hei, olen 15-vuotias tyttö, tulin raskakksi viisi kuukautta sitten, olin täynnä elämää, iloa ja onnea silloin tulevasisuuskin näytti valoselta minun mielestäni, ja äitini tuki minua kaikin keinoin, lapsen isä ensin kauhistui mutta kun näytin netistä hänelle vaavien kuvii heltyi hänenkin mieli ja oli hänkin innoissaan lapsesta.. kaiken piti olla hyvin ja minunkin elämä piti alkaa vihdoin ja viimein olla iloinen ja hyvä. ensinmäiset 4 kuukautta meni hyvin mutta kuukausi sitten sain kuulla että olen saanut keskenmenon, se satutti, pirskaloi, hajotti minut en ollut kolmeen viikkoon nukkunut yhtäkään yötä kunnolla, aina olin herännyt painajaiseen tai itkuuni, päivällä ruoka ei maistunut eikä jaksanut edes jalkaa liikuttaa, nyt tiedän että lapsemme on luonani aina ja rakastan häntä kamalasti ja tulen aina rakastamaan, koska meillä on jo lapsi mutta hän riistettiin meiltä, en koskaan toivu kokonaan, ei kukaan joka on lapsensa menettänyt mutta jaksaa pitäisi kuitenkin..
oli se 15 tai 28 vuotias äiti joka menettää vauvansa se satuttaa aivan saatanasti jos lasta rakastaa. ei ikä aina kerro kaikkea, tosin ei me 15-vuotiaat tytöt vielä olla edes kunnolla naisiakaan mutta kyllä mekin vastuumme tiedämme ja osaamme elää niiden kanssa, jos ei ole mikään bilettäjä nuori sitten..
pieni nukkui pois, koskaan en saa syliini häntä ottaa, en nähdä kun ensinmäisen sanan sanoo, askleen astuu, oppii lukemaan, mutta sydämmessä hän on aina ja rakastamme häntä, hän on meidän lapsemme!!!
t.tyttö15v ja poika 16v. (ikävä polttaa sydäntä onneksi meillä on toisemme tukemassa toisiamme ja sydämmissämme meidän pienokaisemme...)
oli se 15 tai 28 vuotias äiti joka menettää vauvansa se satuttaa aivan saatanasti jos lasta rakastaa. ei ikä aina kerro kaikkea, tosin ei me 15-vuotiaat tytöt vielä olla edes kunnolla naisiakaan mutta kyllä mekin vastuumme tiedämme ja osaamme elää niiden kanssa, jos ei ole mikään bilettäjä nuori sitten..
pieni nukkui pois, koskaan en saa syliini häntä ottaa, en nähdä kun ensinmäisen sanan sanoo, askleen astuu, oppii lukemaan, mutta sydämmessä hän on aina ja rakastamme häntä, hän on meidän lapsemme!!!
t.tyttö15v ja poika 16v. (ikävä polttaa sydäntä onneksi meillä on toisemme tukemassa toisiamme ja sydämmissämme meidän pienokaisemme...)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei se rakkaus ikää katso..eikä ikää katso myöskään menettämisen tuska. Lapsi on meille kaikille varmaan yhtä rakas oli ikää sitten 15 tai 40. osaan otto menetyksen johdosta =(
Hei.
Uskon kyllä, että surunne on todella suuri. Nuoresta iästänne huolimatta olitte päättäneet antaa pienelle mahdollisuuden syntyä ja teillä oli läheisten tuki. On varmasti ollut suuri järkytys kaikille, kun tämä tapahtui.
Minunkin vauvani kuoli kohtuun ja tuntuu, että esimerkiksi äidilleni se oli jopa kovempi paikka kuin minulle.
Ja ehkäpä samalla opit vastuuntuntoa ehkäisystä ettet uudelleen ennen täysi ikäisyyttä raskaaksi hankkiudu. Ei ole häävit oltavat 15 v äidin lapsella, jolla ei ole edes oppivelvollisuus itsellä suoritettu. Sori vaan, mutta mä en osaa kunnioittaa sua pätkääkään, mulle sä olet sellainen henkilö joka täysin vastuutta levittää, eikä ajattele nenäänsä pidemälle.
Voimia teille! Moni 15v voi olla kypsempi henkisesti kuin bilettävä ja rellestävä 20v. Täällä saa aina kohdata ikäviä kommentteja ja löytyä lyödään edelleen. Maailma on vain täynnä paskaa. Suru kestää aikansa tai siitä ei koskaan pääse yli. Yleensä aika muuttaa surun muotoa ja sen kun elämässä tapahtuu vielä positiivisia asioita teillekkin. Kaikki tuleva voi auttaa jaksamaan ja teillä on aina pieni enkeli taivaassa, jota olitte kovasti odottaneet.