Sain juuri viestin, että lasten äiti ei pääse tapaamaan lapsiaan. Tämä oli nyt 10 kerta peräkkäin, kun hän peruu. Miten taas kerron lapsille, että ei äiti taaskaan tule.Lapset lähtivät innolla kouluun aamulla, kun tänään äiti on täällä kun tullaan koulusta. Säälittää kovin, kun sitä syntymäpäivälahjaa on odotettu ja odotettu! Miksi aina täytyy tehdä näin. Kunta antoi hänelle viime viikolla rahatkin matkaan! Tätä on tapahtunut nyt niin monta kertaa, että luulisi kunnankin jo uskovan, ettei rahat mene siihen mihin ne annetaan!
Miksi aina käy näin
harmittaa
191105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
siis jo viime viikolla antoi rahaa, ilmeisesti alkoholisoituneelle äidille ja kuvittelee, että hänellä olis tällä viikolla vielä matkarahaa jäljellä.
Meidän vanhemmille on annettu vain maksusitoumukset matkalippuun.
Tiedän tuon tunteen, mikä sulla nyt on.
Itse on vähintään yhtä pettynyt, kuin lapset.
Tosin itse on jo osannut varautua pahimpaan, mutta silti sitä aina jaksaa toivoa, että jospa nyt edes kerran tulisi, kun on luvannut.
Meillä oli sitten vielä se, että lupailivat ties mitä synttärilahjoiksi. Joskus olivat jopa ostaneetkin jotain, mutta sitten viinan himossa jo ehtineet myydä, ennen kuin tänne asti pääsivät.
Kun lahjat on juotu ja matkarahoista ei senttiäkään jäljellä, niin paha sitten on tulla.
Lapsille kuitenkin pitäis yrittää jotenkin nätisti selittää ja antaa heidän itse vetää syistä omat johtopäätöksensä, ei lapset kuitenkaan ole tyhmiä.
Yleensä olen itse sanonut, että olen tosi pahoillani ja surullinen lasten puolesta, kun tapaaminen peruuntui, mutta että äiti ilmoitti, ettei pääse. Eli kerron niillä sanoilla ja selityksillä, mitä itse äidiltä olen kuullut.
Onneksi sentään sait ilmoituksen peruuntumisesta. Meillä pahimmillaan on odoteltu monta tuntia ja ihmetelty miksi ei mitään kuulu. Vasta viikkojen päästä sitten taas saattoivat soittaa, et tulivat kipeiksi tai vast.
Lapset ovat yleensä sen valheen, jonka sellaiseksi tunnistavat, kuitenkin ottaneet vastaan tavallaan helpotuksesta huokaisten, että syy olikin sairaus, eikä se ettei vanhemmat välitä heistä.
Olen heidän myös antanut pitää tunteensa ja kuvitelmansa.
Isompina eivät enää ole halunneet uskotella itselleen, vaan ovat todenneet vain tosiasiat, joihin olen vastannut hiljaa myönnellen.
Pienten kanssa se on niin paljon vaikeampaa.
Siinä itselläkin sydän särkyy.
Meidänkin nuorimman äiti on jättänyt usemman tapaamisen väliin, eikä ilmoita mitään l. ajetaan tunti yhteen suuntaan ja odotetaan äitiä tulevaksi, kunnes todetaan ettei taaskaan tule.
ennen kuin olisin saanut varmistettua, että äiti varmasti siellä tapaamispaikassa on.Joko äidiltä itseltään, tai hänen kanssaan pitäis olla vaikka sossu, joka voisi sulle asian varmentaa.
Välillä onnistuu, välillä ei. Viime kerralla vastasi puheluuni ja sanoi ettei tule, edellisellä kerralla oli sosiaalityöntekijälle samana aamuna vannonut olevansa paikalla, mutta eipähän vaan ollut.
Pride-koulutuksessa pitää lakkauttaa ideologia jaetusta vanhemmuudesta, koska se ei toimi. Samoin on sijareiden lakattava jaetun vanhemmuuden nimissä hehkuttamasta valheellisesti lapselle, että heidät hylänneet vanhemmat rakastavat ja välittävät näistä lapsista, koska se ei ole totta. Jaetun vanhemmuuden tilalle pitää kertoa totuus eikä valehdella. Jos vanhemmat sitten ilmaantuvat odottamatta, niin sehän on iloinen yllätys. Lopettakaa se odottelu ja ilmoittelu lapselle, että huomenna äiti tulee, jos olette jo moneen kertaan kokeneet, että hän ei tule. Miksi ette yhtään säästä lasta. Miksi pitää lapselle tarjota odottelu, vaikka näkeehän lapsi sen äidin jos tämä paikalle ilmestyy eikä tarvitse pettyä, jos ei ilmesty.
Epäilen, että te omaa profiilianne vaan nostatte epäammatillisella menetelmällä lupailemalla vastoin kokemustanne, että äiti taas on tulossa, ja saatte sitten sädekehän päänne päälle, että te olette paikalla. Lapsen tunteet eivät teihin silti siirry, jos eivät ole siirtyäkseen.
Meillä pettymyksiä on ollut jatkuvasti. Olen nyt tehnyt päätöksen, että en kerro enää lapsille tapaamisista. Kun äiti sitten joskus tulee olkoon yllätys heille. Niin monet itkut on itketty. Viimeksi tyttö sanoi, että vihaa äitiä!
Meillä oli tässä muutama vuosi sitten sossu, joka huusi minulle pää punaisena, että en saa sanoa lasten aikana äidistä mitään negatiivista. Satuin vaan sanomaan, että siihen pitäisi tulla parannus, kun äiti vaan lupaa ja lupaa. Muut asiat vaan vievät hänet mennessään ja lapset ovat sivuasia. Satuttaa, kun näkee kuinka pettyneitä lapset ovat!
silloin kun lapset oli meillä pieniä ja äiti niin usein petti lupauksensa tulla, niin rupesin sen sitten lapsilta salaamaan, eli ajattelin, että uskon vasta, kun äiti on oven takana, enkä lapsillekaan turhia toiveita halua herättää.
Sekään ei ollut hyvä juttu.
Kun kerran, pari oli äiti yllätyksenä sitten tullut,
seurasvi siitä se, että lapset kyttäsivät jokaista pihaamme ajanutta autoa ja innoissaan odottivat, että taas se äiti tulee yllätyksenä.
Siitä tulikin sitten tavallaan lähes päivittäisiä pettymyksiä heille. Sitten muistaakseni rupesin varovasti vihjailemaan, että saattaa olla, et äiti tulle, oli jotain puhetta, mutta ei ole vielä varma, et katsotaan. Se sitte toimi paremmin.
Nythän on niin, että kun vanhemmat juttelevat suoraan puhelimessa lastensa kanssa, niin he siinä lupaavat lapsille, ties mitä jota sijari ei mitenkään pysty välttämään tai kontrolloimaan.
Se onkin just sitä pahinta lajia, kun suoraan lapsille luvataan ja sitten heidät törkeesti petetään.
Ne lupaukset kun eivät vain rajoitu pelkkiin tapaamisiin, vaan kaiken maailman kalliisiin lahjoihin, joita vanhemmilla ei ole aikomustakaan edes hommata. Tai sitten lupaavat, että ensi viikolla mennään sossuun ja sovitaan, minä päivänä muutatte takasin kotiin, että asiat ovat nyt niin hyvin vanhemmilla, ettei mitään estettä ole jne.
Meillä ne kotiinpaluulupaukset ovat herättäneet lapsissa lähinnä pelonsekaisia tunteita ja levottomuutta, et kun niin vakuuttavasti sanoi, niin joudutaanko nyt kotiin takas.
Lapsilla siis on yhteys vanhempiin koko aika. Se mitä he keskenään juttelee tai lupailee on eri asia, siihen et voi vaikuttaa. Sehän on positiivista, että soittelevat, ja lapset huomaavat, että vanhemmat muistavat ja tai ainakin haluavat kuulla heidän äänensä kun kerran soittavat. Pahemminkin voisi olla.
vaan eivät mitenkään säännöllisesti edes ole soitelleet ja yhteyksiä pitäneet.
Sehän se vielä enemmän harmittaakin, että kuukausiin, jopa vuosiin ei kuulu vanhemmista mitään, mutta kun taas ottavat yhteyttä alkaa sama lupailu ja lasten pään sekottaminen niillä katteettomilla lupauksilla, joista suerauksena lapsille vain isot pettymykset.
Hetken jo ehtivät salaa toivomaan, et jospa nyt edes, mutta ei.
mutta annettuihin lupauksiin on sanottava kaikkiin, että sen toteutuminen ei ole varmaa. Vanhempi pitää lupauksensa, jos suinkin pystyy, mutta saattaa tulla esteitä, jotka estävät lupauksen täyttämisen. Näin puhutaan aivan pienelle lapselle.
Kun lapsella on ikää sen verran, että ymmärtää jo sen, että on olemassa aikuisten juomaa nimeltä alkoholi, voi hänelle puhua siitä, miten alkoholi vaikuttaa ihmiseen, jos sitä juo liikaa. Eli lupauksia ei pysty pitämään, vaikka ensin hyvä aikomus olisi ne pitääkin. Jos hyvinkin pienet ymmärtävät tämän ja itse olen käyttänyt tuota Amalian jälkimmäistä tapaa pettymysten estämiseen. Rehellisyys se maan perii näissäkin asioissa.
10 x pettymys samasta aiheesta on jo vähän liikaa. Kyllä aikuisten tulee pystyä suojelemaan lasta jatkuvilta pettymyksiltä.
jotka joka päivä soitamme,kirjeitä kirjoitamme,laitamme paketteja.
lomia ja tapaamisiamme emme peru kertaakaan.Sen minkä lupaamme pidämme,ostamme sekä pieniä yllätyksiä.Teemme kaikkemme jotta lapsella on hyvä ja turvallinen olo luonamme.Emme läträile
viinojen kanssa.Toivoisin jokaisen vanhemman jaksavan yrittää saada lapsensa silmät loistamaan.
jätä saapumatta tapaamisiin. Minulle sijarit tekivät likaisen teon. Menin sosiaalilautakunnan tekemän päätöksen mukaisesti määrättyyn tapaamispaikkaan ja lasta ei tuotu paikalle. Tapaamispaikkaan pääsin kyllä, siellä oli sovitusti oven aukaisija. Syy miksi ei lasta tuotu, on lapsen narsisti isä joka oli halunnut lapsen juuri silloin. Sijaisvanhemmat ilmoittivat, että tapaamisen rajoitus koskee ainoastaan minua eikä muita. Palasin monen tunnin reissultani mukanani valmistamani pikkuleipätaikina, olimme lapseni kanssa edellisellä tapaamisella sopineet että yhdessä hänen kanssaan leivomme tapaamisella ja että teen taikinan ja tuon kaulimen ja muotteja ja leivinpaperia. Se oli liikaa sijareille ja isälle. Tuo on tosi juttu, jos joku nyt yrittää mitätöidä livautan sijaiskodin nimen tänne.
tehtiin ikävä temppu. Samoin lapsellesi.
Varmaan lapsesi oli tosi pettynyt, jos olitte vielä tollasta erikoiskivaa yhdessä suunnitelleet ja sitten toiset pilas koko jutun.
Mitenkähän mahtoivat lapselle asian selittää.
Todella ajattelematonta. Eivät ottaneet huomioon sen enempää lapsen kuin sinunkaan tunteita.
Ihmetellä täytyy mitä ihmisten päässä liikkuu, kun ei edes tuollaisia asioita osata asiallisesti hoidella ja inhimillisyys puuttuu kokonaan.
Mä en olisi aina halunnut alkkisisältäni kuulla lupauksia siitä ja tästä -ja sitten taas pettyä. En osannut lapsena ollenkaan ajatella, että 'no tärkeintä, että isä kuitenkin soittaa ja haluaa kuulla ääneni'. Vaikka olin pienikin lapsi muistan kuinka isän soitto aiheutti ison tunnekuohun. Ensin olin hurjan onnellinen ja sitten niin pettynyt, että itkin öitä läpeensä. Lapsi ei osaa laittaa oikeisiin mittasuhteisiin tuollaisia lupauksia ja nuo lupaukset edustaa tällaisessa tilanteessa jotakin paljon merkityksellisempää kuin vain lahjaa tai tapaamista. Mulla meni aina paremmin silloin kun oli kohtuullisia aikoja soittojen välissä. Ei tarvinnut elää jatkuvassa tunnekouhussa.
Olin myös iloinen, että mulle kerrottiin koko ajan kuitenkin, että kaikesta huolimatta isä rakastaa. Koskaan ei puhuttu pahaa -eikä edes totuutta. Sain itse sitten ymmärtää asian tosi laidan kun kasvoin teiniksi ja silloin ymmärrys jo riitti paremmin -vaikka olinhan sen jo arvannutkin. Paljon parempi niin. Olin tuosta pumpulista tyytyväinen, sain kasvaa rauhassa eikä tarvinnut pikkupäällä yrittää ymmärtää enemmän kuin oikeasti pystyin.
peruuttelivat sovittuja tapaamisia miten milloinkin, ihmettelivat sitten raporteissaan miksi ihmeessa saaavuin aina sovittuihin tapaamisiin....
etta pettymysten tuottaminen lapselle on heidan tarkea kasvatustehtavansa, psykiatri Luikuri lupasi ottaa vastuun osaston toiminnasta, mutta erosikin yllattaaen,,,
Eikö sinulla ollut muita läheisiä kuin alkkisisä. Jotenkin ajattelisin, että sijoitetun lapsen suhdetta sitten muihin läheisiin kuin siihen epäluotettavaan, pitäisi pyrkiä sitten sitäkin enemmän pönkittämään, ettei hän tuntisi itseään aivan unohdetuksi omiensa maailmasta. Jos havaitaan, että esim. isä puhuu pikkulapselle palturia kerta toisensa jälkeen voitaisiin vahvistaa tapaamisia ja suhteita vaikka äitiin senkin edestä, tai isovanhempiin. Olen samaa mieltä, että lapselle mielipahaa aiheuttavaan aikuiseen ei kannata uhrata lastensuojelun voimavaroja.
tää meni väärään paikkaan, mutta pätee varmaan aloittajan ongelmaankin.
Oli muitakin. Mutta ne isän katteettomat lupaukset silti sattuivat kipeimmin.