Minäolen aiemmin kertonut kuinka minua vaivaa krooninen alakulo, onko se sitten masennusta tai ei, vaikeata sanoa kun ei ole mihin verrata mutta ei se niin vaikeata ole ettenkö normaalista arjesta selviäsi mutta kaiken aikaa on sellainen vitutuksen ja alakulon yhdistelmä päällä.
Kaikkihan johtuu siitä pääasiassa, että tunnen olevani koko loppuiän yksinäisyyteen tuomittu oleva. Itseasiassa olen aivan 100% varma siitä, minulla ei ikinä tässä elämässä tule olemaan suhdetta kehenkään naiseen. No, minä olen aiemmin asiasta maininnut joten ei siitäenempää.
Ei tuo ole ainoa asia. Muunkinlainen elämässä epäonnistuminen on saanut tuntemaan niin että elämä on lähtenyt täysin sivuraiteille. Toisin kuin yksinäisyydestä, jonka suhteen koen olevani voimaton, asia on minun kontrollini ulkopuolella, niin muusta epäonnistumisesta elämässäni saan syyttää vain itseäni. Olisi aikoinaan pitänyt jaksaa käydä niitä kouluja mutta kun ei vaan jaksanut kun oli töitä yms sellaista samalla mutta olisi pitänyt jaksaa; Jaksoivat ne muutkin.
Minulla on jo vuosikausia ollut tällainen olotila ja välillä se pahenee mutta suurimman osan ajasta olen kuitenkin ihan ok. Huonoina hetkinä minulla on itsetuhoisia ajtuksia. No, en minä ikinä pystyisi itseäni tappamaan, minussa ei vaan ole munaa tehdä sitä, jos olisi niin todennäköisesti olisin niin tehnyt jo ajat sitten mutta elämäntapani ovat sitä luokkaa että minä tuskin kovin vanhaksi elän, mikä on lohdutus. Tosin, en ole vielä onnistunut tuhoamaan terveyttäni sillä kesällä kun kävin testeissä niin maksa-arvot olivat ihan normaalit ym.
Viime aikoina on tullut mieleen lääkkeet. Jotenkin vaan kun on yli 30v tässä elänyt ja kyennyt olemaan ilman mömmöjä niin sitä miettii että kannattaako sitä alkaa nytkään. Äitini joka on myös kärsinyt masennuksesta kertoi, että lääkäri määräsi hänelle valiumia ja mokomat pienet pillerit veivät hänet kuin olisi taivaaseen astunut. Kaikki oli niin kivaa että.
Saako sitä lääkkeitä vaan jos menee pyytämään lääkäriltä vai pitääkö sitä alkaa avautumaan elämästään jollekin shrinkille? meinaan, sitä en ikimaailmassa aio tehdä. Nämänettipalstat saavat jäädä avautumisen kanaviksi, täällä minua ei kukaan tunne.
Kaikkihan johtuu siitä pääasiassa, että tunnen olevani koko loppuiän yksinäisyyteen tuomittu oleva. Itseasiassa olen aivan 100% varma siitä, minulla ei ikinä tässä elämässä tule olemaan suhdetta kehenkään naiseen. No, minä olen aiemmin asiasta maininnut joten ei siitäenempää.
Ei tuo ole ainoa asia. Muunkinlainen elämässä epäonnistuminen on saanut tuntemaan niin että elämä on lähtenyt täysin sivuraiteille. Toisin kuin yksinäisyydestä, jonka suhteen koen olevani voimaton, asia on minun kontrollini ulkopuolella, niin muusta epäonnistumisesta elämässäni saan syyttää vain itseäni. Olisi aikoinaan pitänyt jaksaa käydä niitä kouluja mutta kun ei vaan jaksanut kun oli töitä yms sellaista samalla mutta olisi pitänyt jaksaa; Jaksoivat ne muutkin.
Minulla on jo vuosikausia ollut tällainen olotila ja välillä se pahenee mutta suurimman osan ajasta olen kuitenkin ihan ok. Huonoina hetkinä minulla on itsetuhoisia ajtuksia. No, en minä ikinä pystyisi itseäni tappamaan, minussa ei vaan ole munaa tehdä sitä, jos olisi niin todennäköisesti olisin niin tehnyt jo ajat sitten mutta elämäntapani ovat sitä luokkaa että minä tuskin kovin vanhaksi elän, mikä on lohdutus. Tosin, en ole vielä onnistunut tuhoamaan terveyttäni sillä kesällä kun kävin testeissä niin maksa-arvot olivat ihan normaalit ym.
Viime aikoina on tullut mieleen lääkkeet. Jotenkin vaan kun on yli 30v tässä elänyt ja kyennyt olemaan ilman mömmöjä niin sitä miettii että kannattaako sitä alkaa nytkään. Äitini joka on myös kärsinyt masennuksesta kertoi, että lääkäri määräsi hänelle valiumia ja mokomat pienet pillerit veivät hänet kuin olisi taivaaseen astunut. Kaikki oli niin kivaa että.
Saako sitä lääkkeitä vaan jos menee pyytämään lääkäriltä vai pitääkö sitä alkaa avautumaan elämästään jollekin shrinkille? meinaan, sitä en ikimaailmassa aio tehdä. Nämänettipalstat saavat jäädä avautumisen kanaviksi, täällä minua ei kukaan tunne.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tänään, tai siis eilen maanantaina kävin lekurilla masennukseni takia. Kyseli hieman vointia ja kirjoitti lääkereseptin. Ei tarvitse mennä psykiatrille puhumaan. 20 minuutin visiitti riittää.
"meinaan, sitä en ikimaailmassa aio tehdä."
Tiedän tunteen. Ajattelin noin kauan, mutta olen nyt parin päivän päästä menossa terapiaan. Ei netti loputtomiin auta.
Ajattelin ennen aivan samallatavalla....
Kunnes tuli paniikkihäiriö ja jouduin / pääsin sairaalaan.. Se oli pitkä tie tähänpäivään.
En suosittele...
Sen sijaan suosittelen..kun et vielä käytä lääkkeitä.. Alakuloon> luontais..lääkkeitä / ravinteita, jotka virkistää sopivasti.. Antaa paremman levon, jonka jälkeen jaksaa..pysryy rauhassa pohtimaan ja etsimään tulevaisuuden tavoitteita.
Toinen hyvä idea olisi.. Hakeutua keskustelu ryhmään jossa voi puhua näistä alakulon / VAIKEUKSIEN TUNTEISTA. Kuulee toisten puhumana samoista asioista ja voi yhdessä pohtia .. mikä tässä on vialla.
Yksin pohdiskellen asiat käyvät ylivoimaiseksi ja siihen uupuu.
Tätä tietä itse olen selvinnyt niinsanottuun normaaliin elämän kaavaan..
Tsemppiä tulevaisuudelle ...........JUKKA
Ainakin minulle. En tiedä oikein mitä siitä ajattelen. 100% väitöksinesi ja testeine maksa-arvoistasi ja itsesyytöksesi, sinua ei saa tuntea etkä avaudu? Onko se syy yksinäisyyteesi ? Entäs se mömmöpuoli, mihin ajattelit maksa-arvojen sen jälkeen muuttuvan? Nettikanava ainoa avautumispiste kun kukaan ei tunne ja poet yksinäisyyttä.... Taidat olla ristiriitaisessa tilanteessa itsesi kanssa mutta nuo viimeaikaiset ajattelut tuntuvat positiiviselta kuitenkin siinä että olet ryhtynyt harkitsemaan elämääsi muutosta! Sen näen positiivisena kohdallasi ! Toivottavasti et jätä sitä siihen vaan kun olet askeleita ottamassa niin ota ne kanssa ja se voi poikia jopa lisäaskeleita ja sen jälkeen avautuminen muille voi olla helpompaa ja sitä kautta taas saatat huomata mahdollisuutesi paremmaksi elää muiden kanssa eikä yksin. Tsemiä :)
Elämä on kuin polkupyörällä ajoa.
Kaatua voi vain jos lakkaa polkemasta.
Nastarenkailla tai ilman .