Totuus humalaisesta tutkintavangista

Poliisit eivät tarjonneet viinaa eivätkä tienneet juomisesta, ennenkuin ns. vahinko oli jo päässyt tapahtumaan.

Satun tietämään yksityiskohtaisesti mitä tapahtui, mutta en viitsi sanoa tämän enempää.
161399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Selittelyt ja valehtelu ko yksikössä hallitaan kyllä erityisen hienosti

Äänestä

Seura tekee kaltaisekseen !

Ammatin varjopuolia.

Äänestä

vain taas jonkun henkilön ylivallan käyttöä. Henkilö sopisi oivasti kirjastoon duuniin seuraavaks, koska harrastuksenaan näyttää olevan hyllyttely.

Äänestä

No minäkin satun tietämään mitä tapahtui. Tosiasiahan on, että poliisit käyttivät sitä pidätettyä tämän kotona aivan syystä. No kaveri veti "tuoremehua" jääkaapissa olleesta tölkistä, joka nyt ei sitten sattunutkaan olemaan aivan 100 prosenttista appelsiinimehua.
Voi vittu kun tekivätkin hirmuisen virkavirheen antamalla tyypin juoda mehupurkista. Ei ollut mitään syytä kieltää juomista. Jos sitä olisi epäilty esim rattijuopumuksesta niin silloin ei olisi annettu juoda mitään.

Äänestä
  • mitään haittaa, paitsi Saloa, joka tykkää hyllyttämisestä. Olisiko sittenkin niin, että jollakin on itsetunto-ongelmia ja haluaa tuhota toisten työt? Tai ainakin vaikeuttaa niitä. Tuleva kirjastonhoitajamme Salo tykittää kovapäällysteisillä kirjoilla. Ihan kuin hiekkalaatikolla.

    Äänestä

  • eihän se..... kirjoitti:

    mitään haittaa, paitsi Saloa, joka tykkää hyllyttämisestä. Olisiko sittenkin niin, että jollakin on itsetunto-ongelmia ja haluaa tuhota toisten työt? Tai ainakin vaikeuttaa niitä. Tuleva kirjastonhoitajamme Salo tykittää kovapäällysteisillä kirjoilla. Ihan kuin hiekkalaatikolla.

    Ei yksi töppäys ole hyllytyksen taustalla! Kun saman ryk:n nimi toistuu tarpeeksi usein ikävissä yhteyksissä niin kai sen Salonkin on jotain tehtävä.

    Ja se vangin kotona käyttäminen oli epäiltyjen tarina...se on usein aivan eri tarina kun totuus.

    Äänestä

  • hiukan laajemmin kirjoitti:

    Ei yksi töppäys ole hyllytyksen taustalla! Kun saman ryk:n nimi toistuu tarpeeksi usein ikävissä yhteyksissä niin kai sen Salonkin on jotain tehtävä.

    Ja se vangin kotona käyttäminen oli epäiltyjen tarina...se on usein aivan eri tarina kun totuus.

    eli, montako töppäystä Salolla itsellään on takana? Kuinka paljon herra hyllyttäjä on hyllytellyt töitään tekeviä ihmisiä? Miksi epäilet sellaisten ihmisten toimia, jotka ovat tehneet arvokasta työtään huumerikollisuuden torjumiseksi?

    Äänestä

  • laajemmin..... kirjoitti:

    Salo uskalsi puuttua tämän jonkun PÄÄn auton papereiden ym. väärennykseen. Salon kantti kesti ja poliisipomo sai sakkoja ja kuitenkin sai pitää rallivirkansa, vai rallatteluvirkansa.

    Äänestä

  • häijyt passiin. kirjoitti:

    Salo uskalsi puuttua tämän jonkun PÄÄn auton papereiden ym. väärennykseen. Salon kantti kesti ja poliisipomo sai sakkoja ja kuitenkin sai pitää rallivirkansa, vai rallatteluvirkansa.

    vastannut kysymyksiin. Totuus on kuitenkin se, että monilla on selkäranka suoraan etolasta. Että se siitä.

    Äänestä

  • laajemmin..... kirjoitti:

    eli, montako töppäystä Salolla itsellään on takana? Kuinka paljon herra hyllyttäjä on hyllytellyt töitään tekeviä ihmisiä? Miksi epäilet sellaisten ihmisten toimia, jotka ovat tehneet arvokasta työtään huumerikollisuuden torjumiseksi?

    Mistä lähtien nämä kaksi poliisia ovat olleet hyviä työntekijöitä ja mistä lähtien he kaksi pitävät huumerikosyksikköä pystyssä?

    Toinen teki ainakin ennen jatkuvasti sivutöitä poliisityön aikana ja surffaili pornosivuilla päivittäin...eiköhän RHU selviä ilman hänen työpanostaan. Toista en tunne ollenkaan, muttei hänellä kovin montaa vuotta huumetutkintaa ole takana

    Äänestä

  • mutta kuka ne työt tekee? kirjoitti:

    Mistä lähtien nämä kaksi poliisia ovat olleet hyviä työntekijöitä ja mistä lähtien he kaksi pitävät huumerikosyksikköä pystyssä?

    Toinen teki ainakin ennen jatkuvasti sivutöitä poliisityön aikana ja surffaili pornosivuilla päivittäin...eiköhän RHU selviä ilman hänen työpanostaan. Toista en tunne ollenkaan, muttei hänellä kovin montaa vuotta huumetutkintaa ole takana

    suhun on sattunut? Etkö saanut haluaamaasi huomiota kyseisiltä kavereilta? Olisiko heidän kuulunut nussia sinua, jotta olisit tyytyväisempi? Mikä sinusta tekee noin katkeroituneen, eikö sinua hyväksytty?

    Äänestä

  • pahasti.... kirjoitti:

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa! ajattelet juuri kuten julkisuudessa on miesten siellä helsingin huumerikosyksikössä kerrottu naisiin suhtautuvan. Hyvin on oppi mennyt perille siellä huippututkijoiden kehdossa.

    Äänestä

  • pahasti? kirjoitti:

    jotenkin ihannoitavana sitä, ettei "huippututkijat" noudata sääntöjä ja määräyksiä

    Äänestä

  • pahasti.... kirjoitti:

    suhun on sattunut? Etkö saanut haluaamaasi huomiota kyseisiltä kavereilta? Olisiko heidän kuulunut nussia sinua, jotta olisit tyytyväisempi? Mikä sinusta tekee noin katkeroituneen, eikö sinua hyväksytty?

    Kirjoitit seuraavaan lauseen: "Etkö saanut haluaamaasi huomiota kyseisiltä kavereilta? Olisiko heidän kuulunut nussia sinua, jotta olisit tyytyväisempi?"

    Em. lauseen perusteella voi olettaa, että olet nainen ja koska ko yksikössä ei ole kovin montaa naista eikä etenkään sellaista naista joka näitä miehiä puolustaisi näin innokkaasti, ei ole kovin vaikea arvata kuka olet.

    Ensinnäkään en harrasta "nussimista" ja toiseksi ko ryhmän miehet tuskin ovat kovin suuria seksisymboleja ;) paitsi ehkä omata mielestään. Ehdotuksia "nussimiseen" tuli kyllä useammaltakin ko ryhmän jäseneltä.

    Toisaalta moni asia saattaisi olla paremmin mikäli ko ryhmä ei olisi ollut niin "nussimiskeskeinen" ja olisi keskittynyt vaikka työntekemiseen p:n jauhamisen sijaan.

    Huomiota en hakenut missään vaiheessa toisin kun eräät muut henkilöt, olin mielestäni enimmäkseen omissa oloissani enkä suuna päänä.

    Lisäksi kirjoitit seuraavaa: "Mikä sinusta tekee noin katkeroituneen, eikö sinua hyväksytty?"

    Tähän voisi sanoa, että sinut on hyväksytty joukkoon, koska juttelet äijien kanssa "nussimisjuttuja" puhut työkavereittesi henk.koht asioita valheilla höystettynä pahantahtoisesti sekä olet unohtanut oman naiseutesi...olet hyvä jätkä. Sekä ennen kaikkea tanssit äijien pillin mukaan.

    Minua ei hyväksytty naisena ja omana itsenäni...harmi sinäänsä, toisaalta moni on iloinen siitä, että olen pysynyt omana itsenäni ja naisena enkä lähde mukaan "roolileikkeihin", jota RHU:ssa harrastetaan.

    Asioiden esilletuomiseen voi olla muukin syy kun katkeruus...

    Olitko sinä niin katkera, että lähetit erään henkilön rakastajattarelle vuosikaudet netin kautta "nimettömiä" tekstiviestejä ja mm. minun puhelinnumeron ?

    Mukavaa jatkoa piirileikkeihin....piiri pieni pyörii...ja historia toistaa itseään

    Äänestä

  • muutama sana kirjoitti:

    Voi sinua TT...

    Äänestä

  • Voi voi kirjoitti:

    Voi sinua TT...

    etkö uskaltanut enää laittaa nimeä? voi voi reppanaa ;) laitanko mä muutaman nimen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

rtyuyuio kirjoitti:

Poliisit eivät tarjonneet viinaa eivätkä tienneet juomisesta, ennenkuin ns. vahinko oli jo päässyt tapahtumaan.

Satun tietämään yksityiskohtaisesti mitä tapahtui, mutta en viitsi sanoa tämän enempää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu