ihmettelen

heip. Eli olen sairastanut syömishäiriötä n 3 vuotta. jouduin jo puolenvuoden sairastamiseni jälkeen sairaalaan. olin psykiatrisella hoidossa jossa multa otettiin verenpaineita ja sydän filmiä aamuin illoin. en ollut mikään tajuttoman laiha, bmi oli jotain 17-18 välillä.

Kävin tänään siellä sairaalassa moikkaamassa hoitajia ja kertomassa kuulumisia. Ne sanoivat että ihmettelivät vieläkin kun mun paineet oli TODELLA alhaiset yhessä vaiheessa, ne oli 80/39. Ja mulla itelläni oli silloin hyvä olo, paitsi että huimas paljon, mutta muuten en tuntenut huonovointisuutta, pysyin pystyssä jne. Oikeasti paineiden kuuluu olla n. 120-130/70-80.

Että osaako kukaan sanoa mistä noin alhaiset paineet johtuu ja miksi en ollut silloin pyörtyneenä jossain lattialla.. tai siis tiiättekö mitä ajan takaa? Sori jos on epä selvä teksi..
3352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis no vaikea lähtee tästä yhtäkkiä veikkaileen ihmistä sen kummemmin tuntematta mutta syyhän voi olla yksinkertaisesti siinä että joillain ihmisillä verenpaine on normaalisti alhaisempi ja niinhän siinä täytyy olla jos sua ei rupee heikottaan, mutta se ihmetyttääe että miten sairaalassa ei osattu sulle kertoa asiaa :o

Äänestä
  • ..että se on laskenut niin pikkuhiljaa alhaseksi, jollon oot tavallaan "tottunu". tiiän siksi koska itellä oli hemoglobiinin kans sama homma; kävi alhasimmillaan 68 ja ei heikottanu yhtää ja oli normaali olo.
    sillon ne lääkärit sano että anemian raja on 105 ja normaali ois jotai yli 120.

    Äänestä

mun normit on tosiaan jotain 115/65

Äänestä

Kommentoi aloitusta


osaako joku vastata? kirjoitti:

heip. Eli olen sairastanut syömishäiriötä n 3 vuotta. jouduin jo puolenvuoden sairastamiseni jälkeen sairaalaan. olin psykiatrisella hoidossa jossa multa otettiin verenpaineita ja sydän filmiä aamuin illoin. en ollut mikään tajuttoman laiha, bmi oli jotain 17-18 välillä.

Kävin tänään siellä sairaalassa moikkaamassa hoitajia ja kertomassa kuulumisia. Ne sanoivat että ihmettelivät vieläkin kun mun paineet oli TODELLA alhaiset yhessä vaiheessa, ne oli 80/39. Ja mulla itelläni oli silloin hyvä olo, paitsi että huimas paljon, mutta muuten en tuntenut huonovointisuutta, pysyin pystyssä jne. Oikeasti paineiden kuuluu olla n. 120-130/70-80.

Että osaako kukaan sanoa mistä noin alhaiset paineet johtuu ja miksi en ollut silloin pyörtyneenä jossain lattialla.. tai siis tiiättekö mitä ajan takaa? Sori jos on epä selvä teksi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu