Katsokaas hyvät ihmiset ja uskokaa että 5 vuoden kuluttua suomea koittelee 1990-luvun alkupuolen kaltainen lama.Suosittelen säästämistä ja isoista lainoista eroon pääsyä.
Summan tehtaan ja Kemijärven tehtaan sulkeminen ensi vuoden alusta unohtamatta Voikkaata puolitoista vuotta sitten näyttää suunnan Suomen viennille.
Laman koittaessa ne kenellä on rahaa säästössä selviävät vaikeuksista helpommin kuin ne kenellä on velkaa korviin asti.
Tätä tahtia koko maa on konkurssissa 15 - 20 vuoden päästä jos ei korvaavia vientituotteita keksitä tilalle.
Moiset päätökset tekevät lisää työttömiä.Työttömyys taas vähentää ostovoimaa mikä näkyy kulutuksen pienenemisenä ja sitä kautta verotuloissa.Yksityishenkilöt kun maksavat veroa lähes kaikesta ostamastaan (ruoka,polttoaineet,kulutushyödykkeet).Työttömyys lisää yhteiskunnallisia ongelmia kuten rikollisuutta ja alkoholismia.
Tätä menoa tänne ei jää kuin alkoholismista ja psyykkisistä ongelmista kärsivä kateellinen kansa.
Tajuaakohan päättäjistä kukaan tätä...HERÄTYS PORVARIHALLITUS!!!
Summan tehtaan ja Kemijärven tehtaan sulkeminen ensi vuoden alusta unohtamatta Voikkaata puolitoista vuotta sitten näyttää suunnan Suomen viennille.
Laman koittaessa ne kenellä on rahaa säästössä selviävät vaikeuksista helpommin kuin ne kenellä on velkaa korviin asti.
Tätä tahtia koko maa on konkurssissa 15 - 20 vuoden päästä jos ei korvaavia vientituotteita keksitä tilalle.
Moiset päätökset tekevät lisää työttömiä.Työttömyys taas vähentää ostovoimaa mikä näkyy kulutuksen pienenemisenä ja sitä kautta verotuloissa.Yksityishenkilöt kun maksavat veroa lähes kaikesta ostamastaan (ruoka,polttoaineet,kulutushyödykkeet).Työttömyys lisää yhteiskunnallisia ongelmia kuten rikollisuutta ja alkoholismia.
Tätä menoa tänne ei jää kuin alkoholismista ja psyykkisistä ongelmista kärsivä kateellinen kansa.
Tajuaakohan päättäjistä kukaan tätä...HERÄTYS PORVARIHALLITUS!!!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Etpä olisi voinut paremmin kirjoittaa. Olen täysin samaa mieltä!
Työttömyys lisääntyy ja palkkatulot pienenevät... rikollisuus, alkoholismi ja huumeongelmat lisääntyvät...
asuminen, vuokrat, ruoka, polttoaineet, sähkö, kulutushyödykkeet, palvelut jne. tulevat entistäkin kalliimmaksi...
Mihin sellainen kehitys johtaa?
vuosikymmeniä hallinnut fundamentalistinen uskonto nimeltä sosialidemokratia on ajanut kilpailukykymme niin syvälle suohon että
tämä saamaton porvarihallitus ei sitä kykene sieltä ylös vetämään.
Jos se sitä edes uskaltaa yrittääkään niin välittömästi masinoidaan poliittisia lakkoja lakkojen perään jotta valta palaisi entiselleen.
Summa, Kotka plus muut savupiiput ovat pelkkä jäävuoren huippu tässä jälkeenjääneisyyden kilpailukyvyttömyydessä sillä Kotkassa ja Haminassa asuvien n. 1000 työttömäksijoutuvan lisäksi asuu n.70.000 muuta ihmistä.
Rakenteellisten jälkeenjääneisyysongelmien ratkaisu pelkillä veronkorotuksilla on loputon tie joka karkottaa ihmiset sekä investoinnit muualle kuten nyt jo tapahtuu.
eiköhän paperi teollisuuden tila johdu ylikapasiteetistä ja että markkinat ei vedä.ei pareri liitosta eikä demareista mutta näin sitä ihmisille uskotellaan.
ja jos jollenkin tuli tämä lama yllätyksenä niin ihmettelen eikö järki sanonut että näin kuumana käyvä talous lähtee jossain vaiheessa syöksy kieteeseen.ainahan kapitalismi on perustunut kuplaan joka puhkeaa.kiitos bush.in hallinnolle!!!!! niin että ottakaa ja ajatelkaa omilla aivoilla!!
Tähän kun lisätään kotimaisen viljelyn alasajo niin alkaa välilliset vaikutukset moninkertaistua, seuraava askel on ratifioida eu;n yhteinen perustuslaki, niin saavat muualta johtaa tätä hulluutta.
Eiköhän se oo ollut koko EU-perustamisen tarkoituskin: tällaiset idioottien hallitsemat maat, kuten Suomi, saatetaan tilaan, jossa niitten on jossain vaiheessa pakko suostua muualta johdettaviksi. Mukana suurten EU-valtioiden ohella suunnittelemassa uusia siirtomaita on ollut oma rahaeliittimme, joka rikastui kyseenalaisin keinoin ns. laman aikana 15-17 vuotta sitten. Paljonkohan esim. Nalle kääräisi tuohta samaan aikaan, kun pari miljoonaa suomalaista menetti lähes kaiken?
miehenä kova vasemmistolainen/taistolainen ja aidosti köyhän työläisen asialla.
Vaan eipähän ole enää. Isänmaallisempaa urhoa saat nykyään etsiä. Erään mielipiteensä mukaan johtajiksikin soveltuu vain RUK:n käynyt väestönosa. Ehkäpä jo piakkoin tulemmekin näkemään maamme miespuolisen eliitin ottavan vastaan Itsenäisyyspäivänparaatia vaaleanpunaisissaan. Kaikilla ei tietenkään ole varaa hankkia juuri samanlaisia housuja kuin esikuvallaan, mutta köyhempi upseeristohan voisi osallistua karkeloihin pukeutumalla isoäidin kuolinpesästä löytyneisiin samanvärisiin pitkiin kalsareihin. Siinä sitä taas talvisodan veteraanilla silmänurkka kostuisi seuratessaan tätä suomalaisen miehekkyyden osoitusta...
Lähestyminen on ollut pääteltävissä jo monta vuotta meikäläisenkin maalaisjärjellä funtsailtuna, kuusi vuotta ainakin. Laman uhka on peitetty taitavasti, syystä, että ennakkopelko olisi pysäyttänyt talouskasvun heti koht sillään. Siksi muutamien vuosien ajan onkin julkisuudessa kyselty ainoastaan pankin ekonomeilta tilanteesta, johon ne pelle pelottomat tietysti on pakotettu vastaamaan pallinsa puolesta, että nou hätä.
Nyt alkaa pankinkin väki myöntämään epävakaita suhdanteita, eivät voi enää muuta väittää Amerikan tilanteen takia, sen vaikutus on pysäyttänyt jo Ruotsissa asuntokaupan, hiipumaan päin meilläkin. Konkurssia alkaa pukkaamaan solkenaan ja kaikilla menee huonosti, ellei vielä huonommin.
Tämän hetken työttömyysluvutkin ovat valheellisia, koska pätkä ynnä osa-aikaisia ei voi laskea työllisiksi, koska niillä tuloilla ei kukaan tule toimeen.
Meitä kusetetaan mennen tullen prosenttiluvuilla joka asiassa. Ei kansa kauan usko kaikkea kusetusta kansanvallan taholta. Juppi-Kokoomus puikoissa on niin periyritysjohdannainen tuloslaskennoissaan, että niillä on meneet markat ja eurot sekaisin tahallisesti ennen vaaleja.
Jokaisen kansalaisen pitää tuottaa, muuten kansalaisella ei ole perkeleenkään arvoa.
Lädetään maalle omavaraismajallisiksi, pärjättäisi paremmin, kuin kaupungeissa huonosti..
Pitäkää lätsästä kiinni, alamäen vauhti kiihtyy.
Juuri "taitavalla peittelyllä" on Suomen kansa ajettu siihen tilanteeseen missä ollaan ja siihen mihin ollaan menossa. Monikaan ei edes huomaa kuinka paljon huonompi taloudellinen tilanne nyt on verrattuna vaikkapa 80-lukuun. Jos verrataan palkkoja, todellisia työllisyystilastoja ja elinkustannuksia, niin huomataan että 70- ja 80-luvuilla Suomessa meni hyvin. Nykyään palkat ovat paljon pienemmät hintatasoon nähden. Ja lama on vasta tulossa.
Kun aletaan vouhottaa että lama tulee.
Köyhälle tämä on ollut yhtä ja samaa lamaa vuodesta 1991 lähtien. Melkein nauratti, kun viime vuosikymmenen puolivälissä alettiin puhua laman olevan ohi. Ehkä se jollekin sijoittajalle sitä olikin, kun rupesi taas saamaan jokaisesta sijoittamastaan markasta kuusitoista takaisin, mutta meikäläisillä kerjääminen on jatkunut aivan samanlaisena pian 20 vuotta ja näillä näkymin mitään muutosta ei ole tulossa, paitsi että ehkä meitä on kohta moninkertaisesti.
onhan sitä annettu 15 miljoonan euron tukipaketti edellisten lisäksi. perustatte uusia yrityksiä tai sitten haminakin voisi olla ostamassa tehtaita niinkuin kemijärvi. kaikki puhaltaa yhteen hiileen ja alko pois paikkakunnalta. ei ole alkoholistit riesana kun ei ole viinaakaan.
15miljoonaa on annettu?alko sitäpaitsi myy hyvin päähänkäyvää viinaa.eipähän tarvi hakee halvalla virosta.
Tässä sulle
"Pöydän ääressä istuu neljä hemmoa: Viisas insinööri, tyhmä insinööri, joulupukki ja teräsmies. Heitetäänpä pöydälle pallo... kuka sen nappaa? No tietysti tyhmä insinööri. Kaikki muuthan ovat taruolentoja.Tiesitkö, että jos kaikki Suomen insinöörit pistettäisiin jonoon Pohjoisnavalta etelään viiden metrin välein, se olisi helevetin hyvä juttu."
tai tässä
"Mitä yhteistä on Risto Ulmalla ja Nokian insinöörillä ?
- Kumpikin yrittää pärjätä kymppitonnilla. Ulmala juoksuradalla ja toinen finassipuolella. "
(http://koti.mbnet.fi/~saarihp/insin.htm)
liittyy insinöörivitseihin?
-Mikä erottaa insinöörin ja diplomi-insinöörin?
Stora Enso.
on varmempi työnantaja.
no nythän se jo lama kolkuttelee,eikä mennyt edes viittä vuotta.
Kohta se alkaa!!
Taidat olla nuori ja tietämätön. Viinaa saa aina kieltolain aikana suomessa oli viinaa enemmän kuin koskaan joten se siitä alkojen sulkemisesta.
Sitapaitsi pontikantekijöiden kultakausi alkaisi.
Parempia ideoita tarvitaan. Pahinta on tämä kateellinen kansa jota ei ole helppo kokonaan vaihtaa, koska nämä kateelliset estävät pienyrittämisen suomessa. Ja tietenkin tämä älytön byrokratia, mutta sitähän ei voi purkaa koska töissä ovat kaikki päättäjien sukulaiset.
Kertokaa minulle mitä ja mistä tämän hetkinen niin sanottu lama johtuu ja miten se vaikuttaa matti meikäläiseen????
Ajetelkaa mikä voima medialla on omiin mielipiteisiinne, nyt kun kaikki mediat toitottaa lamaa... Jokainen ihminen kiroaa lamaa ja kuiten vain n.1 promille ihmisistä tietää mistä se johtuu ja mitä se yleensäkkin tarkalleen tarkoitaa.
Lama on todella rikkaitten sekä politikkojen(päätävien elimien) virheiden lakaisua maton alle.
Ja me sinisilmäiset voivottelemme tilannettamme...
Ajatelkaapa suuria yrityksiä... ne saa miljoonien eurojen avustus paketteja valtiolta eli meiltä..
Ja samalla ne pitää yt-neuvotteluja siitä kuinka monta ihmistä pistetään kortistoon tämän "laman" turvin. Kallista touhua .. mut nostetaan hiukan veroja niin kyl se siitä tasaantuu ja suomalaiset 100% sulattavat kaiken alku kiukun jälkeen. Mielestäni avustus pakettien sijaan pitäisi alentaa työvoima kustannuksia yrityksiin jolloin yrityksillä on varaa pitää ihmiset ja jopa palkata lisää... Sanotaan että myynti on laskennut, yhden uutisen mukaan suurimpien yrityksien myynti on ennallaan????Eli tarkoitaako tämä että taas meitä viedään kuin pässiä narussa..
Median ansiosta myös talo kauppa on hiipunut... ajatelkaapa tätäkin tilannetta: meillä oli vielä kesäkuuss2008 alyttömät korot lainoissa nyt kun ne tipuu kuin lehmän häntä niin ihmisiin iskoistetaan ajatus lamasta..Ja lisäksi talojen/asuntojen hinnatkin alkavat olla kohta järkevällä tasolla...
Mutta ei kai niitä voi ostaa kun on lama ovella..
Perkele että pistää vihoiksi tää rivimiehen arki..
Valtio valta koittelee ja valehtelee meillä kirkkain silmin... Uskon että silloin kun ihmiset heräävät ajattelemaan omilla aivoilla tilanteeseen saadaan muutosta... ja millaista... veikkailen isoa laskua jos ja kun esim 60-70 luvulla syntyneet heräävät ajatettelemaan mitä kaikkea soopaa heille puhutaan.. Jos ja kun nämä ikä ryhmät rupevat selvittämään asioita vaikkapa kreikan nuorison tyyliin... veikkaan että omiemme kettutyttö/poikien pienet mielen ilmaisut eräänä vappuna ovat hiekkalaatikko leikkiä tulevaan verrattuna...