vanha ja uusi

Kristus on siis lain loppu, vanhanliiton loppu.
Nyt elämme uudessa liitossa. Mitä siis voimme vanhasta testamentista ottaa elämän ohjeeksi ja mitä emme jos vanhaliitto on pois?

Tarkoittaako tuo siis että me emme voi käyttää uutta ja vanhaa raamatun tekstiä, jokaista sanaa yhtä tärkeänä ohjeena jne.?

Milloin voimme tietää onko nyt hyvä ottaa tuohon asiaan vanhanliiton tekstejä tai tuohon ei?
2172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kristus ei ollut lain loppu, vaan Hänen kolme kuukautta vahvempiserkku Johannes, huutava ääni erämaassa. Kristus täytti lain.

Näyttää äkkipikaa, ettei juuri eroa ole, vaan ero on olennainen, sillä kirjoitukset jo sen kertovat.

Jesaja jos sanoo, että tulee huutava ääni erämaassa, joka raivaa Herralle tietä. Siitä alkoi uusi liitto.

Taas Jeesus ei kuitenkaan lopettanut lakia, vaan täytti sen. Tietenkin täyttämisen voi käsittää myös niin, että sitä ei enää ole, mutta pitää myös muistaa, mitä tämä täyttäjä vannotti lähes kaikissa viimeisessä esiintymisessä, >> ETTEKÖ TE TUNNE KIRJOITUKSIA??? Joten ne todella ovat hyviä elämänohjeita ja ennustuksia, jotka on otettava vakavasti.

Se mistä tulee pidättäytyä on kosto, joka vahassa liitossa oli lain kohta, silmä silmästä ja hammas hampaasta, se ei enää toimi, ARMO ON NYT KAIKILLA, EI VAIN JOLLAIN LAHKOLLA TAI IHMISRYHMÄLLÄ, VAAN KAIKILLA JA ARMO TULEE OLLA MYÖS IHMISTEN KESKEN SAMASSA SUHTEESSA, EI KOSTO.

Kysymykseesi, miten on hyvä menetellä, vastaa Raamattu yksiselitteisesti, etsi ensin Jumalan Valtakuntaa, niin kaikki sinulle annetaan. Ja missä on Jumalan Valtakunta, se ei ole tuolla, ei täällä, ei kirkossa, ei talolla, vaan ihmisten sydämessä, kuten sinun, kun sinä sen Pyhästä Hengestä saat.

Rauhaa ja rukousta, koettele Henkiä, käy läpi useammat eri seurakunnat, sieltä se sinapinsiemen löytyy.

Rauhaa

Äänestä

Ja kuten näet, niin jää kokonaan pohtimatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liitto? kirjoitti:

Kristus on siis lain loppu, vanhanliiton loppu.
Nyt elämme uudessa liitossa. Mitä siis voimme vanhasta testamentista ottaa elämän ohjeeksi ja mitä emme jos vanhaliitto on pois?

Tarkoittaako tuo siis että me emme voi käyttää uutta ja vanhaa raamatun tekstiä, jokaista sanaa yhtä tärkeänä ohjeena jne.?

Milloin voimme tietää onko nyt hyvä ottaa tuohon asiaan vanhanliiton tekstejä tai tuohon ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu