tällaasen unen näin viime yönä.
Vasuri-Eskon näköönen ideanikkari sitä
puuhasi.
Ja keput teki konnuuksiaan hankkeen kaatamiseksi kuin
silloin Luistelukeskuksen puuhaamisen aikaan.
Mutta Kylpylä tuli ja alko menestyä.
Vasuri-Eskon näköönen ideanikkari sitä
puuhasi.
Ja keput teki konnuuksiaan hankkeen kaatamiseksi kuin
silloin Luistelukeskuksen puuhaamisen aikaan.
Mutta Kylpylä tuli ja alko menestyä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kyllää se sijoittu ?
paikka näötti.
Ja Halpa-Halli vieressä .
käyttökustannukset olisivat alhaiset kun johdettaisiin voimalaitoksen lauhdevesi kylpylään.lisäksi voisi hyödyntää turvettakin.sitä käytetään jo ihan oikeasti kauneudenhoidossa.lisäksi järvikortteesta saisi terveellisiä kylpyjä.Haapavetisiä yrttejä ja muita luonnonantimia voisi hyödyntää.Aito-onnin viinejä,marjatilan hilloja yms.paikkakunnan tuotteita myytäisiin siellä.
jonkin verran järkeä, tuossa vasurin estyksessä ei järjen häivääkään, kuivaamon kuivalle tontille kylypylä, voi voi.
asiasta..
Kylpylälle.
Lähellä kaikkea liitännäistä...
energialähteenä ?
ole. Täällähän on ollut ennen kylpylä, että se siitä ideasta.
kylpylänsä.
Mutta en vertaisi niitä nykypäivän juttuihin.
Haapaveden Kylpylä on hieno juttu .
Kumpa nousisi yhtä nopesti kuin Halpa-Halli.
eduksi.
Ei mitenkään haittaa hankkeen toteuttamista.
Kyllä Haapavesi paikkana esim Kalajoen voittaa.
asiassa kannata kuin ei halpa-hallinkaan.
Lounatuulet puhaltaa Haapavedellä.
etelä-eurooppa muuttuu autiomaaksi.nyt jo ollut liian kuumia kesiä turisteille.Haapaveden täytyy ajoissa valmistautua tulevaan ja rakentaa kylpylä.toisaalta jos golf-virta pysähtyy tuleekin uusi jääkausi,sitten täytyy panostaa jäälinnojen rakentamiseen..ans kattoo nyt.
jo suunnitelmat tässä asiassa.
Jussi tämänkin tietäs .
vaan ei kuukauteen sano mittää.
vaekka sorkkarauvalla avitetaan.
On sillä selipaattisilikonilla lukinnu...
Jussin perrään.pyöriipä tämä palsta ilman Jussiakin.tämähän on ihan vapaaehtoista ja voipi sillä olla kone rikki.