pelkästään sana JÄLKIHUOLTO kattaa SUUNNATTOMAN RAHAVIRTAUKSEN prosessin alun.
Kenen pussiin se virtaus menee siitä ei ole epäilystäkään.
Ja mitä moninaisimmaksi kun INSTANSSI sen tekee, SEN ENEMMÄN se vain tietää sille rahaa.
Ja voidaan myös sanoa, että pelkästään edes kaikki perhe-, asumiskodit eivät ole tasoltaan sellaisia, että he kelpaisivat kunnan KILPAILUTUSlistalle, kun he aikovat etsiä lapsille SIJAISKOTIA.
Jos edellisten perheiden kanssa perhe-, asumiskodit eivät ole osanneet tehdä työtä, jotta perheet olisivat olleet tyytyväisiä.
Tuo tyytymättömyys ja saatu puutteellinen hoito ja huolenpito ovat lautakuntien kokouksissa aina esillä ja siinä muodostetaan kuvaa aina kulloinkin millaiena jäsenenä tässä prosessissa on perhe-, sijaiskoti toiminut.
Jos sen ensimmäinen lenkki kokee saaneensa puutteita, olleensa vain työllistävä tapaus eikä heidän asioitaan ole viety eteenpäin, vaan asioiden tahallinen pitkittäminen, haitanteko on jopa niin läpinäkyvää sen väärässä mielessä, että sosiaalijohtajan täytyy heitä alkaa rivienvälistä lukemaan, on se selvämerkki, siis mistä voidaan kysyä? siis siitä että paikalla ei ole tulevaisuutta kunnan listoilla ainakaan olla millään SUOSIKKILISTALLA, kun he valitsevat näitä perhe-, ja asumiskoteja.
Näin voisi kuvitella, miten vaikeaa on sosiaalitoimen tehtävien hoito heille, jos perhe-, asumiskodin johtajalta puuttuu HYVÄN JOHDON MERKIT ja kunnan työtä helpottavaa asiainhoito, joka olisi eteenpäin menevää ja jossa myös vanhemmat olisivat kunnioitettuja keskeisessä asemassa viemässä omien lastensa asiaa eteenpäin. Joten tuskin kunnat hakevat enää seuraavalla kerralla sellaista osapuolta, jossa ovat kokeneet ikäviä.
Jos ei osata käyttäytyä hyvien asiamisestapojen jamerkkejä osoittavauudella, tunnistettavuudella tuskin pysyy kunnan suosikkilistalla sijoituspaikkana hyvämaineisena ja tyydytystä tuottaneena myös perheelle.
Näistä paikkojen laatukriteereistä on tehty ray:n tukemana monta tutkimusta ja selontekoa, jossa pääpainoite näyttäisi aina olevan miten hyvää ja joustavaa yhteistyötä osaa sijoituspaikka tehdä. Ja kuinka tyytyväisiä ovat heidän asiakkaansa. Tässä voitane sanoa, että hyvin merkittävässä asemassa on sijoitetun perhe. Jos perhettä työstettäessä ei perhe ole kokenut tyytyväisyyttä, täytyy huomioida, että samassa tyytyväisyydessä kulkee aina käsikkäin kunnan sosiaali.
Joku voisi ajatella, että tuostahan voi aiheutua hankaluuksia,jos sijoituksen pitkitysyritykset ovat niin läpinäkyviä, että kuntakin joutuu siinä vaikeuksiin.
Sijoituksen pitkittymisellä on monta vaaratekijää sijoittavalle paikalle, ensinäkin se että kunnan on vaikea työskennellä paikan kanssa, koska samalla kun he saattavat negatiivisuudessaan pitkityksiin, saattavat he sijoittaja kunnan vaaraan joutua jatkuvien valittelujen uhreiksi, koska tällöin selkeä päätösten teko näillä naisvaltaisilla aloilla vaikeutuu, loppujen lopuksi kunnassa ei keksitä enää SANOJA kirjauksille, esim. MIKÄ ON HUOSTASSA PITOON SYY NYT. Kun sen totuudenmukaisuudessaan pitäisi kirjoittaa pöytäkirjansa arkistoon, HUOSTASSAPIDON SYY: vaikeudet ja tyytymättömyys, asiainhallinnan puute ja LÄPINÄKYVÄ TYÖSKENTELY, jota voi jo lastensuojelulainsäädäntöa lukematon vanhempikin huomata.

Vastaukset 8
Vanhimmat
käsikirja. SARVI-projekti, väliraportti 2002, sekä lukemattomata muut projektit työstävät hustassapidon kulkua, etenkin projekti LAITURI, on keskittynyt siihen mitä kunnan huomioitava valitessaan sijoituspaikkoja.
Jyväskylässä on tehty päätös lautakunnissa aina kilpailuttaa sijaispalveluja antavat yksiköt.
Kilpailutuksissa heillä on jo vankka kokemus laitoksen antamasta työskentely mallista ja nuorten tyytyväisyys kartoituksia on tehty loppukyselyissä.
Kyselyiden lomakkeista kartoitetaan millä tavoin laitos on palveluja tarjonnut ja miten palvelun saaja ja perhe on kokenut palvelut.
Kartoituskyselyissä nuorten tyytyväisyydellä on ´keskeinen merkitys myös palvelun tuottajalle.
Joten tällä katsotaan laatukysymyksissä olevan kehittävä vaikutus.
Tämä malli on esimerkiksi yksi tapa nostaa palvelun tasoa ja laatua jokaisella renkaalla, joka osallistuu kaikkiin eri lastensuojelun asteittaisiin vaiheisiin.
palkattaisiin tukitoimina KOTIIN vaikka mitä!
Joten lautakunnissa kuntien kannanotot voivat joskus olla riitaisuuksiin asti kriittisiä.
Sillä sosiaalitoimen vastuu alueelle kuuluu lapsen, että myös vanhempien lastensuojelun asiakkaana olemisen oikeusturva, joka käytännössä näkyy myös tyytyväisyyden toteutumisena, joten laatukriteerit ovat ja tulevat olemaan aina keskeisessä asemassa, myös valvonnassa, toteutetaanko palvelua lapsen tärkeimpien ihmisten ihmisarvoa kunnioittaen.
Sillä eihän kukaan koskaan voi valita vanhempiaan, eikä vanhemmat lapsiaan ja harvemmin myös vanhemmat voivat vaikuttaa muuta kuin valituksen tietä ja hyvää yhteistyötä sosiaaliin tehden.
Se joka palvelun tuottaa sen valitsee aina sosiaalilautakunta, joka on entistä enenevin määrin alkanut perehtyä lastenkasvatusta ja huolenpitoa antavien laitosten toimintaan.
Sen takia ei pelkkiin "tiloihin" tutustuminen tahdo riittää lautakunnille, joiden näyttöä kovasti ja joka käänteessä perhekodit heille tyrkyttävät.
Sosiaalitoimen työntekijät ovat muutenkin jo ylityöllistettyjä ja jos perhekodit eivät voi työskennellä osapuolia tyydyttävästi ei se ainakaan vähennä sitä aikaa jonka he joutuvat jakaa monen muun asioiden hoitoon.
Jokainen moite kirjataan, niillä on merkitystä, koska palataan aina siihen kuinka edellisissä lastensuojelunaasiakaspalvelu on käytännössä perhekodin puolelta mennyt eteenpäin.
Sillä nuo palvelut eivät ole halpoja ja niiden rahavirtausta valvoo ja päättää näiden yläpuolella olevat portaat.
Turha sanoa, että nuo eivät olisi tärkeitä ja keskeisiä kriteereitä minkä perusteella paikkoja valitaan.
Sillä palvelun tarjoavasta paikoista ei ole puutetta, niitä on noussut kuin sieniä sateella.
Entistä enemmän kiinnitetään huomioita asiasujuvuuteen. Jo tällä poistetaan sitä suurta lastia joka kaupunkien on saada lastensuojelun asiakkaiden paperikasoja pienemmäksi.
Lautakuntia kiinnostaa, mitä heille tarjotaan. Ja kuinka perhekoti pitää lapsen tarpeista, harrastuksista, koulunkäynnistä ja hyvän yhteistyön jatkuvuuden.
suorittaman hoidon "laatukriteerit" sitten oli muotisanana "toiminta strategia" ja kuitenkin Tehyläiset hoitajatkin työskentelevät vain laitosten johtajien "hyppyhevosina".
kun pyllistää toiseen pitää katsoa ettei lyö päätään seinään.
Mitä meille jää pienipalkka ja epämääräisiä vihjailuja puolelta ja toiselta.
Henkisesti rasittava alipalkatun asma.
löytyä työttömyys. Pitää miettiä kaks kertaa kumpaan päähän oma asteikko asettuu.
Papereilla voi olla myös kääntöpuoli.
asiota vaivaa VALEHTELU.
laitoksen omaisessa paikassa. Voin sanoa että aika väsynyt olen.
Puollustuslinjalle en lähde, mitä puollustaisin? Riittää kun illalla painan oven kiinni. Ylipitkiä päiviä. Vapaani olen ansainnut ja muusta en piittaa. Harva pitää työstään, hoitoaloilla tyypillistä?Kuinka paljon on kannustuksia?Kuulemista sitäkin enemmän!
mahtuu jos jonkinlaista heppulia ja ammatillista auttajaa.
Työkaluna käytetään naarausta. Ja takaan sen että siihen koukkuun tarttuu roska poikineen.
Penkinkuluttajien housut oikein kiiltää heidän noustessa.