miten helposti alkaa uskomaan omiin ajatuksiin ja kuvittelee pikkuaivoissaan ties mitä.
Ja kuinka uskoo lopulta kaiken minkä on itsellensä selittänyt. Ja pettyy lopulta, kun huomaa kaiken olleen isoa harhaa..
Ja kuinka uskoo lopulta kaiken minkä on itsellensä selittänyt. Ja pettyy lopulta, kun huomaa kaiken olleen isoa harhaa..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meidän muiden isoissa aivoissa kuvitellut ajatukset kohoaa toteutuessaan potenssiin miljoona. Niin, epäreilua sanot, mutta kuka alun alkain väittikään että elämä olisi reilua?
Mutta kun vuosia on enemmän kuin päiviä kuukaudessa, ei pettymykset enää paljon paina. Puoli tuntia jurottaa ja kohta taas uutta pettymystä etsimään hymy huulella. Kun tarpeeks usein pettyy, ei oikein jaksa surra. Ja kun oikeassa elämässä on pettynyt todella, niin täällä pettyminen ei ole mitään..
kyllä.
Mä sitten taas käyn nyt nelikymppisenä kurssia siitä, että toisen puheista ei tarvii etsiä mitään "merkityksiä" eikä niitä tarvii tulkita mitenkään - vaan joku voi oikeasti puhua niin harkiten, ettei mitään seliteltävää ole...
Kaikkien kusetusten jälkeen uskomaton fiilis..! Ihan ensimmäisellä ja toisella kerralla ei mennyt jakeluun, mutta nyt alkaa jo sujua.
oppisi itsekin. No, jos tuon olisin oppinut pari kuukautta sitten, missähän nämäkin tunteet nyt olis. Roskiksessako. Ehkä mäkin alan tota opetella.
"kurssituksella" mun hyvää vauhtia roskikseen tuomitsemat tunteet jäivätkin deletoimatta...
Päivittäin pitää muistuttaa itseäni, etten ala taas tehdä mitään tyhmiä päätelmiä - mutta kyllä tämä tästä...!
olis taas voinut käydä just toisin päin. Tulkitsin niin ahkerasti, että jäi kuvitelma, että toinen saattaa välittää... sulla meni vissiin toisin päin, jätit tulkitsematta, ja sait tiedon, että toinen välittää.
On tämä elämä ihanaa, kaikki ihmiset on niin erilaisia. Kun kaikki sanottaiskin suoraan, ei tarttis koskaan tulkita. No, mä olen ihan rakastunut, ja kaivoin sen toisen välittämisen rivien välistä, tulkitsin niin..ei tainnut olla totta.
niin, elämä on ihanaa...
Olin niin tottunut siihen, että toisen puheesta piti kuulla myös kaikenlaiset nyanssit ja piilomerkitykset, ja osata toimia sen mukaan. Sitten tuli kuvioon tää tapaus... Reilu vuosi siinä meni, ennen kuin tajusin, ettei tän kanssa tarvii tehdä tulkintoja, ei miettiä eikä setviä mitään. Että vaikkei päivään pariin kuulla toisistamme, se ei tarkoita "mitään". Kuinka monet kerrat hän onkaan sanonut: "Sanoinko mä niin´..?" johonkin mun "suureen päätelmääni"... Eipä tässä voi kuin huokailla..!