Kesäyö on hiljainen ja kaunis kun irrotan veneen köyden. Veneen puurungon hiljainen narahdus ja sen kevyt rahina hiekkaa vasten rikkoo hiljaisuuden. Pukkaan vauhtia ja astun veneeseen, yritän olla kolistelematta kun asetan airot paikoilleen.
Jossain laulaa lintu kun airot myötäilevät pehmeästi ja kevyesti vettä. Annan auringon lämmittää kasvojani ja nautin olostani kesäisellä järvellä.
Näen Sotkaparinskunnan kauempana ja jään katselemaan niitä. Huomaan että jotakin täytyy olla vialla, naaras on jääny kiinni verkon kellukkeeseen. Lintu ui kehää ja kelluke seuraa sitä. Aivan kuten huolestunut uros, joka uskollisena mutta avuttomana ui naaraan ympärillä. Naaraan on täytyny olla ansassa jo pitkään, seurasin samaa pariskuntaa jo aiemmin mökin terassilta ja ihmettelin miksi toinen on niin kiinnostun verkon kellukkeesta. Mutta se ei ollutkaan sitä, naaras oli vain jäänyt kiinni jo iltapäivällä.
Käännän hiljaa veneen ja soudan takaisin rantaa kohti, hakemaan sormikkaita. Epäilen että lintu voi näykkiä minua kun yritän pelastaa sen narusta, siksi hanskat voisivat ola tarpeeseen.
Venevajasta löydän lähes käyttämättömät näppylähanskat, hyvä. Hanskojen kumiset pienet näppylät antavat pitävän otteen vedessä. Jälleen puuvene narahtaa iloisesti kun pukkaan sen veteen. Nyt airojen solahdus veteen on hieman kiivaampaa, minulla on kiire pelastaa naaras ja päästää kaunis lintupari vapaaksi kauniiseen kesäyöhön.
Soudan mahdollisimman hiljaa lintuja kohti. Kun pääsen lähelle, käyn veneen kokaan vatsalleni. Niin että käteni roikkuvat laidan yli. Lintu on joko väsynyt tai pelosta lamaantunut, se ei vastustele eikä yritä näykkiä kun tartun siihen varovasti.
Lintu ei olekaan kiinni paksusta verkonnarusta, huomaan huolestuneena. Verkon ohuet säikeet ovat kietoutuneet ja sotkeutuneet tiukasti linnun siiven tyveen, osittain pureutuneet lihaan. En pysty vapauttamaan lintua käsin, vahingoittamatta sitä lisää ohuisiin ja pureviin verkon lankoihin. Minun on palattava uudelleen rantaan hakemaan teräasetta.
Jätän pelokkan naaraan ja lähden soutamaan takaisin rantaa kohti. Huolestunut uros ui heti puolisonsa luokse kun olen etääntynyt tarpeeksi. Niin kaunista ja uskollista...
Venevajasta otan mukaani sekä puukon että sakset, ja kiiruhdan hiljaa takaisin kesäiselle järvelle. Ulapalla uros kiertää väsynyttä naarasta, joka yrittää viimeisillä voimillaan uida ja seurata rakasta puolisoaan. Kun lähestyn naarasta, uroa peräytyy. Naaras saa jostakin voimia ja sukeltaa, joudun ohjailemaan venettä vaikeasti kun seuraan naarasparkaa.
Lopulta saan naaraan käsiini. Se ei edelleenkään yritä purra minua. Se näyttää rauhalliselta, mutta se voi olla myös pelosta lamaantunut. En voi tietää. Niin varoen kuin kykenen, leikkaan saksilla ohutta verkkoa kunnes linnun siipi vapautuu. Näen että verkko on purenut ikävän haavan siiven tyveen. Mutta enempää en osaa lintua auttaa, joten lasken sen hellästi veteen.
Lintu katsoo minua punertavilla silmillään ja ui epävarmoin potkuin etäämmäs. Se näytää hyvältä, mutta haava huolestuttaa minua. Uros seuraa uskollisesti merkillisiä tapahtumia kauempaa, huolestuneena rakkaansa puolesta. Sitten yhtäkkiä vedenpinta särkyy pärskähtäen ja naaras sukeltaa veden alle.
Jään aloilleni ja yritän etsiä pintaan nousevaa lintua. Uros kiertää minut kaukaa ja ui rantaa kohti. Yö on pitkällä, alhaalla oleva aurinko kimaltelee minun ja rannan välissä, niin että minun on vaikea nähdä kunnolla. Haluaisin nähdä linnun tulevan pintaan ja löytävän puolisonsa luokse. Mutta aurinko häikäisee silmiäni niin etten voi nähdä vedenpintaa kaikkialta.
Jätän lintupariskunnan ja jatkan soutamista kesäyössä. Rantaudun vastarannalla ja kävelen hiekkarannalla yksin, nauttien yhä lämmittävistä auringonsäteistä ja kesäyön hiljaisuudesta.
Nousen veneeseen ja jatkan rantaa myötäillen hyvän matkaa, kunnes kaarran pienen niemen taakse. Siellä on kaunis rantautumispaikka, puusta rakennettu laavu ja vuotiopaikka. Vedän veneen rantaan ja alan sytyttämään pientä nuotiota. Yö alkaa olla jo pian keskiyön tienoilla.
Pieni nuotio palaa hiljaa, kuivien puiden singotessa kipinöitä iloisesti hämärälle taivaalle. Otan repustani valkoviinipullon ja kaadan itselleni lasillisen. Istun nuotion ääreen ja katselen laskevaa aurinkoa, sen muodostaessa punakeltaisen kauniin sillan yli järven.
Sitten näen sen. Yksinäinen lintu ui auringonsiltaa kohti, häviten kirkkaana kimaltelevaan siltaan. Ilmestyen hetken päästä näkyviin, jatkaen pienenä ja yksinäisenä hämärälle ulapalle.
Suru valtaa mieleni. Onko se äskeinen uros, vaeltaen kesäyössä yksinäsenä ja surullisena, kumppaninsa menettäneenä ja kumppaniansa kaivaten.
Aivan kuten minäkin. Rakkaani menettäneenä ja häntä kaivaten. Kaivaten häntä syliini siihen nuotion ääreen, hyväillä pehmeitä hiuksia ja painaa huulet niskaan. Minä ja sotkaparka, molemmat niin yksin ja ikävissään. Kauniissa ja hiljaisessa kesäyössä...
Jossain laulaa lintu kun airot myötäilevät pehmeästi ja kevyesti vettä. Annan auringon lämmittää kasvojani ja nautin olostani kesäisellä järvellä.
Näen Sotkaparinskunnan kauempana ja jään katselemaan niitä. Huomaan että jotakin täytyy olla vialla, naaras on jääny kiinni verkon kellukkeeseen. Lintu ui kehää ja kelluke seuraa sitä. Aivan kuten huolestunut uros, joka uskollisena mutta avuttomana ui naaraan ympärillä. Naaraan on täytyny olla ansassa jo pitkään, seurasin samaa pariskuntaa jo aiemmin mökin terassilta ja ihmettelin miksi toinen on niin kiinnostun verkon kellukkeesta. Mutta se ei ollutkaan sitä, naaras oli vain jäänyt kiinni jo iltapäivällä.
Käännän hiljaa veneen ja soudan takaisin rantaa kohti, hakemaan sormikkaita. Epäilen että lintu voi näykkiä minua kun yritän pelastaa sen narusta, siksi hanskat voisivat ola tarpeeseen.
Venevajasta löydän lähes käyttämättömät näppylähanskat, hyvä. Hanskojen kumiset pienet näppylät antavat pitävän otteen vedessä. Jälleen puuvene narahtaa iloisesti kun pukkaan sen veteen. Nyt airojen solahdus veteen on hieman kiivaampaa, minulla on kiire pelastaa naaras ja päästää kaunis lintupari vapaaksi kauniiseen kesäyöhön.
Soudan mahdollisimman hiljaa lintuja kohti. Kun pääsen lähelle, käyn veneen kokaan vatsalleni. Niin että käteni roikkuvat laidan yli. Lintu on joko väsynyt tai pelosta lamaantunut, se ei vastustele eikä yritä näykkiä kun tartun siihen varovasti.
Lintu ei olekaan kiinni paksusta verkonnarusta, huomaan huolestuneena. Verkon ohuet säikeet ovat kietoutuneet ja sotkeutuneet tiukasti linnun siiven tyveen, osittain pureutuneet lihaan. En pysty vapauttamaan lintua käsin, vahingoittamatta sitä lisää ohuisiin ja pureviin verkon lankoihin. Minun on palattava uudelleen rantaan hakemaan teräasetta.
Jätän pelokkan naaraan ja lähden soutamaan takaisin rantaa kohti. Huolestunut uros ui heti puolisonsa luokse kun olen etääntynyt tarpeeksi. Niin kaunista ja uskollista...
Venevajasta otan mukaani sekä puukon että sakset, ja kiiruhdan hiljaa takaisin kesäiselle järvelle. Ulapalla uros kiertää väsynyttä naarasta, joka yrittää viimeisillä voimillaan uida ja seurata rakasta puolisoaan. Kun lähestyn naarasta, uroa peräytyy. Naaras saa jostakin voimia ja sukeltaa, joudun ohjailemaan venettä vaikeasti kun seuraan naarasparkaa.
Lopulta saan naaraan käsiini. Se ei edelleenkään yritä purra minua. Se näyttää rauhalliselta, mutta se voi olla myös pelosta lamaantunut. En voi tietää. Niin varoen kuin kykenen, leikkaan saksilla ohutta verkkoa kunnes linnun siipi vapautuu. Näen että verkko on purenut ikävän haavan siiven tyveen. Mutta enempää en osaa lintua auttaa, joten lasken sen hellästi veteen.
Lintu katsoo minua punertavilla silmillään ja ui epävarmoin potkuin etäämmäs. Se näytää hyvältä, mutta haava huolestuttaa minua. Uros seuraa uskollisesti merkillisiä tapahtumia kauempaa, huolestuneena rakkaansa puolesta. Sitten yhtäkkiä vedenpinta särkyy pärskähtäen ja naaras sukeltaa veden alle.
Jään aloilleni ja yritän etsiä pintaan nousevaa lintua. Uros kiertää minut kaukaa ja ui rantaa kohti. Yö on pitkällä, alhaalla oleva aurinko kimaltelee minun ja rannan välissä, niin että minun on vaikea nähdä kunnolla. Haluaisin nähdä linnun tulevan pintaan ja löytävän puolisonsa luokse. Mutta aurinko häikäisee silmiäni niin etten voi nähdä vedenpintaa kaikkialta.
Jätän lintupariskunnan ja jatkan soutamista kesäyössä. Rantaudun vastarannalla ja kävelen hiekkarannalla yksin, nauttien yhä lämmittävistä auringonsäteistä ja kesäyön hiljaisuudesta.
Nousen veneeseen ja jatkan rantaa myötäillen hyvän matkaa, kunnes kaarran pienen niemen taakse. Siellä on kaunis rantautumispaikka, puusta rakennettu laavu ja vuotiopaikka. Vedän veneen rantaan ja alan sytyttämään pientä nuotiota. Yö alkaa olla jo pian keskiyön tienoilla.
Pieni nuotio palaa hiljaa, kuivien puiden singotessa kipinöitä iloisesti hämärälle taivaalle. Otan repustani valkoviinipullon ja kaadan itselleni lasillisen. Istun nuotion ääreen ja katselen laskevaa aurinkoa, sen muodostaessa punakeltaisen kauniin sillan yli järven.
Sitten näen sen. Yksinäinen lintu ui auringonsiltaa kohti, häviten kirkkaana kimaltelevaan siltaan. Ilmestyen hetken päästä näkyviin, jatkaen pienenä ja yksinäisenä hämärälle ulapalle.
Suru valtaa mieleni. Onko se äskeinen uros, vaeltaen kesäyössä yksinäsenä ja surullisena, kumppaninsa menettäneenä ja kumppaniansa kaivaten.
Aivan kuten minäkin. Rakkaani menettäneenä ja häntä kaivaten. Kaivaten häntä syliini siihen nuotion ääreen, hyväillä pehmeitä hiuksia ja painaa huulet niskaan. Minä ja sotkaparka, molemmat niin yksin ja ikävissään. Kauniissa ja hiljaisessa kesäyössä...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tämä oli kirjoitettu oikein somasti. Tunnelmapala. Kertoo kaipauksesta jne jne. Jotenkin silti, jos tätä novellina tai pienoisnovellina tahtoo ajatella, jäin kaipaamaan jotain oivaltavaa pointtia, jotakin ahaa-elämystä lukijalle. Pelkkä kaunis tarinointi ei niin jaksa innostaa. Osaat kirjoittaa, tee ovelampi.
Olinpahan nyt kriittinenkin.
Kiitos.
Puhut ihan totta. Mutta tuo tunnelma oli niin vahvana mielessä että se piti saada kirjoitettua äkkiä pois. Mietin kyllä että ehkä sen pitäisi antaa ensin muhia mielessäni.
Hetki kun katselin yksinäistä lintua, kaikkine omine tuntemuksineen, oli kuitenkin niin vahva että en tiedä minkä jipon siihen olisi keksinyt. Ehkä ajan kanssa, en tiedä.
Saisi kommentoida enemmänkin, negatiivistä tai positiivistä, ei väliä...
Imelää sontaa. Maailma on jo tuollaista siirappia täynnä. Vaihda levyä ja keksi jotain uutta. Kirjoittaminen voi olla myös taidetta.
Ei kai tuollaiset lapselliset kommentit eksy eräiltä muilta palstoilta tännekin?
Henkilön kommentti kertoo hänestä itsestään aika paljon; kypsymätön, lapsellinen, ymmärtämätön. Puhuu taiteesta, vaikkei saa kommenttiin aikaan edes sivulauseita.
Eiköhän sinun olisi paras pysyä siellä seksinovelliarvosteluissa, missä teinit tykkää haukkua toisiaan. Sillähän sinä aika usein esiinnyt ja valitat..?
Jätä nämä sivut, tuskin ymmärrät täältä mitään.
Hyvää Jussia!
Tämä on kyllä ensimmäinen vierailuni täällä ja käyn kaikkialla muualla netissä, mutten seksiin liittyvillä sivuilla, sitä kun on saatavilla parempanakin versiona.
Ei minun tarvitse käyttää energiaani muotoillakseni viestiä erityisen julkaisukelpoiseksi sellaisen älyn omaavalle henkilölle, joka ei oikeastaan ole minkään arvoinen, aivan kuten sinäkin. Ja teineistä puheenollen, eivätkö teinit juuri käytä teini-ilmaisua kuvitellessaan olevansa itse jo jotain muuta? Totuus kuitenkin on, ettei tuollaista moskaa lue kuin kauniiden ja rohkeiden vakiokatsojat ja niitähän tässä maassa ikävä kyllä riittää.
Oh no, ei tuollaista olekaan..... Häiriintynyt.
Ei, vaan häiriintynyt on siellä päässä. Yritäpä elää itseksesi, vaikka niiden turvaa tuovien asioidesi kanssa.
Älä pingota, jo vähän rennommin. Karmeeta tollanen kireys ja urputus.
On kesä! :)
Voi luoja tätä paikkaa ja kommentteja..