Onnellinen?

vanhauneksija

Tuli tuolta alempana olevasta keskustelusta vaan mieleeni:

Lapsena kaalikeitto haisi mielestäni pahalle enkä olisi halunnut syödä sitä. Aikuiset sanoivat, että kaikkea pitää maistaa. Maku ei ollut yhtään hajua parempi. En saanut millään alas isoja limaisia kaalinpaloja ja keitossa uiskentelevia epämääräisiä läskinpaloja. Kasvoin aikuiseksi ja sain itse valita, mitä syön. Kaalikeittoa en saa alas vieläkään. Pelkkä ajatuskin saa minut voimaan pahoin. Miltä se tuntuisi, jos ei olisi muuta ruokaa tarjolla kuin aina vain sitä samaa kaalikeittoa? Olisi pakko syödä, vaikka kuinka oksettaisi. Perunat ja lihapullat maistuisivat senjälkeen syntisen hyviltä. Sitä olisi maailman onnellisin ihminen, kun joku tarjoaisi yllättäen lihapullia. Ihan varmasti olisi.

Sanotaan, että jokainen meistä on oman onnensa seppä ja onnellisuus ei ole riippuvainen muista ihmisistä. Uskoisin tuohon, jos asuisin yksin autiolla saarella: Olisin onnellinen, kun saisin väsättyä jonkinmoisen asumuksen. Olisin onnellinen, kun saisin pyydystettyä itselleni ruokaa ja vielä onnellisempi, jos saisin aikaan tulen, jolla lämmitellä ja kypsentää ruokaa.Voisin seurailla luonnon ihmeitä ja eläisin luonnon ehdoilla ja olisin onnellinen kaikesta, mistä selviytyisin. Jokaisesta uudesta aamustakin: ”Olen yhä hengissä!” Jossain vaiheessa minut pelastettaisiin sivistyksen pariin ja saisin lämmintä ruokaa. Kaalikeittoa.

53

1968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pirre*

      sitä "kaalisoppaa kaalisoppaa hei", tuu vain syömään :)

      Minä olen onnellinen lähes aina, kuulun kai niihin onnellisten ihmisten joukkoon; jokainen saa ymmärtää tämän miten haluaa..

      :)

      • Teillä olikin tänään kaalisoppapäivä... Mitenkähän noin houkuttelevasta tarjouksesta kieltäydytään kohteliaasti?

      • Pirre*
        vanhauneksija kirjoitti:

        Teillä olikin tänään kaalisoppapäivä... Mitenkähän noin houkuttelevasta tarjouksesta kieltäydytään kohteliaasti?

        Tuota, rikkauden ymmärtää vasta köyhyyden jälkeen, tai päivastoin.

      • Pirre* kirjoitti:

        Tuota, rikkauden ymmärtää vasta köyhyyden jälkeen, tai päivastoin.

        Ja parasta on se, mikä on itse ansaittua. Sille, minkä saa ilmaiseksi ei osaa (aina) antaa arvoa.

    • vilosohvi

      Niin - tekemisestä se onnen tunne tulee. Paitsi muuttumattomat rutiinit vaikuttanevat päinvastoin.

      Jos koko päivät joutuisi etsimään ruokaa ...

      Ovatko naiset onnellisempia kuin me? Vai onko tunteiden vaihtelu vain skaalaltaan laajempi, niin että sinne toiseen ääripäähänkin menee enemmän tunnetta?

      • kemiaa

        Synapsit napsahtelevat vain välillä siihen malliin. Sitten yritetäähän miettiä, mistä se tulikaan se tunne.

      • Tekemisestä ja siitä, jos saa jotain aikaankin. Rutiinien muuttaminen vaikuttaa minusta myönteisesti. Kaikenlaiset uudet asiat ja kokemukset myös.
        Ei kai sitä kaiken aikaa tarvitse olla "vähän onnellinenkaan"?

    • Wenla-G

      limaista eikä siinä kellu läskin paloja. Hyvää on aina, meinaa viedä kielen mennessään.
      Ehkäpä siksikin voi sanoa, laulun sanoja mukaillen: "huomaan, että sentään lähes onnellinen oon", ja oikeesti monesti enemmänkin. :))

      • Suhtautumiseni kaaliin onkin peräisin ajoilta, jolloin kansakoulussa piti syödä lautanen tyhjäksi. Ei kaali minulle mitään pahaa ole tehnyt...
        Jossain vaiheessa meinasin jo alkaa pitämään kaalin mausta, mutta sitten minuun iski mahatauti ja kun loppupäivän oksentelin kaalia niin se siitä. Ei mene alas, vaikka olisi miten hyvää.

