Eira femto kokemuksia

Harkitsen silmieni leikkelyä Eirassa FemtoLasik -menetelmällä. Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia tuon leikkauksen läpi käyneiltä:

- minkälaisia tuntemuksia läpän teko femtolla aiheutti?
- kuinka lähelle tavoitetasoa päästiin?
- aiheutuiko leikkauksesta ei toivottuja sivuvaikutuksia?
31035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kävin lokakuun alussa Eirassa leikkauttamassa molemmat silmäni. Lähtöarvot -6.5 ja -7. Tiistaina olisi sitten ensimmäinen jälkitarkastus, joten sitten vasta tietää tarkemmin kuinka silmät ovat lähteneet paranemaan. Tällä hetkellä fiilikset ainakin erittäin hyvät. Se on aika makeeta kun NÄKEE! Ensimmäinen yö leikkaukse jälkeen oli aikamoinen "liskojen yö". Heräilyä tunnin välein (josta osasyynä varmaankin ne Aivan mielettömän "upeat" lasit, jotka Eirasta sai päähänsä kotiin viemisiksi. Yön aikana tuli muutaman kertaan mietittyä, että mitä tuli tehtyä, kannattiko?! Mutta se mieliala onneksi häipyi seuraavana päivä kokonaan. Mokana minulla oli, että lääkärin ohjeiden mukaan kosteustippoja ei tarvitse laittaa vielä leikkauspäivän iltana, vaan vasta seuraavana. Jälkikäteen siten tajusi, että se inhottava tunne (ei kipu) johtui täysin kuivumisesta. Itse leikkaus oli tosi nopea, eikä kokemuksena mitenkää paha. Se tunne, mikä tuli kun nousee leikkauspöydältä, ja näkee Eirassa leikkaushuoneen seinälä olevan kellon, on muuten oikeasti aika makee!!! Kaduta ei tippaakaan, Kuivuutta jonkin verran on, mutta siitä selviää tipoilla (4-5 kertaa päivässä). Nyt perjantaina testasin silmiäni ensimmäistä kertaa valvomisen osalta, ja siinä huomasi, että vielä eivät ole täysin kunnossa. Eli kirvelyä/vuotamista rupesi pikkutunneilla esiintymään, mutta nukkuminen vei sen ongelman, ja lauantaina herätessä kaikki ok. Kuivumisesta vielä sen verran, että nyt kun keli jäähtyi ja sisäilma sen myötä kuivuu, niin kosteustippoja on saanut laitella vähän enemmän, joten jos nyt talvisaikaan olet leikkaukseen menossa siihen kannattaa varautua. Kirjoituksista päätellen, osalle tuntuu tippojen tiputtelu olevan työlästä, mutta minä henk.koht totuin siihen muutamassa päivässä, ja nyt se aivan sama asia kuin esim. käsien rasvaaminen. Tsemppiä, jos päätät leikkaukseen mennä :)

Äänestä
  • Kiitos kokemusten jakamisesta. Kerrothan vielä jälkitarkastuksen jälkeen mihin näkö päätyi. Minkälaisia tuntemuksia läpän leikkaus femtolaserilla aiheutti?

    Äänestä

  • Pelkopotilas kirjoitti:

    Kiitos kokemusten jakamisesta. Kerrothan vielä jälkitarkastuksen jälkeen mihin näkö päätyi. Minkälaisia tuntemuksia läpän leikkaus femtolaserilla aiheutti?

    Itse ei siis tarvii tehdä mitään, olla vaan ja maata. Eikä mitään tunnu on puudutettu niin hyvin.

    Pahinta koko hommassa on se kun joutuu teippaan yöksi ne lasit silmille, eikä pääse saunaan :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelkopotilas kirjoitti:

Harkitsen silmieni leikkelyä Eirassa FemtoLasik -menetelmällä. Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia tuon leikkauksen läpi käyneiltä:

- minkälaisia tuntemuksia läpän teko femtolla aiheutti?
- kuinka lähelle tavoitetasoa päästiin?
- aiheutuiko leikkauksesta ei toivottuja sivuvaikutuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu