Tuhma SRK

Onko lisättävää vai vähennettävää?
7484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

totuus kuulluu lasten suusta

Äänestä
  • Viime kesänä Radiossa oli teema "jumalainen heinäkuu". Suviseuroista oli tehty siihen mukava ohjelma. Naistoimittaja haastatteli seurakentällä pikkupoikaa ja kysyi, mikä hänestä on parasta suviseuroissa. Poika sanoi: "Ojien yli hyppiminen." - Minusta se oli rehellisyydessään aivan ihana lausunto.

    Äänestä

sikäli, että tuhma on tyhmä, jos ei tunnusta tuhmuuttaan.

Pitäsi myös pukea alaston SRK taivasta varten. Ovat huijarikankurit olleet kauan SRK:ta vaatettamassa =(

Äänestä
  • SRK? Sirpa-Reino Kaskenkaato? Ihanko sillä on sielu?

    Äänestä

Saa vanhemmankin mietteliäksi. Ja yöunettomaksi.

Äänestä

lapsena. Minä olin monesti hoitomiehenä ja julistin muita lapsia saatanan lapseksi. He anelivat minulta anteeksiantoa, mutta en kaikille antanut vaan sanoin, ettei enää armo sinulle riitä.

Pihalla sitä ei saanut leikkiä, etteivät naapurit saa vihiä millaista hoitokokouselämää meillä vietetään. Leikkimökissä saimme leikkiä rauhassa saatanalle heittämistä.

Äänestä
  • tulijärvi on lähellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lasten suusta kirjoitti:

Onko lisättävää vai vähennettävää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu