Jos terveys

jos terveys, fyysinen tai psyykkinen , pettää niin onko vl-pariskunnan vain pidättäydyttävä seksistä pahimmassa tapauksessa loppuelämänsä? vai onko sinun mielestäsi oikein käyttää ehkäisyä tarpeen vaatiessa. motiivin siis ollessa terveyden hoito, ei esim. opiskelut, työ tms...

tästä on ilmassa ainakin kahdenlaista kantaa ja on todella inhottavaa itse terveyteni menettäneenä kuulla neuvoja että selibaatissa pitäisi elää. että se olisi vain oikein. olen kuitenkin monelta "viralliseltakin" taholta kuullut että ehkäisy on pätevän syyn takia on ok.

miksei asiasta puhuta? olisi helpompaa meille sairastuneille jos asian suhteen voisi olla avoin, en tarkoita että kaikille levittelisin käyttäväni ehkäisyä, vaan että asiasta olisi selkeä yhteinen ääneen puhuttu kanta.

sen kyllä tiedän että lukuisissa tapauksissa päätös ehkäisyn käytöstä ei ole selkeä ja helppo. ja ainahan ehkäisystä päättäminen jää viime kädessä asian osaisen omalle vastuulle ja päätettäväksi.(on kuitenkin tapauksia että vaihtoehtoja ei ole.)
191227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

yksinäiselle uskovaiselle suonut aviopuolisoa, pitääkö hänen vain pidättäytyä seksistä loppuelämänsä?

Seksi ei ole avioliitossakaan oikeus, jota on pystyttävä kaikkien harrastamaan tai että sitä pitäisi pystyä harrastamaan koko avioliiton. Kyse ei ole ihmisoikeudesta.

Ehkäisy on synti, joka tekona erottaa Jumalasta.

Tällä palstalla mm.nimimerkki hyshys sekoittaa jatkuvasti ehkäisyn ja sairauden hoidon keskenään ja päivien, viikkojen, kuukausien ja vuosien aherruksellaan pyrkii levittämään Jumalan valtakunnan vastaista opetusta. Ei niinkään suoranaisesti vaan paljon salakavalammin.

Kun kyse on sairauden hoidosta, silloin ei voi puhua harhaanjohtavasti ehkäisystä, vaikka hoito ehkäiseekin lasten tulon. Uskovaisissa perheissä löytyy tällaisia äitejä, jotka syövät e-pillereitä kaikkea muuta kuin ehkäisymielessä.

Aivan samalla tavalla toimii jokin leikkausoperaation. Kohdunpoistoa ei tehdä lähtökohtaisesti siksi, että äiti tulee ja sanoo, että olen väsynyt ja ei jaksa ottaa lapsia vastaan vaan aivan muista syistä. Tästäkin asiasta tällä palstalla liikkuu milloin taruja, milloin totta.

Ehkäisyn kanssa kipuileva sisar ja veli tarvitsee erityisesti vertaistukea. Pitäisi uskaltaa puhua kotisiionissa, että on rankkaa ja ei jaksa olla synnytyskoneena tai milloin missäkin tuntemuksissa. Pelkkö puhuminen auttaa jo tosi paljon. Sitten tulee diakoniatoiminta, jota ei tulisi hävetä alkuunkaan. Äiti, joka ei jaksa, ei ole huono äiti vaan häntäkin varten on Jumalan seurakunta. Kaikenlaiset avut, rukoukset jne. ovat tarpeen.

Tällä itsekkäällä ajalla tahtoo vain Jumalan lapsiinkin tarttua itsekkyys ja kiire ja me emme näe toistemme tarpeita. On myös tehoyyhteiskunnan malli äideille sellainen, että ei välttämättä luonto anna periksi ja pyytää apua uskovaisilta, ystäviltä, naapureilta, julkiselta sektorilta jne. Sitten löytää helposti itsensä näiltä roskapalstoiltakin hätähuutoansa tekemästä.

Jumala auttakoon siioninsa äitejä, jotka kaiken kuorman ja helteen alla saattavat uupua!

Äänestä
  • Sellisen ihmisen nimi on P...u poliisi, joten sinä olet se.

    Mutta asiaan. Jumala siunasi ilmeisesti heikosti Vl äitiä, joka asui naapurissani -60 luvun lopulla. Äiti ei kestänyt lapsentekoa ja tuli meille usein illalla itkien ja kertoi miehensä ”sonnihommista” tietä ehkä kuolevansa seuraavan raskauteen. Mies vain sanoi, että se on Jumalan tahto ja kohteli fyysisesti myös raskaasti vaimoaan.

    Hän, tämä opettaja vielä sai vaimonsa raskaaksi mutta vaimo radikaalina ja huom. uskovana, mutta niinkään SRK, uskova. No vaimo tuli taasen täyteen ja hän päätti panna narut poikki, josta mies niin raivostui, että pahoinpiteli vaimonsa lopun iän invalidiisi, joten älä viitti höpöttää VL perheonnesta, eikä tämä ole ainoa kerta.

    Tapauksen muistaa usea ihminen, joten nimen saat tarvittaessa sähköpostistani.

    Mies oli muuten alueen päähihhuleita ST`RK;ssa.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Sellisen ihmisen nimi on P...u poliisi, joten sinä olet se.

    Kuulutetaan vielä kutsua Jumalan lasten seuroihin! Rohkene tulla, vaikka satusi ovatkin ruokottomia.

    Äänestä

  • Biblia_1776 kirjoitti:

    Kuulutetaan vielä kutsua Jumalan lasten seuroihin! Rohkene tulla, vaikka satusi ovatkin ruokottomia.

    Mutta kysymys:

    1.Onko teot Jumalan lapsen tekoja? Kuuluuko murhamiehellä armo? Miten kävi ristinryövärille?
    2.Jos yksi jonkun väestön edustaja tekee jotain, leimaako se kaikki muut samanlaisiksi?

    Teillä on todellakin itse perkeleestä nämä teidän mustamaalamisenne. Aivan käsittämättömiä!

    Se murto-osa, joka jäi katkeraksi tai tuli jopa hoidetuksi väärin ja on lopulta sitä kautta katkeroitunut, esittää täällä netissä aivan järkyttävissä määrin kaikenlaisia tarinoita, osa ehkä totta, osa mielikuvituksen tuotetta, suurin osa väritettyjä vuosien saatossa.

    Murto-osa leimaa siis kaikki hoitokokoukset. Sellaisen leiman tällä palstalla saa....En kyllä yhtään puolustele, jos on väärin hoidettu, mutta senkin yli pääsee, sillä Jumala ei omiaan hylkää. Todennäköisesti sen yli ei pääse ikinä, jos täällä on vuosia jo katkeruuttaan vuodattanut. Se pitää nöyrtyä parannukseen. Silloin saa anteeksiantavanmielen, vaikka olisi vääryyttä joskus kohdannut.

    Äänestä

  • "Jumala auttakoon siioninsa äitejä, jotka kaiken kuorman ja helteen alla saattavat uupua!"

    Sinäkin voisit hetkeksi unohtaa pölyttyneen raamattusi ja katsella vähän nykypäivää. ;) Ei tarvitsisi olla niin tiukkapipoinen ja voisi pikkasen raottaa silmiään avaralle ja suurelle maailmalle, mitä kaikkea mielenkiintoista täällä löytyykään.

    Se mitä olet oppinut yhteisössäsi, on pienen pienen prosentin ikioma nurkka-uskonto. Käsi sydämellä - luuletko todella suuren ja rakastavan Jumalamme olevan niin pikkumaisen patriootin, että hän asettaisi ihmisen pelastukselle oppienne ehtoja? Toki jos oloasi/elämääsi helpottaa, luule pois.

    Itse henkilökohtaisesti pidän teidän tavallanne uskovia eksyneinä lampaina ja toisinaan käyn tällä palstalla katsomassa, jos joku tarvitsee apua. Teen Jumalan työtä tukemalla uskontojen uhreja...

    Äänestä

  • Minä puutun tuohon, että ehkäisy on synti joka erottaa Jumalasta!

    Siis, eikö se erota enemmän, jos kipuillaan tällaisen seikan kanssa lopun elämää ???

    Jumalan tahto on, että olemme täydellisen onnellisia.

    Sitten tulee helvetillinen avioliitto, kun ei vaan voi ehkäistä... Kun, muuten voisi kaikki olla hyvin.

    Missä raamtussa sanotaan, että se on synti?

    Seksi on muutakin kuin vaan harrastamista.
    Rakkauden osoittamista läheisyyttä ja hellyyttä puolisolleen, avioliitossa, missä rakkaus on turvattu näiden kahden ihmisen välillä.

    Äänestä

  • Heleemi81 kirjoitti:

    Minä puutun tuohon, että ehkäisy on synti joka erottaa Jumalasta!

    Siis, eikö se erota enemmän, jos kipuillaan tällaisen seikan kanssa lopun elämää ???

    Jumalan tahto on, että olemme täydellisen onnellisia.

    Sitten tulee helvetillinen avioliitto, kun ei vaan voi ehkäistä... Kun, muuten voisi kaikki olla hyvin.

    Missä raamtussa sanotaan, että se on synti?

    Seksi on muutakin kuin vaan harrastamista.
    Rakkauden osoittamista läheisyyttä ja hellyyttä puolisolleen, avioliitossa, missä rakkaus on turvattu näiden kahden ihmisen välillä.

    "Seksi on muutakin kuin vaan harrastamista.
    Rakkauden osoittamista läheisyyttä ja hellyyttä puolisolleen, avioliitossa, missä rakkaus on turvattu näiden kahden ihmisen välillä."

    Ja rakkautta ja läheisyyttä voi kokea, saada ja antaa muutenkin kuin "silleen niin" olemalla. Seksin merkitys ylikorostuu nykymaailmassa.

    Äänestä

  • Biblia_1776 kirjoitti:

    Se murto-osa, joka jäi katkeraksi tai tuli jopa hoidetuksi väärin ja on lopulta sitä kautta katkeroitunut, esittää täällä netissä aivan järkyttävissä määrin kaikenlaisia tarinoita, osa ehkä totta, osa mielikuvituksen tuotetta, suurin osa väritettyjä vuosien saatossa.

    Murto-osa leimaa siis kaikki hoitokokoukset. Sellaisen leiman tällä palstalla saa....En kyllä yhtään puolustele, jos on väärin hoidettu, mutta senkin yli pääsee, sillä Jumala ei omiaan hylkää. Todennäköisesti sen yli ei pääse ikinä, jos täällä on vuosia jo katkeruuttaan vuodattanut. Se pitää nöyrtyä parannukseen. Silloin saa anteeksiantavanmielen, vaikka olisi vääryyttä joskus kohdannut.

    Jos seurakunta tuottaa tai tappaa kiduttamalla, ja saa mielisairaalaan vain muro- osan, ollaan juuri niitä fariseuksia, kun isäsi, Jumala rankaisee sinua isien synneillä ja olet itsekin syypää niihin, hyväksymällä vääryyden ja saatanan, kysymyshän oli siitä, että sukusi teki yhteistyötä saatanan kanssa, tekeekö kukaan uskovainen niitä, ei, mutta srk tekee. Oletko samaa mieltä.

    Onko se mielestäsi satua, että opettaja isä kiusaa vaimoaan vuosikausia, ja hänen piti karata naapuriin pakoon sekä sitten pahoinpitelee hänet rammaksi loppuäijäkseen, onko tämä saatanan vai srkn työtä, ja oli vielä puja.

    Hoitokotuksen piiriin joutui piinattavaksi alueesta riippuen jopa 90%, josta saat lisää tietoa esim. Kiimingin Ry osalta, normaalisti jopa 60%, sekö on marginaalista, ei ole omena kauas puusta pudonnut.

    Miten se on tuo biblia, etkö lue Raamattua olenkaan,,,? Tätä se tynnyrissä kasvaminen tietää.

    Miten Hän, joka hirtti itsensä saatanaan sidottuna antaa anteeksi, kerro hyvä veli se.

    "En kyllä yhtään puolustele, jos on väärin hoidettu, mutta senkin yli pääsee, sillä Jumala ei omiaan hylkää."

    Että Jumala ei hylkää, vaikka vl-liike hylkäisikin.

    Mutta mitä sitten jos vl-liike on saannut vl-oppeineen ihmiset siihen uskomaan, että vain vl-liikkeessä on pelastus, ja sen ulkopuolella joutuu tulimereen, ja vain vl-ihminen on kykenevä antamaan synnit anteeksi, ja päättämään sen kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei?

    Jos tällaisia ihmisiä jotka ovat näin saatu uskomaan on vl-liikkeen toimesta heitetty saatanalle, niin hehän ovat uskoneet siihen saatanalle heittämiseen. Heikot ovat saattaneet peloissaa ajautua itsemurhaan jopa, tai jotkut ovat joutuneet mielisairaalaan sairastuen pysyvästi.

    Kun ihmistä tarpeeksi pelotellaan niin hän menee shokkkiin ja ei kykene ajattelemaan aioita. Sellainen ihminen on kykenemätön toimimaan, ja saattaa tehdä kohtalokkaita ratkaisuja, ihmistä ei saisi jättää hetkeksikään yksin. Shokkitila on hengenvaarallinen ihmiselle vaikka päällisiä vammoja ei olekkaan.

    "Se murto-osa, joka jäi katkeraksi tai tuli jopa hoidetuksi väärin ja on lopulta sitä kautta katkeroitunut, esittää täällä netissä aivan järkyttävissä määrin kaikenlaisia tarinoita, osa ehkä totta, osa mielikuvituksen tuotetta, suurin osa väritettyjä vuosien saatossa."

    He vahvemmat jotka ovat selvityneet, ja heillkin se on saattanut kestää vuosia, ovat nyt täällä kertomassa niistä kauhukokemksistaan. Jokaisella on oikeus puhua niistä hyvistä ja pahoista kokemuksista, ja niiden kertominen ei tee kenestäkään katkeraa. Kaikki on ihmiselle terapiaa kun saa purkaa ulos niitä ahdistavia kokemuksia ja saa vertaistukea muilta kärsineiltä.

    Yleensä se on vielä niin, että aika kultaa muistot, eli miten kauheina nämä hoidetut onkaan kokeet sen kaiken silloin aikoinaan?

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Jos seurakunta tuottaa tai tappaa kiduttamalla, ja saa mielisairaalaan vain muro- osan, ollaan juuri niitä fariseuksia, kun isäsi, Jumala rankaisee sinua isien synneillä ja olet itsekin syypää niihin, hyväksymällä vääryyden ja saatanan, kysymyshän oli siitä, että sukusi teki yhteistyötä saatanan kanssa, tekeekö kukaan uskovainen niitä, ei, mutta srk tekee. Oletko samaa mieltä.

    Onko se mielestäsi satua, että opettaja isä kiusaa vaimoaan vuosikausia, ja hänen piti karata naapuriin pakoon sekä sitten pahoinpitelee hänet rammaksi loppuäijäkseen, onko tämä saatanan vai srkn työtä, ja oli vielä puja.

    Hoitokotuksen piiriin joutui piinattavaksi alueesta riippuen jopa 90%, josta saat lisää tietoa esim. Kiimingin Ry osalta, normaalisti jopa 60%, sekö on marginaalista, ei ole omena kauas puusta pudonnut.

    Miten se on tuo biblia, etkö lue Raamattua olenkaan,,,? Tätä se tynnyrissä kasvaminen tietää.

    Miten Hän, joka hirtti itsensä saatanaan sidottuna antaa anteeksi, kerro hyvä veli se.

    hallitse halusi. Miksi täällä kaiken päivää kiusaat ja yleistät ruokottomalla tavalla vl:iä. Tuo jos mikä on saatanasta.
    Kyllä niitä yksilöitä löytyy kaikista ihmisryhmistä, hellareistakin. Olen jopa usein kuullut ja lukenutkin sensaatiotarinoita heistä. Että hillitse hyvä mies tuo käärmeenmyrkkykielesi. Ihminen on raadollinen, niin olet sinäkin ja siksi tarvitsemme jokainen armoa armon päälle. Yksi lankee yhdessä ja toinen toisessa asiassa. Sen kun ymmärtäisit omalle kohdallesi, voisit jo olla lähempänä Jumalaa.
    Ei kukaan vl kulje haukkumassa noin hellareita, mitä sinä täällä esität, jopa monin erilaisin nimimerkein yrität hämätä. Vaikka luulet petkuttavasi, tunnen tyylisi.

    Äänestä

Itse oma-aloitteisesti esim.ehkäisypillereiden käyttöönotto ei ole mitään muuta kuin ehkäisyä. Silloin on halu palvella lihan himoja ja haluja. Se on aivan sama kuin yksinäinen uskovainen sanoisi, että kun Jumala ei ole antanut puolisoa, rupeanpa itsetyydystä harrastamaan.

Suosittelen lämpimästi yhteydenottoa vaikkapa sellaiseen perheenäitiin, josta oli juttua Päivämiehessä. Varmasti löytyis paljon rohkaisun sanoja eikä mitään ylhäältäpäin tuomitsemista, miksikä täällä niin helposti kaikki tuomitaan, jos vähänkään muistuttaa, että ehkäisy on syntiä.

Äänestä
  • on selvää kieltoa::: kerro veliseni, puhuiko Jeesus???

    Äänestä

että muutatte eri osoitteisiin aviopuolison kanssa, selibaatti sujuu helpommin.

Tervetuloa joukkoon, selibaatti on monen yksinäisen vl-naisen tavallistakin tavallisempaa arkea.

Äänestä
  • olla selibaatissa jos asuu yksinään kuin että on naimisissa ja siinä ihan lähellä on koko ajan ihminen jonka kanssa voisi sitä seksiä harrastaa...nukkua samassa sängyssä jne...

    Äänestä

..Biblia 1776:ssa lukee: "27. Te kuulitte sanotuksi vanhoille: ei sinun pidä huorin tekemän.
28. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hän teki jo huorin hänen kanssansa sydämessänsä."

Vuorisaarnassa Jeesus puhuu valtakunnasta, jossa "mies ei ole mies eikä nainen ole nainen"(Tuomaan evank.) vaan kaksi on yhtä ja vastakohdat ovat yhtä. Se on lapsenkaltainen tila. "Tässä maailmassa" ei syntiä voi välttää: "kuka teistä on syntinen, heittäköön ensimmäisen kiven", sanoo Jeesus

"34 Jeesus vastasi heille: "Tässä maailmassa otetaan vaimo ja mennään vaimoksi. 35 Mutta tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi, eivät enää mene naimisiin. 36 He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia"(Luuk.20). "Tulevassa maailmasa" tarkoittaa Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeistä maailmanaikaa.

Äänestä
  • Se menee näin: "kuka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven". Sattuuhan sitä..

    Äänestä

  • Paholainen on erottelujen ja kaksinaisuuden mailman valtias. Paholainenhan kuvataankin senkaltaisin symbolein: kaksi sarvea, viisikanta, hanko ym. Jeesus puhuessaan "maailmasta" tarkoitti tätä.

    Äänestä

  • ..on paholainen kirjoitti:

    Paholainen on erottelujen ja kaksinaisuuden mailman valtias. Paholainenhan kuvataankin senkaltaisin symbolein: kaksi sarvea, viisikanta, hanko ym. Jeesus puhuessaan "maailmasta" tarkoitti tätä.

    http://www.punanaamio.fi/product_catalog.php?c=104

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pettää??? kirjoitti:

jos terveys, fyysinen tai psyykkinen , pettää niin onko vl-pariskunnan vain pidättäydyttävä seksistä pahimmassa tapauksessa loppuelämänsä? vai onko sinun mielestäsi oikein käyttää ehkäisyä tarpeen vaatiessa. motiivin siis ollessa terveyden hoito, ei esim. opiskelut, työ tms...

tästä on ilmassa ainakin kahdenlaista kantaa ja on todella inhottavaa itse terveyteni menettäneenä kuulla neuvoja että selibaatissa pitäisi elää. että se olisi vain oikein. olen kuitenkin monelta "viralliseltakin" taholta kuullut että ehkäisy on pätevän syyn takia on ok.

miksei asiasta puhuta? olisi helpompaa meille sairastuneille jos asian suhteen voisi olla avoin, en tarkoita että kaikille levittelisin käyttäväni ehkäisyä, vaan että asiasta olisi selkeä yhteinen ääneen puhuttu kanta.

sen kyllä tiedän että lukuisissa tapauksissa päätös ehkäisyn käytöstä ei ole selkeä ja helppo. ja ainahan ehkäisystä päättäminen jää viime kädessä asian osaisen omalle vastuulle ja päätettäväksi.(on kuitenkin tapauksia että vaihtoehtoja ei ole.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu