Näin unta, jossa olin kauheassa kännissä jossain puistossa. Mukanani oli joukko demoneita, joihin itsekin kuuluin. Söimme ihmisten lihaa ja joimme verta. Se oli kauheaa teurastusta, mutta minä nautin siitä.
Uni ei ollut mitenkään painajaismainen, vaan näen usein unta olevani ulkopuolinen, paha olento. Joku, joka ei kuulu tähän maailmaan, siltä tuntuu myös hereillä ollessa.
Hulluko olen?
Uni ei ollut mitenkään painajaismainen, vaan näen usein unta olevani ulkopuolinen, paha olento. Joku, joka ei kuulu tähän maailmaan, siltä tuntuu myös hereillä ollessa.
Hulluko olen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kännissä oleminen unessa kuvaa käsittääkseni epärealistisuutta ja suhteellisuudentajun puutetta jossakin asiassa. Tässä tapauksessa saattaisi olla jotakin eksymistä tai vaikeutta erottaa hyvä pahasta ja päinvastoin. Tunne siitä, että on jotenkin maailman ulkopuolinen olento, siis hengellinen olento tavalla tai toisella viittaisi henkiseen etsintävaiheeseen. Toivottavasti vastaus löytyy sieltä valoisammalta puolelta.