Vähän punaviiniä?

kerran viel

Oli kaunis kesäinen ilta ja minä kesäleskenä koko viikon. Olin kutsunut ystäväni saunomaan ja parantamaan maailmaa ja odotellessani nautiskelin saunaoluita etukäteen. Puhelimeen pärähti tekstiviesti, kaveri ei pääse mutta hänen emäntänsä kyllä.
Jassoo, ajattelin, eipä taida tulla pitkää iltaa. Laitoin saunan päälle ja vaihdoin oluen punaviiniin. Emäntä saapui ja juttu luisti kyllä mukavasti. Ilmoitin meneväni saunaan ja kysyin haluaisiko hän. Totta kai sanoi tyttö ja nousi ylös."Mennäänkö yhtä aikaa?" ihmettelin. "Miksei, kai sinne kaksi mahtuu" sain vastaukseksi. No siinä sitten saunottiin ja nautittiin kylmiä juomia.
Saunomisen jälkeen siirtyi juttu eri seksipalstojen seuraamiseen. Surffailimme eri keskustelupalstoilla chattailemassa muiden samanlaisten kanssa.Naureskeltiin ja nautittiin viiniä. "Oli mukava ilta" itsekin ihmettelin.

Jossain vaiheessa tyttö siirtyi vessan kautta makuuhuoneeseemme, viinin voima oli voittanut.
Menin katsomaan miten tyttö pärjää ja ajattelin keventää hän vaatetustaan, vielä ilman taka-ajatuksia.
Riisuin paidan ja housut, tyttö ynähteli hiljaa ja oli nukkuvinaan. Isot kauniit rinnat näytti olevan pahasti ahtaissa liiveissään joten vapautin ne. Vedin peiton tytön ylle ja toivotin hyvät yöt.

Sammuttelin valot kämpästä ja painuin itsekin maate, tytön viereen.
Hetken kuluttua havahduin,
olin tytön jalkojen välissä vetämässä häneltä pikkuhousuja pois. Tyttö ei vastustellut, päin vastoin hän nosteli peppuaan ja jalkojaan avuliaana. Sain ne jotenkin pois ja aloitin suukotellen ristimatkani kohti hänen simpukkaansa.
Suutelin hänen reisiensä sisäpintoja ja saavuin hänen kukkansa uloimmille terälehdille.
Jokin pieni kaste oli liukastanut hänen hunajapurkkinsa kun vaelsin kielelläni syvemmälle hänen uumiensa uumeniin. Pienet huohahdukset syvenivät ja ja hänen vartalonsa aloitti pienen aaltomaisen liikkeen. aaltojen väli lyheni ja huohotus kiihtyi.

Saavuimme satamaan.

Vaihdoimme asennoksi klassisen 69 ja sain kokea hänen uskomattoman oraalisen osaamisensa. Hänen huulensa olivat kuin samettia, tuntui kuin olisin ollut kosteassa samettipussissa. Viinin voimalla, luojalle kiitos, en purkautunut vaan kierähdimme lähetyssaarnaajaan.

Vihdoin pääsin häneen. Työnnyin häneen hitaasti ja aloitimme yhdessä rakastelun. Liikkeemme synkronoitui yhdeksi, olimme lähes kuin siamilaiset kaksoset, kokonaan samaa.Upea nainen.
Yhdessä vaiheessa sain häntä takaapäin ja minulle tuli vastustamaton tunne lopettaa naiminen ja koettaa jotain muuta.
Tyttö jäi upea takamus pystyssä nelin kontin eteeni.
Työnsin häneen yhden sormen.
Sitten toisen. liikutin niitä edes takas ja hän vastasi liikkeeseeni.
Painoin hänen lähteeseensä kolmannen sormen ja hänen reunansa puristuivat sormieni ympärille. kiihdytin tahti ja painoin yhden sormen hänen anuksensa portille.
Otin ja sain häntä nopeammin, vauhti kiihtyi ja raskaat rinnat heiluen hän liikutti peppuansa kättäni vasten.
En kestänyt enää, käänsin hänet selälleen ja tunkeuduin häneen, uudestaan ja uudestaan kunnes silmissäni musteni ja osa minua syöksähti häneen.

Mahtavaa. Upea kokemus, eikä kaivele yhtään.
Päinvastoin, seuraavalla kerralla aion varautua ja ottaa leikkikaluja mukaan. Saa tyttö jotain mitä ei vielä ole saanut.

2

12043

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peetä !!!!!!

      Täynnä epäjohdonmukaisuuksia, lapsellinen tarina.

      Unohda kirjailijan ura !

      • törkymooses

        Meillähän on kohta uusi Aleksis Sillanpää, Noopelit ja muut kainalossa...

        "Hetken kuluttua havahduin,
        olin tytön jalkojen välissä vetämässä häneltä pikkuhousuja pois."

        Tää on tarinan kliimaksi, ihan huippulause!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      148
      1997
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      304
      1691
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1547
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1180
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      76
      1162
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1120
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1027
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      987
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      936
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      23
      907
    Aihe