Onko kellään tälläisiä kokemuksia, kun ekaluokkalainen ei ole vielä tänä syksynä viitannut tunnilla kertaakaan, vaikka tietää kysyttyjä asioita? Eskarissa asia sujui erittäin hyvin, ryhmä tosin oli paljon pienempi kuin tämä luokka (yli 20 oppilasta). Olemme opettajan kanssa olleet yhteydessä tästä jo alun alkaen, ja toistaiseksi pitäytyneet rohkaisussa puolin ja toisin. Se onkin ihan ollut hyvä systeemi varmaan tähän asti, sillä kouluunmeno on mieluista (mikä tosi iso asia), kokeet on menneet nappiin ja taidot ja läksyjen teko sujuvat. Tulleeko rohkeus kenties itsestään viittaamiseenkin.. itse tyttö ei osaa syytä tähän sanoa. Hän ei vain toisaalta uskalla ja toisaalta - mitä se lieneekin. Ei viitsisi asiasta aina puhuakaan eikä varsinkaan "lypsää". Koulussa on joku luokassa jo "puhumattomuudesta" maininnut kuulemma, mutta varsinaista kiusaamista ei tietääkseni siitä vielä ole ollut, aihetta kun kehittyy nykyään koulumaailmasta vaikka mistä!
Tyttö oli pienenä ulospäinsuuntautuva, sitten välivuosina n. 3 - 5-vuotiaana tuli ujouskausi, josta eskarissa sitten selvisi. Ei nyt räiskyväkään ole, mutta juuri sopivalla tavalla sosiaalinen.
Tyttö oli pienenä ulospäinsuuntautuva, sitten välivuosina n. 3 - 5-vuotiaana tuli ujouskausi, josta eskarissa sitten selvisi. Ei nyt räiskyväkään ole, mutta juuri sopivalla tavalla sosiaalinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja kysyä kysymyksiä tuollaiselta lapselta ilman viittamistakin. Sitten kun vastaa oikein, niin hyvinkin rohkaistuu viittamaankin.
Näin juttelisin open kanssa.
Ei muuten useinkaan ole tuo tapa, minkä esitit, kovin hyvä tapa rohkaista lasta viittaamaan tunnilla. Jos lapsi on ujo, eikä siksi viittaa, hän ahdistuu, jos joutuu yllättäen tilanteeseen, jossa kaikki muut kuuntelevat korvat höröllään häntä ja odottavat vastausta. Entäs jos vastaus ei olekaan ihan täysin oikein tai lapsi ei ole kuunnellut kysymystä kunnolla? Tärkeintä on aloittaa vastaamisen harjoittelu luokan ilmapiiristä ja ääneen puhumisen tilanteista pienemmissä ryhmissä. Hyvä "niksi" on kertoa oppilaille, että ope ei kysele heiltä asioita siksi, että arvioisi heitä, vaan jotta ope itse saisi tietää, mitä asioita oppilaille ei enää tarvitse opettaa.
Ja mitä tulee niihin opettajan ja vanhempien tehtäviin, niin kyllä, sekä opettajan että vanhemman tehtävä on rohkaista oppilasta. Mutta kannattaa myös muistaa, että vanhemman tehtävä on kertoa opettajalle mikä mättää ja sen jälkeen luottaa opettajan omaan ammattitaitoon ja järkeen. Vanhemman tehtävä ei ole esittää opettajalle vaatimuksia ja toimintamalleja siitä, miten juuri heidän lapsensa kohdalla tulee toimia...
Jotkut meistä ovat luonteeltaan sellaisia, että haluavat ensin tarkkailla ja varmistua tilanteen turvallisuudesta, ennen kuin menevät aukomaan suutaan. Mielestäni ei ole välttämättä mitään aihetta huoleen tässä vaiheessa. Lapsellasi on mennyt paljon aikaa uuden ryhmän seuraamiseen ja kaikkien uusien tapojen opettelemiseen, se voi viedä hänen kaiken energiansa.
Usein opettajat pitävät viittaamista jotenkin turhankin tärkeänä asiana. Kaikille nyt vaan ei ole luontevaa esitellä osaamistaan. Ujoutta ei tahdota ymmärtää yleisesti, mutta mielestäni vanhempien olisi tärkeä hyväksyä sekin lapsessaan ja antaa ymmärtää, että lapsi kyllä ehtii viittaamaan sitten kun uskaltaa.
Opeissakin on eroja. Kun olen oppinut tuntemaan lapset hyvin, saatan hyvinkin esittää jonkin juuri ujolle lapselle sopivan kysymyksen, josta olen varma, että hän osaa vastata ja joka häntä kiinnostaa (esim. että näin Sirun tehtäväkirjassa, että Siru oli osannut tämän...). Mutta totta on että jos ei ole varmaa oppilaantuntemuksesta ja on ennekin pistänyt lapsia lukkoon, on ehkä parasta vaan suhtautua hyväksyen ja odotella.
Ihan varmasti lapsesi vielä osallistuu ja viittaa, mutta turvallisuutta hänen pitää saada kokea, eikä ahdistelua siitä, että nyt pitäisi puhjeta puhumaan. Minusta puolikin vuotta on ihan normaalia aika joidenkin kohdalla saada istua vaan seuraamassa. Ja halutessa voi johdatella puhetta alkuun pienemmissä ryhmissä esim. liikunnassa. Ujoille nykyiset ryhmäkoot ovat kauhistus.
"tietämiskysymyksiä", vaan esim. mielipiteitä. Jos lapsi sitten sanoo vain "emmätiiä" -tyyppisiä juttuja, niin voi vähän ohjailla tai muutenkin lähteä helpoimasta päästä. Esim. kummasta tykkää enemmän kissoista vai korista..ja miksi jne.
Jos kysyy luokassa esim. mitä tuli tehtyä syyslomalla, niin moni tietysti viittaa. Tämmöisessä tilanteessa voi kysyä esim. ensiksi rohkealta ei-viittaajalta, mitä teki ja vaikka sen jälkeen tältä aralta, mitä teki. tämä siksi, ettei luule, että vain häneltä kysytään, kun ei viittaa.
Silmätikuksi ei tosiaankaan saa joutua, se vain pahentaa tilannetta.
lapselle tietyt kysymykset ovat niin triviaaleja, ettei vain yksinkertaisesti "kehtaa" vastata.
Itse kuuluin näihin, jotka tunsivat syvää myötähäpeää, kun kysyttiin omasta mielestäni alentavan helppoja kysymyksiä. Lapsellakin voi olla hyvin laaja tunnekirjo tässä asiassa. Kaikki ei ole ujoutta. On erilaisia rooleja luokassa, esim. voi olla niin cool, ettei vastaaminen kättä heiluttelemalla kuulu persoonan pirtaan.
Nyökyttelen tyytyväisenä Open ja Toisen open puheenvuoroille. Juuri noin...
Myös tuokioissa, joissa kerta kaikkiaan keskustellaan, eikä olla "kokouksessa" puheenvuoroja pyytämässä, voi päästä eteenpäin.
Kysyjän mainitseman kaltainen lapsi kyllä osallistuu keskusteluun, viittaa, vielä jonain kauniina päivänä, ellei ympäristö kämmää...
näkökantoja asiaan! Olen kahden open kanssa melkolailla asioista samaa mieltä, niin myös "oikea" ope oli sitä mieltä että katsotaan ja kuunnellaan ja rohkaistaan tilanteen tullen. Heitettiin ilmaan syksyn alussa sellainenkin vaihtoehto, että ope puhuu kahden tytön kanssa asiasta sopivan tilaisuuden tullen. Mutta näin ei vielä ole tehty. Aikaahan tässä on nyt kulunut kyllä, että ehkä sekin voi olla joskus mukavan hetken tullen ja kevyesti keskustellen ok.
Asiasta ei kotona mainita kuin sivumennen tai "vahingossa", mikäli. Vastaus on; että varmaan jonain päivänä. Siis hyvä merkki.
Olen pannut kyllä merkille, että tyttö mainitsee läksyistä usein, että ovat ihan liian helppoja...aikaa tekemiseen kuitenkin menee ns. normaalisti. Hyvä näkökanta sekin,että onko hänestä sitten "järkeä" viittaillakaan selviin asioihin. Vaikka olenkin selitellyt että open pitää saada tietää mitä sinä tiedät ja/tai osaat asiasta, kun ei hänkään ole ajatustenlukija.
Olen myös sitä mieltä, ettei opettaja tosiaankaan yksin ole mikään vastuunkantaja.
Opeilta tuli hyviä vastauksia. Mulla on kouluissa ollut oikeastaan aina vähän semmoinen tapa, etten uskalla tai kehtaa tuoda itseäni esille viittaamalla vaikka tietäisinkin asiat. Toisaalta ainakaan lukiossa ei ollut mitään ongelmia, jos opetteja yllättäen kysyikin jotain, joskus se oli jopa hauskaa. ;) Yläaste sitten taas oli perseestä monellakin tapaa.