      • sinäWenla-G

        Meillä Suomessakin on ihmisiä, jotka välttävät hiilihydraatteja. Heille on kaali merkittävä vihannes. Voin jopa suositella.

      • jartsev

        Kaalikeitto on tosi hyvää ja paranee vain aina lämmitettäessä. Varmaan valmistustapoja on useita, mutta ei minullakaan kellu mitään epämiellyttävää siinä. Minunkin makuni pitää kaalisopasta oikein kovasti. Keittelen sitä usein itsekin ja teen usein niin suuren kattilallisen että sitä tahtoo sitten riittää vaikka kuinka pitkälle;)

      • Wenla-G
        jartsev kirjoitti:

        se maalaissellainen, sanoikin aina, että kaalikeitto vain paranee, kun sitä lämmitetään. Se tosiaan pitääkin paikkansa, kai ne keiton ainekset tutustuvat kerta kerralta paremmin toisiinsa. Suuren kattilan minäkin sitä aina keitän.
        Kaalikääryleitä tekee mieli, mutta kun ne ovat niin maan perusteellisen pitkäjäykköisiä valmistaa.

      • jartsev
        Wenla-G kirjoitti:

        Kaalikääryleitä tarkoitin. Kaalilaatikkokin on hyvää, sen tuoksukin täyttää koko huoneiston. Ne jotka eivät siitä pidä pidättelevät hengitystään;)
        Voi, kun juuri tänään katselin kaupassa kuinka hyvän näköisiä kaalinkeriä siellä nyt on myynnissä. Pitää varmaan ensiviikolla ostaa ja tehdä soppaa.

        Mutta kaipa se sopii tuossa olemaan. Sorry!

      • Wenla-G
        jartsev kirjoitti:

        Mutta kaipa se sopii tuossa olemaan. Sorry!

        minusta ne on vallan mahtavia. Itselle, ja onneksi muillekin niitä sattuu, ja tulokset ovat monesti ihan mukavia. Joskus vain naurattaa, kun jollekin neuvovalle niitä sattuu itsellekin.

        Omassa jääkaapissa on huomiseksi parsakaalia, sellaista kerämallista. Tykkään myös kovasti hapankaalista, oikeastaan kaalista nurin ja oikein. Ainakaan kaloreitahan siinä ei ole, ja tänään opin, että karppaajatkin sitä suosivat. Vitamiineja ja kuitua kaali on täynnänsä, ja maistuvaa ruokaahan siitä saa.

        Minulle tulee noita kirjoitusvirheitä, mutta toivottavasti kuitenkin viesti tulee ymmärretyksi kuitenkin.

        Parsakaalia minullakin usein. Teen parsakaali paistosta, se on maukasta. Ja kyllä parsakaali muutenkin laitettuna, jopa raakana, esim. jossain salaatissa aivan loistavaa. Kaikista kaalisapuskoista minäkin pidän aivan kuin(Hullu polkupyörästä) Kaalissa on noita kaikkia terveelliseen ruokaan liittyviä elementtejä tosi runsaasti.

        komea keko parsakaalia, kukkakaalia ja uunipossua porkkanoilla. Juomana kuplavesi, ja jälkkärinä jugurttia.
        Miten teet parsakaalipaistosta, jos saan udella? Juustoa??

      • Otto-Vaan
        Wenla-G kirjoitti:

        komea keko parsakaalia, kukkakaalia ja uunipossua porkkanoilla. Juomana kuplavesi, ja jälkkärinä jugurttia.
        Miten teet parsakaalipaistosta, jos saan udella? Juustoa??

        Täällähän puhutaan ruuasta.:)Minäpä ja
        mielenkiinnolla odotan valmistus ohjeita.

      • jartsev
        Wenla-G kirjoitti:

        komea keko parsakaalia, kukkakaalia ja uunipossua porkkanoilla. Juomana kuplavesi, ja jälkkärinä jugurttia.
        Miten teet parsakaalipaistosta, jos saan udella? Juustoa??

        Kopioin sen sinulle jos vaikka lie tuttukin?

        Parsakaali-Homejuustopiirakka.

        1 pkt ruis-peruna- tai piirakka taikinaa, tai itsetehtyä taikinaa

        Täyte:
        1 iso sipuli
        1-2 parsakaalin kukintoa
        vettä
        suolaa
        200-300g pakastettuja sekasieniä tai tuoreita herkkusieniä
        2-2,5dl ruokakermaa
        2 munaa
        ½ tl suolaa
        valko- tai mustapippuria
        2-3 tl yrttisekoitusta
        1 pss sinihomejuustomuruja

        Tee mieleisesi taikina tai sulata pakaste. Painele vuokaan.
        Kuori ja halkaise sipuli. Pane puolikkaat suolalla maustettuun veteen kiehumaan.
        Leikkaa parsakaalin kannat viipaleiksi, jaa muu kaali kukinnoiksi. Nosta ne kiehumaan
        sipulien joukkoon. Keitä lähes kypsäksi.
        Sekoita munat, ruokakerma, mausteet, silputut seka- tai herkkusienet ja suurinosa juustomuruista.
        Kaada kasviksista keitinvesi pois. Levitä parsakaali piirakkapohjalle. Hienonna sipuli ja sirota silppu kaalien päälle.
        Kaada muna-kermaseos päälle.
        Ripottele loput juustomuruista pinnalle.
        Paista 175 asteessa runsaan puolituntia. Tarjoa haaleana.

      • jartsev
        Wenla-G kirjoitti:

        komea keko parsakaalia, kukkakaalia ja uunipossua porkkanoilla. Juomana kuplavesi, ja jälkkärinä jugurttia.
        Miten teet parsakaalipaistosta, jos saan udella? Juustoa??

        tämän ohjeen? Se oli tällainen parsakaalipiiras josta puhuin paistoksena, minä itse kutsun sitä silleen.

      • Wenla-G
        jartsev kirjoitti:

        tämän ohjeen? Se oli tällainen parsakaalipiiras josta puhuin paistoksena, minä itse kutsun sitä silleen.

        Onpa siinä komea piirakkaohje.
        Oletko käynyt kokkikoulun, kun osaat valmistaa niin monimutkaisia ruokia ja muitakin paistoksia?
        Jos tuosta piirakasta ei tule maistuvaa, niin ei sitten mistään.
        Toivottavasti Ottokin huomaa ohjeen!

        Vähän onteloa kirjoittaa, kun tavanomaiset lasit meni rikki, niin pitää tihrustaa tällaisilla varalaseilla, jotka lienevät hieman liian laimeat.

        En minä mitään koulutusta kokkailuun, enemmän vain yritysten ja erehdysten kautta, sekä toisten ohjeilla. Tämäkin on jostain lehdestä löydetty, enkä ole muuttanut sitä, eri variaatioita olen tosin kokeillut.

        Minullakin on uudet lasit, entisten päälle polkaisin talvella hiihtokengällä. Menivät niin mutkallisiksi ja lasiinkin tuli pieni särö että eipä niillä sen jälkeen oikein mitään tehnyt, kyllä mä niitä vääntelin itse suoremmaksi mutta...huonoin tuloksin. Hankin keväällä uudet.

    • kaalikeitto, kaalilaatikko, kesäkeitto, kalakeitto, kaikki kalaruuat samoin maksa/munuaisista valmistetut, valkokastikkeet ym..
      Kaalikääryleet on hyviä ja kaalilaatikkoa pystyn syömään.
      Mutta, ennen olen viikon syömättä, kuin söisin vaikka lautasellisen silakkalaatikkoa, että saisin loppuviikon ruuat.

      Sairaalan sisäänkirjautuessa alkoivat kyselemään mitä ruokaa en syö? En päässyt edes alkuun kun sanoi, taitaa olla viisaanpaa, jos kerrot mikä kelpaa.:)

      Olen auttamattoman ronkeli ruuan suhteen; aivan hävetä täytyy.

      Niinkuin näkee, en ole kulinaristi. Ruoka tai ruokailu ei ole koskaan ollut mikään nautinnon antajaja, numero yksi.
      Parasta ruokaa on uunissa valmistettu possun liha; sekaan porkanaa, paprikaa(punajuurta), suolakurkua ja kermaa .
      Syödään perunamuusin kanssa.

      Elämääni olen yleensä tyytyväinen, melko usein koen onnea joskus toki surullinen/alakuloinen.

      Toivottavasti ei tarvitse milloinkaan kohdata apatiaa tai syvää masennusta.

      • Luulin olevani melko ronkeli, mutta tuo sinun listasi kyllä voittaa minun listani.

    • Läskiä en voi

      edes ajatella oksentamatta, en myöskään lihaa.

      Keräkaali, leikkaan siitä ohuita nauhoja kaalipataani, mutta syön koko ajan sellaisenaan, loput sitten kasariin, sipulisilppua ja porkkananpalasia sekä parsakaali palasina.

      keittämistä 5 minsaa, saa hiukan seistä, kaadan keittoveden kuppiin, se on ruokajuomani, ja vihannekset lautaselle, päälle soijakastiketta, sekoitus ja nautiskelua!

      • Ja minä aina ihmettelen, miksi hyvät vihannekset pitää pilata valmistamalla. Mutta makuasioista ei sovi kiistellä.

    • Suttura

      Onnea voi olla se kun ei tarvitse syödä kaalikeittoa. Onni voi olla myös lihapullat!

      Uskon että kukaan ei voi omin voiminsa tulla onnelliseksi.

      Paradoksi on kuitenkin se että mitä enemmän sinulla on ihmisiä ympärilläsi, sitä vaikeampi on
      tulla onnelliseksi.

      • Omin voimin voi tulla onnelliseksi, jos on mielekästä tekemistä. Siksi laitoin sen saarivertauksen. Jonkinlainen selviytymisjuttu. Voisin kuvitella itseni "vähän onnellisena" erakkona, mutta en ilman tekemistä tai haasteita. Voisihan sitä olla puolipöpi vähän ajan päästä, mutta niinhän minä olen muutenkin...

      • Suttura
        vanhauneksija kirjoitti:

        Omin voimin voi tulla onnelliseksi, jos on mielekästä tekemistä. Siksi laitoin sen saarivertauksen. Jonkinlainen selviytymisjuttu. Voisin kuvitella itseni "vähän onnellisena" erakkona, mutta en ilman tekemistä tai haasteita. Voisihan sitä olla puolipöpi vähän ajan päästä, mutta niinhän minä olen muutenkin...

        onnellisuutesi mitta on toisten ihmisten onni tai sen puute.
        Paras on ehkä hyväksyä että onni on vain väliaikaista hyvän olon tunnetta.

      • Suttura kirjoitti:

        onnellisuutesi mitta on toisten ihmisten onni tai sen puute.
        Paras on ehkä hyväksyä että onni on vain väliaikaista hyvän olon tunnetta.

        Siellä erakkonakin olisin onnellinen olostani ravintoketjun huipulla.

    • Sulla ei vissiin ole koskaan ollut nälkä.

      • kotikiusattu

        silloinkin kun kannoin huollon ruoka kassia.
        Siitä huolimatta on kaali ja kesäkeitto jota inhon sydämeni pohjasta.

      • kotikiusattu kirjoitti:

        silloinkin kun kannoin huollon ruoka kassia.
        Siitä huolimatta on kaali ja kesäkeitto jota inhon sydämeni pohjasta.

        Sinä sait valita. Sinä sait syödä, ei sulla silloin ollut nälkä.

      • kotikiusattu
        miljoona kirjoitti:

        Sinä sait valita. Sinä sait syödä, ei sulla silloin ollut nälkä.

        se ruoka kassi piti riittää myös sisaruksille.
        Silloin ei ollut noita mainitsemiani keittoja,myöhemmin kun niitä olis ollut,maku tuntui karmeelle.

      • kotikiusattu kirjoitti:

        se ruoka kassi piti riittää myös sisaruksille.
        Silloin ei ollut noita mainitsemiani keittoja,myöhemmin kun niitä olis ollut,maku tuntui karmeelle.

        Söit kuitenkin ja jäit henkiin.

      • kotikiusattu
        miljoona kirjoitti:

        Söit kuitenkin ja jäit henkiin.

        oman osani ja syömisessä olen aina ollut hyvä,työn teko onkin eri juttu.

      • kotikiusattu kirjoitti:

        oman osani ja syömisessä olen aina ollut hyvä,työn teko onkin eri juttu.

        Hyvä, aina ei saa syödä vaikka olisi nälkä.

      • kotikiusattu
        miljoona kirjoitti:

        Hyvä, aina ei saa syödä vaikka olisi nälkä.

        mikä on tän jutun ydin?oletko itse ollutnälässä?

      • kotikiusattu kirjoitti:

        mikä on tän jutun ydin?oletko itse ollutnälässä?

        No,jos on esim menossa leikkaukseen, ei saa syödä illalla vaik olis nälkä, leikkauksen jälkeen, tunteja, ehkä päiviä, ei taas saa syödä ei edes juoda vaik olis nälkä, vaik ois jano...

        Pari päivää, ehkä viikon kuluttua ... neste tiputuksessa, söisi mitä vaan, jos saisi syödä kaikki maistuisi hyvältä, mikä vaan ...

        Minä yleensä pärjään syömättä pitkään... syön kun muistan.
        Mutta kun olin menossa munuaiskuvaukseen, enkä saanut syödä enkä juoda muutamaan tuntiin, olin menehtyä nestehukkaan ja nälkään...:)

        Nälkä ja ylipäätänsäkin puute on helppo kestää jos se on vapaaehtoista...

        Sä hokasit, ja sitten jos se kestää viikon... ja pelkkää nestettä suonee, varmaan söis mitä vaan.

        Ja että jo muutaman tunnin kuluttua jo sattuu.. voi voi, miten sitten sen viikon päästä.. hih hih..

      • vanhauneksija...
        miljoona kirjoitti:

        No,jos on esim menossa leikkaukseen, ei saa syödä illalla vaik olis nälkä, leikkauksen jälkeen, tunteja, ehkä päiviä, ei taas saa syödä ei edes juoda vaik olis nälkä, vaik ois jano...

        Pari päivää, ehkä viikon kuluttua ... neste tiputuksessa, söisi mitä vaan, jos saisi syödä kaikki maistuisi hyvältä, mikä vaan ...

        Nälkä voittaisi inhon, jos ei olisi mitään muuta tarjolla. Niin kai siinä kävisi.

    • jpntar

      On hyvää :)vaikka kuinka väittäisit vastaan....
      Tänäänkin tein sitä. Ainekset halpoja ja terveellisiä :)Kyllä minun luonani joutuu ainakin maistamaan sitä :/ Olen huomannut etteivät lapset/nuoret pidä siitä, mutta kuten sanoin...maistamaan joutuvat täällä ainakin. Pidän itse kovasti kalasta ja mummon lihapullista pottumuussin kanssa :)
      Niin. Onnellisuus on sitä, että on tasapainossa ...tyytyväinen tähän hetkeen ..huomiseen?..Minä olen nyt suhteell. tyytyväinen..

      • Ja kaikki vain siksi, että lapsena vaadittiin syömään lautanen tyhjäksi. Nyt ei auta, vaikka kaalilaatikon päälle laitettaisiin kermavaahtoa ja mansikoita. Aina sieltä alta löytyisi se tuttu kaalilaatikko. Täytyisi laittaa silmät kiinni ja kuvitella syövänsä jotain herkullista, vaikka niitä mummon lihapullia ja pottumuusia. Nam.

      • Huomenta.

        Hyvää on myös kaalilaatikko, jopa aikuisten nuorten mielestä.

        Kerron:
        Kaksi viikkoa sitten vanhin tytär pyysi äitinsä valmistamaan sitä.
        Tietysti niin myös tapahtui. Asumme muutaman kivenheiton päässä toisistamme, joten ruokailu oli helppo toteuttaa.

        Siinä ruokaillessa isosisko sai ajatuksen, että täytyishän pikkusiskon saada myös syödäkseen.
        Ei muuta kuin ruoka antimet matkaan ja kaksisataa km. kohti etelää.
        (Matkalla varmistus, että ollaan paikalla)

        Yllätys oli mieluinen. Lähtiessä epäilin nuorimmaisen poikakaverin makutottumuksia. Onneksi hänellekin maistui, ja tais tykätä, koska otti toisenkin annoksen.

        Kuulemma heidät voi samoissa merkeissä yllättää milloin tahansa.

        Iso muutos on tapahtunut äidin valmistamiin ruokiin, ajasta, kun vielä asuivat kotona.
        "Valmiin" kotiruuan arvostus on noussut huimasti.

    • Otto-Vaan

      Onnellinen oisin kun joskus sais kotona valmistettua
      kaalilaatikoa tai lammas kaali keittoa.

      Painon pudotus kaalikeittoa olen joskus valmistanut
      Ja syönytkin jopa muutamia viikkoja yhteen kyytiin.:)

    • Esson baarissa on hyvää kaalikeittoa. Kalu-Kalle toimittaa Einari Essoselle hyvää lampaanlihaa ja isoja kaaleja, joten helppo niistä on hyvä kalisoppa keittää.

      Essolla kaalisoppaa haudutetaan myös aina pitkään, jolloin siitä tulee erittäin maittavaa. Kun sen kanssa vielä ottaa yhden keskioluen, niin jaksaa siinä sitten taas parantaa maailmaa.

      • Mites, jos ottais vain sen keppanan?

        Lammaskaali = Kaalia maustettuna vanhan villasukan maulla. Kyllähän minä tiedän, miltä vanha villasukka maistuu. Syön niitä alvariinsa. Hyvin haudutettuina.

        Mitä seuraamuksia siitä on, jos kieltäytyy Esson kaalisopasta? Viikko tiskausta, vai?

      • vanhauneksija kirjoitti:

        Mites, jos ottais vain sen keppanan?

        Lammaskaali = Kaalia maustettuna vanhan villasukan maulla. Kyllähän minä tiedän, miltä vanha villasukka maistuu. Syön niitä alvariinsa. Hyvin haudutettuina.

        Mitä seuraamuksia siitä on, jos kieltäytyy Esson kaalisopasta? Viikko tiskausta, vai?

        Ei Essolla ole ruokailupakkoa, joten ihan kasvojaan menettämättä kaalisopasta voi kieltäytyä. Kyllä Einari Essonen on tyytyväinen siihenkin, jos pelkkää keskaria baarissa nautitaan, sillä juomissa on paremmat katteet kuin kaalisopassa.

        Olen edelleen sitä mieltä, että hyvin valmistettu lammaskaali on hyvä ruoka, eikä se maistu lainkaan villasukalle. Einari Essonen tykkää hyvistä sapuskoista, joten ei hän suostu baarissaan huonoa ruokaa asiakkaille tarjoamaan.

      • Yleismies kirjoitti:

        Villasukan maku lampaassa johtuu huolimattomasta teurastuksesta. Makuhan siirtyy villasta lihaan, mutta teillä Essolla käytetään ilmeisesti laadukasta , asiantuntevasti teurastettua lammasta. Minä jo ihan luulin sitä teidän Essoa sellaiseksi perinne-Essoksi, joita ennenvanhaan oli Essojen yhteydessä keskarin vapautumisen jälkeen. Ehkä minun pitäisi liikkua useammin ihmisten ilmoilla... Eiväthän huoltoasemien baarit enää olekaan sitä, mitä ne olivat ennen...

        Laatu, sehän on tätä päivää. Onko teidän Essolla jonkinlainen laatusertifikaatti? Eikö niitä ole nykyään joka paikassa?

    • Onni on kuin kaalisoppa, joka vain paranee uudelleen lämmitettynä.

      • Otto-Vaan

        Systerin mies on Onni.:)))

      • Otto-Vaan kirjoitti:

        Systerin mies on Onni.:)))

        Aika huono vertas minun esittämäkseni. Aloin miettiä, että kuinka joku kaalinystävä saa sen keitoksensa riittämään koko viikon. Jos pitäisin kaalikeitosta, tyhjentäisin varmasti koko kattilallisen kerralla, vaikka siitä tulisi huono olo. Niinhän minä teen muutenkin, kun pääsen johonkin herkkupöytään. Kohtuudella nautittuna siitä kaalistakin olisi iloa pitempään.
        Toisaalta en harrasta mitään jatkuvaa herkutteluakaan. En normaalisti syö enempää kuin kulutan. Ihailen kyllä niitä, jotka saavat sen herkkukeitoksensa riittämään koko viikoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1315
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe