Miten vapaissa suunnissa suhtaudutaan vanhaan testamenttiin?

Monesti näissä keskusteluissa on tullut ilmi, että vapaiden suuntien edustajan perustavat kastekäsityksensä pelkästään uuteen testamenttiin, eivätkä hyväksy perusteluja vanhasta testamentista. Onko siis niin, että vanha testamentti on käsityksenne mukaan vanhentunutta?

Ihmettelen tätä, sillä Uusi testamentti hyvin vahvasti painottaa Vanhan testamentin olevan yhtä lailla Jumalan ilmoitusta. Uusi testamentti myös viittaa monessa, monessa kohtaa Vanhan testamentin kirjoituksiin. Myös kasteasiassa, kuten esimerkiksi 1. Piet. 3:20-21

Kysyn mielenkiinnosta. Kiitos asiallisista vastauksista.
14320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

pitää eroitaa lakiliitto ja VT:n esikuvallinen merkitys.
Jeesus on täyttänyt lain, joten lakimääräykset ei-
vät enää koske meitä Hebr 7:18
"Täten entinen säädös KUMOTAAN, koska se on voimaton
ja HYÖDYTÖN."
Vanha-liitto perustui pakkoon.
Jos aikoi olla otollinen Liiton lapsi, täytyi suo-
rittaa pakolliset toimitukset; ympärileikkaus,
uhrit, sapatin vietto, jne.
Ellei ympärileikkauttanut lastansa, eroitettiin
kansasta.

Uudessa liitossa näillä on vertauskuvallinen merkitys, mutta uudessa-liitossa EI OLE MITÄÄN
PAKOLLISTA TOIMITUSTA.
Ihminen pelastuu USKON KAUTTA Jeesuksen Kristuksen
uhrityöhön meidän puolestamme.
Tämä usko on henkilökohtainen, joten vanhemmat
eivät voi pelastaa lastaan, kuten Vanhassa-liitossa.

Ympärileikkaus on esikuva sydämen ympärileik-
kauksesta, Room 2:29, eli uudestisyntymisestä.
Uhrit ovat esikuvia Jeesuksen uhrista, joka oli
kertakaikkinen uhri.
Israelilaisten lähtö Egyptistä ja pääsiäslampaan
teuraustus on myös esikuva ehtoollisesta, joka
aloitettiin jo Egyptissä.
Manna on esikuva Jumalan Sanasta, jota saamme
joka päivä.
Tuo Nooan tapaus, josta mainitsit, on esikuva
sekä pelastuksesta että kasteesta.
Vesi hukuttaa ilman, että ihminenon SISÄLLÄ pe-
lastuksen arkissa.
Vesi eli kaste, ei siis pelasta ketään ilman että
tämä olisi uskossa.

Mutta kun lapsikasteen puolustajilla on taipumus
yhdistää jokainen "vesi"-sana kasteeseen, mennään harhaan.
Vedellä on VT:ssä monia eri esikuvallisia mer-
kityksiä.
Vesi = Jumalan Sana Hes 36:25
Vesi=Pyhä-Henki
Vesi kuvaa kansoja Ps 65:8
Vesi=lähde=Jumala Jer 2:13
Vesi kuvaa siunauksia . Siunausten sateet

Lapsikasteen puolustajat lukevat Raamattua laput
silmillään ja jokainen veteen viittava sana samaisteaan kasteeseen.

Äänestä
  • Soomipoik: "Lapsikasteen puolustajat lukevat Raamattua laput silmillään ja jokainen veteen viittava sana samaisteaan kasteeseen".
    ---
    Ei pidä paikkaansa!

    Esim.
    -Jeesus puhuu elävästä vedestä (Joh. 7:37-39).
    Tekstiyhteydestä käy selvästi ilmi, että Jeesus puhuu Pyhästä Hengestä.

    -Kun Jeesus taas puhuu Nikodeemukselle vedestä ja Hengestä-syntymisestä (Joh. 3:5), niin tekstiyhteydestä ei käy mitenkään ilmi, että vesi-sana olisi ymmärrettävä vertauskuvallisesti.
    Vesi=vesi
    Henki=Henki

    Äänestä

  • Kiitos vastauksesta. Siitä ei kuitenkaan käynyt ilmi, miksi kastetta ei saisi perustella Vanhan Testamentin kaste-esikuvilla, kun kerran Uudessa Testamentissakin sitä perustellaan vanhan liiton esikuvilla.

    Muuten olin lähes kaikesta samaa mieltä kanssasi (paitsi tietysti niistä alentavista sanoista joita käytit meistä joita kutsut "lapsikasteen puolustajiksi").

    Luerilaisuudessakin muuten ajatellaan näin, kuten kirjoitit: "Vesi eli kaste, ei siis pelasta ketään ilman että
    tämä olisi uskossa."

    Kaste hyödyttää vain niitä, jotka ottavat siinä saadut lupaukset USKOLLA vastaan.

    Äänestä

  • Soomipoik: "Tämä usko on henkilökohtainen, joten vanhemmat eivät voi pelastaa lastaan, ..."
    ---
    Aikuiset voivat estellä lapsia tulemasta Jeesuksen tykö (Mark.9:26,37,42, 10:13-16) esim. vaatimalla heiltä tiettyä kypsyyttä ja oikeaa "ymmärtäväistä" ikää.

    Äänestä

  • tapio522 kirjoitti:

    Soomipoik: "Tämä usko on henkilökohtainen, joten vanhemmat eivät voi pelastaa lastaan, ..."
    ---
    Aikuiset voivat estellä lapsia tulemasta Jeesuksen tykö (Mark.9:26,37,42, 10:13-16) esim. vaatimalla heiltä tiettyä kypsyyttä ja oikeaa "ymmärtäväistä" ikää.

    heille kastetta, ennenkuin he ovat kelvollisia Jeesukselle.
    "Senkaltaisten on taivasten valtakunta".

    Äänestä

Ei semmoista ole olemassa kuin "vapaa suunta". Kristinusko on väkivallalla, terrorilla, pelottelulla ja valheilla pakotettu ihmisille. Ja kaikki lahkot jotka siitä kumpuavat perustuu samaan pakanalliseen harhaanjohtamiseen. Te snotte; "Seuraan Jeesusta", mutta te teette kaiken päinvastoin kuin hän.

Äänestä

VT:stä on otettu vapaiden suuntien seurakuntiin käyttöön esim. juutalaisille tarkoitettu oppi kymmenysten maksamisesta, ja se on sovitettu nykyaikaan ohjeeksi antaa 10% rahallisista tuloista seurakunnalle.

UT:ssa viitataan kasteen yhteydessä VT:n ympärileikkaukseen (Kol.2:11-14), punaisen meren ylitykseen (1.Kor.10:2) ja Nooan perheen pelastumiseen arkissa. (1.Piet.3:21) Joten näihin asioihin JOUTUU VÄISTÄMÄTTÄ KIINNITTÄMÄÄN HUOMIOTA jonkin verran kastettakin tutkittaessa.

Usk. kasteen kannattajien oppi perustuu TÄYSIN UT:n kastetapauksiin. Niistä on tehty KAAVA, että ihmisen pitää ensin kuulla julistusta, sitten saada jonkinlainen tietoinen usko, ja sitten se kaste. KAIKKI RAAMATUSSA SELITETÄÄN NIIN, ETTÄ SE SAADAAN SOPIMAAN TÄHÄN KAAVAAN. Välillä selitykset ovat väkinäisiä.

Ympärileikkaus, joka oli vanhan liiton merkkinä, alettiin pääsääntöisesti suorittaa 8 päivän ikäisille. Tehtiin se aikuisillekin - ALUSSA. Ja samoin on selvää, että kristillisen seurakunnan toiminnan ALUSSA kastetaan aikuisiakin. MUTTA TÄSSÄ ON SELLAINEN ASIA, JOTA SOISIN VAPAISSA SUUNNISSA POHDITTAVAN. Jumala OTTI LIITTOONSA 8-päiväisiä YMMÄRTÄMÄTTÖMIÄ LAPSIA. Ja he selittävät, ettei niin saa tehdä, koska löytävät Apostolien Teoista aikuiskasteita, ja tekevät sen kaavaksi...

Samoin Punaisen meren ylitti, ja pilven suojassa oli Israelin koko kansa. Lapsia ei jätetty Egyptiin varttumaan ja vasta sitten tuotu luvattuun maahan, kun itse osasivat päättää lähdöstään.

Äänestä
  • terence.hill: "UT:ssa viitataan kasteen yhteydessä VT:n ..., punaisen meren ylitykseen (1.Kor.10:2)..."
    ....Punaisen meren ylitti, ja pilven suojassa oli Israelin koko kansa. Lapsia ei jätetty Egyptiin varttumaan ja vasta sitten tuotu luvattuun maahan, kun itse osasivat päättää lähdöstään.
    ---
    Kävimme tästä "Pekan" kanssa keskustelua alempana.
    Sallinette, että lainaan tähän osan siitä.
    Samalla toivoisin lisäkommentteja!
    ---
    ”Pekka”:
    ” Hän (tark. Tapiota) MUUTTAA hiukan Raamatun
    tekstiä, ja näin päätyy haluamaansa tulokseen.
    1. Kor 10:2 EI KERRO, ETTÄ KAIKKI saivat kasteen
    Moosekseen, vaan se kertoo, että ISÄT saivat kasteen!
    Vauvoista ei puhuta sanaakaan”.
    --
    Kysyin: ” Tekstissä mainitaan KAIKKI-sana useamman kerran. Tarkoitatko, että se aina tarkoittaa vain ISIÄ?
    Siis vain ISÄT kulkivat meren läpi (j. 1),vain ISÄT saivat kasteen Moosekseen (2), vain ISÄT söivät hengellistä ruokaa (3) ja vain ISÄT joivat samaa hengellistä juomaa (4)?
    --
    ”Pekka”: ” Kyllä tuo "kaikki" sana tarkoittaa juuri ISIÄ!
    --
    ”Tapio”: ” Paavali sanoo, että "KAIKKI söivät samaa hengellistä ruokaa (1. Kor. 10:3) ja KAIKKI joivat samaa hengellistä juomaa" (4).
    Siis tulkintasi mukaan vain ISÄt tekivät näin.
    Kaikki muut jäivät paitsi.
    (Vastausta tähän ei ole tullut vielä, jään odottelemaan)
    --
    Miten te muut tulkitsette KAIKKI-sanan?
    Koskiko se koko Israelin kansaa?
    (Paavali puhuu mannasta ja kalliosta vuotaneesta vedestä. Tätä ruokaa ja juomaa hän sanoo "hengelliseksi")

    Äänestä

  • tapio522 kirjoitti:

    terence.hill: "UT:ssa viitataan kasteen yhteydessä VT:n ..., punaisen meren ylitykseen (1.Kor.10:2)..."

    Vaikka käsitettäisiinkin sanat "isämme olivat kaikki pilven alla..." j.n.e. tarkoittamaan vain miehiä, niin Pekan selitys ei toimi.

    Paavali sanoo isäMME. Ja kyllä Paavalin aikaisen juutalaisen sukupolven isiä olivat kaikki nekin Egyptin orjuudesta lähteneet miespuoliset, jotka meren ylitysvaiheessa olivat vielä lapsia.

    Samoin vaikka Karjalan evakkojen jälkeläinen voisi selittää evakkomatkasta, että isämme muuttivat Karjalan kannakselta näille seuduille.
    Kyllä hän tarkoittaa sellaistakin isää, joka evakkomatkan teki ollessaan vasta pikkupoika.
    Ja vaikka käytetään sanaa "isämme", niin tarkoitetaan, että matkalla olivat niin mies- kuin naispuoleisetkin aikaisempien sukupolvien edustajat.

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    omaisuus oli pilven alla.
    Siksi varmaan laivojen kastaminenkin on oikein.

    Äänestä

  • karja ja muu kirjoitti:

    omaisuus oli pilven alla.
    Siksi varmaan laivojen kastaminenkin on oikein.

    Niitä ei kasteta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

    Ja se on hyvä, koska muuten tulisi uudestikastajia, jotka upottaisivat ne laivat! Sehän tietäisi vaikeuksia laivayhtiöille.

    Äänestä

  • kristillisellä kasteella. kirjoitti:

    Niitä ei kasteta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

    Ja se on hyvä, koska muuten tulisi uudestikastajia, jotka upottaisivat ne laivat! Sehän tietäisi vaikeuksia laivayhtiöille.

    kastettiin. Aasit, lampaat, vaunut jne.

    Äänestä

  • mukaan KAIKKI kirjoitti:

    kastettiin. Aasit, lampaat, vaunut jne.

    Miksi pitää väkisin vääntää tällaisia "vssta-argumentteja", jos ei permpaa keksi...

    Äänestä

  • mukaan KAIKKI kirjoitti:

    kastettiin. Aasit, lampaat, vaunut jne.

    "Pekka" väittää: "Mutta Tapion mukaan KAIKKI kastettiin. Aasit, lampaat, vaunut jne".
    ---
    Kaikki- sana (1. Kor. 10:1-4) tarkoittaa kaikkia Israelilaisia (niin pieniä kuin suuriakin ihmisiä).

    Oletko, "Pekka" edelleen sitä mieltä, että kyse on vain ISISTÄ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uskis kirjoitti:

Monesti näissä keskusteluissa on tullut ilmi, että vapaiden suuntien edustajan perustavat kastekäsityksensä pelkästään uuteen testamenttiin, eivätkä hyväksy perusteluja vanhasta testamentista. Onko siis niin, että vanha testamentti on käsityksenne mukaan vanhentunutta?

Ihmettelen tätä, sillä Uusi testamentti hyvin vahvasti painottaa Vanhan testamentin olevan yhtä lailla Jumalan ilmoitusta. Uusi testamentti myös viittaa monessa, monessa kohtaa Vanhan testamentin kirjoituksiin. Myös kasteasiassa, kuten esimerkiksi 1. Piet. 3:20-21

Kysyn mielenkiinnosta. Kiitos asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu