Ihmetyttää miksi meitä pitäisi kiinnostaa mitä toiset tekevät työkseen tai harrastavat - laulavatko kilpaa vai korjaavatko televisioita. Miksi meitä kiinnostaa katsooko se naapurin uskonsisar televisiota kotonaan? Puhumattakaan korvakoruista ja muista vähäpätöisistä asioista.
Nämä ovat kaikki ulkonaisia merkkejä, ja meillä ei ole kykyä nähdä ihmisen sydämeen. Emme voi 'tarkistaa' toisen uskon tilaa.
Oletteko rakkaat veljet ja sisaret ikinä tulleet ajatelleeksi, että nämä meidän omituiset tapamme ja käyttäytymiskoodimme voivat työntää oikeasti synninhädässä olevia ihmisiä pois luotamme. Ja sillon on vaarana, että ihminen ei löydäkään rauhaa.
Toinen, vakavampi asia on että miksi meidän täytyy tuomita loppumaailma kadotukseen? Meillä ei ensinnäkään ole tuomiovaltaa, ja toiseksi, eihän koko asian pitäisi meitä edes kiinnostaa. Huolehditaan vain siitä, että itse pääsemme perille taivaaseen.
Lisäksi haluaisin huomauttaa, että se niin sanottu 'vapaa keskustelu' mitä uskomme sisällä käydään, on kaikkea muuta kuin vapaata. Keskustelu on toki teoriassa vapaata, samaan tapaan kuin kaikilla amerikkalaisillakin on samat mahdollisuudet menestyä elämässään. Jo käyttämämme retoriikka asettaa tiukahkot rajat keskustelulle, on paljon sanoja ja ilmaisuja jotka eivät vain 'ole sopivia uskovaiselle' - tarkoittaa, että kaikista asioista ei voida keskustella. Asioista on jo lukkoon lyöty kanta olemassa, joten 'keskustelu' on sinänsäkin täysin näennäistä. No, saapahan sanoa, että kyllä meillä keskustellaan.
Nämä ovat kaikki ulkonaisia merkkejä, ja meillä ei ole kykyä nähdä ihmisen sydämeen. Emme voi 'tarkistaa' toisen uskon tilaa.
Oletteko rakkaat veljet ja sisaret ikinä tulleet ajatelleeksi, että nämä meidän omituiset tapamme ja käyttäytymiskoodimme voivat työntää oikeasti synninhädässä olevia ihmisiä pois luotamme. Ja sillon on vaarana, että ihminen ei löydäkään rauhaa.
Toinen, vakavampi asia on että miksi meidän täytyy tuomita loppumaailma kadotukseen? Meillä ei ensinnäkään ole tuomiovaltaa, ja toiseksi, eihän koko asian pitäisi meitä edes kiinnostaa. Huolehditaan vain siitä, että itse pääsemme perille taivaaseen.
Lisäksi haluaisin huomauttaa, että se niin sanottu 'vapaa keskustelu' mitä uskomme sisällä käydään, on kaikkea muuta kuin vapaata. Keskustelu on toki teoriassa vapaata, samaan tapaan kuin kaikilla amerikkalaisillakin on samat mahdollisuudet menestyä elämässään. Jo käyttämämme retoriikka asettaa tiukahkot rajat keskustelulle, on paljon sanoja ja ilmaisuja jotka eivät vain 'ole sopivia uskovaiselle' - tarkoittaa, että kaikista asioista ei voida keskustella. Asioista on jo lukkoon lyöty kanta olemassa, joten 'keskustelu' on sinänsäkin täysin näennäistä. No, saapahan sanoa, että kyllä meillä keskustellaan.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Näitä asioita juuri vl-uskovaiset on opetettu 70-luvulta asti katsomaan, seuraamaan uskon hedelminä, omia ja toisten. Hoitokokous-oppi opetti juuri näihin tekoihin, uskon näkyvät hedelmäthän ja teot olivatkin tärkeintä, se oli hoitokokous-opin perusta. Siihen sillä tähdättiin ja se onnistui täydellisesti, yli 25 vuotta olemme uskoneet näin.
Nyt vl-uskovaisten pitäisi hiljaisuudessa oppia uskomaan toisin. Hieno ajatus, mutta valitettavasti se ei onnistu ilman asioiden perusteellista läpikäymistä. Koko hoitokokous-historia on läpikäytävä, keskustelemalla: mitä silloin tapahtu, miksi ja mitä se on vaikuttanut minun elämään.
Tälläinen psykologinen itsetutkimus ei tapahdu niin, että SRK toivoon ihmisten unohtavan. Ahdistavien asioiden läpikäynti on oikeasti kovaa työtä varsinkin kun SRK kieltää tapahtuman, se ei paranna asiaa, vaan aiheuttaa enemmän ahdistusta.
Kyllä minä mainitsemasi asiat ymmärrän. Tekstini olikin vain tarkoitus herätellä ajattelemaan miten asioiden pitäisi olla.
Olet varmasti oikeassa, että niin kauan kuin SRK vastustaa likapyykin pesemistä, niin tilanne vain pahenee. Tällaisessa tilanteessa kaipaisi johtajuutta SRK:lta, jotta tulevat hajaannukset voitaisiin välttää. Niinhän siinä kävi 1960-luvullakin, kun ei ajoissa soviteltu, niin lopulta osa porukasta käveli/potkittiin ulos.
asioiden selvittäminen on niin vaikeaa vanhoillislestadiolaisuudessa. VL:isten kannattaa olla rehellisiä ja ottaa esimerkkiä "maailmasta", kuinka asiat tulisi hoitaa.
Hoitajilla on "palkinnot" palauttamatta.
että hikeennyin, kirjoitit aivan asiaa:
lisään vielä, että kirjoiti aivan asiaa, vaikka en sitä heti tajunnut.
Koko kirjoitus oli hyvin tärkeää asiaa.
Asia on sovittu.
Kirjoitit hyvin. Hyvän analyysin siitä tilasta joss asiionissa olemme.
Mutta entä seuraava askel: mitä voisimme tehdä?
ihan asiallinen avaus (vaihteeksi).
sama kysymys, mitä nyt sitten?
Mitä seuraavaksi?
Miten asia vietdään eteenpäin.
SRK ei kykene toimimaan.
On olemassa kaksi vaihtoehtoista ratkaisua tilanteeseen.
Ensimmäinen on, että jäsenet alkavat avoimesti ottaa kantaa näihin asioihin, ja vaatia muutosta sekä menneiden vuosikymmenten virheiden korjaamista. Toinen, kivuliaampi ja huomattavasti ikävämpi vaihtoehto on perustaa erillinen herätysliike, ns. eriseura.
Kuten sanottua, ensimmäinen vaihtoehto olisi ainakin minulle paljon mieluisampi, joskaan ensimmäinenkään vaihtoehto ei ole helppo. On kuitenkin niin, että jo oman uskonelämämme kannalta meidän olisi jo aika tunnustaa -60 ja -70 luvuilla tehdyt virheet: eriseurat, elämäntapasäännöt ja hoitokokoukset.
Eriseuroista puhutaan liikkeessämme aina negatiiviseen sävyyn, eivätkä ne toki mukavia asioita olekaan, mutta koskaan ei nähdä omassa pesässä mitään vikaa. Varmasti sitä vikaa on ollut molemmissa leireissä.
Erilaiset elämäntapasäännöt - kuten television pannaan julistaminen, meikkaus- ja korvakoruasia, kulttuurin harrastamisen rajoitukset sekä hieman liian pitkälle menneet alkoholi- ja perhesuunnittelupolitiikkamme - tulisi jo tunnustaa yhteiskunnallisen murroksen aikaansaamiksi paniikkireaktioiksi, joilla on hyvin vähän, jos lainkaan, tekemistä uskomisen asian kanssa.
Mitä tulee tähän hoitokokouskeskusteluun, niin mielestäni julkinen anteeksipyyntö SRK:n taholta olisi aiheellinen. Asioita ei aikoinaan korjattu henkilötasolla, ja sittemmin aika ja julkisuus ovat tehneet hoitokokouskysymyksestä sellaisen, että julkinen anteeksipyyntö on paikallaan. Osa hoitokokouksista on saattanut olla aiheellisiakin, mutta se ei tee lopuista oikeudenmukaisia. Rehti ylilyöntien tunnustaminen ja anteeksipyyntö varmasti puhdistaisi ilmaa ja saattaisipa jopa johtaa anteeksiantoon uhrienkin puolelta.
Asian tekee kuitenkin monimutkaisemmaksi se, että luultavasti suurehko osa seurakuntalaisista, SRK:n johtohenkilöistä puhumattakaan, eivät näe mitään väärää järjestön toiminnassa menneinä vuosikymmeninä. Minusta se on kuitenkin jopa yksittäisten uskovaisten velvollisuus neuvoa uskonasioissa vikaan joutuneita veljiä ja sisariaan.
Ajatelkaa rakkaat ystävät sitä vapautta mikä seuraisi, jos keskittyisimme vain iloitsemaan siitä armosta, jota Jeesuksen ansiosta saamme nauttia.
"Mitä tulee tähän hoitokokouskeskusteluun, niin mielestäni julkinen anteeksipyyntö SRK:n taholta olisi aiheellinen. Asioita ei aikoinaan korjattu henkilötasolla, ja sittemmin aika ja julkisuus ovat tehneet hoitokokouskysymyksestä sellaisen, että julkinen anteeksipyyntö on paikallaan."
Olen samaa mieltä tästä, mutta toisaalta hoitokokousajat nuoruudessani läpikäyneenä voin sanoa, että jos SRK: hoitokokoushirmut pyytelevät näytösluonteisesti anteeksi katumatta aidosti hiukkaakaan tekojaan niin sillä anteeksipyynnöllä ei ole mitään virkaa.
Toisaalta anteeksipyyntöön pakottaminen on vain hoitokokousaikojen toistoa. SRK:n hoitokokouksia vetäneiden pitäisi ensin itse tajuta tehneensä jotakin väärin jotta anteeksipyyntö olisi aito.
Luultavasti suurin osa SRK:n henkilökunnasta on vaihtunut sitten 70-luvun, ja minusta olisi kohtuutonta vaatia, että nykyiset henkilöt tuntisivat suurta henkilökohtaista vastuuta tapahtumista. Kyseessä olisi nimenomaan järjestön anteeksipyyntö, jolla olisi suuri symbolinen merkitys. Se saattaisi jopa johtaa siihen, että monet asiaan sekaantuneet yksilötkin heräisivät pyytämään tekojaan anteeksi.
SRK:n on olisi aika helppokin tehdä julkinen anteeksi pyyntö, ei yksittäisiä jäseninä vaan järjestönä.
Tärkeintä olisi, että hoitokokoukset myönnettäisiin vääriksi ja pyydettäisiin yleisesti anteeksi järjestönä.
Pääasia, että asia tunnustettaisiin yleisesti.
Päivämiehessä voisi olla kirjoitus siitä, miten hoitokokouksissa oli väärä henki ja ne eivät olleet hoitavia.
Sen seurauksena on monet kantaneet ahdistusta näihin päiviin asti, että SRK pyytää anteeksi sitä, että osallistui hoitokokouksiin (järjestäjänä).
Ei muuta.
Monet hoitokokouksista vastuussa olleet ovat jo poistuneet keskuudestamme. Usein seurakunta on heitä muistellut sanoilla "jäi todistus, että sielu kelpasi Jumalalle".
Miten sitten, jos SRK (vl:uus) kääntää nyt kelkkansa ja tuomitsee hoitokokoukset vääriksi (=synniksi). Perutaanko poisnukkuneilta sielujen autuus?
Kuka muotoilee sen "seurakunnan erehtymättämyysopin"..., tai eihän sitä muuttaa kestä, vaan muotoilla niin, ettei sitä koskaan ole ollutkaan...vai mikä se menetelmä nyt olikaan?
Järjestö on vastuussa toimistaan, vaikka siellä joku tai useatkin henkilöt vaihtuisivat. Lisäksi sellainen ihminen, joka tietoisesti menee mukaan tai töihin vääriin hengellisyyksiin, on vastuussa tekemisistään myös henkilökohtaisesti. Tietysti vastuu on rajallinen.
Minua kiinnostaa mitä vähimmässä määrin mihin he ovat menneet. Ei vaikuta minun kilvoitukseeni millään tavalla.
Jotkut ihmiset löytävät vikaa joka paikasta. Vaikka ei kai se mikään ihme ole, kyllähän Jeesuskin ristiinnaulittiin.
kun eräs paikkakunnan raateleva aktivisti "napamies" suurin menoin haudattiin, mietin, oliko hän sydämen uskovainen ja jäikö hänestä todistus seurakunnalle.
ettei teitä tuomittaisi.
Meillä ei ole oikeus katsoa hoitomiestenkään sydämeen. Jumala näkee meidät kaikki ja jokaisen sydämen tilan.
"Tekojen kautta teidän minun lapsikseni tunnetaan", kehoittaa hoitokokous-henkilöitä (SRK:ta ) julkiseen anteeksipyyntöön.
Tämä nykyinen puheenjohtajakin on hoitokokoushirmu.
.."nämä meidän omituiset tapamme ja käyttäytymiskoodimme voivat työntää oikeasti synninhädässä olevia ihmisiä pois luotamme".
Ai, ne ovatkin siis vain tapoja ja vl-kulttuuriin liittyviä käyttäytymisnormeja eikä syntiä? Mistä pitäsi sitten tulla synninhätä, siitä edelleen vl-yhteys, ja viimein se paljon puhuttu rauha sydämmelle? Epäuskohan tarkoittaa vl:llä juuri noita ulkoinaisia merkkejä: ei synninpäästöä toiselta uskovaiselta "Jeesuksen nimessä ja veresssä" saarnattuna, erillisen tv-vastaanottimen omistaminen(lupamaksu), alkoholin käyttö, osallistumattomuus Rauhanyhdistyksen toimintaan yms.
Kenen luulet täällä etsivän rauhaa sydämmelleen? Entiset vl:t, vaikka lainaavatkin ja linkittävät "totuuden etsijöiden" yms. sivuilta ovat varmaankin vl:lle tarjoamassa ajattelemisen aihetta. Niin, onhan tällä helluntalaisia tavallisia ev.luteja.. ehkäpä he? Luulen, että moni on täällä keskustelemassa palstan aktiivisuudesta johtuen.
puurot ja vellit
sekaisinkin niin
myös meillä,
niinkuin tiellä.
Vain yksi, meidät
teistä eroittaa;
me saamme mannaa
jokapäivä maistaa,
ja iloita surussamme,
murheissamme,
uutta päivää odottaa.