Ostin sitten hieman käytetyn pyörän vihdoin syksyllä, koska olen täältä lueskellut, että syyshinta on edullinen. Ensipyörä minulle.
Punnersin pitkään eri mallien ja kokojen välillä ja päädyin, useimpien ohjeen mukaan, itselleni sopivaan keskiluokan peruspyörään.
Vakuutuksen hankin kilpailutuksen jälkeen, joka on voimassa kaikkina vuodenaikoina. Varsin edullinen ja boonusta pukkaa tilille.
Tein mukavat matkareittisuunnitelmat keleistä riippumatta, kuten tosimotoristit tekevät. Parhaat reissut pakkasessa, rajuimmat räntäsateessa, kuten Tosimotoristit sanovat ja tosimotoristihan ei kelistä piittaa.
Ajattelin alkuun kiertäväni Karjalan ja käyväni Keravassa. Sitten heti etelään ja kohti Afrikan rantaa.
Tingin ajovarusteet pyörän kylkiäisiksi ja puin ne päälleni, kun noudin pelin hyväksi kehutusta liikkeestä. Starttasin kuten tapana on ja kiihdytin, kuten myös. Liikkeen pihasta kunnialla kohti seikkailuja, sekä seuraavassa vasemmalle kääntyvässä reilu, mutta voimakas työntöohjaus, ohjeittenne mukaan, kohti ulompaa ajolinjaa oikealla. Oikein tehty, kuten olette neuvoneet. Mutka vasemmalle ja pyörä ojaan oikealle, vasemmalle kyljelleen.
Nivelsiteet, nilkka, kierukka, solisluu ja coretex pilalla. Samoin pyörän kylki, etupumput, satula ja toinen änkkä. Harmitus ja lanssilla lasarettiin. Kipeää tuli !
Aikanaan kotiin ja kotona kirje yhtiöltä. Vakuutus ei korvaa, koska viranomainen todennut olosuhteisiin nähden liian suuren tilannenopeuden, josta myös sakkoa seuraa liikenteen vaarantamisesta, sekä yhtiön oma tarkastaja, liian kulunut takarengas, josta vahinko johtui, eikä täten kuulu yhtiön korvattaviin.
Hiukankos nyt svittendaalittaa. Menetin sitten juuri aloittamani työn, itselleni uuden pyörän ja luottamuksen teidän neuvoihinne.
Jos aloitan uudelleen, ostan tehokkaan pyörän, ajan sillä kovaa, enkä tee vastaohjausliikkeitä.
Terveisiä bläkkärille ja almalle kaveriltani Tim Shitthingiltä !
Nyt keppi-aikana perehdyn kyykkään ja Thai hierojien ihmeelliseen maailmaan.
Kiitos ja kirjoittelemisiin...
Koko lajiin..
14
1182
Vastaukset
- naismotoristinainen
TOLLO voi kukaan olla joten tulin kai provosoiduksi!
äääk
pidä hauskaa hieronassa
se on varmaan turvallisin laji sinulle ; ) - opettelemaan
Suosittelisin opettelemaan ajamaan ensin, tai mene vaikka mopo kouluun, helpottaa kummasti. Idiootti.
- En Usko
Vai että Keravassa? En kyllä usko, eihän siellä ole mittää.
- tyhmyydelle
Ei noin suurelle tyhmyydelle kukaan mahda mitään!
- urmas--himmeli
Ensinnäkin lähetä lasku HRK:lle sillä siinä paikassa missä kaaduit oli jäällä tai joillain muulla erittäin liukkaalla maalilla maalattu suojatie.
Toisekseen tuosta sun kirjoituksesta ei käynyt ilmi, että käytitkö sä kääntymiseen työntöohjausta vai vastaohjausta, koska kummatkin mainittiin, mutta joka tapauksessa jos kaaduit työntöohjauksen takia niin käytä seuraavalla kerralla vastaohjausta.
ps. ei se oo Keravassa vaan Keravalla. Muistisääntö: on ihan eri asia olla kusessa tai kusella.- Kra
Keravalla tarkoittanee, että jossain siellä kaupungin rajojen sisällä.
Keravassa tarkoittanee Keravanjokea tai -järveä, voihan sielläkin ajella talvella jos jäät kestää. Mutta kesällä ei oikein onnistu ainakaan kuivin jaloin. - vai niin
Kävit siis tepsin pelillä turulla.
- mies Tuusulalta
vai niin kirjoitti:
Kävit siis tepsin pelillä turulla.
Kannatan Haukkoja, joiden kotihalli on Järvenpäällä. Ahmat on myös kelpo seura, vaikka onkin Hyvinkäästä.
ps. asuinpaikkani on hyry länkylä
- blackwomans
Nyt mulla valuu kyyneleet,ei sen takia että itkisin,vaan sen takia että nauran;)
Näppikset kastuu,meikit valuu,työnteosta ei tule mitään.
Paras lukemani tarina pitkiin aikoihin.
No näinhän täällä,useassa kirjoituksessa.
Tosimotoristit,omine perään antamattominen kommentteineen.
Timille terkkuja ja hyvää syksyä:)- lauloi
Gösta vainaa.
- Vtrele
Kuka tuollaista muka on sanonut?
Suosittelen jättämään tämän suoli24:sen.
Todellinen ohje moottoripyörän ohjaamiseen on tässä:
http://www.bajahill.net/mpohjaus.html
Sitten suosittelen sinua menemään paremmille keskustelufoorumeille. Kuten:
www.moottoripyörä.org
www.motot.net
http://www.bomber.fi/ - Releman
Kuka tuollaista muka on sanonut?
Suosittelen jättämään tämän suoli24:sen.
Todellinen ohje moottoripyörän ohjaamiseen on tässä:
http://www.bajahill.net/mpohjaus.html
Sitten suosittelen sinua menemään paremmille keskustelufoorumeille. Kuten:
www.moottoripyörä.org
www.motot.net
http://www.bomber.fi/- Releman
Näköjään internet bugittaa kun tuli liikaa samaa viestiä. Vaikka olin poissa kotoa klo 17 jälkeen
yhtiön tarkastajaa :=)
ja waadi mopon myyjältä korwauksia :=)
"ps" et olis lähös pulttipois ohjelmaan käsikirjoittajax ?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1964139Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä392667Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1042176Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli861942Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2171853Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi91198Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n391180- 841156
- 85886
Milloin olit onnellinen? Miksi?
Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon152811