Vaikea ADHD

Hei hyperi

Kun kirjoittaja käytti tarkkaavaisuushäiriön korrektia lyhennettä, haluaisin muistuttaa että se pitää sisällään kaikki tarkkaavaisuushäiriöiset heidän ulkoisen käyttäytymisen tulkinnasta riippumatta.

Kirjoituksesi oli aikamoinen kokoelma kliseitä, joita on alkanut kehittyä aikuisiässä diagnosoitujen tarkkaavaisuushäiriöisten ympärille. En pysty niitä allekirjoittamaan, sillä näen niin monien niistä nousevan kyvyttömyydestä nähdä itseään ulkopuolisen silmin ja vastaavasti erittäin vahvasta halusta opettaa toisia asioiden oikeasta tolasta sekä vaatia heitä käyttäytymään ja ajattelemaan sen mukaisesti.

Kotiin jääminen ei tietysti ole kovin suotavaa, mutta se ei missään tapauksessa ole masennuksen tai mielenterveyshäiriön leimakirves. Tarkkaavaisuushäiriö ymmärretään aivan liian kapeasti koulu- tai työelämässä menestymiseksi. Vasta kun lääketieteessä ymmärretään, että häiriintynyt tarkkaavaisuus onkin vain oire suuremmasta kokonaisuudesta, ollaan pääsemässä asian jäljille.

Tarkkaavaisuushäiriön aiheuttava hidas tiettyjen aivoalueiden sähköinen toiminta näkyy erityisesti inattentiivisissa aikuisissa flegmaattisuutena ja pohjattomana väsymyksenä, jollaisen kourissa henkilö ei kykene normaaleihin fyysisiin toimiin. Tämä ei ole laiskuutta, vaan seurausta aivotoiminnan vajauksesta. Aikansa tällaista voi tietysti murehtia, mutta kotonaan ihminen voi olla myös onnellinen toimintakyvyn minimoitumisesta huolimatta.

"Mitä vaikeampi oireyhtymä sen enemmänhän se vaatii ymmärtämistä ja sisua kaikilta osapuolilta, mutta sen taakse ei saa piiloutua."
Olen tavannut monia AD/HD-Walkmaneja, jotka soittavat samaa kasettia vuodesta toiseen ja toitottaen häiriötään ulkomaailmalle. Kannattaisi kokeilla mennä sanomaan tällaiselle, että vaihtaisit jo levyä, tuo on jo kuultu. Voi joutua nyrkinkaivuuseen omasta naamasta.

Mikä tästä AD/HD:sta tekee niin ainutlaatuisen, että sen taakse joku haluaa kätkeytyä? Tiedotusvälineet eivät ole tehneet kuntoutumista ainakaan helpommaksi. Tarkkaavaisuushäiriön käsittely velloo jatkuvasti pitkälti samoissa alkutekijöissä kuin 5 vuotta sitten. Ongelman laajuus on edelleen mysteeri yleiselle terveydenhuollolle ja sitä myötä resurssit edelleen vaatimattomat, kun kaikki asiaan täsmäapua hakevatkaan eivät tule tunnistetuiksi ja ohjatuksi hoitoon.

Se joka tietää piiloutuvansa AD/HD:n taakse ei kuulosta sinisilmäiseltä vaan laskelmoivalta. Joka ei tiedä olevansa piilossa, ei voi piilostaan päästä ennen kuin hoksaa mitä hän piilottelee. Ja tarkkaavaisuushäiriöisellehän ei voi mennä sanomaan että lopeta se piilottelu. Rakentavaa olisi kuulla, millaisista piiloista tarkkaavaisuushäiriöiset ovat itsensä löytäneet ja miten se on omaan itseymmärrykseen vaikuttanut.

"Ad/hd ei ole selitys yhtään millekään mitä elämässä tekee, koska tapojaan voi muuttaa jos niin haluaa."
Tätä en voi missään tapauksessa allekirjoittaa. AD/HD:n tuhoisuus yksilön kohdalla on ymmärrettävissä vain siten, että AD/HD-aivot vaikuttavat jokaiseen kehon soluun ja pääasiassa aivojen epävakauteen. Tapojaan voi muuttaa ensisijaisesti nuori AD/HD-henkilö, jolla ei ole paljon poisopittavaa, toisekseen sellainen, jolla ei ole vakavaa uniongelmaa, kolmanneksi hän nauttii lääkitystä, neljänneksi saa tukea kuntoutumiseensa AD/HD:ta ymmärtävältä ammattihenkilöltä. Vahvuuksien mantraa hokeva psykologia ja psykiatriakin eivät AD/HD-aikuista lämmitä, kun aivot seisovat ja muisti toimii joskus ja joka välissä on pakko mennä lepäämään vaakatasoon. Terapiassa voi joutua oivaltamaan myös, että ei pysty, ei kykene.

Terapia on hyvä niille aikuisille, joilla ajattelu ei ole selkeytynyt ja jotka eivät ymmärrä menneisyyttään AD/HD-aivokemian kautta. Kielellisen häiriön yleisyyden takia sanavarasto voi ammottaa tyhjyyttään tunne-elämän kohdalla. Terapia onnistuu, kun monet yksityiskohdat loksahtavat paikalleen. Standardiratkaisu se ei ole.

Minä olen varmasti se hidas, jonka kanssa sanoit sulakkeiden loppuvan. Meidän aivoissamme on kuitenkin samat perusongelmat: tiettyjen aivoalueiden hidas liikenne, hypereilläkin; välittäjäainetoiminnan häiriö ja aivojen etuotsalohkon kärkiosien kokoero normaaleihin aivoihin verrattuna.

Lääkärit ihmettelevät tarkkaavaisuushäiriöisten aikuisten keskuudessa ilmenevää lääkkeiden vastustamistaipumusta. Omia ongelmia vähätellään, kun ei ymmärretä kokonaisvaltaisesti, miten monilla alueilla tarkkaavaisuushäiriöisellä on puutteita ja missä hänen aivonsa ja kehonsa kuormittuvat. Arvaan, että yksi syy lääkkeiden vastustamiseen on se, ettei syödä lääkkeitä. Onnittelen sinua, kun pärjäät ilman lääkkeitä työelämässä.

Entä jos on poistanut asian mielestään, ihan kuin sitä ei olisi tapahtunut, silloin ei voi tuntea syyllisyyttä. Tarkastelee asiaa ikäänkuin ulkopuolisena. Sydän pysyy silloin kylmänä.

Pojallani on ikävä kyllä kyky poistaa mielestään ikäviä asioita, koska niiden käsitteleminen on niin vaikeaa. Hän menee jotenkin aivan lukkoon eikä pysty puhumaan, jos hän on tehnyt jotain väärää. Hänellä on ADHD. Joudun tekemään paljon työtä hänen kanssaan, että saan hänet puhumaan ja ymmärtämään tekojaan.

Hän on erittäin herkkä, mutta joskus hän tuntuu joissakin tilanteissa todella "tunteettomalta" ja kuitenkin on juuri päinvastoin. Hän tiedostaa oikean ja väärän, mutta hetken mielijohteesta tehdyt jutut sitten aiheuttavat ongelmallisia tilanteita.

Tärkeintä ihmiselle on, että jos on syyllinen johonkin, niin myöntää sen itselleen. Yksi keino on ottaa peili käteen ja katsoa itseään silmiin ja "jutella, haukkua ym." Helpottaa, kokemusta on.
Ja sitten olisi myös tärkeää pystyä antamaan itselleen anteeksi. Vapauttaa itsensä jatkamaan elämää.

Tässä erään ADHD-aikuisen (sain diagnoosin 2 kuukautta sitten) ajatuksia.

Matin sanoilla.....elämä on laiffii....