kiropraktikolla käynti

Onko normaalia että kiropraktikolla käynnin jälkeen on todella kipeet ne paikat jotka on siellä aukastu?jos on niin koska mahtaa helpottaa?
1211995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kun en itse ajattelisikkaan mennä muualle kun lääkäriin kipujeni kanssa

Äänestä

Kiropraktikkona voivat esiintyä monet itseoppineet puoskarit; kannattaa ottaa taustoista kunnolla selvää ennen kuin antaa murjoa. Lääninhallituksen sos.terv.-osastolla on luettelo läänisi alueella laillisesti ammattiaan harjoittavista koulutetuista kiropraktikoista, yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.laaninhallitus.fi

Jos käsittelyn jälkeen olet kipeämpi kuin ennen käsittelyä, niin se oli pahoinpitely. Kannattaa tehdä rikosilmoitus oli sitten kyseessä koulutettu tai ei.

Äänestä

Kolme päivää yleensä jos on ollut pahassa kunnossa. Hoitajissa paljon eroa koulukunnasata riippuen. Yleensä kiropraktikot eivät lämmittele mitenkään lihaksia vaan kovalla riuhtaisulla auki. Mutta heistäkään kaikki eivät tee samalla tavalla. Hellempiäkin on. Riippuen mitä muita koulutuksia hoitajalla on, ja niitä voi sitten tietysti yhdistellä ja saada hellemmän hoitomuodon aikaiseksi. Esim. hierontaterapeuttikoulutus. Hienoa on että löytyy hoitajia joilla on monen moista koulutusta ja taitoa joita voi sitten yhdistellä niin että hoito on mahdollisimman hoitava kuitenkaan olematta liian väkivaltaista.

Äänestä
  • Eikös se tälläkin palstalla jo useita kertoja ole selvitetty, että "hierontaterapeutti" on tekaistu ammattinimike, ei oikea terveydenhuollon ammattilaisen titteli?

    Näitä "hierontaterapeuttikoulutuksia" voi kuka tahansa järjestää, mikään laki ei sitä toimintaa valvo. Siis täysin villiä ja vapaata touhua, sellaista nimitetään ammattipiireissä puoskarikoulutukseksi.

    Lainsäädäntömme porsaanreikiä käyttäville terapeuttikouluttajille ei tunnu löytyvän minkäänlaista kuria. Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen toimialaan nämä eivät kuulu, Opetushallitus ei näistä edes mitään tiedä, kuluttajaviranomaiset ovat hampaattomia.

    Monet "hierontaterapeutin" koulutukseen hakeutuneet ovat tosissaan luulleet saavansa terveydenhuollon ammattilaisen koulutuksen ja sen mukaisen statuksen. Yllätys onkin sitten ollut suuri, kun vakuutusyhtiö ei ole suostunutkaan antamaan potilasvahinkovakuutusta ja verottaja alkanut vaatia arvonlisäveroja maksuun.

    Jotain tarttis tehrä, etteivät ihmiset enää Tainulin tavoin huijatuksi tulisi.

    Äänestä

  • Täsmäälleen samanlaiseen hoitoon voi reagoida eri ihminen eri tavalla. Toinen voi olla aivan kivuton käsittelyn jälkeen ja toiselle voi kivut vain pahentua. Toisten elimistö reagoi samaan hoitoon eri tavalla. Kaikille ei ehkä kaikki sovi.

    Äänestä

  • varsin paljon kirjoitti:

    Täsmäälleen samanlaiseen hoitoon voi reagoida eri ihminen eri tavalla. Toinen voi olla aivan kivuton käsittelyn jälkeen ja toiselle voi kivut vain pahentua. Toisten elimistö reagoi samaan hoitoon eri tavalla. Kaikille ei ehkä kaikki sovi.

    "Kaikille ei ehkä kaikki sovi", toteaa edellinen kirjoittaja. Aivan oikein. Samaan hoitoon eri ihmiset voivat reagoida eri tavoin. Sattuman varaan ei yksilöllistä reagointia kuitenkaan saisi jättää.

    Koulutettu kiropraktikko tutkii potilaan huolellisesti ja selvittää mahdolliset kontraindikaatiot, ja osaa valita oikean ja turvallisen hoidon. Ja jos koulutetun hoidossa kuitenkin jotain menee pieleen, on olemassa potilasvakuutusjärjestelmä.

    Tee-se-itse-kiropraktikko tai muu "jäsenkorjaaja" tai "hierontaterapeutti" voi todellakin aiheuttaa vain kipujen pahenemisen tai jopa hengenvaarallisen komplikaation. Mikään vakuutus ei näitä puoskarointeja korvaa, vaan korvausta on haettava rikosoikeudellista tietä.

    Äänestä

Ettei vaan sattunut tämä Lappeenrannassa? Kohtalotovereita on useampiakin.

Äänestä
  • ei ole lappeenrannassa sattunut,mutta kerroppa lisää että minkälaisia tapauksia sielläpäin.

    Äänestä

Selän käsittelyn jälkeen voi olla arkuutta "syvällä". Jos jossakin nikamavälissä ei ole ollut pitkään aikaan liikettä ja varsinkin jos liikkuvuus palautetaan manipulaatiolla kummemmin lihaksia lämmittämättä, niin arkahan se paikka pirhana seuraavana päivänä on. Arkuus voi kestää muutamia päiviä.

Käsittely eroaa tekijän ja jonkiverran tekikän koulutuksen mukaan. Itse olen luonut omien asiakkaiden (olen hieroja... 10 v / 6000 asiakasta ) kokemuksen mukaan luonut kuvan siitä , että kiropraktikot suosivat manipulaatiota ja es osteopaatit käyttävät enemmän mobilisaatiota.

Mobilisaatio voi tuntua "miellyttävämmältä" ja ei ole ihan niin rouhea tapa aukoa lukkoja.... Kokeile seuraavalla kerralla jotakin muuta KOULUTETTUA terapeuttia.

Äänestä

Kun lihakset,ovat tarpeeksi kipeytyneet,ja jumiu
tuneet.
Olen 25v.Käynnyt 2 vuodessa 10 hoidonsarjoja.Fyss
assa.Alussa aina lämmitetään ihonalueet.sitten
voiteen kanssa hierotaan.ja vaikka tämäkin hoito
muoto on ihoa hellivä.

Jäljestä päin sattuu,ja fysioterapeutit sanovatkin sen..kipuja tuiee kun mulle ainakin
kasvaa kiinikkeitä.Eikä ne eka-toka kerralla
lähde.
Kotona täytyy tehdä venytysliikkeitä hoitojen välillä.
eka päivä ja yö ovat kivuliaita.Tunnetta vois
kuvata PERUNASÄKIN päällä makaamiseksi.
kiinikkeitä",kun on käsitelty ja jos niitä on paljon.Kivut tulee,mutta häipyvät, kun kiinikkeet
pehmenevät,ja sulavat"pois.

-Kiropraktikot,URHEILUHIEROJAT(epäilen joidenkin
Ammattinimikettä titteliä)Ovat kylmiltään hiero
neet ja saaneet kovien koskujen lisäksi
Mustelmia nahkaani,eli Pintaveri suonia on katkeillu.4-5vrk.kivut kestäneet.

MUTTA:Huom:Tään haluun sanoo jokaisella meillä
on erilainen KIPUKYNNYS.

Äänestä
  • hieroja tai muu manipuloija ei ole ammattitaitoinen jos niitä tulee. Kipuja ei saa tulla. Jos kipuja tulee se tarkoittaa että on tullut lihasten kudosvaurioita. Niitä ei hieronnalla saa aiheuttaa.

    Äänestä

  • Että ihan kiinnikkeitä! Voi jestas tätä asiantuntemusta :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


auts... kirjoitti:

Onko normaalia että kiropraktikolla käynnin jälkeen on todella kipeet ne paikat jotka on siellä aukastu?jos on niin koska mahtaa helpottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu