Olen yksinäinen, mutta se ei ole uusi tunne. Olen ollut yksinäinen koko elämäni ajan. Sitä tunnetta ei voi lievittää tuhansilla ystävillä tai rakastajilla. Se tunne on sielussa ja sydämessä, osana minua. Seurustelu kätki sen tunteen vähäksi aikaa. En ollut enää yksin. Nyt, jätettynä, olen taas yksinäinen, mutta tällä kertaa tajuan, ettei se ole typerä tai säälittävä tunne. Yksinäisyys on osa minua. Olen saapunut kotiin.
Näin kirjoitin päiväkirjaani vähän aikaa sitten. Ensin olin kauhuissani ja masentunut siitä, että joudun kohtaamaan elämän taas yksin, mutta nyt olen löytänyt uuden tavan tarkastella yksinäisyyttäni. Jokainen ihminen kokee yksinäisyyden omalla tavallaan. Itse olen aina nauttinut yksinäisyydestä ja onneksi olen ihminen joka tulee onnelliseksi pienistä asioista. Hyvä kirja tai elokuva, jopa suloinen orava saa minut hyvälle tuulelle ja masennuksen katoamaan.
Tietenkin haaveilen rakkaudesta ja ihmisestä jonka kanssa olisin onnellinen. Sellainen ihminen oli elämässäni, mutta hän ei ollut enää onnellinen minun kanssani. Niinkuin aikaisemmin sanoin, jokainen kokee yksinäisyyden erilailla, mutta sellaiselle ihmiselle joka on samassa tilanteessa kuin minä haluan sanoa, että yksin ollessa voi oppia tuntemaan itsensä uudella tavalla. Ja ehkäpä jopa oppia nauttimaan yksinäisyydestä. Kannattaa tarkastella ja nauttia jokaisesta tunteesta jonka kokee, oli se sitten katkeruuden kyyneleet tai viha, sillä jokainen hetki voi olla viimeinen.
Itse haluan rakastua uudelleen, vasta kun opin tuntemaan itseni paremmin. Haluan ensin oppia nauttimaan elämästä yksin, ennenkuin jaan elämäni jonkun toisen kanssa.
Näin kirjoitin päiväkirjaani vähän aikaa sitten. Ensin olin kauhuissani ja masentunut siitä, että joudun kohtaamaan elämän taas yksin, mutta nyt olen löytänyt uuden tavan tarkastella yksinäisyyttäni. Jokainen ihminen kokee yksinäisyyden omalla tavallaan. Itse olen aina nauttinut yksinäisyydestä ja onneksi olen ihminen joka tulee onnelliseksi pienistä asioista. Hyvä kirja tai elokuva, jopa suloinen orava saa minut hyvälle tuulelle ja masennuksen katoamaan.
Tietenkin haaveilen rakkaudesta ja ihmisestä jonka kanssa olisin onnellinen. Sellainen ihminen oli elämässäni, mutta hän ei ollut enää onnellinen minun kanssani. Niinkuin aikaisemmin sanoin, jokainen kokee yksinäisyyden erilailla, mutta sellaiselle ihmiselle joka on samassa tilanteessa kuin minä haluan sanoa, että yksin ollessa voi oppia tuntemaan itsensä uudella tavalla. Ja ehkäpä jopa oppia nauttimaan yksinäisyydestä. Kannattaa tarkastella ja nauttia jokaisesta tunteesta jonka kokee, oli se sitten katkeruuden kyyneleet tai viha, sillä jokainen hetki voi olla viimeinen.
Itse haluan rakastua uudelleen, vasta kun opin tuntemaan itseni paremmin. Haluan ensin oppia nauttimaan elämästä yksin, ennenkuin jaan elämäni jonkun toisen kanssa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä olen rakastunut. Nimittän itseeni. Tulenpalavasti. Ja toki myös sairaanhoitajaani. Se on paras tunne minkä tiedän, saada rakastaa sitä naista ja kuvitella minkälaista oikea seksi hänen kanssaan olisi.
Mistähän tuo yksinäisyyden tunne tulee? Ennen koin että pärjään yksin, se ei ole minulle ongelma, mutta nyt se tunne on käynyt ahdistavaksi. En halua olla enää yksin.
Koen samoin, että olen ollut aina yksinäinen, jotenkin erilainen kuin muut. Näkymätön. Ennen osasin sen hyväksyä. Nyt en enää halua.
Pelkään että omassa ahdistuneessa väsymyksessäni siirrän tuota tunnetta tyttärelleni. En näe häntä, en jaksa nähdä häntä.
Haluaisin hoitaa itseni kuntoon, eläväksi, haluaisin löytää elämäntehtäväni, mutta se on vaikeaa.
Kaikki yritykseni päästä eteenpäin syövät mielettömästi energiaa, mutta en lakkaa yrittämästä.
Vaadin itseltäni paljon, ja nyt 35-vuotiaana, epäonnistuneena, yksinäisenä, eronneena, väsyneenä kahden lapsen äitinä, tuntuu että haluaisin lomaa, jättäytyä tästä oravanpyörästä (joka ei ole vienyt minua mihinkään) pois.
En pysty vastaamaan omiin vaatimuksiini, mutta en pysty lopettamaan vaatimuksiani ja sallimaan itselleni helpompaa elämää.
Tuntuu että kaikki se työ mitä olen tehnyt paremman elämän eteen, itselleni ja lapsilleni,
valuu hukkaan jos nyt luovutan.
Eteenpäinkin on menty, omista lähtökohdistani katsottuna, olen kai vähän enemmän pystynyt tarjoamaan lapsilleni kuin oma äitini pystyi. En syytä häntä, elämä ei varmasti ollut helppoa. Hän on maksanut kaikesta kovan hinnan.
Haluan eläkkeelle, rauhaan, merelle, paikkaan ilman vaatimuksia ja velvollisuuksia. Juuri nyt tuntuu että olen jo antanut kaiken. Joskus ehkä ymmärrän mitä sain. Kun saan etäisyyttä tähän elämäntilanteeseeni.