ei jaksa

En jaksaisi enää yrittää, paha olo valtaa mut entistä enemmän.. En uskalla puhua tästä kenellekään sillä vaikutan toisten seurassa normaalilta, ja silloin kaikki onkin paremmin, yksin ollessa käyn sitten pohjalla.. Bulimiaa siis sairastan ja masennustakin kai, viiltelemään ikävä kyllä olen ruvennut, se helpottaa hetkeks, ei sieluun satu niin lujaa. Haluaisin itkeä, mutta kyyneliä ei enää tuu, henkilö jolle ennen kerroin kaiken on mutt vaihtanu, parempaan kai.. En tiedä kuinka kauan enää jaksan, kaikki leviää käsiin, raha-asiat, koulu, minä.. Anteeks vuodatus mutta ajattelin että jos kirjottaminen auttais, mutta ei tääkään kyllä helpota..
2245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

samat sanat, kirjaimesta kirjaimeen.

Nyt on tosin (onneksi)viikko mennyt oksentamatta..paino on noussut. En onneksi ole kovin paljoa ahminut..herkuteltua tulee kyllä. Treenaminen 6 kertaa viikossa helpottaa tunnontuskia ja on tietysti ajankulua, ja kaikki aika mitä vaan saan pois yksin olemisesta on aina plussaa.
Jaksamisia sinulle.

Äänestä
  • Kiitos, ja jaksamisia sullekin. En tiedä onko se hyvä asia että tälläisessä asiassa on kohtalotovereita mutta kai se osaltaan helpottaa kun tietää ettei ole ainoa, monimutkaisesti selitetty mutta toivottavasti ymmärsit..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haavoittuvainen kirjoitti:

En jaksaisi enää yrittää, paha olo valtaa mut entistä enemmän.. En uskalla puhua tästä kenellekään sillä vaikutan toisten seurassa normaalilta, ja silloin kaikki onkin paremmin, yksin ollessa käyn sitten pohjalla.. Bulimiaa siis sairastan ja masennustakin kai, viiltelemään ikävä kyllä olen ruvennut, se helpottaa hetkeks, ei sieluun satu niin lujaa. Haluaisin itkeä, mutta kyyneliä ei enää tuu, henkilö jolle ennen kerroin kaiken on mutt vaihtanu, parempaan kai.. En tiedä kuinka kauan enää jaksan, kaikki leviää käsiin, raha-asiat, koulu, minä.. Anteeks vuodatus mutta ajattelin että jos kirjottaminen auttais, mutta ei tääkään kyllä helpota..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu