Talomme on siis -20-luvulla rakennettu hirsitalo, jossa joitain kosteusvaurioita vuosien varrella. Keittiön allaskaapissa löyhkää (etenkin kosteilla ilmoilla tuntuu sisälle saakka) yksi lahonnut hirsi, jolle mieheni ei ole ehtinyt tehdä mitään -vieläkään-(vuosikausiin).
Talon toinen pää on aika maan tasalla ja jokseenkin alttiina sadevesille (toisessa päässä taloa taas korkea, avoin pohja). Maa tosin aika viettävä ja alla kallio.
-70-luvulla rakennetusta elintasosiivestä ei ole löytynyt mitään näkyvää hometta/lahoa, muuta kuin välikatosta tuuletusputken kohdalta (oli joku ihme viritys), josta on tullut tosi pitkään kovalla sateella vedet sisään. Huononnäköistä kohtaa oli vain pienellä alueella. Muista mahdollisista vioista en sitten tiedä, jos ovat vielä jossain näkymättömissä.
Minulla on ollut ihme oireita, joille ei ole löytynyt selitystä, jo pitkään. Kaikki mahdollinen on tutkittu, eikä löydetty mitään.
Silmiä kutittaa, kurkkuun tulee limaa, nenä on usein jotenkin oudon tukkoinen, huimaa, outoja lihas-, hermo- ja nivelkipuja, iho kutisee, hermosto käy ylikierroksilla jne.
Mies yskii ja on tukkoinen aika usein (tosin polttaakin jonkun verran) ja kaikilla muillakin siis iho kutisee (etenkin nuorimmaisella, joka herää siihen usein öisinkin, vaikka miten rasvaisi). Lääkärin mielestä iho kutisee kuivuuttaan ja johtuu etenkin vuodenajasta (nuorimmalla ehkä myös jonkinlaista atopiaa).
Vanhimmat lapset olivat yhteen aikaan kokoajan jossain flunssassa.
Nyt vanhin on muuttanut omaan kämppään, eikä kylläkään ole enää juuri sairastellut.
Toiseksi vanhin opiskelee nykyään viikot muualla ja hänkin on sairastellut nyt vähemmän.
Hän on myös atoopikko (ja välillä jonkinlaista tukkoisuutta hengitysteissä) ja iho on välillä huonompi, mutta vaikea sanoa mikä johtuu mistäkin, kun on ollut jo syntymästä saakka tuo taipumus (silloin asuimme ihan muualla).
Nuorimmalla ja minulla on kyllä muuten tosi harvoin flunssaa ja esim. kuumetta. Itselläni kylläkin sen sijaan alilämpöä.
Voiko homeoireet esiintyä ilman lämpöilyä (jota esim. jossain homepölykeuhkossa kuulemma on)?
Itse olen altistunut jatkuvasti myös heinien homeille, kun hoidan päivittäin hevosia ja joudun käsittelemään ja tarkkailemaan heinän laatua päivittäin.
En tosin kuitenkaan ole ainakaan vielä saanut mitään kamalaa kohtausta haistellessani heiniä, vaikka välillä siellä tulee vastaan ihan tosi huonojakin paaleja.
Kurkku tuntuu vain aina jonkin aikaa hieman tukkoiselta ja limaiselta sen jälkeen ja joskus saan pienipilkkuista kutisevaa ihottumaa ranteisiin ja käsivarsiin, (ilmeisesti jo ihan jotain mekaanistakin, kun korret pistelevät -heinäallergiaa ei ole todettu).
Onkohan home-epäily täysin liioiteltu, vai voikohan siinä olla jotain perää?
Olen kuullut, että terveystarkastaja ei tekis vielä tähän aikaan vuodesta mitään testejä ja tällaisissa vanhoissa taloissa kuulemma kuitenkin on aina jotain mikrobeja (että miten näitä yleensä edes tutkitaan?)
Mihinkään homeallergiatesteihin (ja tehdäänkö niitä edes terveyskeskuksessa? -mitä maksavat yksityisellä?) en voi edes kuvitella pääseväni nykyisen lääkärin aikana, meni tilanne millaiseksi hyvänsä. Hänen mielestään vika on vain ja ainoastaan korvien välissä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ja tiedustelkaa sieltä apua rakenteiden tilan selvittämiseen. Tai palkatkaa rakennusterveysasiantuntija joka on perehtynyt myös kosteus ja lahovaurioihin. Hän voi ottaa materiaalinäytteitä tutkittavaksi. Sisäilmanäytteet ovat erittäin epävarmoja.
Näytät olevan jo perillä oireista ja niiden syntyperästä kuvaustesi perusteella. Oireet helpottuvat vain muuttamalla pois homeisista tiloista. Remontin tai paikkojen avauksen aikana rakennuksessa ei saa asua ja irtain on vietävä remontin ajaksi pois ja puhdistettava kun remontoidut tilat on korjattu ja puhdistettu ohjeiden mukaan. Asteen sivuilta löytyy hyvää tietoa. Samoin Heli ry:n sivuilta.
Jos ongelma on ollut vuosikausia ja miehesi ei ehdi niitä selvittää, tulette sairastumaan aina vakavammin ja pysyvämmin. Todennäköisesti jo nyt oireenne tulevat olemaan teillä lopun ikää jonkin asteisina.