Tapani Kansan tanssikeikkabändeissa ja konserttiorkestereissa on usein aikapaljon nuorempia muusikoita soittamassa , kuin mitä esim. Kari Tapion, Reijo Taipaleen tms. muun pitkänlinjan artistin bändeissä. Miksiköhän näin ?
mietin vaan
Hemuli Immelman
171172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Suomessa koulutetaan ihan liikaa Hesarissa olleen jutun mukaan muusikoita, joille ei löydy ammattia vastaavaa työtä. Hyvä, että heitäkin joku työllistää. Muuten, eipä nuo Pepiton pojat keikkabändissä niin kovin nuorilta kaikki näyttäneet.
Joo, eihän se mikään paha asia varmastikkaan ole , että nuoremmat muusikotkin saavat myös työtä musiikinalalta. Pepito-bändissä ei tosiaan mitään kovin nuoria muusikkoja ole, muuta kuin ehkä se rumpali.
Tuossa juhlakonserttiorkesterissa Hämeenlinnassa oli puhallintriossa kolme aika nuorta soittajaa samoin, kuin se toinen kosketinsoittaja (Pete Nikkinen). Mut ei sitten taas esim. Heikki Elo, Pertti Jalonen ja Jartsa Karvonen mitään kovin nuoria tietääkseni ole.
Kyllä ainakin Katri-Helenan ja Kari Tapion bändeissä on ihan nuoria muusikoita.
Vanhemmat jäbät on kato ehtiny vuosien varrella jo käydä "toteamassa tilanteen" ja soittelevat mielummin muiden artistien taustalla. Nuoret ja innokkaat muusikon alut ymmärrettävästi työntävät kätensä toisinaan paskaan, mutta kyllä nekin kilometrien myötä yleensä viisastuvat.
VOIHAN SITÄ SINUNKIN TAVALLA PÖLLÖSTI AJATELLA
MUTTA ASIA ON AIVAN TOISIN.TAPSA ON NIIN VAATIVA
ORKESTERINSA SUHTEEN,ETTÄ NUORET SOITTAJAT SAAVAT TODELLA HYVÄÄ OHJAUSTA HÄNELTÄ.OLEN KESKUSTELLUT JA SAANUT PALAUTETTA ORKAN POJILTA.TAPSA VAATII KONSERTEISSA SOITTAJILTA ,ETTÄ JOKAINEN SOINTU SOI JA KUULUU.
Siinä taas yksi varsinainen "asiantuntija". Vai olet saanut oikein palautetta orkan pojilta. Meinasin vastata vähän pidemmästikkin, mutta taidanpa jättää väliin tällä kerralla. Pidä linjastasi kiinni!
että SOKERINA POHJALLA taitaapi olla nimimerkki särkynyt sydän(ent. manne, tane jne jne).
Nyt ollaan sellaisella alueella, että on viisainta vaan vihellellä. Kyllähän me asian oikean laidan tiedämme mutta siitä ei kuule saa puhua ääneen ;)
Onhan se kiva orkesterin soitella kun artisti (kuten tuolla tuo "terttu-manu" kirjoitti; "TK veteli aivan erilailla kuin harjoituksissa".
Nyt sentään TK älysi lavalla pitää suunsa supussa, mutta takana oli sitten jotakin jo taas möläyttänyt, esittänyt niin maailmantähteä.
Orkesterissa vaan on niin fiksut soittajat, etteivät näytä yleisölle tuntojaan. TK:ltahan se ei aina onnistu.
Mutta onhan se jonkinlainen muusikon "korkeakoulu" kun on säestänyt Tapsaa. Eli ei siitä Tapsan säestämisestä luulisi mitään haittaa ainakaan muusikolle olevan. Kyllähän siinä varmasti oppii mm. paljon uusia biisejä.
Tapani Kansa on spontaani esiintyjä. Joskus hän saattaa innostua laulamaan jotain laulua vähän erillailla mitä harjoituksissa on sovittu. Kaikkia näitä Tapsan aivoituksia ei muusikot voi tietenkään ennakoida ja se varmaan on välillä on aika haastavaa.
Kerran olin T.K:n keikalla jossa se kyllä käyttäytyi aika törkeesti bändiään kohtaan.
T.K potki lattialla olevaa kitaristin pedaalinta eteenpäin, jolloin siitä tietysti irtosi johto/johdot.
Kitaristi joutui sitten kumartua kiinnittämään takaisin ne johdot siihen pedaalimeen, eikä voinut tietenkään samalla soittaa. Tämä ei Tapsaa miellyttänyt vaan hän otti kitaristin nuottikansion ja heitti sen johonkin lavan nurkkaan, josta ystävällinen bändikaveri sen sitten kitaristille ojensi päätään pudistellen. Kaikenlisäksi Tapsukka osoitti "fiksuutensa" syljeskelemä suustaan juomaansa vettä siihen esiintymislavalle.
Tapsa tykkää nuorista pojista!
Ehdotan sivujen ylläpidolle, että Tapani Kansa -keskustelupalsta lopetetaan. Jutut ovat menneet niin asiattomiksi. Vaikka Suomessa onkin sanan vapaus, täällä saivarrellaan epäolennaisista asioista, jotka eivät edes käy satiirista.
Jospa vain kuulisitte eri artistien laukomisia takahuoneissa, harjoituksissa jne, negatiiviselta palautteelta ei välttyisi kukaan.
Ei mitään palstan sulkemista ainakaan! Mä ja moni muukin fani haluaa lukea täältä mm. raportteja Tapsan konserteista ja keikoista. Asiattomat viestit sais kyllä poistaa.
Ehkä kannattaisi jättää nuo provosoinnit oman arvoonsa tai sitten jättää lukematta tätä palstaa. Täällä on paljon asiallista, hyvää ja mielenkiintoistakin juttua Tapsasta. Fanit voivat vaihtaa täällä keikka-ja konserttikuulumisia, jutella Tapsan musiikista, yms.
Kaikkia ei kuitenkaan voi kukaan miellyttää, joten kaikkien ei ole pakko tykätä Tapsastakaan, mutta aivan asiattomat viestit saisi silti jättää kirjoittamatta.
Kannattaako ottaa noin vakavasti ? Tapsa on loistava laulaja. Se on aivan sama mitä täällä jotkut Tapsan inhoajat kirjoittelee. Kaikilla julkkiksilla, muunmuassa juuri laulajilla, on ne omat kannattajansa ja inhoajansa.
Itselläni on Tapsasta vaan hyvää sanottavaa. Suuri persoona ja suuri laulaja.
Ei sun mielestäs tietystikään saa sulkea. Täähän on sun elämäsi sisältö ja jos se vietäisiin niin missäs sitten aukoisit päätäsi.