Tammi

Abdullah Tammi määrittelee Islamin Aika -yhdistyksen uskon sunnalaiseksi eli tärkeitä auktoriteetteja ovat Koraani ja profeetta Muhammadiin liittyvä perimätieto. Joidenkin yhdistysten jäsenten ajatusmaailmaan on kuitenkin vaikuttanut myös salafi-liike, joka on ankaran puhdasoppisen wahhabilaisuuden perua.

Miten todellakin on mahdollista, että suomalaiseen kulttuuriin kasvaneet - periaatteessa maailmaa hahmottamaan kykenevät - ihmiset kääntyvät islamiin? On aika selvää, että jos suomalainen nainen höyrähtää muslimin kanssa auvoiseen ja tasa-arvoiseen parisuhteeseen, hänen pitää myös kääntyä islamiin - muuta miksi miehet kääntyvät islamiin?
7436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tammen kohdalla islamilaiseksi kääntyminen on varmasti aivan omaa, henkilökohtaista höyryämistä.

Äänestä

enkä ole edes naimisissa! Mitenkäs tämä sitten on mahdollista jos kerta en miehen takia kääntynyt? Meitä on monta. Islam kasvaa nopeiten. Siihen kääntyy eniten ihmisiä muista uskonnoista.

Äänestä
  • sitä,että se olisi hyvä uskonto.Totta kai se kasvaa esim.kehitysmaissa kun ei ihmisille anneta vaihtoehtoakaan!!

    Äänestä

jotkut jehovan todistajiksikin ruvenneet.

Äänestä

joilla on jostain syystä alentunut kyky arvioida ennakolta tekonsa seurauksia.

Äänestä

tai haditheista löytyy tämä käsite sunnalaisuus ja shiialaisuus..?Voin jopa väittää ettei mistään!

Hadith kirjallisuudessa saattaapi olla joiakin hataria viitteitä joista sitten on tehty omat tulkintansa mutta voiko asiassa hadith kirjallisuuteen luottaa koska se on Profeetan kuoleman jälkeinen konsepti kuten tuo shiialaisuus ja sunnalaisuus.

Ihmetyttää se kuinka tästä shiialaisuudesta ja sunnalaisuudesta on ylipäätänsä tullut "uskonnollinen" asia kun kyseinen asia on ollut yhteiskunnallinenpoliittinen valtataistelu asia jo aikanaan eikä mikään uskonnon asia.

Äänestä

minua kiinnostaisi tietää kuinka monella käännynnäismiehellä on ulkomaalainen vaimo..minun tietääkseni aika monella...mistä sitten johtuu tälläinen ilmiö?Onko kyseessä asia ettei suomalainen nainen ole tarpeeksi alistuvainen vaiko eksotiikan hakuisuus?

Tiedän tasan kaksi käännynnäistä toinen mieskäännynnäinen palasi islamiin suomalaisen käännynnäisvaimonsa sitä ehdottaessa ja toinen pariskunta myös molemmat suomalaisia ovat aikanaan itse palanneet islamiin itsenäisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


seison ja uskon kirjoitti:

Abdullah Tammi määrittelee Islamin Aika -yhdistyksen uskon sunnalaiseksi eli tärkeitä auktoriteetteja ovat Koraani ja profeetta Muhammadiin liittyvä perimätieto. Joidenkin yhdistysten jäsenten ajatusmaailmaan on kuitenkin vaikuttanut myös salafi-liike, joka on ankaran puhdasoppisen wahhabilaisuuden perua.

Miten todellakin on mahdollista, että suomalaiseen kulttuuriin kasvaneet - periaatteessa maailmaa hahmottamaan kykenevät - ihmiset kääntyvät islamiin? On aika selvää, että jos suomalainen nainen höyrähtää muslimin kanssa auvoiseen ja tasa-arvoiseen parisuhteeseen, hänen pitää myös kääntyä islamiin - muuta miksi miehet kääntyvät islamiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu