kuulostaa niin tutulta nää kaikki viestit mitä täällä on kirjoiteltu tosta on-off-jutusta. Tapasin rapujätkän kesällä ja vuodatti aivan kaikki tunteensa, toi ruusuja, oli todella kohtelias ja täysin ovet auki mulle ja parissa päivässä kaikki muuttui. ei halunnut nähdä, ei soitella ei mitään, liikaa kuulemma yhteensovitettavaa.. mitä hittoa?!! olin silloin itse jo todella ihastunut, enkä voinut käsittää takinkääntö-temppua. Siis alkuun olin todella välttetelevä ja skeptinen ja tää jätkä sai tehdä paljon että ihastuin ja sit kun lämpenin ei mitään. Ei edes mitään järkevää selitystä. Vaikutti aivan uskomattomalta pelimieheltä. Asuttiin koko ajan eri paikkakunnilla. No nyt sattumalta oltiin vahingossa yhteydessä ja tää jätkä lupasi että soitellaan ja oli itseasias viel tulossa samalla paikkakunnallekin, joten nähtiinkin. Hieman varauksellinen oli molemmilta puolilta ilmapiiri. en vaatinut selityksiä viime kertaiselle käytössä. tämän jälkeen rapu mies sanoi että soitellaan. ei soittanut, itse soitin. nyt on tulos taas samalle paikkakunnalla ja tarkoitus olisi nähdä. kysyi jo edellisellä kerralla että nähdäänkö, kun tulee seuraavalla kerralla ja sanoin et sopii. Hajottaa ja itkettää kun en tiedä miten tässä taas käy. Koko ton ajan kesästä lähtien tää jätkä on ollut mun mielessä lähes päivittäin ja vannoin että jos tilaisuus vielä tulee laitan kaiken peliin, mutta en tiedä miten tehdä niin etten ahdistaisi rapumiestä ja toisaalta pelottaa että heti jos olen itse "helppo" ja näytän tunteeni jätkä katoaa.. en sitä enää toistamiseen kestäisi. Haluaisin tosi paljon tehdä vaikutuksen tähän jätkään ja toisaalta haluaisin häätää pois koska en kestä toista hajoamista enkä sitä epävarmuutta että mistään ei tällä hetkellä ole takeita. näin pähkäilee vaakanainen...
Vastaukset 4
- kovettunut
Elän ihan samanlaisessa suhteessa kunnes tajusin että ei hän mihinkään karkaa, mutta minulla on valta milloin tapaamme,on aina valmis, ei kyllä liian usein. Hän jotenkin pelkää haavoittuvansa jos suhde loppuisi tms. Aikaa, aikaa, aikaa ja hermoja vaaditaan. Epäilykset aina kuitenkin riivaa päässä, olen mustasukkainen, mutta kaikenkaikkiaan todella kasvattava suhde ja aika näyttää mihin se vie. Ei saa hätyytellä, hoputtaa. Pitää kehua paljon, on epävarma miehisyydestään ja siksi flirttailee muiden naisten kanssa hieman (jotka hänen kimpussaan jatkuvasti, vaikka minä vieressä). Vaikka kyllä minäkin flirttailen muiden miesten kanssa ja jotenkin tuntuu että takasin aina antaa tulla, tajuan sen aina jälkeenpäin.
- murunen
Näitä juttuja lukiessa tuntuu kuin me kaikki seurusteltais saman tyypin kanssa;) Ihan oikeesti. Voiko ne olla noin samanlaisia, ravut. Samaa vatkaamista, lupauksia, niiden pettämistä jne. On sanottu että rapuja pitää rakastaa vaan sinnikkäästi että ne alkaa luottaa et se rakkaus kestää. Mutta millä sen rakastamisen vie toteen, kun tyypit katoaa, eikä "rapuja saa ahistaa eikä hoputtaa", eikä niille sais näyttää liikaa tunteitaan ettei näytä liian varmalta nakilta, viestejä ei tule, puhelimeen ei vastata..
Keinot on vähissä. Pako lienee paras vaihtoehto.- kuvastin hyvin
just ihan samaa mietin et miten hemmetissä niitä voi käsitellä kun ei saa vaatia mitään, ei hoputtaa ei edes rakastaa ku ne juoksee karkuun ja sit jos karjahtaa niin sit ainakin pakenee. ihan säälittävää. itse ainakin ahdistun tosi paljon haluun et kaikilla on hyvä olla ja olen tottunut et asioista puhutaan suoraan mut tälläista venklaus suhdetta niin ei kiitos! ja täytyy todeta että ensimmäisen kerran kun kokee takin kääntötempun niin siitä ei helposti palaudu..tsempiä!! sitä ihmettelen että miten ravut kuvittelevat että ihmiset palautuvat jos vähän väliä saa turpaan ja niille ei sitten muka sais antaa ollenkaan..weird
six toisex kyllä muutkin merkit pystyvät ikuiseen rakkauteen paitsi ravut ja sellaiseen rakkauteen missä ei oikeesti koko ajan kadota..
t, aloittaja - Ravun kovettama
kuvastin hyvin kirjoitti:
just ihan samaa mietin et miten hemmetissä niitä voi käsitellä kun ei saa vaatia mitään, ei hoputtaa ei edes rakastaa ku ne juoksee karkuun ja sit jos karjahtaa niin sit ainakin pakenee. ihan säälittävää. itse ainakin ahdistun tosi paljon haluun et kaikilla on hyvä olla ja olen tottunut et asioista puhutaan suoraan mut tälläista venklaus suhdetta niin ei kiitos! ja täytyy todeta että ensimmäisen kerran kun kokee takin kääntötempun niin siitä ei helposti palaudu..tsempiä!! sitä ihmettelen että miten ravut kuvittelevat että ihmiset palautuvat jos vähän väliä saa turpaan ja niille ei sitten muka sais antaa ollenkaan..weird
six toisex kyllä muutkin merkit pystyvät ikuiseen rakkauteen paitsi ravut ja sellaiseen rakkauteen missä ei oikeesti koko ajan kadota..
t, aloittajaEi ole totta siis kaikki kirjottatte kyllä samasta henkilöstä myöntäkää jo!!!Nyt keksin tehdään Ravuille samat temput mitä ne meille.Niin paljon antaa muiden kärsiä.Siis tollasia katoamisia ei toiselle saa tehdä.Niillä on aina syyt valmiina.Ne vaan hengailee täällä eikä ota mitään täysin tosissaan niinkuin me muut merkit.Itse olen joutunut sellaiseen pyöritykseen Ravun kanssa ja todella kovettunut ja kasvanut mikä kai sit plussaa.En kyl tajuu itteeni miten kestän tätä.Annas kun Rapuni lähtee mikä saakelin tuska iskee heti.Miten osaakin koukuttaa niin hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731172
- 1011140
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔751007Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23983Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen24973Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126900- 131850
Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6808- 58805
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27781Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46691- 45686
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka145671Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132662Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.64640- 19637
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48630Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80612Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12609- 48604