Väsymys

-äiti saa näyttää väsymyksensä,tottakai,minä esimerkiksi makoilen reilusti sohvalla ja laitan lapselle leffan tms ja syötän valmisruokaa jne
-äiti saa hermostuakin mutta mitään hervotonta raivaria en lapsen nähden tekisi,mutta tyyliin hieman ääntä korottaen tai normaalia äänenssävyä tiukentaen että menetkö hetkeksi leikkimään tai olisitko nyt hiljaa tms on ihan ok.
-äiti voi minusta "vaatia" juuri tuota että lapsi poistuisi hetkeksi "silmistä":):)ainakin kouluikäiseltä voi tätä "vaatia" jo vallan hyvin
- itse toimin siis juuri suurinpiirtein näin kun nyt olen kirjoittanut,tällä hetkellä meillä on 5v:n kanssa "hermostuttava" vaihe kun hän kyselee koko päivän esim. "paljon kello" ja sitten että "paljon on plus 2 plus seitsemän":):):

Uskon, että ainakin osin on kyse juuri siitä ,ettei hermostumista ja ylilyöntejä uskalleta tunnustaa.
Olen varma, että jokainen kuria pitänyt vanhempi on joskus sortunut jälkikäteen kaduttaneeseen ylilyöntiin tai hermostunut lapselleen pahemmin kuin on pitänyt sopivana.
Se, mikä on kenenkin mielestä sopivaa, onkin jokaisen oma asia sitten, toki järkeä ja lakia noudattaen.

Kerran erään uhmaikäisen äiti oli lapsensa kanssa kaupassa. Viikon verran oli yöt menneet unetta ja lapsi oli koko viikon karkaillut, uhmannut, rikkonut ja sotkenut.
Kaupassa lapsi päätti ensin karata useamman kerran, sitten ryhtyä tyhjentämään hyllyjä ja lopulta vaatia karkkia äänekkäästi parkuen ja lattialle heittäytyen.
Äiti kielsi, pyysi,aneli ja käski. lapsi ei uskonut. Äiti nosti lapsen käsivarresta jaloilleen, mutta riuhtaisi nostaessaan vahingossa sen verran, että lapsen käsi menikin sijoiltaan.
Ehdottomasti pahasti liikaa voimaa, ylilyönti ja muuta epäsopivaa. Mutta oliko se pahoinpitely?

Eräs isä nosti pitkän riitelyn ja tappelun jälkeen päiväkodista myöhästyvän lapsensa väkisin tuolille, jotta saisi tälle kengät jalkaan. Käsivarsista nostettu lapsi pani hanttiin ja isä istutti lapsen vomallisesti. Lapsen pää osui tuolin takana olleeseen seinään, joka oli kipsilevyä. Seinään tuli klommo.
Inhimillinen erehdys ja vahinko, vai edesvastuutonta vanhemmuutta?

Eräs lapsi repi ja ruhtoi aina toisia lapsia välittämättä, miten pahasti nämä kaatuilivat tai satuttivat itsensä. Lapsesta oli hauskaa repiä toisia ja hän vain nauroi, jos toinen kaatui ja satutti itsensä. Äiti hermostui eräänä päivänä, lapsen taas revittyä pienmpiään toistuvasti puuttumisesta ja kielloista huolimatta ja päätti kiukussaan näyttää lapselle, miltä se tuntuu.
Hän otti lasta kädestä ja veti väkisin perässä kunnes lapsi kaatui. lasta sattui peppuun.
Törkeä pahoinpitely vai arvokas opetus?

Mielestäni edelliset ovat surullisia sattumuksia perhe-elämän matkalta, jollaisia ei tietysti toivoisi tapahtuvan, mutta joita tosielämässä silti sattuu.
Vanhempien pitäisi oppia virheitään olemalla silti samalla itselleen armollisia. Jokainen töppää joskus.
Samoin jokainen on joskus väsynyt ja tarvitsee aikaa itselleen jaksaakseen taas olla vanhempi lapsilleen. Siitä ei pidä huonoa omaa tuntoa potea!

Nykyään vanhemmuus on tiukkaan valvottu ja standartisoitu urheilusuoritus.
Lehdet, kirjat ja nämä palstat pursuavat neuvoja,niksejä ja vaatimuksia, miten pitäisi toimia.
Pitäisi olla samaan aikaan riittävän varakas uraohjus, pullantuoksuinen kotiäiti, päiväkotien ja koulujen neuvottelupöytien sanavalmis tähti ja taitava joka-alan erityisosaaja.
Ja mikä kaikista tärkeintä: Niin äidin, isän kuin lapsenkin pitäisi mahtua yhteiskunnan paineiden hänelle luomaan muottiin väsymättä ja valittamatta.

Saa olla väsynyt ja näyttää sen, saa hermostua, huutaa ja itkeä, mutta jotain täytyy olla vialla jos näin tapahtuu USEIN. Minusta olisi pikemminkin pelottavaa jos ihmiset ei koskaan näyttäisi oikeita tunteitaan. En tunne ketään joka ei olisi koskaan huutanut lapsilleen tai menettänyt hermojaan, purskahtanut itkemään jne.

Väsyneenä ja hermona tiuskin, joskus huudan.


"Ihan mielenkiinnosta kyselen kun tälläkin palstalla on niitä jotka meinaa ettei lapsille sais hermostua lainkaan...vai eikö sitä uskalleta vaan myöntää?!?"
-Ei uskalleta myöntää.

Tuli elävästi mieleen kun olin raskaana, päätin että minusta tulee äiti joka ei koskaan hermostu tai huuda lapsilleen :D Niinkuin varmaan aika moni muukin. Aika ruusunpunaista ;)

Ei äiti ole yli-ihminen eikä sen pidäkkään. On terveempää silti hermostu smiehelle jolta ei saa apua ja tulea tarpeeksi kuin lapsilel, mutta joskus toimii hiton paljon paremmin kun huutaa lapsilel niin mieskin hoksaa kerralla.. Eli itse ainakin pelitän tuolla hermostumisen osoittamisella ja viestitän miehelle kun vielä ei ole ihan tapissa noi hermot..

Jos on väsynyut niin on väsynyut. Kuka hyötyy siitä että sen yrittää peittää tai kieltää? Pitääkö olla böönis kotona että saa lepoa?

Sama jos hermot menee niin miksi pitää niellä ja kestää? Eihän ne muutkaan kun ne hermoja kiristää ja lämmittää! Sen sijaan kannatta amiettiä minkä viestin antaa kun germostuu. Jos lapset oppii mihin asti voi venyttää ennen kuin kärähtää niin ne alka pelittämään sillä kyllä nopsaan. Ylireagoinnin kanssa pitää siis olla tarkkana ettei anna "viholliselle" siitä uutta asetta. Kun mulla menee hermot niin usein otan sen pahimman pukarin nenätysten ja alan keskutelal missä mättää ja miksi. Kyllä se lapsikin tajuaa olevansa väärässä ja kohtuuton yms kun faktaa jutellaan. Lopussa on sitten vaihtoehto josta voi valita eli esim huoneen siivous tai joku ikävä rangaistus ja nimenomaan siellä huoneessa eli arestia tms kunnes on siivottu. Kyllä siinä järkikin voittaa uhman..

Niin ja kun väsyttää niin meikä painuu maate! Tosin väsymyksen tunteeseen on kolmivuorotyössä tottunut tietyllä tapaa eli sen kestää kun tietää saavansa nukkua tuolla tulevaisuudessa joskus. Meillä yksi lapsista valvotti ihan sikana niin että nukkumisesta ei kertakaikkiaan saanut revanssia. Lopulta iskin nyytin isälleen ja menin sohvalle nukkumaan ja kerroin että turha tuoda perässä! Kummasti uskoi ja hoiti ja lähti aamulla töihin kaiken kukkuraksi.. Seuraavalla kerralal uskoi kun sanoin että tahdon nukkua viikonloppuna rauhassa..

Eli kyllä minä jaan sen tiedon väsymyksestäni. Lapsillekin voin sanoa ihan hyvin etten jaksa nyt mitään kiukutteluja kuunnella ja pinna kiristyy sitten helposti jos aletaan vääntämään ihan tyhjästä. Kummasti ne tajua aja toimii sitten asiallisesti. Joskus joku alkaa kyllä testaamaan ja sitten jutellaan aika nopeasti siitä missä mennään ja kuka menee huoneeseensa ja kuka saa olla rauhassa jne. Varoitan myös aina siitä että kohta räjähtää ja harvoinpa ne tahtoo sitäkään kuulla eli tilanteet rauhoittuu aika sukkelaan silloin.

Vaikka onhan joskus pitänyt sitten vetää ihan överiksi ja paiskoa astioita tai ovia. Se ei vaan ole mun juttu, mutta showna toimii kyllä muuten ja on aika selkeä viesti.. Kerran siivoilin yksin talon eikä ketään kiinnostanut se pleikan tai netin tms sijaan. Kun homma oli tehty tein ruuaksi soppaa ja laitoin sen pöytään. Samaan aikaan saapui mun noutopitsa tien päähän! Oli aika kiinnostavia ilmeitä, mutta kukaan ei kysysnyt olisiko pitsaa ollut tarjolla kaikille jos olisi siivonneet mukana. Seuraavalla kerralla oli aktiivisempi osanotto.. Eli kyllä meikä juonii ja osoittaa mieltäänkin ihan tarpeen mukaan. En silti koe olevani mitenkään huono äiti vaan ehkä paljon rehellisempi kuin moni muu. Samalla on turha yrittää ruokkia mitään äitimyyttiä painolastiksi omille tytöilleni.

Ja ehkäö sokerina lopuksi; kun viime hiihtolomalla lapset alkoi oikein kunnola kinata jossain vaiheessa niin ne kaikki meni kahdeksi tunniksi ulos. Kumman rauhallista sen jälkeen. No, oli niille ulkoilun päälle odottamassa kaakaot ja kinkkupiirakka kun pakkastakin oli ihan kiitettävästi.. Loppuillan ne pelasi ja touhusi yhdessä sulassa sovussa ja äiti sai lukea kirjaansa..

kyllä minä näytän väsymystä..jne tunteeni.itkenkin kun itkettää,nauran kun naurattaa.kerron lapsille jos ovat jo isompia koululaisia että mikä mättää..ja pienillekin olen joskus sanonut että äiti on väsynyt.meillä jokainen saa näyttää tunteensa.