Miksi lehtikuvaajat käyttävät (lähes) kaikki Canonin kameroita?
ammattilaisten
perusteet?
153526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Koska Nikonit on niin huonoja.
Nikoneissa ainakin objektiivit on parempia. Luulisi että oikea kameratehdas kuten Nikon osaisi tehdä parempia kameroitakin kuin kopiokone ja tulostinvalmistaja Canon.
Kannattaa muistaa, että tilanne täällä on vähän erilainen, kuin muualla maailmalla. Esimerkiksi Tour'ia katsellessa laitoin merkille, että yksi poikkeus oli kuvaajien joukossa! Yksi kuvasi Canonilla, suuren enemmistön luottaessa Nikonin 200:seen.
Molemmat tekevät myös ammattikäyttöön sopivia kameroita. Nikonilta on puuttunut täydenkoon kenno, jolloin Canon on ollut todennäköisesti studiokuvauksessa niskanpäällä, jos kuvaajalle on riittänyt kinaria vastaava pikku kenno. Studiotyöskentelyyn on olemassa parempiakin vaihtoehtoja:
http://www.hasselblad.com/
Aika turha keskustelu, mutta hieman oikaisua kuitenkin soopan kirjoitteluun.
Vaikka Canon onkin yhtiönä hieman nuorempi kuin Nikon, niin kyllä se kuitenkin 30-luvulla on aloittanut kameravalmistajana.
Toimistotekniikka tuli mukaan suunnilleen 30 vuotta myöhemmin.
osuuksiaan markkinoista. Syy Conanin "suosioon" oli nopea digiaikaan lähtö ja sitä kautta markkinajohtajuus...mutta tilanne muuttuu.
Canonilla taitaa olla laajempi objektiivi valikoima ja kallein huippumalli esim. Mk-III varsin kova sana, (eiköhän siihen kakkuloineen saa hyvin helposti uppoamaan 8000 ekua). Joku on väittänyt että Canonin runot kestävät alle 4 tuuman naulojen naulaamista...
Missään tapauksessa Nikoneita ei perustellusti voi sanoa huonommiksi.
"...eiköhän siihen kakkuloineen saa hyvin helposti uppoamaan 8000 ekua..."
Pilkku virhe, 80 000€ on lähempänä totuutta. Pelkkä yksi runko maksaa tuon kahdensan tonnia ja niitä kuitenkin pitää olla pari kolme kappaletta.
Kahdeksalla tonnilla saa hyvän, nelikymppisen ympärille tehdyn, harrastajatason luontokuvaussetin, jolloin yli puolet hinnasta menee teleobjektiiviin.
Lehtikuvaajat ovat parhaiten esillä medioissa, joten tällainen vaikutelma todellakin tulee. Syyt(Suomessa) juontavat kuitenkin melko kauas. Parikymmentä vuotta alaa seuranneena voin kertoa hieman taustoja kehitykselle. 1980-luvun loppupuolelle saakka Nikon hallitsi ammattilaismarkkinoita n. 70-80% markkinaosuudella. Elettiin siis vielä Nikon F3 ja Canon F-1- aikakautta. 1988 Nikonilta tuli markkinoille F4, legendaarinen keikkarauta, jonka automaattitarkennus oli sen ajan mittapuulla hyvä ja nopea.
Noihin aikoihin Canon pisti bajonettinsa uusiksi, lanseerasi EOS-sarjan ja USM- lasit. Automaattitarkennuksen nopeus hyppäsi uudelle aikakaudelle. 1990-luvun alussa Nikonilla oli Suomessa monenlaista muutosta käynnissä, maahantuoja vaihtui Suomen I.C.I:ltä Suomen Interfotolle ja tuohon aikaan liittyi monenlaista epävarmuutta sekä toimitusvaikeuksia.
Canon iski Suomessa tähän rakoon ja teki täsmäiskun lehtitaloihin, jotka vaihtoivat kalustoaan kerralla Canoniin. Noihin aikoihin uusi ammattirunko tuotiin markkinoille n. 7-8 vuoden välein; Nikonin F5 oli tulossa vasta 1996, joten monetkaan eivät jääneet odottelemaan vaan vaihtoivat leiriä.
Nikonia käytetään edelleen paljon ammattikäytössä ja myös lehtitaloissa mutta kaluston jatkuva vaihtaminen merkistä toiseen ei ole rahallisesti kovin järkevää. Kuten alussa mainitsin, lehtikuvaajat ovat parhaiten esillä tiedotusvälineissä, joten luonnollisesti heidän käyttämänsä kalusto saa jatkuvaa mainosta.
Tietyt käsitykset jotka on juurrutettu ihmisiin, muuttuvat hitaasti. Edelleen yleinen käsitys on se että Canonin tarkennus on nopeampi kuin Nikonin ja että Canonin kuvat ovat kohinattomampia kuin Nikonin. Tosiasiassa esim. jo Nikon F5:n tarkennus oli nopeampi kuin EOS-1:n. Kohinassa Canonilla ei ole enää etumatkaa ja Nikon D3 on aivan omaa luokkaansa korkeilla herkkyyksillä.
Nuo legendat rautanaulojen hakkaamisesta saa jättää kaikilla merkeillä omaan arvoonsa. Nikonin ja Canonin ammattimallit ovat järeitä laitteita, jotka on suunniteltu kestämään päivittäistä ammattikäyttöä mutta timpurin tarvikkeita saa rautakaupasta. Tänä päivänä on aivan sama, kumman merkin hankkii. Molemmilla saa aivan varmasti laadukkaita kuvia jos kyvyt riittävät ja valinta on puhtaasti makuasia. Molemmilta löytyy myös laaja valikoima runkoja ja objektiiveja monissa hintaluokissa.
kun ne Nikonin D3:t tulee tosikäyttöön....
ja sitten voidaan verrata sitä EOS 1 Ds Mk III:een.....
Eräs tunnettu lehtikuvaaja sanoi, ettei lehtikuvan tarvitse olla edes terävä, kunhan niistä vain asia selviää.
Jos kuva on vaikka hyvä niin kyllä sen sanomalehtipaperi ja huolimaton paino tuhoaa.
Ei niin monta vuotta sitten käytettiin 2,6 MP:n Nikon D1:tä ja oltiin tyytyväisiä.
no huh huh. perehdy ekana painotekniikkaan,
ennenkuin rupeet latelee noita väitteitä.
t:painaja
painojälki hyvin usein pelkkää suttua, värien kohdistus puoli milliä pielessä, ei paljon hyötyä megapikseleistä...
Jos puhutaan sanomalehtien kuvista niin tuo vajaa 3Mpix riittää oikein mainiosti kaikkeen ei-mainosten kuvaamiseen. ja isoon osaan sanomalehtien mainoksistakin.
aikakausilehtien tapauksessa asiasta voidaan toki keskustella.
Tossa olin rotaationtyöntekijänä kesällä yhdessä isossa rotaatio(sanomalehti)painossa.
Levyjen asetus on tärkeä asia, mutta myös paperi mitä käytetään.
Venäläinen papru on jonkin verran halvempaa ja nää mainokset painetaan sille paperille. Laatuheittoa tossa Kondopogassa ompi aika reilusti, eli välillä on painolaatu priimaa ja koneet toimii ja sitten erä x ajetaan koneeseen ja katkoja&makkelia piisaa.
45 grammapainolla saadaan jonkin näköistä jälkeä, mutta resoluutiovaatimukset on aika matalat. Sanottaisko, että joku 150 dpi riittää tosi hyvin.
Sitten kun ruvetaan painamaan jotain lehteä 55 grammaselle, niin sitten rupee jo pikselit näkymään jossain ylisuurennetuissa kuvissa.
Mutta, levyjen kohdistus elää koko ajan, eli aina rullanvaihdon yhteydessä piti ottaa näytelehti linjalta ja kohdistella sitä kohilleen.
Painolaatu noissa newspaper -pohjaisissa tuotteissa on niin ja näin. Perusohje on se, että saapi selvää. Eipä noissa matalan katteen mainoslehdissä paljoa tuota dentiseettia mittailla.
Hesarin painopaikka on kuulemma aika hitsin moderni! Kun tässä ex-työpaikassa piti käsillä tehdän hitsin paljon, niin siellä hoitamaa hommat pitkälti robotit.
Sitä mä myös ihmettelen, kun hesari painetaan 42,5 grammaselle ja painolaatu on aikamoisen hyvä, kun otetaan huomioon grammapaino.
Huippulaatua ja nopeet prossut takaavat
nopean ja varman toiminnan äärinmäisissäkin
olosuhteissa.