Olen ex-anorektikko ja katkera

anorektikoita kohdellaan sairaaloissa kuin sontaa.olen itse kokenut saman.syö,syö ja syö!!!
mun mielestä painonnoston ohella oltaisiin voitu myös auttaa lihaskunnon palauttamisessa.nyt olen pelkää ihraa vailla lihaskuntoa,kiitos sairaalalle!!!!! saatana.

............ kirjoitti:

anorektikoita kohdellaan sairaaloissa kuin sontaa.olen itse kokenut saman.syö,syö ja syö!!!
mun mielestä painonnoston ohella oltaisiin voitu myös auttaa lihaskunnon palauttamisessa.nyt olen pelkää ihraa vailla lihaskuntoa,kiitos sairaalalle!!!!! saatana.

Sanon tämän nyt suoraan.
Itse tarkkailen koko ajan painoani, ja yritän laihtua kaikin keinoin.
Moni sanookin että minun pitäisi mennä hoitoon, alkavan anoreksian takia.
Mutta itse olen sitä mieltä, että jos kerran itse olen itselleni tämän anoreksian hankkinut niin itse sen myös lopetan, vaikka sitten kuolemalla.
Minusta kuitenkin on rohkeaa se että haluaa vielä parantua, koko paskasta anoreksiasta. Miettikää niitä jotka ei voi parantua ja lopulta kuolevat! Ja voin sanoa sen, että sääliä sitä vain kerjätään jos väitetään itseään läskiksi vaikka ei olisi. En usko sitä että kumpikaan teistä on kovinkaan LÄSKEJÄ. Voitte olla tukevia, tai pyöreitä, mikä ei varmasti ex-anorektikolla ole kovinkaan mahdollista. Muttä läskiksi ette enää voi tulla. Läski on aivan eri asia kuin, pyöreä, tai tukeva. :o
Neivon teitä, älkää tarkkailko painoanne, sillä se ei auta mitään oletteko laihoja vaiko vähän pyöreitä. Sama ihminen olette kuitenkin.
Ja nätimpiä ovat sellaiset ihmiset jotka ovat vähän pyöreitä kuin jotain luuta ja nahkaa.
Mutta hyväkun paranitte siitäkin, tiedän tunteen.

Jësu kirjoitti:

Sanon tämän nyt suoraan.
Itse tarkkailen koko ajan painoani, ja yritän laihtua kaikin keinoin.
Moni sanookin että minun pitäisi mennä hoitoon, alkavan anoreksian takia.
Mutta itse olen sitä mieltä, että jos kerran itse olen itselleni tämän anoreksian hankkinut niin itse sen myös lopetan, vaikka sitten kuolemalla.
Minusta kuitenkin on rohkeaa se että haluaa vielä parantua, koko paskasta anoreksiasta. Miettikää niitä jotka ei voi parantua ja lopulta kuolevat! Ja voin sanoa sen, että sääliä sitä vain kerjätään jos väitetään itseään läskiksi vaikka ei olisi. En usko sitä että kumpikaan teistä on kovinkaan LÄSKEJÄ. Voitte olla tukevia, tai pyöreitä, mikä ei varmasti ex-anorektikolla ole kovinkaan mahdollista. Muttä läskiksi ette enää voi tulla. Läski on aivan eri asia kuin, pyöreä, tai tukeva. :o
Neivon teitä, älkää tarkkailko painoanne, sillä se ei auta mitään oletteko laihoja vaiko vähän pyöreitä. Sama ihminen olette kuitenkin.
Ja nätimpiä ovat sellaiset ihmiset jotka ovat vähän pyöreitä kuin jotain luuta ja nahkaa.
Mutta hyväkun paranitte siitäkin, tiedän tunteen.

Kyllä ex-anorektikko voi tulla läskiksi ihan yhtä hy vin kuin kuka tahansa muukin.

Jësu kirjoitti:

Sanon tämän nyt suoraan.
Itse tarkkailen koko ajan painoani, ja yritän laihtua kaikin keinoin.
Moni sanookin että minun pitäisi mennä hoitoon, alkavan anoreksian takia.
Mutta itse olen sitä mieltä, että jos kerran itse olen itselleni tämän anoreksian hankkinut niin itse sen myös lopetan, vaikka sitten kuolemalla.
Minusta kuitenkin on rohkeaa se että haluaa vielä parantua, koko paskasta anoreksiasta. Miettikää niitä jotka ei voi parantua ja lopulta kuolevat! Ja voin sanoa sen, että sääliä sitä vain kerjätään jos väitetään itseään läskiksi vaikka ei olisi. En usko sitä että kumpikaan teistä on kovinkaan LÄSKEJÄ. Voitte olla tukevia, tai pyöreitä, mikä ei varmasti ex-anorektikolla ole kovinkaan mahdollista. Muttä läskiksi ette enää voi tulla. Läski on aivan eri asia kuin, pyöreä, tai tukeva. :o
Neivon teitä, älkää tarkkailko painoanne, sillä se ei auta mitään oletteko laihoja vaiko vähän pyöreitä. Sama ihminen olette kuitenkin.
Ja nätimpiä ovat sellaiset ihmiset jotka ovat vähän pyöreitä kuin jotain luuta ja nahkaa.
Mutta hyväkun paranitte siitäkin, tiedän tunteen.

Anoreksiaa sairastanut henkilö voi lihoa siinä missä muutkin ihmiset, ei se sairaus rasvaa kehosta hävitä.

Minä myös, sairaalan pilaama 81,5 kg ja 167 cm nyt. Makkarat näkyvät selvästi enkä mahdu enää entisiin vaatteisiini. Minua kutsutaan jo entisen tikkulutkan sijaan ihratissiksi ja lihapullaksi ja ties miksi. Viimeisin hoitoni oli 8kk sairaalassa, "syö syö tai jäät tänne..ei me sinua lomalle päästetä ennen kuin painat 15 kg enemmän, turha toivo on kotiin paluusta ennen kuin olet täysin parantunut"

Aivan samanlaisia kokemuksia kuin aloittajalla. Minua vahdittiin, huoneessa, vessassa joka paikassa. Öisin huoneeni vessa lukittiin ja ruokailun jälkeen oli tarkkailtavana. Omassa huoneessani sain olla päivällä yhden tunnin (wc lukittuna) ja silloinkin hoitaja joka 15 min välein kurkkimassa. Ja tietenkin öisin minua valvottiin enemmän kuin muita potilaita joilla oli lievempiä oireita silloin.

Jos en syönyt sain nämä uhkaukset:
huostaanotto
vahvempi lääkitys ("piikkiä tarvittaessa")
ei lomia
vanhempien tapaaminen kielletty
arestia (ei ulos, ei pelejä)
ei puhelinsoittoja
ja ties mitä.

Monissa sairaaloissa tämä "uhkaile ja hallitse potilasta" on perinteinen kikka oli sairaala nuoria hoitava tai aikuisia. Se toimii, minullakin. Kun ihmiseltä viedään kaikki mitä hän rakastaa, kaikki mitä hän omistaa ja lukitaan neljän seinän sisälle kuukausiksi (pääsin kotona käymään vasta 4kk jälkeen) niin on pakko tanssia muiden pillin mukaan. Oli pakko lihottaa itseäni. PAKKO! Siinä ei muuta vaihtoehtoa ollut.

Ja se on puhdas fakta että nuoria uhataan hoidossa huostaanotolla. Kaikkia nuoria oli uhattu siellä, jopa niitäkin joilla ei ollut paljoa vaikutusta. Se on puhdasta psykologiaa heidän tekniikkansa. Harva "normaali" ihminen joka ei ole psykiatrisen laitoksen lähellä käynytkään ei osaa kuvitellakaan mikä "politiikka" ja kauhu niiden ovien takana on. Nykyään sitä ajatellaan että sairaalat on "kodinomaisia ja hyviä nuorille".

Asiat eivät ole miltä ne näyttävät, eivät koskaan. Suurin osa hoitajista on epäpätevää ja heidän hoitotekniikkansa on puhtaasti ihmisen herkimpiin osiin iskevää ja sillä on tarkoitus sortaa ja alistaa potilas heidän tahtoonsa. Kun potilaan mieli on murrettu ja alistettu niin viimeinkin se todellinen "hoivaaminen" aloitetaan. Ensimmäinen vaihe saattaa kestää kuukausia kunnes potilas on täysin hallinassa. Se miten ihminen alistetaan on kamalaa. Joudutaan menemään henkilökohtaisuuksiin ja pakotetaan ihminen toimimaan oikein, keinolla millä hyvänsä. Kuulostaa raa'alta ja se on puhdasta faktaa mitä he tekevät. Ei ole turvallista Suomessakaan sairaalahoito, on JULMA VITSi että Suomea ylipäätänsä kutsutaan hyvinvointivaltioksi kun katsotaan mitä täällä on. Yhä nuoremmat ryyppäävät, nuoria on sairaalat pullollaan (oikeesti siellä on jonot niihin), sydän-ja verisuonisairaudet, mielenterveysongelmat jne..

Kuulin paljon kokemuksia silloisilta potilailta jotka olivat olleet monenlaisissa laitoksissa aina lastenkodista sairaaloihin. Eikä sekään sairaala mikään paratiisi ollut. Lääkäri oli kamala noita niinkuin oli huora hoitajanikin. Ja se lutka sossun ämmä jonka haukuin niin pystyyn, siis koskaan en ole kirkunut niin kuin silloin. Se lutka luovutti, oli kaikkien vihaama sillä alueella ja raukka vaihtoi työpaikkaa. Aivan oikein. On ihmisiä jotka haluavat auttaa, on ihmisiä joiden apua ei tarvita, on ihmisiä joita ei pidä auttaa, on ihmisiä joiden apu=pahanteko, on ihmisiä joiden ei pidä auttaa ja on ihmisiä joiden olisi parempi osata pitää näppinsä erossa toisten asioissa. Etenkin sossun huorien. Että vihaan niitä!! Vuosia he ovat vainonneet minua ja äitiäni! Kohta olen 18 enkä enää ole huostaanoton uhan alla. Silloin loppuu kärsimys kun saan viimeinkin päättää omista asioistani.

Koskaan en anna anteeksi niille jotka elämääni ovat pilanneet. En luota nuorisotyöntekijöihin, opettajiin, terveydenhoitajiin, lääkäreihin, SOSSUIHIN, mannerheimin lastensuojeluliiton jäseniin yms. jotka voivat pahimassa tapauksessa olla matkalippu helvettiin.

Tajusin vasta äskettäin etten koskaan parantunut, tein vain mitä käskettiin. Minähän olin hallinassa. Toisaalta en minä sairaskaan täysin ole. Olen lukiossa ja keskiarvoni on 9, mutta se EI OLE SAIRAALAN SAAVUTUSTA. Kaikki positiivinen mitä minulla oli niin sairaala vei ne paitsi haluni olla täydellinen. Heidän on turha ottaa kunniaa siitä että menestyn nyt hyvin koska olin ennen sairaalaa ahkera opsikelemaan. Yksi anoreksian piirteistä, täydellisyyteen pyrkiminen. Olen koonnut elämääni lisää positiivisia asioita. Sairaala tuhosi entiset unelmani, jouduin aloittamaan kaiken alusta. Edelleenkin tuntuu pahalta vaikka elämässäni on hyvää paljon. En tiedä kuinka kauan jaksan tätä helvettiä läskieni kanssa, jos aloitan laihduttaa se on matkalippu helvettiin myös silä minua valvotaan edelleen. Kaikenlisäksi minua haukutaan jo hulluksi ja pienellä kunnalla on helppo saada mielisairaan maine. Elämäni on jo pilattu.

Minulla ei ole enää tulevaisuutta kiitos sairaalan ja sossun. En ole muuttanut mielipidettäni pätkääkään. Ja se on hiljainen kosto niille jotka yrittivät "auttaa", mutta pahensivat asioitani kun minä voitan ja päätän elämäni. Se on kostoni heille, tietävät että heidän "loistavalla" auttamisellaan ei ollut loppupelissä mitään merkitystä. Ehkä syyttävät siitä itseään. Ehkä silloin huomaavat miten väärin tekivät. Minä nauttisin siitä suunnattomasti jos kaikki ne saastat sossuista hoitajiin polvistuisivat eteeni ja pyytäisivät anteeksiantoa. Monet ihmisethän ajattelevat aina kun joku on tehnyt itsarin "teinkö jotain väärin". Tällä kertaa heidän katumuksensa menee nappiin ja lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla; saan rauhan ja muut ihmiset kärsivät siitä että minä olen kärsinyt.

exanoreettikkomyös kirjoitti:

Anoreksiaa sairastanut henkilö voi lihoa siinä missä muutkin ihmiset, ei se sairaus rasvaa kehosta hävitä.

Minä myös, sairaalan pilaama 81,5 kg ja 167 cm nyt. Makkarat näkyvät selvästi enkä mahdu enää entisiin vaatteisiini. Minua kutsutaan jo entisen tikkulutkan sijaan ihratissiksi ja lihapullaksi ja ties miksi. Viimeisin hoitoni oli 8kk sairaalassa, "syö syö tai jäät tänne..ei me sinua lomalle päästetä ennen kuin painat 15 kg enemmän, turha toivo on kotiin paluusta ennen kuin olet täysin parantunut"

Aivan samanlaisia kokemuksia kuin aloittajalla. Minua vahdittiin, huoneessa, vessassa joka paikassa. Öisin huoneeni vessa lukittiin ja ruokailun jälkeen oli tarkkailtavana. Omassa huoneessani sain olla päivällä yhden tunnin (wc lukittuna) ja silloinkin hoitaja joka 15 min välein kurkkimassa. Ja tietenkin öisin minua valvottiin enemmän kuin muita potilaita joilla oli lievempiä oireita silloin.

Jos en syönyt sain nämä uhkaukset:
huostaanotto
vahvempi lääkitys ("piikkiä tarvittaessa")
ei lomia
vanhempien tapaaminen kielletty
arestia (ei ulos, ei pelejä)
ei puhelinsoittoja
ja ties mitä.

Monissa sairaaloissa tämä "uhkaile ja hallitse potilasta" on perinteinen kikka oli sairaala nuoria hoitava tai aikuisia. Se toimii, minullakin. Kun ihmiseltä viedään kaikki mitä hän rakastaa, kaikki mitä hän omistaa ja lukitaan neljän seinän sisälle kuukausiksi (pääsin kotona käymään vasta 4kk jälkeen) niin on pakko tanssia muiden pillin mukaan. Oli pakko lihottaa itseäni. PAKKO! Siinä ei muuta vaihtoehtoa ollut.

Ja se on puhdas fakta että nuoria uhataan hoidossa huostaanotolla. Kaikkia nuoria oli uhattu siellä, jopa niitäkin joilla ei ollut paljoa vaikutusta. Se on puhdasta psykologiaa heidän tekniikkansa. Harva "normaali" ihminen joka ei ole psykiatrisen laitoksen lähellä käynytkään ei osaa kuvitellakaan mikä "politiikka" ja kauhu niiden ovien takana on. Nykyään sitä ajatellaan että sairaalat on "kodinomaisia ja hyviä nuorille".

Asiat eivät ole miltä ne näyttävät, eivät koskaan. Suurin osa hoitajista on epäpätevää ja heidän hoitotekniikkansa on puhtaasti ihmisen herkimpiin osiin iskevää ja sillä on tarkoitus sortaa ja alistaa potilas heidän tahtoonsa. Kun potilaan mieli on murrettu ja alistettu niin viimeinkin se todellinen "hoivaaminen" aloitetaan. Ensimmäinen vaihe saattaa kestää kuukausia kunnes potilas on täysin hallinassa. Se miten ihminen alistetaan on kamalaa. Joudutaan menemään henkilökohtaisuuksiin ja pakotetaan ihminen toimimaan oikein, keinolla millä hyvänsä. Kuulostaa raa'alta ja se on puhdasta faktaa mitä he tekevät. Ei ole turvallista Suomessakaan sairaalahoito, on JULMA VITSi että Suomea ylipäätänsä kutsutaan hyvinvointivaltioksi kun katsotaan mitä täällä on. Yhä nuoremmat ryyppäävät, nuoria on sairaalat pullollaan (oikeesti siellä on jonot niihin), sydän-ja verisuonisairaudet, mielenterveysongelmat jne..

Kuulin paljon kokemuksia silloisilta potilailta jotka olivat olleet monenlaisissa laitoksissa aina lastenkodista sairaaloihin. Eikä sekään sairaala mikään paratiisi ollut. Lääkäri oli kamala noita niinkuin oli huora hoitajanikin. Ja se lutka sossun ämmä jonka haukuin niin pystyyn, siis koskaan en ole kirkunut niin kuin silloin. Se lutka luovutti, oli kaikkien vihaama sillä alueella ja raukka vaihtoi työpaikkaa. Aivan oikein. On ihmisiä jotka haluavat auttaa, on ihmisiä joiden apua ei tarvita, on ihmisiä joita ei pidä auttaa, on ihmisiä joiden apu=pahanteko, on ihmisiä joiden ei pidä auttaa ja on ihmisiä joiden olisi parempi osata pitää näppinsä erossa toisten asioissa. Etenkin sossun huorien. Että vihaan niitä!! Vuosia he ovat vainonneet minua ja äitiäni! Kohta olen 18 enkä enää ole huostaanoton uhan alla. Silloin loppuu kärsimys kun saan viimeinkin päättää omista asioistani.

Koskaan en anna anteeksi niille jotka elämääni ovat pilanneet. En luota nuorisotyöntekijöihin, opettajiin, terveydenhoitajiin, lääkäreihin, SOSSUIHIN, mannerheimin lastensuojeluliiton jäseniin yms. jotka voivat pahimassa tapauksessa olla matkalippu helvettiin.

Tajusin vasta äskettäin etten koskaan parantunut, tein vain mitä käskettiin. Minähän olin hallinassa. Toisaalta en minä sairaskaan täysin ole. Olen lukiossa ja keskiarvoni on 9, mutta se EI OLE SAIRAALAN SAAVUTUSTA. Kaikki positiivinen mitä minulla oli niin sairaala vei ne paitsi haluni olla täydellinen. Heidän on turha ottaa kunniaa siitä että menestyn nyt hyvin koska olin ennen sairaalaa ahkera opsikelemaan. Yksi anoreksian piirteistä, täydellisyyteen pyrkiminen. Olen koonnut elämääni lisää positiivisia asioita. Sairaala tuhosi entiset unelmani, jouduin aloittamaan kaiken alusta. Edelleenkin tuntuu pahalta vaikka elämässäni on hyvää paljon. En tiedä kuinka kauan jaksan tätä helvettiä läskieni kanssa, jos aloitan laihduttaa se on matkalippu helvettiin myös silä minua valvotaan edelleen. Kaikenlisäksi minua haukutaan jo hulluksi ja pienellä kunnalla on helppo saada mielisairaan maine. Elämäni on jo pilattu.

Minulla ei ole enää tulevaisuutta kiitos sairaalan ja sossun. En ole muuttanut mielipidettäni pätkääkään. Ja se on hiljainen kosto niille jotka yrittivät "auttaa", mutta pahensivat asioitani kun minä voitan ja päätän elämäni. Se on kostoni heille, tietävät että heidän "loistavalla" auttamisellaan ei ollut loppupelissä mitään merkitystä. Ehkä syyttävät siitä itseään. Ehkä silloin huomaavat miten väärin tekivät. Minä nauttisin siitä suunnattomasti jos kaikki ne saastat sossuista hoitajiin polvistuisivat eteeni ja pyytäisivät anteeksiantoa. Monet ihmisethän ajattelevat aina kun joku on tehnyt itsarin "teinkö jotain väärin". Tällä kertaa heidän katumuksensa menee nappiin ja lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla; saan rauhan ja muut ihmiset kärsivät siitä että minä olen kärsinyt.

Mä olen ollut hoidossa,ei se mun kohdalla tollasta ollut! Minuakin valvottiin OF COURCE.. Sain liikkua päivässä ulkona puoltoistatuntia, lääkärit oli tosi mukavia, ruoka annokset isoja, minua pakotettiin syömään aluksi puolet annoksesta ja siintä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän eikä ännokset tuntuneet enäänees niin suurilta, jälkiruoka ei ollut pakollinen mut myöhemmin otin sen, kun aloin syömään koko annoksen ja santsi kerran joskus ja otin jälkiruuan niin sain liikkua enemmän! kävin myös koko hoidon aikana terapeutilla 2 viikossa.
olin sairaalassa koko kesäloman kunnes siirryin koti hoitoon. Koin liki vuoden olevani täysin parantunut, mutta nyt on taas alkanut kilot mietittyttää, mutta aijon hakea apua ajoissa, menen ensi viikolla ehkä juttelemaan sille samalle terapeutilla.. niin ja minusta ei tehty läskiä! vaan aivan normaali kroppainen!