Esitän sinulle, Bergeronnette pyynnön, että kiinnität huomiota nimimerkki Biblia_1776:n kirjoituksiin. Luin hänen tekemänsä avauksen ja siinä olevat vastaukset mm. Joosualle. Biblia_1776:n käytös on ehdottomasti nettiketin vastaista, esimerkkinä mm. Joosuan ehdotus sopimisesta, johon Biblia vastaa: "en sovi." Näin ollen Biblian käytös on myös ehdottoman epäkristillistä, vaikka sitä ei varsinaisesti palstalla edellytetäkään.
Olen itsekin kirjoitellut paljon hänen kanssaan, ja olen huomannut hänen poikkeuksellisen kovan otteensa palstalla oleviin kirjoittajiin. Hyökkäävä asenne tuntuu olevan kaikkiin vakiokirjoittajiin sama.
Mielestäni nimimerkki Biblia_1776 aiheuttaa vahinkoa sekä itselleen, että myös koko vl-liikkeelle. Toivon, että "ojennat häntä rakkaudessa" seriffin arvovallan turvin. kirjoitan tämän poikkeuksellisesti julkisena avauksena, koska en halua piiloutua, vaan päinvastoin haluan seistä sanojeni takana. Palsta tarvitsee erilaisia persoonallisuuksia, ja kaikilla on sananvapaus, mutta katson oman sanavapauteni riittävän tämän viestin kirjoittamiseen.
Sectori.
Olen itsekin kirjoitellut paljon hänen kanssaan, ja olen huomannut hänen poikkeuksellisen kovan otteensa palstalla oleviin kirjoittajiin. Hyökkäävä asenne tuntuu olevan kaikkiin vakiokirjoittajiin sama.
Mielestäni nimimerkki Biblia_1776 aiheuttaa vahinkoa sekä itselleen, että myös koko vl-liikkeelle. Toivon, että "ojennat häntä rakkaudessa" seriffin arvovallan turvin. kirjoitan tämän poikkeuksellisesti julkisena avauksena, koska en halua piiloutua, vaan päinvastoin haluan seistä sanojeni takana. Palsta tarvitsee erilaisia persoonallisuuksia, ja kaikilla on sananvapaus, mutta katson oman sanavapauteni riittävän tämän viestin kirjoittamiseen.
Sectori.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Muistan hänen tyylinsä jo aiemmasta kokemuksesta ja olin siihen varautunut. Itse häntä myös provosoin tahallani, joten enemmän kuin puolet on minun syytäni. En oikeasti pahentunut, koska se oli vain sellaista sanailua puolin ja toisin. Molemmat tiesimme, missä mennään. ;-)
Toisten kirjoittajien osalta en halua sanoa mitään.
sinun jo varsin pitkään viihtyneen tällä palstalla. Ja huomannut valitettavan usein, sinun hyökkäävän käytöksen vl-kirjoittajia/kirjoituksia kohtaan.
Sensijaan vl-vastaisia kirjoittajia asetut hanakkaasti puolustamaan.
Miksi?
>>>>>>>Olen itsekin kirjoitellut paljon hänen kanssaan, ja olen huomannut hänen poikkeuksellisen kovan otteensa palstalla oleviin kirjoittajiin. Hyökkäävä asenne tuntuu olevan kaikkiin vakiokirjoittajiin sama.>>>>>
Biblia_1776:n kirjoitus oli vain vastinetta tämän palstan epäasialliseen kirjoitteluun vl:stä ja kaikille kutsua Jumalan valtakuntaan. Ei sen kummempaa.
oli kaikille kutsua Jumalan valtakuntaan".
Se valtakunta, johon kutsu kuului, ei kuitenkaan ole elävän Jumalan valtakunta, vaan kolmen kyynärän epäjumalan valtakunta: SRK-lestadiolaisuus.
Biblia_1776 on yksi tämän palstan asiallisimmista kirjoittajista. Onkohan Sectorilla niin sanotusti oma lehmä ojassa kun tällaisia kirjoittelee?
on ilmeisesti tarkoitus keskustella vanhoillislestadiolaisuudesta. Kaippa tänne mahtuu liikkeen perinteistä linjaa edustavien ajatukset ja näkökulmat, vaikket Sectori sitä näköjään kestä.
