Eksän

meinaan MIEHENI eksän.

Eli siis miehen 10v kestänyt suhde (naimisissa siitä 5v) Lapsosiakin kaksin kappalein..

Minä tulin kuvioon vasta heidän jo erottuaan, en siis ole sotkenut kenenkään perheitä, nou nou nou. Ikimaailmassa.

Tämä mieheni eksä oli tosi pahansuopainen naikkonen: huoritteli, teki ilkivaltaa minua kohtaan, haukkui millon miksikin, eväsi isältä ja lapsilta tapaamiset, puhui pahaa ihmisille seläntakana - minusta.

Eksän mielestä olin nuori hupakko, joka ei osaa elämässään mitään muuta kuin "jakaa" Just joo.. Meillä siis tämän entisen naisen kanssa ikäeroa 10v.

Yritti vuoden hajottaa minun ja mieheni parisuhteen - onnistumatta. Meille on tullut yhteinen lapsikin jo tänä aikana. Ja meidän suhteeemme on todellakin vakavalla pohjalla, ei mitään leikkiä.

Miten pitäisi toimia, kun tämä eksä on muuttanut nyt taktiikkaansa: hän yrittää iskeä miestäni uudestaan!!:( On siis ollut alun alkaenkin tosi mustis (itse petti miestään, eli nykyistä miestäni) Kun hän tuo lapsia meille, on hirmu keikistely ja flirtti (hänen osaltaan) päällä. Hän selvästi oikein laittautuu tuodessaan/hakiessaan lapsia meiltä. Hän on niin imelä jutuissaan ja välillä aika "rivo." Ei lasten kuullen/nähden, mutta odotas mitä meininkiä kun lapset menneet jo autoon!?

Ollaan miehen kanssa puhuttu tästä ja mies ei todellakaan anna ymmärtää mitään vastakaikua eksälleen (lähinnä inhoaa häntä) Kyse ei olekaan pelosta että menettäisin mieheni tälle takaisin, VAAN, haluaisin vinkkiä, miten minun tulisi menetellä kun tämä eksä noin käyttäytyy??

Tähän mennessä olen ollut eri huoneessa, näkymättömissä (koska en halua nähdä tätä ihmistä) Tavallaan pakoilen omassa kodissani tätä naista :/ Hän on itse kuin kotonaan täällä minun kotonani, mutta olen niin arka sanomaan toiselle 'melko vieraalle' ihmiselle että pysyisi etäämmällä.... Tämä ihminen ei osaa käyttäytyä missään, on tosi itsekäs ja "ylpeä" tavallaan. Myös jotenkin 'pelkään' häntä.. en tiedä johtuuko siitä että on vanhempi ja räväkämpi kuin minä, vai siitä että on kova uhkailemaan lyömisellä, vai olenko vaan perus ujo.

Kaipaisin vinkkiä, MITEN TOIMIN omassa kodissani, kun mieheni eksä tulee tänne vikittelemään häntä!? Miten sanon jos jotain pitää sanoa jne... sori tyhmä juttuni, mutta tämä on oikeasto minulle eränlainen ongelma.
4405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juttele miehesi kanssa asiasta avoimesti ja rehellisesti. Tässä tilanteessa kuitenkin hänellä on huomattavasti enemmän valtaa vaikuttaa kyseisen exän käyttäytymiseen kuin sinulla. Jos vaikka mies voisi sanoa exälleen suorat sanat, että turha yrittää, niin eiköhän ex-naisen into siitä vähän hiljenisi.

Äänestä

ole niinkuin normaalistikin. Teet omia hommiasi kun nainen tulee teille, eihän hän varmaankaan kovin kauaa teillä käydessään viivy?En minä ainakaan menisi piiloon omassa kodissani, saattaisinpa kokeilla muuttaa taktiikkaa ja morjestaa oikein rempseästi seuraavan kerran oven suusta kun exä saapuu :) Saattaisi oikeasti Hoo Moilasena katsomaan että mitäs perskelettä nyt on ilmassa :D

Jos miehesi ei noteeraa exäänsä tai tämän keimailua, niin miksi sinunkaan pitäisi?Ethän sinä voi tuota naista alkaa muuttamaan, todennäköisesti tuon tyyppiselle ihmisille jos sanoo suorat sanat, niin välinne menevät entistä huonommaksi.

Anna siis keikistellä ja olla sellainen kuin on.

Äänestä

Jätä asia omaan arvoonsa, jos kerran suhteenne on todellakin vakavalla pohjalla, ei mitään leikkiä.

Tervehdi eksää iloisena, huikkaa siinä sivussa sitten suukko miehellesi. Älä tee asiasta ongelmaa, sillä juuri sitä tämä naikkonen ajaa takaa.

Äänestä
  • jatkaa vielä. Eli olisitte sitämieltä ettei sen kummemmin noteeraisi ja että voisin moit huikata siinä eteisessä?

    Ok, mut mikäs tähän ongelmaan: olen niin pirskatin arka, menen vähän niinkuin paniikkiin kun tämä nainen meille tulee? Tosiaankin pakoilen kuin jotain rosvoa konsanaan.. hänellä niin paljon rohkeutta ja itsetuntoa tulla "kukkoilemaan" toisen naisen kotiin. Ja minä häntä koipien välissä juoksen omassa kotona karkuun.. oikein hävettää ja nolottaa.

    Taitaa tuo eksäkin minulle nauraa takanapäin!! Makoisat naurut sitten saa.. mutta voih ja oih, miten keräisin rohkeutta edes morjenstaa!? Palakurkussa olen tähänkin asti ollut, enkä edes silmiin pysty katsomaan. Hän on jotenkin... niskanpäällä...?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käyttäytyminen kirjoitti:

meinaan MIEHENI eksän.

Eli siis miehen 10v kestänyt suhde (naimisissa siitä 5v) Lapsosiakin kaksin kappalein..

Minä tulin kuvioon vasta heidän jo erottuaan, en siis ole sotkenut kenenkään perheitä, nou nou nou. Ikimaailmassa.

Tämä mieheni eksä oli tosi pahansuopainen naikkonen: huoritteli, teki ilkivaltaa minua kohtaan, haukkui millon miksikin, eväsi isältä ja lapsilta tapaamiset, puhui pahaa ihmisille seläntakana - minusta.

Eksän mielestä olin nuori hupakko, joka ei osaa elämässään mitään muuta kuin "jakaa" Just joo.. Meillä siis tämän entisen naisen kanssa ikäeroa 10v.

Yritti vuoden hajottaa minun ja mieheni parisuhteen - onnistumatta. Meille on tullut yhteinen lapsikin jo tänä aikana. Ja meidän suhteeemme on todellakin vakavalla pohjalla, ei mitään leikkiä.

Miten pitäisi toimia, kun tämä eksä on muuttanut nyt taktiikkaansa: hän yrittää iskeä miestäni uudestaan!!:( On siis ollut alun alkaenkin tosi mustis (itse petti miestään, eli nykyistä miestäni) Kun hän tuo lapsia meille, on hirmu keikistely ja flirtti (hänen osaltaan) päällä. Hän selvästi oikein laittautuu tuodessaan/hakiessaan lapsia meiltä. Hän on niin imelä jutuissaan ja välillä aika "rivo." Ei lasten kuullen/nähden, mutta odotas mitä meininkiä kun lapset menneet jo autoon!?

Ollaan miehen kanssa puhuttu tästä ja mies ei todellakaan anna ymmärtää mitään vastakaikua eksälleen (lähinnä inhoaa häntä) Kyse ei olekaan pelosta että menettäisin mieheni tälle takaisin, VAAN, haluaisin vinkkiä, miten minun tulisi menetellä kun tämä eksä noin käyttäytyy??

Tähän mennessä olen ollut eri huoneessa, näkymättömissä (koska en halua nähdä tätä ihmistä) Tavallaan pakoilen omassa kodissani tätä naista :/ Hän on itse kuin kotonaan täällä minun kotonani, mutta olen niin arka sanomaan toiselle 'melko vieraalle' ihmiselle että pysyisi etäämmällä.... Tämä ihminen ei osaa käyttäytyä missään, on tosi itsekäs ja "ylpeä" tavallaan. Myös jotenkin 'pelkään' häntä.. en tiedä johtuuko siitä että on vanhempi ja räväkämpi kuin minä, vai siitä että on kova uhkailemaan lyömisellä, vai olenko vaan perus ujo.

Kaipaisin vinkkiä, MITEN TOIMIN omassa kodissani, kun mieheni eksä tulee tänne vikittelemään häntä!? Miten sanon jos jotain pitää sanoa jne... sori tyhmä juttuni, mutta tämä on oikeasto minulle eränlainen ongelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu