Hei minulla olisi teille kysymys eli jos epäilen itselläni eeeerittäin lievää aspergeria niin mitä oireita minulla on täytynyt esiintyä lapsena ja pitääkö niiden ollenkaan esiintyä lapsena? Vai voivatko ne tulla hieman myöhemmin esille?
Hei uus tääl...
sopiska
13795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
alkavat näkyä jossakin vaiheessa lapsuutta jo, asperger kun on synnynnäinen ominaisuus.
Ainakin jonkun näköinen enemmän yksin kuin seurassa viihtyminen, erilaisia aisti yliherkkyyksiä, rutiinien rikkoutumisen huono sieto, muutenkin ehkä ristiriitainen käytös ympäristön silmin;saattaa nauraa kun ei pitäisi ja päin vastoin, saattaa olla jotakin monotonisesti toistuvia fyysisiä toimintoja, ei aina ymmärrä omia fyysisiä voimiaan ja rajojaan, saattaa tunkeutua liian lähelle toisia ja toisaalta ei ehkä siedä muiden kosketusta jne jne. Siinä varmaan yleisimpiä oireita, joita voi jo lapsesta huomata asperger epäilyssä.
osaa eritellä oireitaan. Itselläni oli lapsena hirveän voimakas tunne, kauhu, muita ihmisiä kohtaan. Poikkeuksena oli omat sisarukset ja vanhemmat sekä yksi tai kaksi ystävää. Vieraiden seurassa jähmetyin ihan kokonaan, ainakin sisäisesti. En tiedä näkyikö se ulos. Esim. en kyennyt vastaamaan kysymyksiin. Tunne oli valtava kauhun tunne jos sitä jotenkin voisi kuvailla. Ei sitä oikein voi.
Aikuisena nyt tuo tunne on jäljellä ja olen jotenkin käsittänyt sen niin, että ulkomaailmassa on ihan liikaa kaikkea ärsykkeitä, esim. bussissa, kaupungissa kävellessä. Jotenkin on pakko "sulkea" itsensä. Teen kaikki asiat eräänlaisen jähmettyneisyyden vallassa. Koskaa ei ole normaali olo kun on vieraita ihmisiä paikalla. Onko muilla jotain tällaista?
Ei kai aspergeriin kuulu varsinaisesti kauhu muita ihmisiä kohtaan. Pikemminkin asseja ei kiinnosta sosiaalinen elämä siinä määrin kuin muita, vaan he viihtyvät paremmin omissa oloissaan. Saattavat esimerkiksi olla kaveriporukassa, mutta leikkiä silti yksin. Joitakin asseja taas sosiaalinen elämä kiinnostaa kovastikin, mutta kaiken pitäisi toimia heidän ehdoillaan. Tai sitten vuorovaikutus on muuten vaan niin erikoislaatuista (esim. elekieli puuttuu tai on tilanteeseen sopimatonta), että suhteiden muodostaminen on hyvin vaikeaa. Mutta sosiaalinen pelko ei sinänsä ole as-piirre. Luultavammin sinulla on jostain ihan muusta syystä johtuva sosiaalinen fobia.
ei ole vaikeuksia olla muiden ihmisten seurassa. Ongelma on siinä, ettei mulla ole välttämättä kenellekään mitään sanomista. Voi olla itsekseni muiden seurassa, mutta ei ne muut mua häiritse, jos ne ei halua multa mitään. Penskana vanhempani sanoivat, että pitäisi kysellä toisen harrastuksista ym. olla kiinnostunut. Mä en ollenkaan tajunut miksi, kun en kerta ollut kiinnostunut muista. Nykyisin multa sujuu jonkinlainen small talk.
Pystyn hyvin keskustelemaan yhden ihmisen kanssa, jos ko. ihmisen kanssa oleminen sujuu ja aihe kiinnostaa. Mun on kuitenkin vaikea seurata keskustelua, jos paikalla on useampi ihminen. Silloin yleensä putoa kyydistä ja alan ajatella omaia asioitani.
siis minä pystyn olemaan muiden seurassa, en pyörry tai mitään. Mutta kauhu ei ole ihan oikea sana, kuten yritin kuvailla tuota tunnetta. Eli olen sellainen, että ihmiset hiljenevät seurassani.
Minua kiinnostaa ihmiset, mutta minulla on niin huonot sosiaaliset taidot, että kukaan ei halua olla kanssani tekemisissä. Ehkä tästä on kehittynyt se sosiaalinen jännittäminen.
Jaa, ilmeisesti tuo ns. kauhun tunne ei sitten liity aspergeriin. Oletteko te muut sitten sisäisesti ihan rauhallisia kun joudutte esim. kahden tai kolmen vieraan seuraan?
Meitäkin lienee moneen junaan ja osa jää asemalle, mutta kyllä minä ainakin olen jännityksessä jo muutamankin vieraan seurassa. Olen ajatellut sen liittyvän assiuteeni, mutta odotetaanpa vielä muiden kannanottoja.
ei jännitä tai ahdista olla suuremmassa ryhmässä. Sen sijaan muutaman ihmisen kanssa oleminen ei ole niin helppoa. Tosin sekin riippuu niin niistä muista ihmisistä. On ihmisiä, joiden kanssa tulen ihan ok toimeen ja joille on jotain sanomistakin. Sitten on niitä, joihin suhtaudun neutraalista, mutta niille ei ole mitään sanomista. Ja sitten on vielä niitä, joiden läheltä haluan mahdollisimman pian pois ja mahdollisimman kauas.
ei kauhistuta,pikemminkin ahdistaa olla lähellä fyysisesti ihmisten keskellä, äänet, kosketukset ärsyttävät, olo on usein epämukava ja ärtynyt ihmisten parissa, ei siis kauhua henkilökohtaisesti yksittäistä ihmisiä kohtaan, vaan ylipäätään tilanteita lieveilmiöineen kaikineen, mitä muut ihmiset tuovat tullessaan.
Ärsyttää se kun ihmiset koskettelevat, puhuvat äänellä joka saattaa koskea korviin, tulevat liian lähelle, eivät tajua mitä koitan sanoa, minua ei taasen yleensä voisi vähempää kiinnostaa mitä he koittavat tai haluavat sanoa...Mutta ei mitään fobiaa ja sellaista kauhua ole, pystyn ärsytyksestä huolimatta hoitamaan sosiaalisia tilanteita jos on pakko jännittämättä tvst
Menikö sekavaksi? Ymmärrättekö mitä koitan selittää? - No ei se mitään, en ole itsekään ihan varma, koska oikeastaan vähän niin kuin nukahdan ihan just :o
Mieluiten olen sanommatta mitään erityistä varsinkaan isommassa porukassa, koska pelkään mokaavani. Ainakin punnitsen sanani tarkkaan ennen suuni avaamista.
Englanninopettajamme sanoi kerran (ei hänen keksimänsä vaan yleisemminkin käytetty sanonta), että ihminen joka ei tee koskaan virheitä ei koskaan tee mitään.
Käänsin sen heti mielessäni paremmin itselleni sopivaan muotoon: "Ihminen joka ei koskaan tee mitään, ei tee virheitäkään".
sellainen juttu, että haluan olla muiden seurassa, mutta en halua "tehdä" mitään. En halua ponnistella, puhua, tuoda itseäni esiin. Ongelma on se, että muut eivät hyväksy, jos on tuollainen. Saa mitä oudointa kohtelua.
Eli siis minäkään en mielelläni tee mitään. Ehkä tuo alkoi joskus lapsena siitä, kun sain tosi voimakasta negatiivista palautetta kun toimin spontaanisti. Ja järkytyin valtavasti siitä oudosta reaktiosta. Joku toinen olisi pitänyt sitä sen reagoijan ongelmana, mutta otin sen itseeni, se jäi kytemään mieleeni ikäänkuin kysymysmerkkinä ja kun tilanne toistui eri ihmisten kanssa niin se mykisti minut ihmisten seurassa.
Mutta onkos tässä eroja miesten ja naisten välillä? Olen lukenut, että tytöillä as ilmenee eri tavalla jopa niin, että heitä ei välttämättä tunnisteta asseiksi.
on isällä ja tyttärellä - molemmilla assin piirteitä lisäksi. Siis hyperventilaatio, joka aiheuttaa pyörtymisen. Kun tietää että on tulossa, niin tulee toimeen ja välttää tilannetta. Voi tulla joidenkin ihmisten seurassa. Alkaa tuijoutksesta ja voi johtaa pyörtymiseen, jos jatkaa tyuijottamista. Helpottaa, kun katsoo muualle.
viimeksi huomasin sen tänään. En pystynyt vastaamaan katsekontaktiin, sillä katsominen tuottaa vaikeutta. Näin ihan viattomatkin suhteet jäävät solmimatta. Mitä tekisin. On vaikea hymyillä näissä sanattomissa tilanteissa - tulee vain irvistyksiä.
välttämättä edes ymmärtäisi, jos joku yrittäisi flirttailla mun kanssa. Tosin eipä se haittaa, kun en kaipaa ketään mitenkään.