Biblia_1776:n "ajatukset ja näkökulmat edustavat liikkeen PERINTEISTÄ LINJAA". Kuinka muuten voisi ollakaan, onhan ko. nimimerkki hyvin lähellä työvaliokunnan vaikuttajia, taitaa olla peräti sukuakin. Eräässä viestissään hän nimittäin ilmaisi olevansa SRK:n hoitokokousaikaisen pj:n lapsenlapsi.
Biblian kimppuun hänen sukulaisensa varjolla? Ne viestisi on näköjään poistettu, ainakin ne mitä on löytynyt. Etkö ottanut siitä opiksesi?
Arvaan, kuka olet. Käytät nimimerkkiäsi vain silloin, kun kirjoitat sellaista, mitä ei tarvitse hävetä.
kannata käyttää nimimerkkiä. Ethän sinäkään käyttänyt.
Biblia käytti nimimerkkiä, ihan silkkaa typeryyttään.
Vaikka hän edustaisikin keskeistä, perinteistä vl-linjaa, niin hänen taustansa 'mainostaminen' ei ole rakentavaa! Vaikka hän olisi sen itse sanonutkin tai tietäisit sen muuten.
Keskustelu takkuaa muutenkin ja sitä jarruttavat tuollaiset nimettömät välihuudot, jotka leimaavat kirjoittajan epämääräisellä tavalla.
Miksi alennuit sellaiseen?
Kuka sitten lienetkään!
että käytetään nimimerkkiä silloin, kun esiinnytään edukseen, ja sitten ilman nikkiä lauotaan puskasta ilkeyksiä.
Itse en käytä nimimerkkiä koskaan. Varon kirjoittamasta sellaisia, mitä tarvitsisi hävetä. Omatuntoni on siinä tuomarina, ei toiset ihmiset.
Vl-herätysliikkeen perinteinen linja = Raamatun vastaisten VALHEOPPIEN opettaminen.
Biblia puolustaa SRK:ta. Hänen tulisi hävetä.
rajoittaa sananvapautta tällä palstalla vai mistä moinen?
Saattaa olla, että arvostelukykyni petti. Tarkemmin ajateltuani, olen päätynyt siihen että Biblia saa puolestani kirjoittaa mitä huvittaa. Hänhän niistä kirjoituksista vastaa ,ei suinkaan sefu:) Toisaalta kristillinen asenne olisi hyvä apu tällaisella palstalla. Mutta selkeyden vuoksi vielä, en halua rajoittaa sananvapautta täällä.
Vastaan vielä tämän ketjun kaikille nimettömille ja rohkeille Jumalan sota-aseille yhdellä kertaa. Seiskää siellä muurin harjalla ja huutakaa kovasti. Se muuri tosin on illluusiota, ja itse asiassa koostuu tiilistä, joista yksi otetaan joka päivä pois. Jonakin päivänä seisotte "muurin" päällä, jossa on yksi tiili jäljellä. Huudatte varmaan Sectorille ja muille palstan "rakkikoirille" yhtä kovaa silloin.
En ymmärtänyt. Selittäisitkö vähän tarkemmin.
T: Tyhmä
>>>>>Vastaan vielä tämän ketjun kaikille nimettömille ja rohkeille Jumalan sota-aseille yhdellä kertaa. Seiskää siellä muurin harjalla ja huutakaa kovasti. Se muuri tosin on illluusiota, ja itse asiassa koostuu tiilistä, joista yksi otetaan joka päivä pois. Jonakin päivänä seisotte "muurin" päällä, jossa on yksi tiili jäljellä. Huudatte varmaan Sectorille ja muille palstan "rakkikoirille" yhtä kovaa silloin. >>>>
Eikö se ole niin, että elämän muurista otetaan joka päivä yksi kivi pois? Vastaus oli yleisesti ihmisille, jotka nimettömänä vastaavat ivallisesti, halventavasti, yleenkatsellisesti tai muulla tavalla lähimmäisenrakkaudettomasti. Ja jotka kuvittelevat seisovansa tukevasti jollakin ihmiskäsillä tehdyn muurin harjalla. Silloin on aina mukava huutaa, kun on turvallinen olo. Nimettömiä en ryhdy enkä tietysti kykenekään erottelemaan, kuka kuinkakin rakkaudettomasti kirjoittaa. Jokaisen takaa kuitenkin löytyy oikea ihminen, ja sen rakkaudettomuuden voi jokainen itse tutkia sydämessään. Minäkin teen niin, ja kirjoitan sentään nimimerkillä. Riittääkö tämä?
"kirjoitan sentään nimimerkillä"
Nimimerkillä, mutta silti nimettömänä. Turha on muita nimettömiä alkaa syyllistämään, jos et itsekään omalla nimelläsi esiinny.
Näin kirjoittaa minulle nimetön huutelija. Seuraavaksi voit olla mikä tahansa nimimerkki. Minut sentään tunnistaa täältä, vaikka en nimeäni käytäkään. Sinunlaisillesi huutelijoille sopivan helppo kohde. Mutta kuten sanoin, on mukava huudella, kun on turvallinen olo.
En syyllistänyt, syyllisyytesi on ihan omien korviesi välistä lähtevä ajatus. Ota nimimerkki, ja ryhdy keskustelemaan kanssani, jos sinulla on siihen selkärankaa. Laitat vain viestin perään ex-rekisteröinti kannattaa. Mukava kehittää itseään esimerkiksi ottamalla vähän vastuuta omista sanomisistaan.
Kuule, sectori, minun ei tarvitse turvautua nimimerkkeihin, jotta voisin ottaa vastuun tekemisistäni ja sanomisistani. En ole koskaan tänne kirjoittanut mitään sellaista, mitä en voisi sanoa kasvotustenkin.
Olen joskus käyttänyt rekisteröityä nimimerkkiä, mutta en koe sitä tarpeelliseksi. Joskus olen myös käyttänyt rekisteröimätöntä vakionimimerkkiä, mutta huomasin, että täällä kaiken maailman feikkaajat ottavat pian tuon nimimerkin omaan käyttöönsä. Näin on käynyt esim. nimimerkille "ämmä" lähiaikoina tällä palstalla. Ja totta puhuen en voi nytkään tietää, oletko sinä se sama Sectori, jonka kanssa olen ajatuksia aina silloin tällöin tällä palstalla vaihdellut.
Syy siihen, miksi en käytä enää rekisteröityä nimimerkkiä, on se, että muiden kommenteista tulee silloin monesti paljon henkilökohtaisempia. Tarkoitan, että varsinaisen asian sijasta keskitytään henkilöön, joka on asian esittänyt. Minä en halua kuulla mitään henkilökohtaista palautetta kommenteistani, en negatiivista enkä positiivista.
Sen verran paljon olen kuitenkin tänne kirjoittanut, että luulen, että ainakin aktiivisimmat palstalaiset jo tunnistavat minut kirjoitustyylistäni.
Lopuksi haluan sanoa, että tuolla äskeisellä kommentilla en tarkoittanut mitään henkilökohtaista, mutta minusta nimimerkitön ja (rekisteröimättömällä) vakionimimerkillä kirjoittava ovat anonymiteetin suhteen kutakuinkin samassa asemassa.
Eipä tule mieleen kuin janis ja pakkula ja ehkä ex-mary, jotka pitäisivät Biblian kirjoituksia asiallisimpina täällä. Mutta tässäkin ketjussa olevista vastauksista päätellen löytyy sitäkin kannatusta.
Todellisuudessa en tunnista sinua. Mikä sinut paljastaisi? Ei mikään, ja siinä on juuri se suuri ero, vaikka väitätkin olevasi samalla viivalla vakionimimerkien kanssa. Toki s i n ä voit käydä keskustelua aivan normaalisti, kun muut käyttävät omaa nimimerkkiään. Muut kirjoittajat sen sijaan eivät voi tietää, kuka olet, vaikka kuvitteletkin olevasi jollakin tavalla erityisen tunnistettava. Kuuluisuus peräti?
Aika suoraa kieltä käytät live-keskusteluissa, jos vastailet samaan tapaan, kuin esimerkiksi minulle täällä.
Miksi ohjaat keskustelua itseesi?
Mitä sillä on merkitystä, vaikka tunnistaisinkin Sinut?
Et halua henkilökohtaista viestiä, joten enpä lähetä sellaista. ;(
"Eipä tule mieleen kuin janis ja pakkula ja ehkä ex-mary, jotka pitäisivät Biblian kirjoituksia asiallisimpina täällä."
En ole kukaan noista. Biblian kirjoitukset ovat monesti aika hyökkääviä, mutta en ole ikinä nähnyt hänen kirjoittavan kovin ilkeästi, valehtelevan tai revittelevän samalla tavoin kuin useat tänne kirjoittavat.
"Todellisuudessa en tunnista sinua. Mikä sinut paljastaisi? Ei mikään, ja siinä on juuri se suuri ero, vaikka väitätkin olevasi samalla viivalla vakionimimerkien kanssa."
Ehkä emme ole olleet riittävästi tekemisissä, mutta kyllä aika moni on vuosien aikana tunnistanut minut kirjoitustyylistäni ja tavastani esittää asioita, ilman että olisin käyttänyt vakionimimerkkiä. Tosin viime vuosina olen kirjoitellut tänne aika vähän, ja aikaisemmista keskustelukumppaneista suurin osa taitaa olla siirtynyt muille palstoille. Joskus käytin nimimerkkiä '............', minkä vuoksi sain nimityksen "pistepirkko", jonka sitten rekisteröin itselleni nimimerkiksi (johtuen mm. feikkaajista, jotka jopa samaan ketjuun matkivat nimimerkkiäni).
"Muut kirjoittajat sen sijaan eivät voi tietää, kuka olet, vaikka kuvitteletkin olevasi jollakin tavalla erityisen tunnistettava. Kuuluisuus peräti?"
En kuvittele olevani jollakin tavalla erityisen tunnistettava, enkä ole mikään kuuluisuuskaan, onneksi. Mutta eipä tästä enempää, asia taisi tulla jo tuossa edellä.
"Aika suoraa kieltä käytät live-keskusteluissa, jos vastailet samaan tapaan, kuin esimerkiksi minulle täällä."
Tosielämässä olen joutunut joskus hankaluuksiin suorapuheisuuteni takia, mutta olen sitä mieltä, että jos olen rehellinen, niin voin sanoa suoraan mitä ajattelen, mutta samalla minun pitää myös varautua siihen, että muut ovat yhtä suorapuheisia minulle. Jos avoimuus ja suorapuheisuus loukkaa jotakuta, niin asian voi ottaa puheeksi. (Toki joissain tilanteissa on parempi "pitää mölyt mahassaan", esim. kenenkään ulkonäköä, pukeutumista tms. ei kannattane kovin suorasanaisesti ruveta ääneen arvioimaan...)
"Miksi ohjaat keskustelua itseesi?"
Anteeksi, en todellakaan halua ohjata keskustelua itseeni, mutta on pikku pakko kertoa myös itsestään, jos haluaa avoimesti keskustella nimimerkittömyydestä tai -merkillisyydestä.
"Mitä sillä on merkitystä, vaikka tunnistaisinkin Sinut?"
Ei ole merkitystä, oikeastaan parempi, jos et tunnistakaan. Jotkut ihmiset ovat vain taitavia arvioimaan tekstin tyyliseikkojen, lauserakenteiden ja ilmaisutavan ja asiasisällön perusteella sen, kuka on tekstin kirjoittaja.
"Et halua henkilökohtaista viestiä, joten enpä lähetä sellaista."
Tarkoitin, että kun keskustellaan tällaisella palstalla, niin en halua, että keskusteltava asia "hukkuu" kirjoittajan persoonan alle. Luulenpa, että joillakin nimimerkillä kirjoittavilla on täällä sellainen maine, että "vihamiehet" tuskin edes aukaisevat hänen kirjoittamaansa kommenttia, vaikka se saattaisi olla hyväkin keskusteltavan asian kannalta.
Tiedän ja tunnen. Olen jopa itsekin sen kokenut. Sen, ettei kaikkien nikkien viestejä 'kannata' avata.
Siksi en tykkää tuosta nykyisestä tyylistäsi, että kirjoitat ilman vakionikkiä. Pyrin siihen, etten mene henkilökohtaisuuksiin siltikään.
Muuten olen samaa mieltä kanssasi.
Sectorihan se ohjasi keskustelun kyseiseen kirjoittajaan, eikä hän itse. Ja aika rumalla tavalla Sectori sen tekikin.
Tämä kirjoittaja taas vastasi teille niin ystävällisesti ja fiksusti, vaikka te...
"Tarkoitin, että kun keskustellaan tällaisella palstalla, niin en halua, että keskusteltava asia "hukkuu" kirjoittajan persoonan alle. Luulenpa, että joillakin nimimerkillä kirjoittavilla on täällä sellainen maine, että "vihamiehet" tuskin edes aukaisevat hänen kirjoittamaansa kommenttia, vaikka se saattaisi olla hyväkin keskusteltavan asian kannalta."
On hyvä, niin ne vihamiehet eivät turhaan lue niitä viestejä joita eivät halua lukea, vaan osaavat kiertää ne. Itsellänikin on sellaisia vihamiehiä jotka ovat sanoneet, että eivät kommenettejani enään lue.
Jos jättäisin nimimerkin pois, niin saattaisivat vahingossa niitä sitten lukea, ja se aiheuttaisi vaan turhaa eripuraa.
Tosi hyvä asia, että vastapuoli on fiksu ja asiallinen. Sitten ei tule riitaakaan, kun kukaan ei voi väitellä ja riidellä yksinään, vaikka ehkä 'me' edes siihen pystymme? Jos emme muuhun. ;D
"On hyvä, niin ne vihamiehet eivät turhaan lue niitä viestejä joita eivät halua lukea, vaan osaavat kiertää ne."
No, voihan tuo olla hyväkin puoli :D
"Itsellänikin on sellaisia vihamiehiä jotka ovat sanoneet, että eivät kommenettejani enään lue."
Minä luen edelleen sinunkin kommenttejasi, vaikka en aina ole ollut ihan samaa mieltä kaikista asioista. Muistaakseni olen keskustellut tällä palstalla sinun kanssasi ennnenkin, ja voin vain ihmetellä, miten olet saanut sellaisia "vihamiehiä". Oma käsitykseni sinusta keskustelijana on aika positiivinen suhteutettuna palstan yleiseen tasoon ;)
"Jos jättäisin nimimerkin pois, niin saattaisivat vahingossa niitä sitten lukea, ja se aiheuttaisi vaan turhaa eripuraa."
Niin... mutta pitääkö erimielisyyksien välttämättä aiheuttaa eripuraa? Asioista voi olla eri mieltä sortumatta silti riitelyyn henkilökohtaisella tasolla.
ole paha asia, eikä edes riitely jos siinä toimitaan rehdisti. Nälviminen ja parjaaminen sen sijaan ovat, ja tuo, mihin nyt tuossa viestissäsi turvauduit, ja jolle en löydä sanoja. Ei se ole marttyyriksi heittäytymistäkään, mutta jonkinlaista tympeää itsekorostusta pakenemalla sen taakse, että happamesti toteaa 'meitähän pidetään tällaisina tai kohdellaan näin' (panisin tähän sen hymiön mikä kertoo etten tykkää, mutta en muista sitä).
Eikö edellinen viesti vihjannut 'meikäläisten' tekemisiin: "... vaikka te...."
Minusta se oli selvää tekstiä siitä, millaisena 'meitä' pidetään. Jatkoin siltä pohjalta.
Ei ollut hyvä veto minulta, sen myönnän. Olen pahoillani, jos tyrmäsin keskusteluhalusi kanssani. ;(
Koen, että tämä teidän sanailunne johtuu osittain minusta, joten sanonpa tähän väliin, että ei kannata jatkaa... Puhalletaan peli poikki.
Tuossa taisi tulla vähän väärinkäsityksiä; itse ymmärsin tuon "te" tarkottavan edelliseen keskusteluun osallistuneita eli Sectoria ja x-vl:ää, en siis "teitä" yleensä vastakohtana "meille".
Tämä on taas hyvä esimerkkiketju siitä, miksi olen tullut siihen tulokseen, että nimimerkkiä ei täällä kannata käyttää. Taaskin keskustelu ohjautui henkilökohtaiselle tasolle, mitä ei ehkä olisi tapahtunut, jos meillä kaikilla olisi ollut joku satunnainen nimimerkki...
Mutta nyt lopetan tämän keskustelun omalta osaltani tähän. Hyvää yötä itse kullekin ja Jumalan siunausta elämäänne!
täysjärkinen tässä porukassa! Se 'te' tarkoitti todellakin Sectoria ja x-vl:ä. En tullut ajatelleeksi, että x-vl luulisi sen tarkoittavan ei-vl:iä, koska en itse ole vl.
Nyt on tilanne se, että minun pitäisi varmaan pyytää anteeksi puheitani, mutta en pyydä. En kadu niitä. Olen samaa mieltä edelleen. Täällä palstalla hilluu siis yksi nikitön, joka ajattelee näin.
Nimimerkkiä käyttävät saavat kylkiäisenä sen, että puhe menee usein henkilökohtaisuuksiin, hyvässä ja pahassa. He ovat sen valinneet. Täällä on vapaus valita.
Hyvää yötä vain minunkin puoleltani!
(Tämä näyttää vähän töksäyttelevältä ja epäystävälliseltä viestiltä, mutta se ei ole tarkoitus. Ei nyt irtoa muutakaan.)