sukurasite

luin jonkun nuoren neidon (20v) tarinan yksinäisyydestä ja oireista jotka on saatu kotoa.
Itse en, tultuani sekä kotona että koulussa alistetuksi, pääse eroon huonommuuden tunteesta, en osaa puhua, puhun vain jos on asiaa, en iloitse turhaa sillä nauruun kompastuu.
olen masenteleva, kriittinen, en kelpaa itselleni enkä varsinkaan muille vaikka yritän.
Huomaan että monet työpaikat ovat menneet sivu suun sillä en osaa markkinoida itseäni, matkustan päämäärättömästi ja käyn psykolla lähinnä turhaan. Minulla oli ihan samat mahdollisuudet kuin muilla, olen myös ok näköinen ja hyvä sydäminen mutta ne piirteet eivät tässä kyynärpää maailmassa pääse esiin.

Harkitsen itsemurhaa, tosin en vielä ole valmis siihen, mutta kaikkiin ajatuksiin, jotka kulkevat mukana, tottuu ajan myötä ja sanat menee teoiksi asti.

Jos ihmiset haluaisivat tutustua, katsoa pintaa ja ensivaikutelmaa pidemmälle, voisin selvityä.

Olen sisukas joten koitan vielä, mutta elämä jota elän ei pidemmän päälle ole arvokasta.
6628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siihen tulee siis ryhtyä, mutta miten ? Jälleen saat sinäkin niin tutuksi tulleen vastauksen jonka kukin vuorollamme saamme: mene ammattilaisen lääkärin juttusille :)

Äänestä

Jep. Tiedän tunteen. Nyt otat itseäsi NISKASTA KIINNI ja sanot ITSELLESI: "RAKASTAN itseäni juuri SELLAISENA kuin OLEN!!!"

Sillä OLET rakas JUURI sellaisena kuin OLET!

MUISTA TÄMÄ!

ÄLÄ ANNA MUIDEN (tyhmien) IHMISTEN ARVOTTAA ITSESI!

ARVOTA ITSE ITSESI!!!

OLE rakas itsesi vuoksi, IHAN ITSESI TÄHDEN!!!

Äänestä

itsellesi ja hyvinvoinnillesi mutta avaa se kuitenkin ja katso mitä siellä on sellaista josta voisit pitää ? Jos et pidä, älä jaa sitä kenellekään muullekaan vaan palauta se "lahja" ja pyydä antajia vuorostaan avaamaan sen ja katsomaan mitä siellä on sellaista jonka lahjana halusivat antaa ?

Äänestä

Psykaakin voi vaihtaa jos ei auta siellä olo, etsi sellainen asiaan vihkiytynyt tai paremman vaihtoehdon voit hakea kyselemällä niitä lääkäriltä vaikka terveyskeskuksesta. On terapiaa, terapiaryhmiä ....

Äänestä

Aloita nyt ensin alkuun vaikka jättämällä tänne sähköpostiosoitteesi.

Äänestä

käy esille se että onnellisuutesi on muiden ulkoisten seikkojen varassa:"Jos ihmiset haluaisivat tutustua jne.".Ärsyttävää paskanjauhantaa!Mene itse ja tutustu!Luuletko että jos nyhjäät jossain netissä ja ajattelet ihmisistä noin niin prinssi tulee ja hakee joo...Ihmisen onni on omissa käsissä.Jos syytät aina muita (tai kiität) niin tulee olemaan melko onneton elämä.Katso ympärille ja päätä tutustua "muihin" toisia ajatteleviin empaattisiin ihmisiin niin niitä myös löydät.Jos keskityt paskaan niin törmäät paskaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


painaa kirjoitti:

luin jonkun nuoren neidon (20v) tarinan yksinäisyydestä ja oireista jotka on saatu kotoa.
Itse en, tultuani sekä kotona että koulussa alistetuksi, pääse eroon huonommuuden tunteesta, en osaa puhua, puhun vain jos on asiaa, en iloitse turhaa sillä nauruun kompastuu.
olen masenteleva, kriittinen, en kelpaa itselleni enkä varsinkaan muille vaikka yritän.
Huomaan että monet työpaikat ovat menneet sivu suun sillä en osaa markkinoida itseäni, matkustan päämäärättömästi ja käyn psykolla lähinnä turhaan. Minulla oli ihan samat mahdollisuudet kuin muilla, olen myös ok näköinen ja hyvä sydäminen mutta ne piirteet eivät tässä kyynärpää maailmassa pääse esiin.

Harkitsen itsemurhaa, tosin en vielä ole valmis siihen, mutta kaikkiin ajatuksiin, jotka kulkevat mukana, tottuu ajan myötä ja sanat menee teoiksi asti.

Jos ihmiset haluaisivat tutustua, katsoa pintaa ja ensivaikutelmaa pidemmälle, voisin selvityä.

Olen sisukas joten koitan vielä, mutta elämä jota elän ei pidemmän päälle ole arvokasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu