Arto Virtasen hössötys

Kriitikko Arto Virtanen on joka suuntaan huitova hössöttäjä, kuin pahin norsu lasikaupassa. Muistissa ovat ovet paukkuen lähdöt milloin mistäkin lehdestä, kun hra kriitikkoa ei otettu todesta. Myös apurahalautakunnat ovat vuosien mittaan saaneet huitojasta tarpeekseen. Miehen kirjeet ja vuodatukset ovat jo vitsin aihe.
No, ei siinä mitään - voihan jokainen huitoa ja mellastaa miten haluaa, kun pelissä on omat apurahat ja arvostusta vaille jääneet kirjat ja kritiikkikyhäelmät. Harmillista vain on, että mies tekee edelleen kriitikon työtä ja joku voi ottaa hänet jopa todesta.
Tyypillistä Virtaselle on hirveä innostuminen milloin mistäkin kirjasta tai kirjailijasta. Sitä kestää aikansa ja ylisanat meinaavat loppua. Sitten on vuorossa jo toinen ja sama toistuu...
Kehuahan toki saa. Virtasen kehu on kuitenkin kuin Juudaksen suudelma. Hänen kehumisensa naurattavat ja kehun kohde saa siitä kärsiä. Nyt Virtasen kehut kohdistuvat Hannu Väisäsen uuteen kirjaan. Kehuilla ei ole mitään rajoja, ne ovat aivan ylenpalttiset. Maailmassa ei ole toista Väisäsen romaanin veroista jne.
Kuka tästä kärsii? Hannu Väisänen tietysti. Harmi.
2522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ole lukenut, paitti A. I:n säilörehun teko-ohjeet torpparilapsuudessa.
Väisästä toki, ja kyllä Hannu ylistyksen kestää, monen alan yleislahjakkuutena.

Ehkä voimme suhtautua kuitennii suvaiten tähän kirja-Virtaseenkin, miestä tuntemattakin. Innostuneisuus on suomalaisessa kulttuurissa perin harvinaista ja siksi kannustettavaa. Aatteleppa ite: mitä olisi kotimainen elokuvakulttuuri ilman P v Baghin innostuneisuutta? Olisiko Filmihullua, olisiko Sodankylän elokuvajuhlia? Se ero toki Virtaseen, että Peter on innostunut ilmaiseksi, talkoohengessä.

Äänestä

naseva tyyppi ja parhaimmillaan kommentoidessaan. Hyvä tyyppi. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naurun aihe kirjoitti:

Kriitikko Arto Virtanen on joka suuntaan huitova hössöttäjä, kuin pahin norsu lasikaupassa. Muistissa ovat ovet paukkuen lähdöt milloin mistäkin lehdestä, kun hra kriitikkoa ei otettu todesta. Myös apurahalautakunnat ovat vuosien mittaan saaneet huitojasta tarpeekseen. Miehen kirjeet ja vuodatukset ovat jo vitsin aihe.
No, ei siinä mitään - voihan jokainen huitoa ja mellastaa miten haluaa, kun pelissä on omat apurahat ja arvostusta vaille jääneet kirjat ja kritiikkikyhäelmät. Harmillista vain on, että mies tekee edelleen kriitikon työtä ja joku voi ottaa hänet jopa todesta.
Tyypillistä Virtaselle on hirveä innostuminen milloin mistäkin kirjasta tai kirjailijasta. Sitä kestää aikansa ja ylisanat meinaavat loppua. Sitten on vuorossa jo toinen ja sama toistuu...
Kehuahan toki saa. Virtasen kehu on kuitenkin kuin Juudaksen suudelma. Hänen kehumisensa naurattavat ja kehun kohde saa siitä kärsiä. Nyt Virtasen kehut kohdistuvat Hannu Väisäsen uuteen kirjaan. Kehuilla ei ole mitään rajoja, ne ovat aivan ylenpalttiset. Maailmassa ei ole toista Väisäsen romaanin veroista jne.
Kuka tästä kärsii? Hannu Väisänen tietysti. Harmi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu