Ovulaatiotesteillä ei tulosta, vaikka verikokeet normaalit

Heippa!

Meillä takana lapsettomuutta nyt 2 1/2 vuotta.Ollaan ensin asioitu yksityisellä ja nyt lääkäri kirjoitti lähetteen kunnallisiin lapsettomuushoitoihin.Mitään selittävää syytä lapsettomuuteemme ei ole löytynyt.

Minulle on tehty verikokeet, missä on testattu ovulaatiota 2 kertaa ja kummallakin kerralla progesteronihormoni on toiminut normaalisti tosin toisella mittauksella arvot olivat hieman alhaisemmat, mutta silti normaalit.Omituista tässä on se, että koskaan en ole saanut ovulaatiota näkyviin ovulaatiotesteillä ,vaikka olen testannutkin useamman kierron peräkkäin.Lääkäri suositteli minulle, että ostaisin digitaalisen Clearbluetestin ja nyt olenkin kahden kierron aikana testannut sillä enkä silläkään ole saanut ovulaatiota näkyviin.Siis mitä kummaa?Onko kenelläkään muulla käynyt näin, että verikokeet ovat normaalit, mutta testeissä ei näy ovulaatiota?

Kiertoni on aina 26-28 päivää, joten ovulaationi pitäisi olla siinä 12-14 kierron päivän tienoilla.Kuukautiskiertoni on hyvin säännöllinen.Tässäkin kierrossa tikuttelin seitsemänä päivänä, kun ajattelin, että jos ovulaationi ei olekaan ihan noina päivinä, mutta testin mukaan en ovuloi(yleensäkin olen tikutellut useamman päivän ajan).Onko kenelläkään muulla vastaavaa kokemusta?
3384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei!

Mulla on sama juttu. Olen sitä tikutellut useampana päivänä useamman kierron ajan, enkä ole koskaan saanut tikkuun kahta viivaa..Mulla myös verikokeiden arvot normaalit ja hoitojen alkuvaiheessa satuttiin ultraamaan juuri ovulaation aikaan eli se oikeasti tuli itsestään ainakin silloin. IVF-hoidoissa olen "muninut" yleensä hyvin eli vasta lääkkeisiin on ollut hyvä. Meilläkään mitään varsinaista syytä ei ole löytynyt, mutta IVF:kään ei ole tuottanut tulosta toistaiseksi. Yksi varhainen keskenmeno on ollut.

Olen nyt lihonut ja olen päättänyt pudottaa painoani, jotta saisin mahdollisesti ovulaation taas tulemaan. Joskus kuulemma sekin voi auttaa..

Tsemppiä sulle!

Äänestä

Eli minä kierronpäivinä testailet? Kiertosi vaikuttaa aika lyhyiltä, ts. tuli mieleen että ovis voi tapahtua selkeästi myöhemmin kuin voisi olettaa, mutta tuo loppuaika on normaalia lyhyempi. Siskollani oli näin, ovulaatiosta menkkoihin oli tosiasiassa vain 8-9 vrk. Hän käytti sitten kahden kierron ajan sekä clomeja, että keltarauhastukea ja sitten tärppäsi.

Äänestä
  • Hei

    Kiitos teille molemmille ja anteeksi näin myöhäinen vastaus, kun on ollut pari aika kiireistä päivää enkä ole ehtinyt koneelle!
    En ole ikinä ajatellutkaan, että ovulaationi olisi kiertopäivän 14 jälkeen ja olenkin aina testaillut mieluummin etukäteen ja lopettanut päivään 14 tai korkeintaan olen testaillut päivään 15.Täytyypäs seuraavan kerran jatkaa ovulaatiotestejä pitempään ja katsoa syntyykö sitten tulosta.Kiitos paljon!Tsemppiä ja jaksamista myös teille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyynel79 kirjoitti:

Heippa!

Meillä takana lapsettomuutta nyt 2 1/2 vuotta.Ollaan ensin asioitu yksityisellä ja nyt lääkäri kirjoitti lähetteen kunnallisiin lapsettomuushoitoihin.Mitään selittävää syytä lapsettomuuteemme ei ole löytynyt.

Minulle on tehty verikokeet, missä on testattu ovulaatiota 2 kertaa ja kummallakin kerralla progesteronihormoni on toiminut normaalisti tosin toisella mittauksella arvot olivat hieman alhaisemmat, mutta silti normaalit.Omituista tässä on se, että koskaan en ole saanut ovulaatiota näkyviin ovulaatiotesteillä ,vaikka olen testannutkin useamman kierron peräkkäin.Lääkäri suositteli minulle, että ostaisin digitaalisen Clearbluetestin ja nyt olenkin kahden kierron aikana testannut sillä enkä silläkään ole saanut ovulaatiota näkyviin.Siis mitä kummaa?Onko kenelläkään muulla käynyt näin, että verikokeet ovat normaalit, mutta testeissä ei näy ovulaatiota?

Kiertoni on aina 26-28 päivää, joten ovulaationi pitäisi olla siinä 12-14 kierron päivän tienoilla.Kuukautiskiertoni on hyvin säännöllinen.Tässäkin kierrossa tikuttelin seitsemänä päivänä, kun ajattelin, että jos ovulaationi ei olekaan ihan noina päivinä, mutta testin mukaan en ovuloi(yleensäkin olen tikutellut useamman päivän ajan).Onko kenelläkään muulla vastaavaa kokemusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu