miten selviän mittauksista?

luokalla laihduin vuoden aikana n. 10kg. Olin alunperin n. 162/58 ja seuraavassa tarkastuksessa 163,5/47. Olin tietenki hermostunu että terkkari huomaisi heti sen ja jännitin vain sitä punnitsemista. No se sitten koitti ja terkkari näytti yllättyneeltä eikä hyvällä tavalla. Alko heti aavistamaan miten olen laihtunut niin paljon. Selitin sille hymyillen vaan että olen alottanu lenkkeilyn ja syön terveellisesti ja blablabla..se ei näyttäny menevän läpi. Sit se terkkari alko selittää anoreksiasta ja sano että meidän koulussa on paljon sellaisia. Olin hyvin hermostunu, mutta hymyilin ja esitin vaan. Meinasin kuitenki romahtaa kun se sano että aikoo soittaa mun vanhemmille siitä. Sanoin vaa ettei tarvitse ja meinasin purskahtaa itkuun. Se sano että haluisi kyllä ja sen pitäisi. Onneksi pääsin lukioon ja eri lukioon! Se sano että mun pitäisi syksyllä tulla taas tarkistukseen ja mun olisi saatava lisäkiloja kesän aikana. Murehdin sitä koko ajan että jos se soittais vanhemmille. Onneks se ei kuitenkaan sitä tehnyt. Kun pääsin kotiin purskahdin itkuun ja seurasin päivän aikana vanhempieni reaktioita, olikohan terkkari soittanu niille? Sitten tajusin että ne olis kyllä heti ottanu asian puheeksi, joten ei.
Nyt tajuan kuinka sairas olin, olen parempi, olen nyt parantumassa. Miksen tunnustanut terkkarille että olin sairas, vai näkikö se sen jo läpi? En koskaa unohda sen vakavia kasvoja ja sen tuijottavaa läpimenevää katsetta. Onneksi olen poissa siitä koulusta.
Tuli nyt romaani taas, sori. Mutta tarkoitukseni on sanoa, että on oman edun mukaista jos anoreksia huomataan tarkastuksissa, silloin se ei etene pahemmaksi. Olisi tuplasti parempaa jos olisi niin vahva että pystyisi itse pyytämään apua siinö tilanteessa. Jaksamista teille

yläasteen vikalla kirjoitti:

luokalla laihduin vuoden aikana n. 10kg. Olin alunperin n. 162/58 ja seuraavassa tarkastuksessa 163,5/47. Olin tietenki hermostunu että terkkari huomaisi heti sen ja jännitin vain sitä punnitsemista. No se sitten koitti ja terkkari näytti yllättyneeltä eikä hyvällä tavalla. Alko heti aavistamaan miten olen laihtunut niin paljon. Selitin sille hymyillen vaan että olen alottanu lenkkeilyn ja syön terveellisesti ja blablabla..se ei näyttäny menevän läpi. Sit se terkkari alko selittää anoreksiasta ja sano että meidän koulussa on paljon sellaisia. Olin hyvin hermostunu, mutta hymyilin ja esitin vaan. Meinasin kuitenki romahtaa kun se sano että aikoo soittaa mun vanhemmille siitä. Sanoin vaa ettei tarvitse ja meinasin purskahtaa itkuun. Se sano että haluisi kyllä ja sen pitäisi. Onneksi pääsin lukioon ja eri lukioon! Se sano että mun pitäisi syksyllä tulla taas tarkistukseen ja mun olisi saatava lisäkiloja kesän aikana. Murehdin sitä koko ajan että jos se soittais vanhemmille. Onneks se ei kuitenkaan sitä tehnyt. Kun pääsin kotiin purskahdin itkuun ja seurasin päivän aikana vanhempieni reaktioita, olikohan terkkari soittanu niille? Sitten tajusin että ne olis kyllä heti ottanu asian puheeksi, joten ei.
Nyt tajuan kuinka sairas olin, olen parempi, olen nyt parantumassa. Miksen tunnustanut terkkarille että olin sairas, vai näkikö se sen jo läpi? En koskaa unohda sen vakavia kasvoja ja sen tuijottavaa läpimenevää katsetta. Onneksi olen poissa siitä koulusta.
Tuli nyt romaani taas, sori. Mutta tarkoitukseni on sanoa, että on oman edun mukaista jos anoreksia huomataan tarkastuksissa, silloin se ei etene pahemmaksi. Olisi tuplasti parempaa jos olisi niin vahva että pystyisi itse pyytämään apua siinö tilanteessa. Jaksamista teille

Normaalipainoinen kun painoit 47kg. olihan painon lasku suuri mutta et nyt mitenkään sairraalloinen ollut tuossa 47kg.