua, kyseenalaistettakoon myös teollisuuden ja yritysten tuet, olivat nämä sitten aluetukea, investointitukea, kehittämistukea, korkotukea, kuljetustukea, käynnistämistukea, tuotekehitystukea, työllistämistukea, työvoimakoulutustukea tai vientitukea.
EU-tilastojen mukaan Suomessa jaetaan yritystukia puolen miljardin euron arvosta vuodessa, ja verotukia yrityksille toinen mokoma. Tällä vuosituhannella yritystukien määrä on vain kasvanut.
Ja mitä muuta kuin yritystoiminnan epäsuoraa tukemista on yhteiskunnan järjestämä koulutus, terveydenhoito ja kurinpito. Liikenne- ja muun infrastruktuurin rakentamisen päätavoitteita on suomalaisyritysten kilpailukyvyn turvaaminen.
EU-logiikan mukaan on epäreilua kilpailua, jos suomalaiset tukevat toisiaan kasvattaessaan toisilleen ruokaa.
Yhtä epäreilua on kaikki tuki, oli sen mittakaava mikä tahansa.
Varakkaiden vanhempien lapsilleen antama taloudellinen tuki vääristää sekin kilpailua ja vahvistaa luokkayhteiskuntaa. Tämä jos mikä on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Miksi siihen ei pidä anoa EU:n erillislupaa?
Sääntöjä pitää noudattaa, mutta ei aina. Kaikki tietävät, että punaisia valoja päin ei missään tapauksessa saa ajaa. Mutta jos takana tuuttailee hälytysajossa oleva ambulanssi, jokainen järkevä autoilija ajaa pois edestä, punaisia päin.
Samaa valistunutta harkintaa voi käyttää myös EU:n jäsenmaana.
Kolumnin kirjoittaja saattaa olla jäävi, sillä muutama hänen sukulaisistaan yrittää vielä harjoittaa maataloutta.
Pekka Seppänen, Talouselämä, 26.10.2007 Tärkeintä on ruuan kasvattaminen
EU palaa aina uudestaan Suomen pelloille, yhtä varmasti kuin halla.
Ennen vanhaan Herra vain koetteli, muttei hylännyt. Nyt herrat aikovat sekä koetella että hylätä.
Suomen maatalous - siis ruuan kasvattaminen suomalaisille Suomessa - on pahemmin uhattuna kuin vuosiin.
Kabineteissa kitkettiin ensin Suomen sokerijuurikkaat. Seuraavaksi pannaan lakoon Etelä-Suomen vilja.
Juuri kukaan ei ole surrut sokerijuurikkaita, vaikka kapinaan voisi ryhtyä vähemmästäkin. Sokerijuurikasta sentään viljellään yhtä suurella peltoalalla kuin perunaa ja ruista.
EU:n pitäisi varmaan kieltää perunan ja rukiin viljely ennen kuin Helsingin euroentusiastit alkaisivat nappaskengissään ymmärtää, että tämä ei voi olla oikein.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin hengittäminen ja syöminen. Siksi mikään ei ole niin tärkeää työtä kuin ruuan kasvattaminen.
Riistasta, luonnonkalasta ja marjoista ei riitä kaikille. Täytyy myös viljellä.
Ja kun kerran viljellään, niin viljellään mieluummin itse ja lähellä.
Kaukaisten maiden ylituotannon varassa eläminen ei ole onnistunutta työnjakoa, vaan silkkaa uhkapeliä.
Ruuan kasvattaminen ja jalostaminen ovat kirjaimellisestikin talouden elintärkein osa. Ruoka syntyy silti hämmästyttävän vähäisillä taloudellisilla ponnistuksilla.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 2,2 prosenttia. Siis pienen syrjäisen Suomen pienestä kansantaloudesta vain viideskymmenesosa.
Tämänkokoisen puuhastelun ei pitäisi häiritä kenenkään euroopampana elävän mielenrauhaa, tukien kanssa tai ilman.
Kukaan ei voi välttää yhteiskunnan tukea.
Jos ruuan kasvattamiseen suhtautuu samalla tavalla kuin kuparilangan, polypropeenirakeiden ja sanomalehtipaperin valmistukseen, EU:n toimet ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.
Yhteenlaskettu etu on sitä suurempi, mitä oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa kilpailu on.
Kuparilankaa kannattaa valmistaa siellä, missä sen valmistus on edullisinta. Ruokaa kannattaa kasvattaa siellä, missä se kasvaa parhaiten.
Tähän EU-järki sitten loppuukin.
Samaan aikaan kun suomalaisilta aiotaan kieltää tuen antaminen ruuan kasvattamiseen Etelä-Suomessa, maataloustukea mätetään päihteiden
(viinin) ja mietojen huumeiden (tupakan) viljelyyn Etelä-EU:ssa.
Ruokaan voi suhtautua kuten polypropeeniin, tai sitten siihen voi suhtautua kuin vaikkapa kulttuuriin.
Kulttuuri-sana tulee latinasta, viljelyä tarkoittavasta sanasta cultura. Viljely on siis jo määritelmän mukaan kulttuuria, kansakunnan yhdistävää ydintä, siinä missä oma kieli, oma lainsäädäntö ja omat tavat.
Eurointoilijoiden logiikan mukaisesti oma kieli ja oma lainsäädäntö ovat nekin epätaloudellisia kansallisella tuella ylläpidettyjä kilpailunhaittoja, joista tulisi hankkiutua eroon.
Eihän Yhdysvalloissakaan ole tehokkuuden kiusana enää sellaisia intiaanikieliä kuin hoka, takelma ja kwakiutl.
Kuvataiteen kansallinen tuki voitaisiin lopettaa samalla kertaa ja samoilla perusteilla kuin maatalouden tuki.
Kuvat eivät tunne rajoja. Liettua ja Bulgaria pystyvät varmasti tuottamaan kustannuksiltaan kilpailukykyistä kuvataidetta koko unionin alueelle.
Kun kieli saadaan yhdennettyä, voidaan myös suomenkielisen kirjallisuuden tuki lopettaa tarpeettomana, puhumattakaan kansallisesta tuesta suomen kielen opetukseen.
Maataloustuen arvostelijoilla ei ole puhtaita jauhoja omissakaan pusseissa. Euroopassa ei yksinkertaisesti pysty elämään tukien ulottumattomissa, puhtaalla omallatunnolla täysin tukivapaana.
Ruuan kasvattajat on vain pieni vähemmistöryhmä tukiviidakossa.
Jos tuet vääristävät kilpailua, kyseenalaistettakoon myös teollisuuden ja yritysten tuet, olivat nämä sitten aluetukea, investointitukea, kehittämistukea, korkotukea, kuljetustukea, käynnistämistukea, tuotekehitystukea, työllistämistukea, työvoimakoulutustukea tai vientitukea.
EU-tilastojen mukaan Suomessa jaetaan yritystukia puolen miljardin euron arvosta vuodessa, ja verotukia yrityksille toinen mokoma. Tällä vuosituhannella yritystukien määrä on vain kasvanut.
Ja mitä muuta kuin yritystoiminnan epäsuoraa tukemista on yhteiskunnan järjestämä koulutus, terveydenhoito ja kurinpito. Liikenne- ja muun infrastruktuurin rakentamisen päätavoitteita on suomalaisyritysten kilpailukyvyn turvaaminen.
EU-logiikan mukaan on epäreilua kilpailua, jos suomalaiset tukevat toisiaan kasvattaessaan toisilleen ruokaa.
Yhtä epäreilua on kaikki tuki, oli sen mittakaava mikä tahansa.
Varakkaiden vanhempien lapsilleen antama taloudellinen tuki vääristää sekin kilpailua ja vahvistaa luokkayhteiskuntaa. Tämä jos mikä on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Miksi siihen ei pidä anoa EU:n erillislupaa?
Sääntöjä pitää noudattaa, mutta ei aina. Kaikki tietävät, että punaisia valoja päin ei missään tapauksessa saa ajaa. Mutta jos takana tuuttailee hälytysajossa oleva ambulanssi, jokainen järkevä autoilija ajaa pois edestä, punaisia päin.
Samaa valistunutta harkintaa voi käyttää myös EU:n jäsenmaana.
Kolumnin kirjoittaja saattaa olla jäävi, sillä muutama hänen sukulaisistaan yrittää vielä harjoittaa maataloutta.
Pekka Seppänen, Talouselämä, 26.10.2007 Tärkeintä on ruuan kasvattaminen
EU palaa aina uudestaan Suomen pelloille, yhtä varmasti kuin halla.
Ennen vanhaan Herra vain koetteli, muttei hylännyt. Nyt herrat aikovat sekä koetella että hylätä.
Suomen maatalous - siis ruuan kasvattaminen suomalaisille Suomessa - on pahemmin uhattuna kuin vuosiin.
Kabineteissa kitkettiin ensin Suomen sokerijuurikkaat. Seuraavaksi pannaan lakoon Etelä-Suomen vilja.
Juuri kukaan ei ole surrut sokerijuurikkaita, vaikka kapinaan voisi ryhtyä vähemmästäkin. Sokerijuurikasta sentään viljellään yhtä suurella peltoalalla kuin perunaa ja ruista.
EU:n pitäisi varmaan kieltää perunan ja rukiin viljely ennen kuin Helsingin euroentusiastit alkaisivat nappaskengissään ymmärtää, että tämä ei voi olla oikein.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin hengittäminen ja syöminen. Siksi mikään ei ole niin tärkeää työtä kuin ruuan kasvattaminen.
Riistasta, luonnonkalasta ja marjoista ei riitä kaikille. Täytyy myös viljellä.
Ja kun kerran viljellään, niin viljellään mieluummin itse ja lähellä.
Kaukaisten maiden ylituotannon varassa eläminen ei ole onnistunutta työnjakoa, vaan silkkaa uhkapeliä.
Ruuan kasvattaminen ja jalostaminen ovat kirjaimellisestikin talouden elintärkein osa. Ruoka syntyy silti hämmästyttävän vähäisillä taloudellisilla ponnistuksilla.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 2,2 prosenttia. Siis pienen syrjäisen Suomen pienestä kansantaloudesta vain viideskymmenesosa.
Tämänkokoisen puuhastelun ei pitäisi häiritä kenenkään euroopampana elävän mielenrauhaa, tukien kanssa tai ilman.
Kukaan ei voi välttää yhteiskunnan tukea.
Jos ruuan kasvattamiseen suhtautuu samalla tavalla kuin kuparilangan, polypropeenirakeiden ja sanomalehtipaperin valmistukseen, EU:n toimet ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.
Yhteenlaskettu etu on sitä suurempi, mitä oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa kilpailu on.
Kuparilankaa kannattaa valmistaa siellä, missä sen valmistus on edullisinta. Ruokaa kannattaa kasvattaa siellä, missä se kasvaa parhaiten.
Tähän EU-järki sitten loppuukin.
Samaan aikaan kun suomalaisilta aiotaan kieltää tuen antaminen ruuan kasvattamiseen Etelä-Suomessa, maataloustukea mätetään päihteiden
(viinin) ja mietojen huumeiden (tupakan) viljelyyn Etelä-EU:ssa.
Ruokaan voi suhtautua kuten polypropeeniin, tai sitten siihen voi suhtautua kuin vaikkapa kulttuuriin.
Kulttuuri-sana tulee latinasta, viljelyä tarkoittavasta sanasta cultura. Viljely on siis jo määritelmän mukaan kulttuuria, kansakunnan yhdistävää ydintä, siinä missä oma kieli, oma lainsäädäntö ja omat tavat.
Eurointoilijoiden logiikan mukaisesti oma kieli ja oma lainsäädäntö ovat nekin epätaloudellisia kansallisella tuella ylläpidettyjä kilpailunhaittoja, joista tulisi hankkiutua eroon.
Eihän Yhdysvalloissakaan ole tehokkuuden kiusana enää sellaisia intiaanikieliä kuin hoka, takelma ja kwakiutl.
Kuvataiteen kansallinen tuki voitaisiin lopettaa samalla kertaa ja samoilla perusteilla kuin maatalouden tuki.
Kuvat eivät tunne rajoja. Liettua ja Bulgaria pystyvät varmasti tuottamaan kustannuksiltaan kilpailukykyistä kuvataidetta koko unionin alueelle.
Kun kieli saadaan yhdennettyä, voidaan myös suomenkielisen kirjallisuuden tuki lopettaa tarpeettomana, puhumattakaan kansallisesta tuesta suomen kielen opetukseen.
Maataloustuen arvostelijoilla ei ole puhtaita jauhoja omissakaan pusseissa. Euroopassa ei yksinkertaisesti pysty elämään tukien ulottumattomissa, puhtaalla omallatunnolla täysin tukivapaana.
Ruuan kasvattajat on vain pieni vähemmistöryhmä tukiviidakossa.
Jos tuet vääristävät kilpailua, kyseenalaistettakoon myös teollisuuden ja yritysten tuet, olivat nämä sitten aluetukea, investointitukea, kehittämistukea, korkotukea, kuljetustukea, käynnistämistukea, tuotekehitystukea, työllistämistukea, työvoimakoulutustukea tai vientitukea.
EU-tilastojen mukaan Suomessa jaetaan yritystukia puolen miljardin euron arvosta vuodessa, ja verotukia yrityksille toinen mokoma. Tällä vuosituhannella yritystukien määrä on vain kasvanut.
Ja mitä muuta kuin yritystoiminnan epäsuoraa tukemista on yhteiskunnan järjestämä koulutus, terveydenhoito ja kurinpito. Liikenne- ja muun infrastruktuurin rakentamisen päätavoitteita on suomalaisyritysten kilpailukyvyn turvaaminen.
EU-logiikan mukaan on epäreilua kilpailua, jos suomalaiset tukevat toisiaan kasvattaessaan toisilleen ruokaa.
Yhtä epäreilua on kaikki tuki, oli sen mittakaava mikä tahansa.
Varakkaiden vanhempien lapsilleen antama taloudellinen tuki vääristää sekin kilpailua ja vahvistaa luokkayhteiskuntaa. Tämä jos mikä on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Miksi siihen ei pidä anoa EU:n erillislupaa?
Sääntöjä pitää noudattaa, mutta ei aina. Kaikki tietävät, että punaisia valoja päin ei missään tapauksessa saa ajaa. Mutta jos takana tuuttailee hälytysajossa oleva ambulanssi, jokainen järkevä autoilija ajaa pois edestä, punaisia päin.
Samaa valistunutta harkintaa voi käyttää myös EU:n jäsenmaana.
Kolumnin kirjoittaja saattaa olla jäävi, sillä muutama hänen sukulaisistaan yrittää vielä harjoittaa maataloutta.
Pekka Seppänen, Talouselämä, 26.10.2007 Tärkeintä on ruuan kasvattaminen
EU palaa aina uudestaan Suomen pelloille, yhtä varmasti kuin halla.
Ennen vanhaan Herra vain koetteli, muttei hylännyt. Nyt herrat aikovat sekä koetella että hylätä.
Suomen maatalous - siis ruuan kasvattaminen suomalaisille Suomessa - on pahemmin uhattuna kuin vuosiin.
Kabineteissa kitkettiin ensin Suomen sokerijuurikkaat. Seuraavaksi pannaan lakoon Etelä-Suomen vilja.
Juuri kukaan ei ole surrut sokerijuurikkaita, vaikka kapinaan voisi ryhtyä vähemmästäkin. Sokerijuurikasta sentään viljellään yhtä suurella peltoalalla kuin perunaa ja ruista.
EU:n pitäisi varmaan kieltää perunan ja rukiin viljely ennen kuin Helsingin euroentusiastit alkaisivat nappaskengissään ymmärtää, että tämä ei voi olla oikein.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin hengittäminen ja syöminen. Siksi mikään ei ole niin tärkeää työtä kuin ruuan kasvattaminen.
Riistasta, luonnonkalasta ja marjoista ei riitä kaikille. Täytyy myös viljellä.
Ja kun kerran viljellään, niin viljellään mieluummin itse ja lähellä.
Kaukaisten maiden ylituotannon varassa eläminen ei ole onnistunutta työnjakoa, vaan silkkaa uhkapeliä.
Ruuan kasvattaminen ja jalostaminen ovat kirjaimellisestikin talouden elintärkein osa. Ruoka syntyy silti hämmästyttävän vähäisillä taloudellisilla ponnistuksilla.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 2,2 prosenttia. Siis pienen syrjäisen Suomen pienestä kansantaloudesta vain viideskymmenesosa.
Tämänkokoisen puuhastelun ei pitäisi häiritä kenenkään euroopampana elävän mielenrauhaa, tukien kanssa tai ilman.
Kukaan ei voi välttää yhteiskunnan tukea.
Jos ruuan kasvattamiseen suhtautuu samalla tavalla kuin kuparilangan, polypropeenirakeiden ja sanomalehtipaperin valmistukseen, EU:n toimet ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.
Yhteenlaskettu etu on sitä suurempi, mitä oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa kilpailu on.
Kuparilankaa kannattaa valmistaa siellä, missä sen valmistus on edullisinta. Ruokaa kannattaa kasvattaa siellä, missä se kasvaa parhaiten.
Tähän EU-järki sitten loppuukin.
Samaan aikaan kun suomalaisilta aiotaan kieltää tuen antaminen ruuan kasvattamiseen Etelä-Suomessa, maataloustukea mätetään päihteiden
(viinin) ja mietojen huumeiden (tupakan) viljelyyn Etelä-EU:ssa.
Ruokaan voi suhtautua kuten polypropeeniin, tai sitten siihen voi suhtautua kuin vaikkapa kulttuuriin.
Kulttuuri-sana tulee latinasta, viljelyä tarkoittavasta sanasta cultura. Viljely on siis jo määritelmän mukaan kulttuuria, kansakunnan yhdistävää ydintä, siinä missä oma kieli, oma lainsäädäntö ja omat tavat.
Eurointoilijoiden logiikan mukaisesti oma kieli ja oma lainsäädäntö ovat nekin epätaloudellisia kansallisella tuella ylläpidettyjä kilpailunhaittoja, joista tulisi hankkiutua eroon.
Eihän Yhdysvalloissakaan ole tehokkuuden kiusana enää sellaisia intiaanikieliä kuin hoka, takelma ja kwakiutl.
Kuvataiteen kansallinen tuki voitaisiin lopettaa samalla kertaa ja samoilla perusteilla kuin maatalouden tuki.
Kuvat eivät tunne rajoja. Liettua ja Bulgaria pystyvät varmasti tuottamaan kustannuksiltaan kilpailukykyistä kuvataidetta koko unionin alueelle.
Kun kieli saadaan yhdennettyä, voidaan myös suomenkielisen kirjallisuuden tuki lopettaa tarpeettomana, puhumattakaan kansallisesta tuesta suomen kielen opetukseen.
Maataloustuen arvostelijoilla ei ole puhtaita jauhoja omissakaan pusseissa. Euroopassa ei yksinkertaisesti pysty elämään tukien ulottumattomissa, puhtaalla omallatunnolla täysin tukivapaana.
Ruuan kasvattajat on vain pieni vähemmistöryhmä tukiviidakossa.
Jos tuet vääristävät kilpailua, kyseenalaistettakoon myös teollisuuden ja yritysten tuet, olivat nämä sitten aluetukea, investointitukea, kehittämistukea, korkotukea, kuljetustukea, käynnistämistukea, tuotekehitystukea, työllistämistukea, työvoimakoulutustukea tai vientitukea.
EU-tilastojen mukaan Suomessa jaetaan yritystukia puolen miljardin euron arvosta vuodessa, ja verotukia yrityksille toinen mokoma. Tällä vuosituhannella yritystukien määrä on vain kasvanut.
Ja mitä muuta kuin yritystoiminnan epäsuoraa tukemista on yhteiskunnan järjestämä koulutus, terveydenhoito ja kurinpito. Liikenne- ja muun infrastruktuurin rakentamisen päätavoitteita on suomalaisyritysten kilpailukyvyn turvaaminen.
EU-logiikan mukaan on epäreilua kilpailua, jos suomalaiset tukevat toisiaan kasvattaessaan toisilleen ruokaa.
Yhtä epäreilua on kaikki tuki, oli sen mittakaava mikä tahansa.
Varakkaiden vanhempien lapsilleen antama taloudellinen tuki vääristää sekin kilpailua ja vahvistaa luokkayhteiskuntaa. Tämä jos mikä on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Miksi siihen ei pidä anoa EU:n erillislupaa?
Sääntöjä pitää noudattaa, mutta ei aina. Kaikki tietävät, että punaisia valoja päin ei missään tapauksessa saa ajaa. Mutta jos takana tuuttailee hälytysajossa oleva ambulanssi, jokainen järkevä autoilija ajaa pois edestä, punaisia päin.
Samaa valistunutta harkintaa voi käyttää myös EU:n jäsenmaana.
Kolumnin kirjoittaja saattaa olla jäävi, sillä muutama hänen sukulaisistaan yrittää vielä harjoittaa maataloutta.
Pekka Seppänen, Talouselämä, 26.10.2007 Tärkeintä on ruuan kasvattaminen
EU palaa aina uudestaan Suomen pelloille, yhtä varmasti kuin halla.
Ennen vanhaan Herra vain koetteli, muttei hylännyt. Nyt herrat aikovat sekä koetella että hylätä.
Suomen maatalous - siis ruuan kasvattaminen suomalaisille Suomessa - on pahemmin uhattuna kuin vuosiin.
Kabineteissa kitkettiin ensin Suomen sokerijuurikkaat. Seuraavaksi pannaan lakoon Etelä-Suomen vilja.
Juuri kukaan ei ole surrut sokerijuurikkaita, vaikka kapinaan voisi ryhtyä vähemmästäkin. Sokerijuurikasta sentään viljellään yhtä suurella peltoalalla kuin perunaa ja ruista.
EU:n pitäisi varmaan kieltää perunan ja rukiin viljely ennen kuin Helsingin euroentusiastit alkaisivat nappaskengissään ymmärtää, että tämä ei voi olla oikein.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin hengittäminen ja syöminen. Siksi mikään ei ole niin tärkeää työtä kuin ruuan kasvattaminen.
Riistasta, luonnonkalasta ja marjoista ei riitä kaikille. Täytyy myös viljellä.
Ja kun kerran viljellään, niin viljellään mieluummin itse ja lähellä.
Kaukaisten maiden ylituotannon varassa eläminen ei ole onnistunutta työnjakoa, vaan silkkaa uhkapeliä.
Ruuan kasvattaminen ja jalostaminen ovat kirjaimellisestikin talouden elintärkein osa. Ruoka syntyy silti hämmästyttävän vähäisillä taloudellisilla ponnistuksilla.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 2,2 prosenttia. Siis pienen syrjäisen Suomen pienestä kansantaloudesta vain viideskymmenesosa.
Tämänkokoisen puuhastelun ei pitäisi häiritä kenenkään euroopampana elävän mielenrauhaa, tukien kanssa tai ilman.
Kukaan ei voi välttää yhteiskunnan tukea.
Jos ruuan kasvattamiseen suhtautuu samalla tavalla kuin kuparilangan, polypropeenirakeiden ja sanomalehtipaperin valmistukseen, EU:n toimet ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.
Yhteenlaskettu etu on sitä suurempi, mitä oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa kilpailu on.
Kuparilankaa kannattaa valmistaa siellä, missä sen valmistus on edullisinta. Ruokaa kannattaa kasvattaa siellä, missä se kasvaa parhaiten.
Tähän EU-järki sitten loppuukin.
Samaan aikaan kun suomalaisilta aiotaan kieltää tuen antaminen ruuan kasvattamiseen Etelä-Suomessa, maataloustukea mätetään päihteiden
(viinin) ja mietojen huumeiden (tupakan) viljelyyn Etelä-EU:ssa.
Ruokaan voi suhtautua kuten polypropeeniin, tai sitten siihen voi suhtautua kuin vaikkapa kulttuuriin.
Kulttuuri-sana tulee latinasta, viljelyä tarkoittavasta sanasta cultura. Viljely on siis jo määritelmän mukaan kulttuuria, kansakunnan yhdistävää ydintä, siinä missä oma kieli, oma lainsäädäntö ja omat tavat.
Eurointoilijoiden logiikan mukaisesti oma kieli ja oma lainsäädäntö ovat nekin epätaloudellisia kansallisella tuella ylläpidettyjä kilpailunhaittoja, joista tulisi hankkiutua eroon.
Eihän Yhdysvalloissakaan ole tehokkuuden kiusana enää sellaisia intiaanikieliä kuin hoka, takelma ja kwakiutl.
Kuvataiteen kansallinen tuki voitaisiin lopettaa samalla kertaa ja samoilla perusteilla kuin maatalouden tuki.
Kuvat eivät tunne rajoja. Liettua ja Bulgaria pystyvät varmasti tuottamaan kustannuksiltaan kilpailukykyistä kuvataidetta koko unionin alueelle.
Kun kieli saadaan yhdennettyä, voidaan myös suomenkielisen kirjallisuuden tuki lopettaa tarpeettomana, puhumattakaan kansallisesta tuesta suomen kielen opetukseen.
Maataloustuen arvostelijoilla ei ole puhtaita jauhoja omissakaan pusseissa. Euroopassa ei yksinkertaisesti pysty elämään tukien ulottumattomissa, puhtaalla omallatunnolla täysin tukivapaana.
Ruuan kasvattajat on vain pieni vähemmistöryhmä tukiviidakossa.
Jos tuet vääristävät kilpailua, kyseenalaistettakoon myös teollisuuden ja yritysten tuet, olivat nämä sitten aluetukea, investointitukea, kehittämistukea, korkotukea, kuljetustukea, käynnistämistukea, tuotekehitystukea, työllistämistukea, työvoimakoulutustukea tai vientitukea.
EU-tilastojen mukaan Suomessa jaetaan yritystukia puolen miljardin euron arvosta vuodessa, ja verotukia yrityksille toinen mokoma. Tällä vuosituhannella yritystukien määrä on vain kasvanut.
Ja mitä muuta kuin yritystoiminnan epäsuoraa tukemista on yhteiskunnan järjestämä koulutus, terveydenhoito ja kurinpito. Liikenne- ja muun infrastruktuurin rakentamisen päätavoitteita on suomalaisyritysten kilpailukyvyn turvaaminen.
EU-logiikan mukaan on epäreilua kilpailua, jos suomalaiset tukevat toisiaan kasvattaessaan toisilleen ruokaa.
Yhtä epäreilua on kaikki tuki, oli sen mittakaava mikä tahansa.
Varakkaiden vanhempien lapsilleen antama taloudellinen tuki vääristää sekin kilpailua ja vahvistaa luokkayhteiskuntaa. Tämä jos mikä on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Miksi siihen ei pidä anoa EU:n erillislupaa?
Sääntöjä pitää noudattaa, mutta ei aina. Kaikki tietävät, että punaisia valoja päin ei missään tapauksessa saa ajaa. Mutta jos takana tuuttailee hälytysajossa oleva ambulanssi, jokainen järkevä autoilija ajaa pois edestä, punaisia päin.
Samaa valistunutta harkintaa voi käyttää myös EU:n jäsenmaana.
Kolumnin kirjoittaja saattaa olla jäävi, sillä muutama hänen sukulaisistaan yrittää vielä harjoittaa maataloutta.
Pekka Seppänen, Talouselämä, 26.10.2007 Tärkeintä on ruuan kasvattaminen
EU palaa aina uudestaan Suomen pelloille, yhtä varmasti kuin halla.
Ennen vanhaan Herra vain koetteli, muttei hylännyt. Nyt herrat aikovat sekä koetella että hylätä.
Suomen maatalous - siis ruuan kasvattaminen suomalaisille Suomessa - on pahemmin uhattuna kuin vuosiin.
Kabineteissa kitkettiin ensin Suomen sokerijuurikkaat. Seuraavaksi pannaan lakoon Etelä-Suomen vilja.
Juuri kukaan ei ole surrut sokerijuurikkaita, vaikka kapinaan voisi ryhtyä vähemmästäkin. Sokerijuurikasta sentään viljellään yhtä suurella peltoalalla kuin perunaa ja ruista.
EU:n pitäisi varmaan kieltää perunan ja rukiin viljely ennen kuin Helsingin euroentusiastit alkaisivat nappaskengissään ymmärtää, että tämä ei voi olla oikein.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin hengittäminen ja syöminen. Siksi mikään ei ole niin tärkeää työtä kuin ruuan kasvattaminen.
Riistasta, luonnonkalasta ja marjoista ei riitä kaikille. Täytyy myös viljellä.
Ja kun kerran viljellään, niin viljellään mieluummin itse ja lähellä.
Kaukaisten maiden ylituotannon varassa eläminen ei ole onnistunutta työnjakoa, vaan silkkaa uhkapeliä.
Ruuan kasvattaminen ja jalostaminen ovat kirjaimellisestikin talouden elintärkein osa. Ruoka syntyy silti hämmästyttävän vähäisillä taloudellisilla ponnistuksilla.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 2,2 prosenttia. Siis pienen syrjäisen Suomen pienestä kansantaloudesta vain viideskymmenesosa.
Tämänkokoisen puuhastelun ei pitäisi häiritä kenenkään euroopampana elävän mielenrauhaa, tukien kanssa tai ilman.
Kukaan ei voi välttää yhteiskunnan tukea.
Jos ruuan kasvattamiseen suhtautuu samalla tavalla kuin kuparilangan, polypropeenirakeiden ja sanomalehtipaperin valmistukseen, EU:n toimet ovat ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä.
Yhteenlaskettu etu on sitä suurempi, mitä oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa kilpailu on.
Kuparilankaa kannattaa valmistaa siellä, missä sen valmistus on edullisinta. Ruokaa kannattaa kasvattaa siellä, missä se kasvaa parhaiten.
Tähän EU-järki sitten loppuukin.
Samaan aikaan kun suomalaisilta aiotaan kieltää tuen antaminen ruuan kasvattamiseen Etelä-Suomessa, maataloustukea mätetään päihteiden
(viinin) ja mietojen huumeiden (tupakan) viljelyyn Etelä-EU:ssa.
Ruokaan voi suhtautua kuten polypropeeniin, tai sitten siihen voi suhtautua kuin vaikkapa kulttuuriin.
Kulttuuri-sana tulee latinasta, viljelyä tarkoittavasta sanasta cultura. Viljely on siis jo määritelmän mukaan kulttuuria, kansakunnan yhdistävää ydintä, siinä missä oma kieli, oma lainsäädäntö ja omat tavat.
Eurointoilijoiden logiikan mukaisesti oma kieli ja oma lainsäädäntö ovat nekin epätaloudellisia kansallisella tuella ylläpidettyjä kilpailunhaittoja, joista tulisi hankkiutua eroon.
Eihän Yhdysvalloissakaan ole tehokkuuden kiusana enää sellaisia intiaanikieliä kuin hoka, takelma ja kwakiutl.
Kuvataiteen kansallinen tuki voitaisiin lopettaa samalla kertaa ja samoilla perusteilla kuin maatalouden tuki.
Kuvat eivät tunne rajoja. Liettua ja Bulgaria pystyvät varmasti tuottamaan kustannuksiltaan kilpailukykyistä kuvataidetta koko unionin alueelle.
Kun kieli saadaan yhdennettyä, voidaan myös suomenkielisen kirjallisuuden tuki lopettaa tarpeettomana, puhumattakaan kansallisesta tuesta suomen kielen opetukseen.
Maataloustuen arvostelijoilla ei ole puhtaita jauhoja omissakaan pusseissa. Euroopassa ei yksinkertaisesti pysty elämään tukien ulottumattomissa, puhtaalla omallatunnolla täysin tukivapaana.
Ruuan kasvattajat on vain pieni vähemmistöryhmä tukiviidakossa.
Jos tuet vääristävät kilpailua, kyseenalaistettakoon myös teollisuuden ja yritysten tuet, olivat nämä sitten aluetukea, investointitukea, kehittämistukea, korkotukea, kuljetustukea, käynnistämistukea, tuotekehitystukea, työllistämistukea, työvoimakoulutustukea tai vientitukea.
EU-tilastojen mukaan Suomessa jaetaan yritystukia puolen miljardin euron arvosta vuodessa, ja verotukia yrityksille toinen mokoma. Tällä vuosituhannella yritystukien määrä on vain kasvanut.
Ja mitä muuta kuin yritystoiminnan epäsuoraa tukemista on yhteiskunnan järjestämä koulutus, terveydenhoito ja kurinpito. Liikenne- ja muun infrastruktuurin rakentamisen päätavoitteita on suomalaisyritysten kilpailukyvyn turvaaminen.
EU-logiikan mukaan on epäreilua kilpailua, jos suomalaiset tukevat toisiaan kasvattaessaan toisilleen ruokaa.
Yhtä epäreilua on kaikki tuki, oli sen mittakaava mikä tahansa.
Varakkaiden vanhempien lapsilleen antama taloudellinen tuki vääristää sekin kilpailua ja vahvistaa luokkayhteiskuntaa. Tämä jos mikä on yhteiskunnan kokonaisedun vastaista.
Miksi siihen ei pidä anoa EU:n erillislupaa?
Sääntöjä pitää noudattaa, mutta ei aina. Kaikki tietävät, että punaisia valoja päin ei missään tapauksessa saa ajaa. Mutta jos takana tuuttailee hälytysajossa oleva ambulanssi, jokainen järkevä autoilija ajaa pois edestä, punaisia päin.
Samaa valistunutta harkintaa voi käyttää myös EU:n jäsenmaana.
Kolumnin kirjoittaja saattaa olla jäävi, sillä muutama hänen sukulaisistaan yrittää vielä harjoittaa maataloutta.
Pekka Seppänen, Talouselämä, 26.10.2007
minäkin hyväksyn kuvataiteen tukemisen lopettamisen välittömästi kun taiteilijat alkavat polttaa taulujaan (taulun lämpöarvo ylittää taulusta saatavan hinnan, vrt kaura)
opithan sinäkin jotain. Jos ei muuta osaa niin kannattaa olla naurettava.
aletaan menemään henkilökohtaisuuksiin?? muilla palstoilla tämä tarkoittaisi sinulle kyykkyä, syvää sellaista! Olisko sulla mielipidettä itse asiaan?
kuin tuo että vaihdoit palstaa faktat loppuivat. Sitäpaitsi en sanonut mitään henklökohtaista vaan pelkän elmänviisauden. Ikävävää että tunsit sen kohdistuvan sinuun.
itse asiaan sinulla ei näemmä sanottavaa olekaan vaikka kuinka kyselisi, olet siis pelkkä palstahäirikkö! Mitä tulee minun palstan vaihtooni , niin tiedoksi että kirjoittelen hyvinkin usealle palstalle, täällä käyn silloin tällöin. Katsos tiedän muistakin asioista kuin jyvänjemmaajista!
Spedehän poltti filmejään kun ei tullut tukea elokuvasäätiöltä.
loppujen lopuksi menestyi hyvin ilman tukiakin, joten niitä ei tarvittukaan. olisiko viljelijöistä samaan? toisaalta taisi speden tytär haaskata kaiken muutamassa vuodessa!
muistakin asioista yhtä vakuuttavat?
Mustavalkoisiahan se filmasi koko alku ajan kun ei ollut varaa filmiin. Mitä muuten luulet, olisiko elokuvien laatu parantunut jos rahaa olisi ollut enemmän. Yleensä käytettävissä oleva raha näkyy ainakin muuiden filmeissä. Olisi ehkä ollut mahdollisuuksia myös vientituloihin, mikäli olisi ollut varaa ajatella maailmanmarkkinoita. Halpoja Uunoleffoja joutui tekemään ja isommat jutut jäivät tekemättä.
Eikä hän oikeiun hyvin pärjännyt, sillä tuo keksintöpuolihan oli hänelle tärkeä mutta tuen puutteeseen sekin sitten kaatui. Se suksellinen vene olisi muuten vieläkin järkevä juttu ja siitäkin arvostelijat vain kirjoittelivat miten protossa on käytetty ruostuvia pultteja.
Tuki oikeassa paikassa tulee yhteiskunnalle runsain mitoin takaisin ja varsinkin nykyisen työllisyystason säilyttämiseksi, pitäisi tarkaan miettiä mitä haluamme antaa ulkomaisten tahojen hoidettavaksi.
"Mikään ei ole niin tärkeää kuin hengittäminen ja syöminen. Siksi mikään ei ole niin tärkeää työtä kuin ruuan kasvattaminen."
Voiko näillä perusteilla vaatia mitä hyvänsä niitä tarvitsevilta? Entä asunnot? Voimmeko elää ilman 2 000 000 000 (kaksi tuhatta miljoonaa) tukea lämpimästi?
"Riistasta, luonnonkalasta ja marjoista ei riitä kaikille. Täytyy myös viljellä. "
Täytyy myös tehdä vaatteita, ei kai suomessa voi kulkean alasti? Miksei Tevaa tuettu 2 Mrd vuodessa? Sillä olisi vaatettanut MONTA suomalaista.
"Ja kun kerran viljellään, niin viljellään mieluummin itse ja lähellä."
Miksi? Periaattesta?
"Kaukaisten maiden ylituotannon varassa eläminen ei ole onnistunutta työnjakoa, vaan silkkaa uhkapeliä."
Onko ruotsi tai viro kaukana?
Perusteita?
"Ruuan kasvattaminen ja jalostaminen ovat kirjaimellisestikin talouden elintärkein osa."
Mistä moista luulet? Rakentamalla yhden laivan ja myymällä sen ulkomaille, Suomeen voidaan ostaa PALJON kaalia.
"Ruoka syntyy silti hämmästyttävän vähäisillä taloudellisilla ponnistuksilla."
Totta, kohdistamalla panokset oikein. Nyt ne on kohdistettu väärin.
"Maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on vain 2,2 prosenttia. Siis pienen syrjäisen Suomen pienestä kansantaloudesta vain viideskymmenesosa." ..ja silti sitä tuetaan enemmän kuin muita yhteensä. Miksi?
"Tämänkokoisen puuhastelun ei pitäisi häiritä kenenkään euroopampana elävän mielenrauhaa, tukien kanssa tai ilman." Mutta se häiritsee meitä jotka joudumme sen maksamaan.
"Yhteenlaskettu etu on sitä suurempi, mitä oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa kilpailu on."
AAMEN! Tukiaiset vääristävät kilpailua ja asiakkaiden maksukykyä.
"Kuparilankaa kannattaa valmistaa siellä, missä sen valmistus on edullisinta. Ruokaa kannattaa kasvattaa siellä, missä se kasvaa parhaiten."
Ei siis tässä mittakaavassa Suomessa. Sille on 2 000 000 000 vastustajaa.
"Eurointoilijoiden logiikan mukaisesti oma kieli ja oma lainsäädäntö ovat nekin epätaloudellisia kansallisella tuella ylläpidettyjä kilpailunhaittoja, joista tulisi hankkiutua eroon."
(Torvisoittoa!)
Maailman kaukaa haetuin veto.
"Jos et työ suomalaista, et puhu suomea"
Missä sitten on suomalaiset autot? Saako maantiellä ajaa vain autoilijat, jotka puhuvat
1. Japania
2. Saksaa
3. Ranskaa
Ainiin, ja öljy tulee
- venäjältä
- norjasta
- arabimaista.
Täytynee myydä auto, kun en osaa mitään noista kielistä.
"Kuvataiteen kansallinen tuki voitaisiin lopettaa samalla kertaa ja samoilla perusteilla kuin maatalouden tuki."
Niiden suuruuskin on täysin verrannollinen keskenään. Haluatko nolata itsesi faktoilla?
Loppu on vielä lapsellisempaa löpinää.
Tärkeintä on ruoan kasvattaminen. Se tapahtuu järkevästi siellä missä on lämmintä,sulaa maata ja vettä. Napapiirin tuntumassa ei ruoan bulkkituotannossa ole järjen häivääkään.
Missään tapauksessa ei ole tärkeää ruoan tuottajan kasvattaminen. Siten tukiaisten maksaminen liki napapiirillä maatalaloutta harrastavalle ei ole tärkää.
Maatatalouden harrastajat sekoittavat vahingossa ja aivan tahallaan ruoan tuottamisen ja ruoan tuottajan tukemisen.
Kun asia nyt selvisi, voitaneen yksimielisisesti lopettaa harrastajien tukeminen ja hankkia ruoka siltä, mistä sen saa edullisesti ja järkevästi.
pari osoitetta mistä saa halpaa maitojauhetta
Käytätkö vielä maitoa ja -jauhetta?
Itselleni kysellyt. Olisin myynyt pienellä voitolla kiinaan. Meinaan jos olisin halvalla saanut. Euroopasta ei taida löytyä?
Taitaa kannattaa ostaa kalliillakin, kun näköjään hinnat ovat kohta taas korkeammalla. Pitäisköhän perustaa maitojauhevarasto ja ostaa velaksi muutama laivallinen. Näillä koroilla on voitto valtava parin vuoden päästä.
mutta on tainnu nuo äveriäämmät optioida jo muutaman vuoden tuotannon etukäteen