Taloyhtiön hallitus

Simppu

Ihmeissäni luin sieltä täältä viestejä palstalla taloyhtiön hallituksen vallasta.

Voi voi ja voi kauhistus. Olemmeko me ihmiset todella noin kiukkuisia ja sitämättömiä toisiamme kohtaan. Tunteeko joku käsiteen suvaitsevaisuus?

Meidän taloyhtiössä ei ole mitään ongelmia, mutta meitä on todennäköisesti sattunut samanhenkinen porukka asumaan saman katon alle. Enimmäkseen ikäihmisiä, mutta on aivan vielä kannettavia ja vaunuissa nukkuvia ihmisalkuja. Kaikki olemme hyvässä sulassa sovussa keskenämme. Tervehdimme ja vaihdamme jopa kuulumisia keskenämme.

Kyllä hyvä sopu sijaa antaa !

13

2295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erkki

      Aina löytyy näitä heti-mulle-kaikki-nyt-minä-minä ihmisiä. Jossakin heidänkin on pakko asua. Sääliksi käy näiden talojen isännöitsijää, hallitusta, huoltomiestä, siivoojaa, lehdenjakajaa, postinkantajaa, seinänaapureita...

      Toisaalta juristit tarvitsevat juuri tällaisia kansalaisia. Mikäli kaikki olisimme tuumaan taipuvaa ystävällismielistä joukkoa, niin kenenkäs taskusta juristin leipä sitten otettaisiin.

      Ei muuten riidellä meidänkään talossa yhteisesti päätetyistä asioista.

    • timo

      mekin olemme ihan hyviä kavereita keskenämme.

      Ei ole kyse yhteisestä makkarangrillauksesta vaan siitä että noudatettaisiin asunto osakeyhtiö lakia. Onnittelen jos siellä teillä päin asiat on kunnossa.

      Meillä isännöitsijä ja hallitus toteavat ettei laki koske heitä.

      Mutta ei se silti kenestäkään vihamiehiä tee. Asiat riitelee ei ihmiset.

      • Häirikkö-Elina

        Kunpa meidän taloyhtiön hallitus ajattelisikin noin: asiat riitelevät, eivät ihmiset!

        Kun hallitus tekee typeriä, yhtiön edun vastaisia ja jopa laittomia päätöksiä, osakkaat jupisevat itsekseen mutta eivät uskalla sanoa mielipidettä ääneen. Kun minä ainoana sanon ääneen sen mitä sanomista on, hallitus väittää että rettelöin, ja kostaa minulle joka käänteessä.

        Minulle huudellaan että sairastan selvästi skitosfreniaa, että käytän varmaan huumeita enkä kasvata lapsiani.

        Toisaalta tämä samainen rouva, joka syytti minua lasteni hemmottelemisesta pilalle ja kasvattamisesta ilman rajoja ja jonka mies tietysti kuuluu hallitukseen, meni supattamaan 10-vuotialle pojalleni kahden kesken, että " Kerropa isälle että äitisi AINA huutaa sinulle! ". Ko. rouva oli aikanaan kovasti tykästynyt ex- mieheeni. Erosin vuosia sitten ja jostain syystä rouva suuttui minulle eroni vuoksi, vaikka olisi luullut hnen päinvastoin ilahtuneen siitä että tein miehestäni vapaata riistaa, siis sinkkuihmisen jota ko. rouvakin sai koettaa havitella itselleen. Poika tuli saman tien kertomaan minlle mitä ko. rouva hänelle sanoi ja pahoitti kovasti mielensä äidin haukkumisesta. Oli iso työ selittää lapselle ettei mokoma manipulointi ole sen arvoista että siitä kannattaisi välittää...

        Eräs hallituksen jäsen ( mainitun rouvan mies ) sanoi minulle suoraan että hallitus aikoo savustaa minut taloyhtiöstä ulos.

        Esimerkkejä hallituksen tekemistä päätöksistä:

        - Lapset eivät saa pihalla ollessaan leikkiä pihanurmikolla, koska nurmikko menee pilalle. Toisaalta, koska koko on piha on nurmettu, lapset eivät siis saa oleskella pihalla ollenkaan. Hallitus jakoi kaikkien asukkaiden postilaatikkoihin kirjeen, jossa luki että lapsille on varattu pihalla leikkipaikaksi hiekkalaatikko, ja sen pitää riittää ( yhtiössä ei asu ainuttakaan alle koulukäistä lasta! ). Sen sijaan aikuiset kyllä saavat ihan rauhassa kävellä nurmikolla, oikaista pihalleen vastakylvetyn nurmikon poikki. Huoltoautot saavat parkeerata nurmikolle ( koska työmiehet eivät millään jaksa kävellä kahtasata metriä parkkipaikalta pihalle; mainittakoon että pihalla on leveä asfaltoinut pyörätie, jolle myös mahtuisi parkkeeraamaan, mutta autot jostain syystä parkeerataan nimenomaan nurmikolle ). Hallituksen pj. itse silkkaa laiskuuttaan ajaa autolla ulko-oven eteen ja kurvasi kerran oveni edestä suoraan vasta kylvämäni nurmikon yli - arvatkaa alkoiko ruoho kasvaa?

        - Tietyt pihaleikit ovat kiellettyjä. Lapset eivät saa leikkiä 1. piilosta ( jos menevät puun taakse piiloon, puu voi vahingoittua; toisaalta hallitus jokaisessa yhtiökokouksessa anoo lupaa puiden kaatamiselle tontilta, koska puut "varjostavat ja roskaavat"; jos lapset menevät pensaan taa piiloon, pensas menee rikki; toisaalta kaikki talvella aurattu lumi kasataan aina nimenomaan samaisen pensaan päälle ja hallituksen pj. itse oikaisee postilaatikolleen pensaan läpi ja työntäessään mahtavan ruhonsa pensaaseen kiinni repii siitä oksan poikineen; jos lapset piiloutuvat nurkan taakse se on järjestyshäiriö ), 2. konkkaa ( ärsyttää kun lapset juoksevat ja nauravat ), 3. polttopalloa ( koska pallohan SAATTAA lentää ikkunaan; ei tosin ole koskaan lentänyt, mutta onhan se ärsyttävää katsoa kun kolme lasta nauraa äänen ja viihtyy ja iloitsee ), 4. hippaa.

        - Toisten taloyhtiöiden lapset eivät saa tulla meidän pihalle leikkimään. Tämä ei tietenkään koske hallituksen jäsenen oman pojan kavereita eikä hallituksen pj:n lapsenlapsia. Sen sijaan se koskee ennen kaikkea minun poikani kavereita, heidän läsnäolonsa on kuin punainen vaate.

        - Minä en saa hallitukselta lupaa rakentaa rivitaloasuntooni takkaa, koska siitä seuraa "savuhaitta". Hallituksen jäsenten pihagrilleistä ei tietenkään tule savuhaittaa. Savun haitallisuus riippuu näet siitä, kuka sitä savua ilmaan päästää. Makkarankatku ei haittaa, jos se on lähtöisin hallituksen pj:n pihagrillistä, mutta takkani savupiipusta ylös taivaan tuuliin lentävä savu sen sijaan olisi huomattava ympäristöhaitta. Kun halusin pihalla tavatessani keskustella asiasta hallituksen pj:n kanssa, hän heittäytyi mykäksi ja kieltäytyi puhumasta, ja kun kävelin vähän matkaa hänen vieressään pihalla ja yritin sinnikkäästi kysellä, hän raivostui ja käski minun häipyä, minä kuulemma jälleen kerran "häiriköin", uhkasi tehdä rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta ja järjestää minulle kirjallisen varoituksen häiritsevästä elämästä, kun "kiusaan" ihmisiä kotipihalla ( pihalla leikkiviä lapsia sen sijaan saa kiusata ja pelotela vaikka miten paljon! ).

        -Hallituksen pj. siirsi piha-aitaansa viitisen metriä eteenpäin yhtiön tontille ja kaksinkertaisti piha-alueensa; omasta mielestään hän sai tehdä niin, koska se oli hallituksen yksimielinen päätös, jota kukaan ei yhtiökokouksessakaan uskaltanut vastustaa ja koska hän teki sen omalla kustannuksellaan ( eli kiittäkäämme häntä kädet ristissä siitä ettei hän teettänyt työtä taloyhtiön piikkiin! ).

        Lisäksi hallituksen jäsenet kiskovat pensaita irti maasta kun itse kyllästyvät niihin, kysymättä muiden asukkaiden mielipidettä. Esim. yhtenä päivään kun tulin töistä, pyykkinaruja ympäröivät sireenit oli kaadettu ja kiskottu juurineen maasta. Hallituksen pj. oli ne joutessaan kaatanut. Hänen mielestään ne kasvoivat liian tiuhassa ( joten harventamisen sijasta kokonaan pois - eikö olekin loogista? )ja olivat "näköeste" ( jokainen tietenkin tahtoo esteettömän näköyhteyden pyykkinaruihin, sehän on selvä! ). Sama mies on omin lupineen kiskonut irti myös kurttulehtiruusupensaat. Joka syksy ja kevät hän jyrsii kirveen ja sahan kanssa rikki ainakin yhden istutuksen. Ikinä en ole kuullut että hän olisi kysynyt jonkun muun mielipidettä. Hä vihaa oven eteen istuttamaani, runsaasti kukkivaa juhannusruusupensasta ja vaatii minua kaatmaan sen, koska se kuulemme "lisääntyy kuin rutto", ja sitä paitsi valkoinen on kuulemma väärä väri ruusulle, ruusun kuuluu olla punainen. Pidän pensaan aisoissa, karsin uudet taimet pois heti kättelyssä enkä todellakaan päästä sitä rehottamaan liikaa enkä valtaamaan enempää maa-alaa, jottei herran rauha häiriinnyy. Mutta silti se pitäisi hävittää, ja minä olen "aina vastahankaan" ja "riidanhaluinen" ja "yhteistyökyvytön" ja "jatkuvasti rettelöin", kun en tuhoa sitä kokonaan.

        Lisäesimerkkejä olisi vaikka kuinka, mutta jo näiden kirjoittaminen sai sormenpäät kipeiksi.

      • taloyhtiössä
        Häirikkö-Elina kirjoitti:

        Ymmärrän hyvin Elinaa ja tiedän, että moni muu on joutunut asuintalossaan samaan tilanteeseen. Keskustelin kerran kauan sitteen noista taloyhtiöihin liittyvistä ongelmista ja ihmisten välisistä suhteista yhteisössä. Muistan kuinka eräs mieshenkilö sanoi "ei kannata ryhtyä taisteluun vähemmistönä taloyhtiössä - ei muuta kuin asunto myyntiin ja yritystä uudessa yhteisössä". -Pärjätäkseen "sille ylivallalle" taloyhtiössä, on oltava hiljaa ja hissukseen tai sitten vaihdettava asuinpaikkaa.

        J nyt joku varmaan sanoo että muuta pois. Hui hai, en varppina muuta! Sitähän ne tolvanat juuri toivovat että muuttaisin. Minähän en lähde kotoani minnekään.

        Liian paljon tässä maailmassa toimitaan niin, että törkimyksiä hyvitellään ja heille annetaan periksi, jotta itse "päästään vähemmällä". Sillä kertaa todella päästäänkin vähemmällä, mutta pitemmän päälle joudutaa yhä syvemmälle suohon: törkimysten vallanhalu vain kasvaa, mikään ei riitä, ja mitä kauemmin heidän antaa mellastaa, sitä vaikeampi heidän toimiinsa on myöhemmin puuttua.

        Tämä pätee kaikkiin törkimyksiin, siis muihinkin kuin hankaliin taloyhtiön hallituksiin, mm. pirullisiin anoppeihin, työpaikkakiusaajiin, luonnehäiriöisiin puolisoihin ja epärehellisiin autokauppiaisiin.

      • Ellu täällä taas
        taloyhtiössä kirjoitti:

        No niin, tulihan se sieltä: "Muuta pois"!

        Kyllä jotain voi tehdäkin, siis muutakin kuin antaa periksi.

        Kopioin tähän toisaalle tällä palstalle kirjoittamastani jutusta osan. Kirjoitin vastauksen nimimerkillä "mie" jolle kulle, joka kyseli mitä tehdä kun as.osakeyhtiön hallitus rikkoo lakia:

        --------------

        Mitä voit tehdä?

        1. Ota yhteys isännöitsijään. Kerro että hallitus toimii lainvastaisesti/ asiattomasti. Mainitse numerolta ne lakipykälät joita on rikottu. Laki löytyy esim. osoitteesta www.finlex.fi ja hakusanaksi asunto-osakeyhtiölaki.

        2. Kirjoita hallitukselle kirje johon vaadit kirjallista vastausta. Mainitse kirjeessäsi että sinulla on oikeus saada vastaus esittämiisi kysymyksiin. Ota kirjeestä itsellesi kopio. Käytä ehdottomasti kohteliasta sanamuotoa, koska jos jutut ovat sitä luokkaa että saattavat mennä käräjille, teet asiallesi hallaa jos dokumenttien joukossa on kirjoittamasi törkeä, epäkohtelias tai muuten asiaton kirje. Mitä asiallisempi olet itse, sen vahvemmilla olet. Mainitse kirjeessä pykälät joita on rikottu, kysy kohteliaasti onko hallitus toiminut lainvastaisesti esim. tietämättömyyttään. Kysy esim. onko hallitus tietoinen siitä, että sen tehtävänä on ajaa yhtiön ja osakkaiden etua eikä omiaan, tunteeko sen ns. yhdenvertaisuuspykälän ja tietääkö se että ko. pykälän noudattamisen valvominen kuuluu sen erityistehtäviin. Jne. jne.

        --------------------------------

        Tuohon lisäisin vielä,että mikäli hallitus todella rikkoo lakia ( ja asukas voi osoittaa ne pykälät joita vastaan se on rikkonut ), osakas voi ottaa yhteyttää tilinarkastajaan.

        Vasta tämän palstan ansiosta olen saanut tietää, että tilintarkastajan hommiin kuuluu myös valvoa että yhtiössä noudatetaan lakia, ja että jos tilintakastajan tietoon tulee, että hallitus on rikkonut lakia, hän eri voi myöntää hallitukselle vastuuvapautta.

        Tiettääkö joku:

        Päteekö tämä myös silloin, kun tileissä sinänsä ei ole mitään lain tai asetusten vastaista, vaan rikkomukset liittyvät muihin kuin raha-asioihin?

      • Timo
        Ellu täällä taas kirjoitti:

        kun pykälä on tiedossa voi ottaa yhteyttä tilintarkastajiin onko tosiaan niin.

        Siitä kirjeestä jonka lähetin hallitukselle ja ilmoitin mitä lakipykälää vastaan ovat toimineet kaikki oikeassa järjestyksessä jne seurasi pelkkä hiljaisuus ja myöhemmin tokaisu: ei tälläisen tloyhtiön mitään lakia tarvitse noudattaa.

        Sen tiedän että osakas voi itse olla myöntämättä vastuuvapautta hallitukselle kun se on asianmukaisesti kirjattu ja osoitettu ja se on pakko littää pöytäkirjan liitteeksi. Mutta aina nämäkään toimenpiteet eivät muuta tilannetta.Sinne ne vaan homehtuu muiden paperien joukkoon.

        Tarvitaan edes vähän samaa asiaa ajavia osakkaita tai riitävän ponteva juristi osakkaaksi taloyhtiöön silloin kyllä joskus on saatu asiat asiallisen kuntoon.

        Tai asialle voi koittaa saada joko julkisuutta tai viedä sitä eri instansseissa eteenpäin.

        Ihmiset ovat aika arkoja maineestaan kukaan ei kuitenkaan halua olla lainrikkoja että hyvä tapa on tehdä asioista avoimia ja tiedotaa niistä riittävästi. Mutta riitely vahingoittaa aina asian etenemistä. Ja missään nimessä ei kannata mennä henkilökohtasuuksiin, se ei edes kuulu koko as oy lain piiriin.

        Hankippas sinä Elina itsellesi as oy lakikirja niin pääset jyvälle oikeuksistasi.

      • Paha Ellu
        Timo kirjoitti:

        Mitä lainkohtaa taloyhtiösi hallitus oli rikkonut?

        Ehdotan että kirjoitat suoraan tilintarkastajalle ja muistutat että hänen hommiinsa kuuluu huolehtia lain noudattamisesta, kerrot kirjoittaneesi kirjeen hallitukselle saamatta mitään vastausta ja liität kopion hallitukselle kirjoittamastasi kirjeestä.

        Yksi asia minkä voit tehdä on soittaa suoraan käräjäoikeudelle ja kysyä konkreettista neuvoa. Soitosta voi mainita, jos vielä joudut kirjoittamaan hallitukselle. Luulisi niiden vähän säikähtävän jos kuulevat että olet jo puhunut taloyhtiön asioista laki-ihmisille ( eiväthän he tajua että pelkkä neuvojen kysyminen esim. siitä miten kokouksen päätöstä moititaan, siis byrokraattisista kiemuroista selvän ottaminen, ei sinänsä merkitse oikeusjutun aloittamista ).

        Kaikista kirjeistään kannattaa säilyttää kopio, ja ne kannattaa laatiakin sitä silmälläpitäen, että ne kenteis joskus esitetään raastuvassa todistusaineistona. Ts. ne kannattaa laatia niin kohteliaaseen ja asilliseen tyyliin kuin ikinä. Ei mitään nimittelyä tai vittuilua ( vaikka kuinka sormia syyhyttäisi pistää sekaan jotain kärkevää tai ivallista! )

        Käräjille meneminen ei todellakaan innosta, mutta yksi mikä ehkä suojaa siltä, että tarvitsisi mennä niin pitkälle, on HUUMORI. Nuo tyypit eivät pelkää mitään niin paljon kuin naurunalaiseksi joutumista.

        Kannattaa aina ensin yrittää puhua asiallisesti, mutta jos ei onnistu ( kuten luultavasti ei onnistukaan ), ei pidä raivota, ivata, itkeä tillittää eikä riidellä vaan tehdä selväksi että he ovat törttöilyssään pelkästään naurettavia. Voi vaikka nauraa maha kippurassa sille miten HUVITTAVIA he ovat tärkeilyssään. Kun hallituksen pj. yritti pelotala minua työntämällä naamansa kiinni naamaani ja jupisemalla silmät vihaa leimuten, että " kyllä sinäkin ämmä vielä taivut!", minä purskahdin nauruun ja sanoin että " sinä se olet aivan mahdottoman hauska mies, en tiennytkään että olet noin lahjakas koomikko, eipä tarvitse katsella telkkarin viihdeojemia, riittää kun katsoo sinun touhujasi!" . Sehän oli ukkopololle kestämätöntä että joku NAUROI hänelle. Hän meni tulipunaiseksi ja kääntyi äkkiä kannoillaan.

        On aina parempi edetä muuta kautta kuin oikeusteitse, mutta minusta on parempi vaikka sitten lähteä raastupaan kuin vaieta ja myöntyä.

        Lohdullista, etten ole ainoa näiden asioiden kanssa kamppaileva ja että on joku kohtalotoveri, joka tietää miltä tuntuu YKSINÄÄN puolustaa lain noudattamista mielivallan ja totaalisen typeryyden keskellä! Kun muut ehkä itsekseen pudistelevat päätään hallituksen touhuille mutta eivät uskalla avata suutaan.

        Itse asiassa voisi olla hyvä idea perustaa jonkinlainen " taloyhtiöterrorin uhrien " rinki, joka vaihtaisi sähköpostiosoitteita ja antaisi toisilleen hyviä neuvoja. Esim. luetuttaisi hallitukselle yms. kirjoittamansa kirjeet rinkiläisillä ja ottaisi korjausehdotuksia vastaan ennen kuin pistäisi ne eteenpäin.

        Juristeiltahan kyllä saa apua, mutta se mokoma maksaa kanssa, mutta tämä olisi ihan ilmaista. Ja huomattavan terapeuttista myös: olisi erittäin mukava tietää jonkun olevan samassa liemessä! Voitaisiin vaihdella kokemuksia, antaa hyviä vinkkejä ja rohkaista toisiamme.

        Miten on, olisiko täällä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita perustamaan tällaisen yya-sopimuksen keskenään?

      • Elina joka ei anna periksi
        Häirikkö-Elina kirjoitti:

        J nyt joku varmaan sanoo että muuta pois. Hui hai, en varppina muuta! Sitähän ne tolvanat juuri toivovat että muuttaisin. Minähän en lähde kotoani minnekään.

        Liian paljon tässä maailmassa toimitaan niin, että törkimyksiä hyvitellään ja heille annetaan periksi, jotta itse "päästään vähemmällä". Sillä kertaa todella päästäänkin vähemmällä, mutta pitemmän päälle joudutaa yhä syvemmälle suohon: törkimysten vallanhalu vain kasvaa, mikään ei riitä, ja mitä kauemmin heidän antaa mellastaa, sitä vaikeampi heidän toimiinsa on myöhemmin puuttua.

        Tämä pätee kaikkiin törkimyksiin, siis muihinkin kuin hankaliin taloyhtiön hallituksiin, mm. pirullisiin anoppeihin, työpaikkakiusaajiin, luonnehäiriöisiin puolisoihin ja epärehellisiin autokauppiaisiin.

        Timo!

        Olisiko tästä asunto-oakeyhtiölain pykälästä sinulle apua?

        Jos ilmoittaisit hallitukselle ja tilintarkastajalle kirjeitse, että ellei niihin kohtiin, joissa hallitus on rikkonut lakia ( mainitset rikotut pykälät vielä kertaalleen ), tule korjausta, aiot vaatia ( hyvä sanamuoto on. " ... niin valitettavasti ainoaksi vaihtoehdokseni jää... " eikä että " aion tehdä näin " )as.osakeyhtiölain 68 §:n mukaista mukaista erityistä lääninhallituksen tekemää tarkastusta hallitukse toimista. Kirjeeseen voi sitten liittää oheisen pykälän kokonaisuudessaan.

        ----------------------------

        Asunto-osakeyhitölaki

        68 §

        Erityinen tarkastus

        Osakkeenomistaja voi vaatia erityisen tarkastuksen toimittamista yhtiön hallinnosta ja kirjanpidosta tietyltä päättyneeltä ajanjaksolta taikka tietyistä toimenpiteistä tai seikoista. Tätä koskeva ehdotus on tehtävä varsinaisessa yhtiökokouksessa tai siinä yhtiökokouksessa, jossa asia kokouskutsun mukaisesti on käsiteltävä. Jos ehdotusta ovat kannattaneet osakkeenomistajat, joilla on vähintään yksi kymmenesosa kaikista osakkeista tai yksi kolmasosa kokouksessa edustetuista osakkeista, osakkeenomistaja voi kuukauden kuluessa yhtiökokouksesta hakea lääninhallitukselta tarkastajan määräämistä.

        Lääninhallituksen on varattava yhtiön hallitukselle tilaisuus tulla kuulluksi. Jos hakemus koskee tietyn henkilön toimenpiteitä, tilaisuus on varattava myös hänelle. Hakemukseen on suostuttava, jos tarkastukseen katsotaan olevan painavia syitä. Lääninhallitus voi määrätä yhden tai useamman tarkastajan. Tarkastajalla on oikeus saada yhtiöltä palkkio.

        Tarkastajaan on sovellettava tämän lain säännöksiä tilintarkastajasta. Yhtiökokous ei kuitenkaan saa erottaa häntä toimestaan.

        Tarkastuksesta on yhtiökokoukselle annettava lausunto, joka on pyynnöstä lähetettävä myös osakkeenomistajalle. Isännöitsijän tai hallituksen puheenjohtajan on vähintään viikon aikana ennen yhtiökokousta varattava tilaisuus lausuntoon perehtymiseen osakkaalle, joka sitä pyytää. Lausunnon on oltava nähtävillä yhtiökokouksessa.

      • Näin on
        Häirikkö-Elina kirjoitti:

        J nyt joku varmaan sanoo että muuta pois. Hui hai, en varppina muuta! Sitähän ne tolvanat juuri toivovat että muuttaisin. Minähän en lähde kotoani minnekään.

        Liian paljon tässä maailmassa toimitaan niin, että törkimyksiä hyvitellään ja heille annetaan periksi, jotta itse "päästään vähemmällä". Sillä kertaa todella päästäänkin vähemmällä, mutta pitemmän päälle joudutaa yhä syvemmälle suohon: törkimysten vallanhalu vain kasvaa, mikään ei riitä, ja mitä kauemmin heidän antaa mellastaa, sitä vaikeampi heidän toimiinsa on myöhemmin puuttua.

        Tämä pätee kaikkiin törkimyksiin, siis muihinkin kuin hankaliin taloyhtiön hallituksiin, mm. pirullisiin anoppeihin, työpaikkakiusaajiin, luonnehäiriöisiin puolisoihin ja epärehellisiin autokauppiaisiin.

        Hyvä Elina!!!!!! Miksi antaisimme joidenkin typerien ja ahdasmielisten ihmisten päättää elämästämme. Normaali elämä on sallittua jokaiselle itkuineen ja nauruineen. Mielestäni täällä on jo liikaa nöyristelyt taloyhtiön mielivallan alla! Taisteluun käykäämme!!!! Barrikaadeille kaikki!

      • sepe
        Näin on kirjoitti:

        Minkä ihmeen takia pitäisi ryhtyä minkäänlaiseen taisteluun? Kaikkein yksinkertaisin halvin ja helpoin tapa on vaihtaa taloyhtiön hallitus seuraavassa yhtiökokouksessa. Ei hallitus ole mikään ylemmältä taholta annettu kiusa vaan osakkaiden valitsema kokoonpano jonka tehtävä on hoitaa taloyhtiön asioita. Ainakin meidän yhtiössämme hallitus valitaan kerran vuodessa joskin samat henkilöt ovat nyt istuneet hallituksessa useamman vuoden. Homma toimii kuitenkin erinomaisen hyvin eikä kiistoja ole ollut.

      • seppo
        sepe kirjoitti:

        kun on mitä vaihtaa.

        Taloyhtiö voi joskus olla niin pieni ettei todellakaan ole paljon valinnan varaa ja silloin voi syntyä tilanne että ne joilla on mitään tajua ottaa hallituspaikat ja loput ei tajua tai välitä mistään mitään.

        Tälläinen hallinnointitapa voi sitten jatkua vuosia ja vinoutua kun ihmisten ei tarvitse välittää as oy lain noudattamista kun kukaan ei tunne lakia eikä ole siitä kiinnostunut.

        Tälläisessä yhteisössä on melko hyödytontä oikoa vinoutuneita tottumuksia tai asenteita.

        Meidän yhtiössä suurin osakkeenomistaja otti huom. otti puheenjohtajuuden itselleen ja koko taloyhtiö pomppii hänen pillinsä mukaan.

        Asiaa ei yhtään auta se että suurin osakkeenomistaja ja hallituksen puh.johtaja edustaa jotain firmaa jolla on hyvät juristit joten vaikka kuinka itse olisi oikeassa ja ainoana osakkaana peräänkuuluttamassa as oy lakia niin kaikki vaan ei halua sitä noudattaa.

        En olisi itsekään uskonut että sitä voi noin vain joutua mielivallan kohteeksi tai melkein uhriksi mutta niinkin voi käydä.

        Asioita ei oteta edes esityslistalle ja pöytäkirjat on virheellisiä tietojen osalta jne.

        Mutta kun se ei ketään kiinnosta niin ei kiinosta ja jos lähdet oikeuteen se voi viedä vuosia ja talo joka voi käyttää huippujuristia suhteillaan voittaa takuuvarmasti.

        Juuri tälläiset suuret osakkeenomistajat juristeineen voivat aikaansaada tilanteen jossa yksittäisillä pienillä osakkeenomistajilla ei ole mitään sananvaltaa.

        Kokemusta on toisenlaisistakin taloyhteisöistä, sellaisista oikeudenmukaisesti toimivista.

    • Anonyymi

      Se asian saaminen yhtiökokoukseen esille onkin sellainen juttu että.
      Kun ei voi vaan tekstiksi muuttua.
      Entinen isännöitsijä meni rikostutkintaan, mutta uusi hallituksen valitsema isännöitsijä taitaa myös olla intressijäävi. Oli pitänyt henkilöitä hallituksessa kaupparekisterissä väkisten vastuuta kantamassa samalla kun uudet vastuuttomat keulakuvat valittu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      901
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe