Kokeilkaapa joskus seuraavaa: kuunnelkaa ekaksi Stonesin debyyttialbumi vuodelta 1964, sitten Out of Our headsin jenkkversio vuodelta 1965 ja kolmanneksi Let it Bleed vuodelta 1969. Mielestäni Stonesin musa kehittyi todella nopeasti coverbiiseistä oman tyyliseksi perusrokiksi. Esim Let it Bleedin biisit ovat selkeitä suunnannnäyttäjiä vielä tämän päivänkin rokkibiiseille..
Stonesin musan merkitys
6
515
Vastaukset
- jumping jack
Totta puhut. Katselin tuossa männäviikolla ohjelmaa "live from abbey road", jossa esiintyi primal scream ja ei ollut kyllä esikuvasta epäilystä.
- juuffo
Alun Stones oli hieno r&b/ r&r -bändi. Sitten pääsivät kunnolla vauhtiin. Let it bleed, sticky fingers & exile on -levyillä soittaa huippu vireessä, luomisvoimassa oleva rock bandi! Senkin jälkeen on tullut hyvää tavaraa. Muutanmat viimeiset on olleet jo sitten taantumista. Ei kai keltään voi vaatia jatkuvaa huippu suoritusta. Kaiken kaikkiaan yksi ehdottomista rockin maamerkkien asettajista, huippu joukkoa!
- Riffirock
Samaa mieltä. Rollareiden uusimmat levyt ovat enimmäkseen kohtuullisen hyviä, mutta samaa imua kuin Let it bleedillä, Stickyllä ja Exilellä ei biiseissä tai aina soitossakaan valitettavasti ole..
- -korri-
Riffirock kirjoitti:
Samaa mieltä. Rollareiden uusimmat levyt ovat enimmäkseen kohtuullisen hyviä, mutta samaa imua kuin Let it bleedillä, Stickyllä ja Exilellä ei biiseissä tai aina soitossakaan valitettavasti ole..
jos minulta kysytään. Kuunnelkaa Satisfaction, Paint It Black ja Wild Horses peräkanaan ja kertokaa mulle, mikä bändi on tehnyt kovempaa rockia. Rollarit on rockin peruskallio. Ja livenäkin olivat loistava, joskus vieläkin (uusimpien keikkojen taso tuntuu olevan vaihtelevaa.)
- Rolling stones "diggar...
-korri- kirjoitti:
jos minulta kysytään. Kuunnelkaa Satisfaction, Paint It Black ja Wild Horses peräkanaan ja kertokaa mulle, mikä bändi on tehnyt kovempaa rockia. Rollarit on rockin peruskallio. Ja livenäkin olivat loistava, joskus vieläkin (uusimpien keikkojen taso tuntuu olevan vaihtelevaa.)
Olen kyllä samma mieltä kanssasi. Yksi
maailman parhaita rock-bändejä todellakin.
Onhan siellä toki muutama muukin, mutta niistä ei nyt sen enempää.
Biiseistä Brown sugar ja Can't you hear me knocking
ovat vertaansa vailla, etenkin Can't you hear me knocking biisissä loppujamittelu on aivan uskomattoman hienoa kuunneltavaa. Tuon kyseisen
biisin soittivat hesan keikalla.Ja onneksi soittivat.Kyllä uudemmasta rollarituotannosta You got me rocking on kova biisi.Rolling stones Forever! - wiiiif
Rolling stones "diggar... kirjoitti:
Olen kyllä samma mieltä kanssasi. Yksi
maailman parhaita rock-bändejä todellakin.
Onhan siellä toki muutama muukin, mutta niistä ei nyt sen enempää.
Biiseistä Brown sugar ja Can't you hear me knocking
ovat vertaansa vailla, etenkin Can't you hear me knocking biisissä loppujamittelu on aivan uskomattoman hienoa kuunneltavaa. Tuon kyseisen
biisin soittivat hesan keikalla.Ja onneksi soittivat.Kyllä uudemmasta rollarituotannosta You got me rocking on kova biisi.Rolling stones Forever!Rollarit on kaikkien aikojen rock-bändi! Alemmille sijoille jäävät niin Kinks, Beatles, Led Zeppelin, Cream kuin Hendrix yhtyeineen ja uudemmatkin yrittäjät, kuten Radiohead. Nykyisillä RS-papoilla vain kertakaikkisesti oli 60- ja 70-luvulla koko paketti hallussa loistavista biiseistä hienoon soitantaan ja Jaggerin legendaarisiin vokaalisuorituksiin, karismaattista liveä ja katu-uskottavaa imagoa unohtamatta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757